MITEN MENEE TREENI – JA TAVOITERINTAMALLA?

Eipä ole hetkeen tullut kirjoiteltua omista treenimeiningeistä tai tavoitteista hetkeen. Koen, että mulla syklittyy vuosirytmi niin, että syksyllä elän jotenkin rennompaa ja vapaampaa aikaa, kuin vaikka keväällä. Yleensä jouluun saakka tulee treenailtua fiiliksellä, jonka vuoksi vuoden alussa kaipaa taas jotain uutta haastetta. Oon siis treenaillut aika reippaasti, mutta enemmänkin sen mukaan mitä milloinkin huvittaa tehdä. Kuten kaikista teksteistä varmasti paistaa läpi, oon keskittynyt treenin ohella enemmän myös palautumiseen ja unihommiin, mitkä ovat osaltaan johtaneet siihen, että fiilis omaa kroppaa kohtaan ja muutenkin olotila yleisesti on ollut parempi kuin pitkiin aikoihin.

kuva: Riikka

kuva: Riikka

Joskus sitä täytyy etsiä motivaatiota kissojen ja koirien kanssa, mutta viime aikoina on kaikki soljunut jotenkin todella iisisti. Koen, että oma motivaatio ei riittäisi pelkästään pumppailemaan isomman pakaran toivossa, vaan tarvitsen jotain enemmän. Tiedän treenaamisesta paljon, mutta kaikkea tietoa ja taitoa tärkeempi juttu on se tunne mitä tää harrastus aiheuttaa. Yleensähän sitä ajaudutaan sellaisten juttujen pariin, joista nauttii ja niitä tuleekin tehtyä ihan huomaamattaan!

Tässä mun tämän viikon fiilistelyjä!

Ma: 10 km kävelylenkki luontopolulla, Bodyattack, Spinning, Core

Ti: Salitreeni ylävartalo, Bodycombat, RPV

KE: Bodyattack, Core, TBC

To: RPV, Salitreeni koko vartalo, Bodystep

Pe: Bikini Body Bootcamp

La: Spinning, Body

Su: Lepo

Jokainen päivä sisältää myös ulkoilua koiran kanssa, mutta merkkasin maanantain erikseen, koska käytiin aika pitkällä lenkillä vaihtelevassa maastossa. Nyt kun katselee tarkemmin kulunutta viikkoa huomaan, että onhan sitä tullut taas temmottua aika kivasti. 😀

Jumpparintamalla ollaan siinä vaiheessa, että oon alkanut miksailemaan jo nykyisiä ohjelmia. Attack ja step uudistui viime viikolla ja ensi viikolla vaihdan myös combatista jotain. Oon jotenkin tykännyt nykyisen combatin kokonaisuudesta, sen vuoksi en raaskinut miksata sitä vielä. Oon myös suunnitellut pitäväni pitkästä aikaa Bodyattack-maratonin. Edellisestä tuli täyteen jo 2 vuotta ja asiakkaat ovatkin kyselleet, että koska taas! Muistan edellisestä sen verran, että kyseisenä maraton päivänä mulla oli ensin spinning ja body-tunnit ja sen jälkeen pidin vielä reilun kahden tunnin mittaisen attack rykäisyn. 😀 Tupa oli täynnä jengiä ja lopputunnista peilit oli huurussa ja lattia niin liukas, että porukkaa vaan pyllähteli viimeisten biisien aikana. Kun pääsin kotiin, en jaksanut liikkua enää loppuiltana. Eiköhän nyt kahden vuoden aikana ole palauduttu riittävästi ja voisi jo kokeilla pistää uudet geimit pystyyn! 🙂

Otsikossa mainitsin myös sanan ”tavoite”, mutta viime kuukausina en ole juurikaan treenannut tavoitteellisesti, oon lähinnä satsannut enemmän ohjaushommiin ja siinä kehittymiseen. Kun on tehnyt tätä työtä pitkään, tulee välillä fiilis, että miten sitä veisi itseään eteenpäin. Tiedän, että kehittyä voi aina, mutta välillä vaan täytyy pysähtyä ja miettiä, että mihin suuntaan seuraavaksi. Eräs asiakas mainitsi lauantaina, että oli viimeksi ollut mun tunnilla kaaauan sitten ja huomasi kuulemma ison eron siihen verrattuna. Ihan kiva kuulla aina välillä, että sitä on kehittynyt hieman eteenpäin. 🙂


3 Responses to “MITEN MENEE TREENI – JA TAVOITERINTAMALLA?”

  1. Anumaaria sanoo:

    Ihan näin sivumennen pakko sanoa, että sä näytät mun silmään paremmalta kuin koskaan (etkä oo koskaan huonolta näyttäny! :D).

    Niin ja ala nyt taas jossain vaihees ohjaamaan pumppiakin. Tykkäsin sun tyylistä siinä(kin). 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos, onpa kiva kuulla! 🙂
      Kyllä siihen pumpin pariinkin vois palata, kunhan keksisi jonkun ajankohdan milloin sitä ehtii ohjata 😀

  2. Hannna sanoo:

    Ite olin ekaa kertaa bodyattackissa viime lauantaina ja täytyy sanoa että huhhuh, tämä tyttö taisi rakastua! 😀

Kommentoi