MIKÄ HIILAREISSA PELOTTAA?

Olin tänään ravintoon/hyvinvointiin suuntautuvassa haastattelussa, jossa multa kysyttiin mielipidettä siihen, mikä asia on eniten pielessä, mitä tulee näihin edellä mainittuihin juttuihin. Kirjoitan tämän tekstin ajatuksena että kohderyhmänä on perus aktiiviset ihmiset, siis suunnilleen sama kohderyhmä kuin tämän blogin lukijoissa.

On tietenkin hyvin vaikea sanoa yhtä tiettyä asiaa, joka koskisi kaikkia, mutta on asia, jonka puuttumisen olen huomannut toistuvasti viime vuosien aikana. Tämä asia on riittävä syöminen ja juurikin oikeanlaisten asioiden syöminen. Asiahan on hyvin yksinkertainen, liikkuessa kehon ensisijainen energianlähde on hiilihydraatit, joten miksi ihmeessä niiden syömistä pelätään sekä rajoitetaan ja samaan aikaan vedetään hirveällä kädellä kaikkea missä on etuliite ”proteiini”. Yhdessä grammassa hiilihydaattia on 4 kaloria, täysin sama määrä kuin yhdessä grammassa proteiinia. Proteiini ei ole mikään taianomainen makroravinne, jota voi vedellä huoletta ilman jälkivaikutuksia.

kyllä, syön myös lepopäivänä hiilareita. Annos tämän päivän saikku-menusta =)

Vastasin tuossa haastattelussa, että mielestäni hyvin monilla on pielessä makrojen suhteet. Useimmiten syödään liian vähän hiilareita ja liikaa proteiinia (ja rasvaa). En voi antaa mitään tiettyä jakaumaa mikä sopisi kaikille, mutta jos tuntuu, että treenit jumittaa, palautuminen tökkii ja olo on muutenkin vähän ”jumissa”, suosittelen tarkistamaan asian. Hiilihydraatit eivät itsessään lihota, eivätkä turvota, jollei niitä syö liikaa. Sama pätee kaikkiin muihinkin makroravinteisiin. Tarve ei ole välttämättä lisätä kalorimäärää, vaan juurikin muuttaa suhteita omaan elämäntyyliin sopivaksi. Joissakin tapaksissa tarvitaan kuitenkin myös puhtaasti energian lisäämistä, jotta haluttuja muutoksia alkaa syntyä.

Saan usein kommentteja ja kysymyksiä, että mitä jos lisään hiilareita ja alankin lihomaan? Kokeillaanpa miettiä tätä asiaa järkevästi. Jos syöt suhteellisen puhtaasti, normaalia ruokaa ja lisäät määriä maltilla niin mä takaan, että et yhtenä aamuna herää 10 kiloa lihonneena. Kokeilemalla oppii tuntemaan kehon tarpeet ja aika nopeasti huomaa, sopiiko muutos itselle vai ei. Jos muutos ei tuo mitään positiivista, ainahan voi palata takaisin vanhaan, vai mitä? Mitä ruokavalioon tulee, useimmat muutokset pelottavat eniten ajatuksen tasolla ja kun vaan ryhtyy tuumasta toimeen, huomaakin että hitto vie, ei se ollutkaan niin vaikeeta.

Miksi on niin helppoa hakea apteekista joku 10 päivän pussikeittokuuri ja kärvistellä nälässä ja heikossa hapessa, mutta herkullisen hyvän ruuan riittävä syöminen on niin vaikeeta? En halua yleistää, ei päde tietenkään kaikkiin, enkä halua paasata liikaa, mutta joskus on hyvä pysähtyä miettimään, että esimerkiksi tavoitteiden ja tuloksien eteen ei välttämättä tarvitse kärsiä hulluna, sillä helpompia ja järkevämpiäkin tapoja löytyy. :)

Pistetään pieni gallup pystyyn! Oletan, että olet perus aktiivinen tyyppi, joka treenailee kolmesta kerrasta ylöspäin viikossa.

Syötkö omasta mielestäsi riittävästi?

Syötkö mielestäsi riittävästi hiilareita, vai oletko epävarma mikä määrä olisi riittävästi?

Saatko treeneistä kaiken hyödyn ja kehitytkö mielestäsi riittävästi?

Toimiiko kroppa hyvin, oletko energinen, hyvinvoiva, iloinen tyyppi joka nukkuu sikeästi ja nauttii elämästä?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


8 Responses to “MIKÄ HIILAREISSA PELOTTAA?”

  1. Avatar riina sanoo:

    olen erittäin aktiivinen, syön mielestäni enimmäkseen riittävästi, mutta ihan varmasti hiilarien määrää vois lisätä. joku siinä kuitenkin on, ettei ”uskalla” kokeilla?! ainakaan omin päin, jos joku antaisi selvät sävelet mitä ja miten just miun ois hyvä syödä, luultavasti kokeilisin. kehitys on ihan ok, yleisesti elämässä olen super energinen ja nukun erinomaisesti :-)

  2. Avatar Emma sanoo:

    Uskon syöväni tarpeeksi! Syön meinaan kuin hevonen, saman verran kuin itseäni fyysisempää työtä tekevä, yhtä paljon treenaava ja 15 kg painavampi poikaystäväni.. Kaloreita tai makroja en tosin ole laskenut vuosiin. Kavereiden kesken mulle varataan tuplasatsi ruokaa. En tykkää mennä ravintoloihin syömään koska haluan syödä aina enemmän. Jne jne :D

  3. Avatar Anni sanoo:

    Syötkö omasta mielestäsi riittävästi?
    Rehellisesti ilman ylimääräisiä kiertelyjä ja kaarteluja voin vastata, että kyllä.

    Syötkö mielestäsi riittävästi hiilareita, vai oletko epävarma mikä määrä olisi riittävästi?
    Kyllä syön. Oon todennu, että oma kroppa ei pelaa normaalisti ilman hiilaria. Mulla tulee hiilareiden rajoittamisesta äkkiä ihmeellisiä himoja ja energiatasot lähtee syöksylaskuun. Oonkin tullu lopputulokseen, että mun on pakko niitä syödä jos meinaan jaksaa ja pitää hyvän suorituskyvyn yllä.

    Saatko treeneistä kaiken hyödyn ja kehitytkö mielestäsi riittävästi?
    Kyllä saan ja tämä on nimenomaan sen ansiota, että syön ja lepään riittävästi suhteessa treenimääriin.

    Toimiiko kroppa hyvin, oletko energinen, hyvinvoiva, iloinen tyyppi joka nukkuu sikeästi ja nauttii elämästä?
    Voin vastata kaikkiin, että kyllä. Uskon, että kun syön monipuolisesti, säännöllisesti ja riittävästi kehoni saa riittävästi energiaa, rakennusaineita ja muuta kaikkea hilpetööriä mitä tarvitaan pitämään atomi-ja molekyylitason aineenvaihduntamekanismit hyvässä jamassa.
    Noudatan siis valtaosin perusterveellistä ja monipuolista ruokavaliota, mutta nautin myös syömisestä ns. ”ohi”, koska uskokaa tai älkää, herkuttelulla on paikkansa terveellisissä elämäntavoissa. Ja en, en liho vaikka herkuttelen, en tunne huonoa omaa tuntoa jälkeenpäin, en lisää liikuntaa seuraavana päivänä, enkä tee mitään muutakaan älyttömyyksiä herkuttelun jälkeen, jotka lisäisivät vain stressitasoja ja pistäisi kroppaa sekasin. Tavallinen arkisyöminen sekä niihin kuuluvat treenit pitävät kropan kunnossa ympäri vuoden. Siihen rumbaan mun on hyvä sitten ripotella kaikkea spesiaalia mukaan kun siltä tuntuu. Oon päättäny että aion nauttia elämästä, kovista treeneistä, hyvästä ruoasta ja ystävistä nyt kun mulla siihen on mahdollisuus. Koskaan ei voi tietää mitä kauheuksia tai ihania juttuja elämä eteemme heittää. Ja silloin, kun jotain sattuu pitää pystyä olemaan vahva ja ottaa vaikeudet tai voitot vastaan ja tehdä niille jotain. Vain jaksava, hyvinvoiva ja itselle armollinen kroppa ja päänuppi pystyy siihen. Siksi meidän on pidettävä itestämme huolta kaikinpuolin! Että me jaksetaan, niin hyvässä kuin pahassa.

  4. Avatar pulla sanoo:

    Yksi hiilarikammosta tokeneva täällä! Olen alkukeväästä lähtien koittanut määrää lisäillä ja syönkin niitä nyt enemmän kuin moneen vuoteen, mutta silti määrä on paljon liikkuvaksi ilmeisesti aika pieni. En oikein tiedä miten lisäillä niitä tehokkaasti, kuitenkin laadun pysyessä hyvänä. Banaania en viitsisi hedelmäsokerin vuoksi kuluttaa aivan kauheasti ja nämä ei-täysjyvä -tuotteet (esim. riisipasta, jota rakastan) huolettaa etenkin lepopäivinä. No, onneksi on bataatti.

    Lisäksi olen alkanut pohtimaan, voisiko hiilihydraatit lisätä selluliittia? Olen siis normaalipainoinen, mutta rasvaa on aina ollut enemmän jalka-peppuakselilla kuin ylävartalossa ja selluliitti on tuttu vaiva. Nyt olen alkanut bongailemaan sitä enemmän ja jopa säärissä, vaikka alkoholin kulutus ym. on ollut minimissään. Pyöräilen n. 4 x viikossa 14 km töiden vuoksi ja käyn salilla 3-5 x viikko. Vettäkin tulee juotua paljon. Menee aiheen ohi, mutta voisitko joskus kirjoitella sellusta omaa postaustaan?

  5. Avatar Myy sanoo:

    Rehellisesti sanottuna en varmaankaan syö riittävästi. En pelkää hiilareita, koska mun kroppa tarvii niitä. Ongelma on ehkä se, että olen tosi vähän kotona enkä kokkaa itse, joten syön paljon ulkona ja mulla on vielä suoliston takia paljon rajoitteita. Koko ajan olen kuitenkin yrittänyt panostaa riittävään määrään ravitsevaa ruokaa. Viime aikoina olen huomannut, erityisesti, että kun olen lisännyt tuoreiden hedelmien määrää, on herkkuhimo kummasti kadonnut. Juustokakut ei enää houkuttelekaan vaan haluan jälkkäriksi pelkästään paljon kahvia. Kroppakin voi kyllä selvästi paremmin ja jaksan paremmin. Tästä eteenpäin tällä tiellä. :)

  6. Avatar Safi sanoo:

    1.Voisin syödä ehkä hiukan enemmän, mutta en ole varma, että hiilareita vaiko rasvaa, sillä proteiinia saan riittävästi.
    2.Omasta mielestäni hiilareiden määrä on sopiva, olen joskus kokeillut syödä enemmän, mutta en huomannut merkittävää eroa entiseen. Ehkä lisäämäni määrä oli liian pieni.
    3.Treenit sujuvat oikein hyvin, kehittymistäkin tapahtuu.
    4. Olen useimmiten energinen ja nukun hyvin vaikka heräänkin aikaisin.

  7. Avatar sipsi sanoo:

    Tuntuu että syön riittävästi, yritän saada lisää lihasmassaa ja siksi lasken makrojani. Tällä hetkellä kalorit on n. 2550 vähän päivästä riippuen. Yli enemmän kun ali. Ja tällä viikolla alkoi pitkästä aikaa nälkä vaivta ja tuli fiilis että nyt kroppa tottui edelliseen nostoon, joten nostelin taas vähän hiilareita.
    Ja joo, hiilaria vedellään kyllästymiseen asti :D sitä tulee tarpeeksi, enemmän rasva mietityttää että saanko tarpeeks.
    Ja jaksan treeneissä ja muutenkin oon aamusta iltaan tosi virkeä :) Välillä meinaa aterioiden jälkeen unettaa juurikin koskaon niin paljon hiilaria. Kun nostelen säännöllisesti kaloreita niin uskon ruokamääräni palvelevan myös tavoitettani.
    Niin ja teen 4 salitreeniä viikkoon ja lisäksi lenkitän koiraa kevyillä kävelylenkeillä 30-60min päivässä :-)

  8. Avatar Lara sanoo:

    Luulen, että en syö tarpeeksi ja en tiedä pitäisikö ruokavaliooni lisätä hiilareita vai proteiineja. En ole siis varma syönkö tarpeeksi ja mitä. Olen iloinen ja hyvinvoiva mielestäni, mutta kroppani tuntuu olevan sekaisin ja en kehitys on jäänyt junnaamaan paikoilleen. Yleisurheilen ja nyt työt ovat lisänneet vielä entisestään fyysistä rasitusta. Olenkin nyt kiinnittänyt ruokailuihin huomiota ja olen lisännyt ruoan määrää. Toivotaan, että se auttaa.

Kommentoi