MOTIVAATIOTA NUKKUMISEEN

Eilen illalla raahasin tuttuun tapaan läppärin mukana yläkertaan ja sänkyyn. Ajatuksena oli katsella hieman sarjoja ennen nukkumaan menoa. Onneksi päätin lukea ensin ”eroon unettomuudesta” – kurssin materiaalit. Vaikka itse en sen kummemmin kärsi unettomuuteen liittyvistä ongelmista, koen että asiassa kuin asiassa voi kehittyä aina paremmaksi. Lisätieto tuskin tekee huonoa, kun kyseessä on näinkin tärkeä asia. Mulla on jostain syystä sellainen tapa, että jos koen jotain hyväksi, löydän uuden reseptin tai liikkeen, mulla on kova tarve kertoa siitä muille. Haluan levittää hyvää sanomaa ja toivon että kaikki voisivat ymmärtää miten mahtavaa on kun terveys on hyvällä mallilla. Pahoittelen siis jos joskus jauhan jopa ärsyyntymiseen saakka tietyistä asioista. 😀

_MG_8829

Kaisa Jaakkolan Hormonitasapainoa lukiessani, uneen liittyvässä osuudessa painotettiin kuinka tärkeää on alkuillan uni. Muistan, että kiinnitin huomiota tähän, mutta jostain syystä en kuitenkaan jaksanut syventyä aiheeseen sen enempää. Itse tarvitsen nimittäin tarkan tiedon asian takaa, jotta motivaatio tehdä muutoksia herää. Se ei riitä, että joku sanoo ”syö porkkanaa, se tekee hyvää”, vaan haluan tietää mitä se tekee ja mihin se vaikuttaa.

Mun nukkuminen on aika hyvällä mallilla. Nukun määrällisesti paljon ja koen nukkuvani pääosin todella sikeetä ja laadukasta unta. Löysin kuitenkin petrattavaa, sillä oma ongelmani on unirytmi. Saan nukkua aamuisin aika myöhään, mikä johtaa siihen, että saatan valvoa myöhään, koska aamulla ei odota aikainen herätys.

_MG_8826

Tiesittekö, että ei ole täysin yhdentekevää milloin nukumme. Arvokkain ja palauttavin vaihe on  klo 22-02 välillä nukuttu uni. Noiden neljän tunnin aikana kehomme erittää eniten kasvuhormonia ja melatoniinia. Palautuminen tapahtuu tuona aikana kaikista parhaiten ja tuota arvokasta aikaa ei voi saada enää esim. aamuyöstä. Joskus voi olla väsynyt olo, vaikka olisi nukkunut määrällisesti riittävän monta tuntia, mutta unen aika on osunut väärään kohtaan, eli ollaan valvottu myöhään ja nukuttu myöhään. Kasvuhormonia kutsutaan myös nuoruuden eliksiiriksi, sillä sillä on uudistava vaikutus ja tehostaahan se myös rasvan palamista. Jos siis haaveilee esimerkiksi kiinteemmästä kropasta, lihaskasvusta tai paremmasta kehityksestä omassa lajissaan, suosittelen lämpimästi panostamaan tähän asiaan, sillä se tuottaa takuuvarmasti tulosta!

Jos palataan ensimmäiseen kappaleeseen. Tekstin lukemisen jälkeen päätin heittää läppärin kiinni ja aloin nukkumaan kl. 22:25. Ajattelinkin nyt satsata tähän ja yrittää kääntää rytmin niin, että saan unta normaalia aikaisemmin ja olisin viimeistään kl 22:00 nukkumassa. Unirytmi on itseasiassa melko helppo kääntää, kun muutamana aamuna vain pakottaa itsensä riittävän aikaisin ylös, tulee unikin silmään aikaisemmin illalla. Olen myös alkanut kirjoittaa unipäiväkirjaa sekä mittaan unenlaatua ”sleep time” nimisellä sovelluksella. Jännää, että sitä luulee nukkuvansa paljon enemmän kuin oikeasti nukkuu. Sovelluksen avulla on tullut huomattua, että tunteja onkin hieman vähemmän mitä oletti.

_MG_8821

 

Ehdokasbanneri - Hyvinvointi -Indiedays Blog Awards

Kuvat: Anna Snickars


29 Responses to “MOTIVAATIOTA NUKKUMISEEN”

  1. liinana sanoo:

    Ja tästä tekstistä nimenomaan loisti se, että oma nukkumisesi on mallillaan ja muusta et tiedä. Onnea siis!

    PS. Me lukijatkin saatetaan kaivata perusteluja sinun väitteillesi, ihan kuin sinäkin väität kaipaavasi perustelut asialle kuin asialle. 🙂

  2. Henna sanoo:

    Tästähän sai hyvän motivaaiopiikin että menis aikaisin nukkumaan!

  3. IinesK sanoo:

    Vähän saman tyylistä olen huomannut, että kaikki uni ei ole yhtä virkistävää. Teen normisti töitä ruokaravintolassa ja pääsen viimeistään klo 23 eli olen puoliltaöin nukkumassa ja heräilen pirteänä ysin maissa. Väillä extraan baareissa ja pääsen nukkumaan n. klo 5. Enkä todellakaan ole virkeä ja levännyt, kun herään n. 8-9 h päästä. Olen ylipäätään aamu-uninen, jolloin n. 24-09 tuntuu parhaalta uniajalta.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kyllähän sen itsekin huomaa että jos valvoo myöhään ja nukkuu myöhään, on olo siitä huolimatta vähän tahmea koko päivän. Uskon tämän korostuvan etenkin jos urheilee paljon.

  4. p sanoo:

    Onpas mielenkiintoista! Nyt kun miettii, niin käytännössä tuo aikaisin nukkumaan laittaminen on kaikin puolin parempi, mutta sen on perustellut ihan jollain muulla. Oisko sulla tuohon klo 22-02 nukkumiseen lähdettä?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tämä info on siis osa kurssimateriaalia jota käyn parhaillaan. Innostuin kyllä tutkimaan aihetta laajemminkin ja voin linkata jos löydän jotain lukemisen arvoista. 🙂

      • JohannaK sanoo:

        Muakin kiinnostaa tämä.. Koetin googlailla ja tuloksena mm: silloin erittyy enemmän melatoniinia ja kasvuhormonia sekä aivot ja lisämunuaiset uudistuu… Olen ehdottomasti samaa mieltä tuosta ”parhaan unen” ajasta omankin kokemuksen perusteella, mutta jotenkin ei mene järkeen, että miksi juuri tuolloin? Miten kroppa tietää, että nyt se on kymmenen 😀 Eikö siihen vaikuta esim muu päivärytmi (milloin on alkanut rauhoittua)? No, mielenkiintoista kuitenkin 🙂

        • ainorouhiainen sanoo:

          Yritin itekin pähkäillä asiaa ja vaikuttaahan hormonit kaikkeen muuhunkin kehon toimintoon, esim. miksi justiin illalla tulee väsy tai miksi melatoniinia alkaa erittyyn just illalla. Kai se on vaan niin että rytmi toimii kuten luonto on sen tarkoittanut, että siis alkuillasta erittyy eniten kasvuhormonia unen aikana jne…Menipä sekavaksi, mutta en osaa paremminkaan selittää ajatuksia 😀

  5. anniina sanoo:

    Jos oletetaan, että pitää paikkansa, että alkuillasta nukuttu uni on ”parempaa” ni mikä tai kuka määrittelee, että se alkuilta on klo 22-02? Eikö jokaisen ihmisen keho vois tottua siihen kyseisen ihmisen omaan rytmiin esim 01 nukkumaan ja 10-11 herätys ja laadukas unihetki oliski sillon se 01-05? Entä valonmäärän vaikutus, päteekö samat myös valosaan kesä- ja pimeeseen talviaikaan?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tämä perustuu siis tuon kurssin materiaalin mukaan siihen, että ”olemme edelleen ihmislajina osa luontoa. Aivan kuten kissasta ei saa päiväeläintä, ei ihmisestä ole vielä kehittynyt täydellistä yöeläjää. Yöllä valvominen ei ole meille luontaista tai terveellistä, vaikka monesti sitä työn tai elämäntilanteemme takia joudummekin tekemään.”

      Kesällä valoisaan aikaan ihmisen unentarve voi vähentyä suunnillee tunnilla, henkilöstä riippuen ja tämä on kuulemma täysin normaalia 🙂

      • anniina sanoo:

        Kuulostaa kyllä ihan loogiselta selitykseltä 🙂 Kiitos tekstistä sekä tästä vastauksesta, mielenkiintonen aihe 🙂

  6. Väsyiita sanoo:

    Mä olen kyllä eri mieltä ton rytmin muuttamisen helppouden kanssa. Jo keväällä kellojen siirto aiheuttaa jopa parin viikon vaikeuksia unen kanssa.

    Myöskään toi 22-02 välillä nukkuminen ei ole mikään oikotie virkeyteen. Itse nukun useimmiten 22-08 ja silti väsyttää. Vähemmällä unella ei edes aivot pelaa kunnolla.

    Välillä vähän ärsyttää tällaiset ”tee näin, niin ogelma ratkeaa” -jutut. Varsinkin jos itse on kokeillut kaikkea mahdollista, juuri minkään auttamatta. Meitä ihmisiä kun on erilaisia 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Voi olla että kärjistin hieman liikaa helppoutta, sorry! Ymmärän kyllä että toisille nukkuminen ja rytmin tasaaminen on haastavampaa ja siihen vaikuttaa monet muutkin asiat. Voisiko tuo väsymys johtua jostain muusta, esim jos et nuku tarpeeksi laadukasta unta, tai heräilet yöllä yms?

  7. Liisa sanoo:

    Heippa:) Tsää muutama kysymys, jos jaksat vastata?:)1. Voisitko mitenkään laittaa tänne sivuillesi yhden videotreenin aloittelijoille, jossa ei oisi vaikeita askelkuvioita, oisi tehokas koko kroppaa kuormittava ja vois tehä pienessä tilassa, ihan kuin ois sun tunnilla sellaisen:)? 2. Postausidiksiä, voisitko näistä kirjoitella: kiinankaali ja muut vihreät ideoita yksinkertaisiin salaatteihin, maksan hoitaminen ruokavaliolla, sinun top 10 lisäravinteet joista koet olevan eniten hyötyä kehonkoostumusta ja terveyttä aineenvaihduntaa ajatellen..
    Hyvää syksypäivää sinne!!

  8. Elisa sanoo:

    Olen kuullut tästä aiemminkin mutta rupesin miettimään että miten sitten aikaerot vaikuttaa tähän? Esim. Jos 22-02 on parasta aikaa nukkua ja sitten matkustaakin vaikka USAan jossa rytmi on päinvastainen niin tottuuko sitä sitten niin että USAn aikaa 22-02 on se paras aika nukkua? Ja jos näin voi tottua niin eikö se tavallaan kumoa koko idean? Ellei sitten tärkein asia ole luontainen valo yms ympäristön vaikutukset…?

    http://www.karhusportscience.com

    • ainorouhiainen sanoo:

      Noniin nyt meni munkin pasmat sekasin 😀 Haha, siis en osaa vastata tähän mutta ajattelisin sen niin että kyse ei ole juuri kellonajasta, vaan enemmänkin vuorokausirytmistä ja tiettyyn aikaan näiden hormonien tuotanto on koholla, eli kun rytmi on ns. normaali, ajoittuu tämä alkuiltaan?

    • Marika sanoo:

      Siis se perustuu varmaan ihan siihen, että yö on jenkeissä eri aikaan kun Suomessa? Sitä tottumista jenkkien aikaan kutsutaan myös nimellä jet lag; elimistö (ja hormonitoiminta) on sekaisin koska on tottunut siihen, että yö on aina tiettyyn aikaan. Ja yhtäkkiä yö onkin ns päivällä ja elimistö ei eritäkään oikeita hormoneja oikeaan aikaan. Ja kyllä, valon määrä vaikuttaa aika olennaisesti tähän asiaan. Siksi yleisesti ottaen ihmiset on talvella väsyneempiä vs kesällä ja sen vuoksi monet käyttääkin kirkasvalolamppuja. 😉

  9. Tuija sanoo:

    Uniasiat kiinnostaa kovasti myös täällä! En muista milloin olisin mennyt nukkumaan 22 tai ennen.. Haluisin niin kovasti laittaa asian kuntoon, koska palautuminen on mulle tärkeää, mutta siis aina iltaisin huomaan kellon olevan 00.00 ennen kuin edes kerkeän miettiä nukkumaan menoa. Tästä sain kuitenkin taas motivaatiota yrittää nukkua sen 8h sillain, että alkais tuolta 21.30-22.00. Katsotaan miten projekti lähtee käyntiin. Kiitos kuitenkin tästä postauksesta ja hyvästä muistutuksesta :))

    • ainorouhiainen sanoo:

      Uskon että asian kun asian saa järjestykseen jos oikeasti alkaa tekemään hommia sen eteen. Tietysti joillakin työt tai vaikka lapset rajoittaa näitä, mutta jos hommat on enemmänkin omasta toiminnasta kiinni niin ei muuta kuin suunnitelma kasaan ja toteuttamaan =)

  10. Jenni sanoo:

    Suosittelen kaikille unettomille ja asiasta kiinnostuneille Biohakkerin käsikirja-Unen biohakkerointi-Webinaari. Löytyy you tubesta. Auttaa ymmärtämään vähän syvemmin kyseistä asiaa.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitti vinkistä, kyseinen webinaari on jo päällä täällä taustalla 🙂

  11. Annika sanoo:

    Itseäkin ihmetyttää se, miten keho tietää millä aikavyöhykkeellä ollaan? Pimeys ja muu ei käy perusteluksi, sillä täällä on kesäisin niiiin valoisaa ja talvisin pimeää. Entä eikö vuorotyötä tekevä voi koskaan saada sitä ns. kunnon unta? Tää oli nyt vähän löyhästi postattu…

    • ainorouhiainen sanoo:

      Edelleen ajattelen asian enemmänkin niin että kehon hormonitoiminto toimii vuorokausirytmissä fysiologisen kellon mukaan. Kyllähän keho tietää aina, että kuukautiset tulee tiettyyn aikaan kuukaudesta vaikka olisit millä aikavyöhykkeellä. Eli jos vaihtaa aikavyöhykettä, menee aikansa että kroppa tottuu uuteen rytmiin. Tiettyyn aikaan vuorokaudesta kasvuhormonin ja melatoniin tuotanto toimii voimakkaammin ja tämä osuu alkuiltaan, jolloin kannattaa nukkua.

    • Marika sanoo:

      Ääh, en nyt ymmärrä mitä ihmettä aikavyöhykkeet liittyy tähän? Ihmisen nk sisäinen kello toimii noin 24h sykleissä. Se, mihin aikaan kenelläkin on yö, on toki yksilöllistä, mutta valon määrä, ruokavalio ym asiat vaikuttavat uni-valverytmin muodostumiseen. Pääsääntöisesti siis yöllä on pimeää ja päivällä valoisaa ja siksi yöllä nukuttaa ja päivällä ei. Kun uni-valverytmi muodostuu tiettyyn aikaan, ei se siitä sekunnissa muutu, vaikka kesällä ei pimeää olisikaan tai talvella valoisaa. Jos matkustat päinvastaiseen aikavyöhykkeeseen, niin tottahan rytmi on sekaisin? Kestää taas aikaa ennen kuin rytmisi kääntyy vastaamaan ko aikavyöhykkeen olosuhteita (=jet lag).

  12. Suvi sanoo:

    http://uk.businessinsider.com/health-brain-body-smartphone-before-bed-2015-4?r=US&IR=T törmäsin tälläseen lyhyeen videoon facebookissa, aattelin että vois kiinnostaa!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Jep, tämä olikin jo tiedossa ja vaikka sen tietää niin tekipä hyvää katsoa kuitenkin 😀

  13. Janna sanoo:

    On kyllä hienoa, että unen merkityksestä puhutaan nykyään entistä enemmän. Itse kuitenkin pysähdyin tuossa ”nukkumaan viimeistään klo 22 aikaan” – miksi? Tai siis tuo kello kymmeneltä nukkumaanmenohan on hirveän vanhanaikainen käsitys.

    Miten kellonaika on sidoksissa kasvuhormonin eritykseen – johtuuko se jostain kuun asennosta vai? 😀 Ei siis millään pahalla, varmasti tuolla tarkoitetaan vain hyvää mutta se särähtää kyllä korvaan. Yleisesti ottaenhan kasvuhormonia erittyy ihmisen nukkuessa eniten, mutta itse en usko että on sidoksissa kellonaikaan, vaan että esimerkiksi ensimmäisen 4 nukutun tunnin aikana. Moderni kellonaikahan on muutenkin ihmisen keksintö ja aika tuore (vasta 1800-luvun loppupuolella keksitty), joten on aika epätodennäköistä että ihmisen aivot olisivat vielä mukautuneet muutokseen niin että voitaisiin puhua yhtenäisestä vuorokausirytmistä joka sopisi globaalisti kaikille. Tuhansia vuosia sitten ihminen eli sisäisen kellonsa mukaan ja auringonvalon määrä rytmitti päivän kulkua. Itse uskon, että jokaisella on hieman erilainen sisäinen kello: eli osa on luonnostaan iltakukkujia, toiset on aamuvirkkuja ja jotkut jotain siltä väliltä. Omakohtainen kokemus vahvistaa tuota ajatusta.

    Esimerkiksi itse olen muutamia kertoja elämässäni yrittänyt aikaistaa nukkumaanmenoa mennen sänkyyn jo klo 22, ja joka kerta samalla tuloksella – pyörin ja hyörin 2 ensimmäistä tuntia levottomana, sitten alkaa ahdistaa kun uni ei tule, ja koko yö menee katkonaisesti nukkuen. Sen sijaan jos menen noin puoliltaöin sänkyyn, nukahdan nopeasti, ja nukun sikeästi aamuun asti.

    Anteeksi jos kuulostan veemäiseltä, mutta kaikki vähänkin ”yksi ainoa oikea tapa”-suuntaan viittaava ajattelu saa mut näkemään punaista 😀 Ja halusin tuoda toisen näkökulman vielä tähän juttuun, vaikka siis hirveän paljon hyvää tässä unesta puhumisessa on 🙂

    Jos sisäinen kello alkoi mietityttämään niin Yleltä tuli hetki sitten aiheeseen liittyvä dokkari, tässä linkki siihen: http://areena.yle.fi/1-2308342

    • ainorouhiainen sanoo:

      Et kuulosta veemäiseltä ja toki asioita saa ja pitääkin kyseenalaistaa. Itse en koskaan halua vaikuttaa siltä että olis olemassa vaan yksi ainoa oikea tapa, vaan toki kaikki on myös yksilöllistä. Joskus saatan innostua jostain hyväksi koetusta niin, että se kuulostaa paasaamiselta. 😉 Oon huomannut suuren eron omassa vierystasossa tämän rytmin muuttamisen jälkeen, jonka vuoksi halusin kertoo asiasta myös muille. Jokainen sit tekee oman päätöksen haluaako kokeilla vai ei. 🙂

      Kurssin mukaan tämä alkuillan/yön tärkeys perustuu siihen ajatukseen että..

      ”olemme edelleen ihmislajina osa luontoa. 🙂 Aivan kuten kissasta ei saa päiväeläintä, ei ihmisestä ole vielä kehittynyt täydellistä yöeläjää. Yöllä valvominen ei ole meille luontaista tai terveellistä, vaikka monesti sitä työn tai elämäntilanteemme takia joudummekin tekemään.

      Tänä aikana eritämme eniten kasvuhormonia ja melatoniinia unemme syvässä vaiheessa. Kroppamme palautuu tänä aikana parhaiten, emmekä voi saada tätä arvokasta aikaa takaisin enää myöhemmin yöstä. Kasvuhormoni uusii kudoksiamme. Melatoniini taas on voimakas antioksidantti, joka taistelee hapetusstressiä vastaan ja suojaa meiltä monilta taudeilta ja sairauksilta. Melatoniini avittaa nukahtamista ja normaalin vuorokausirytmin ylläpitämistä. Sitä kutsutaankin yö- tai unihormoniksi. Jos nukut väärään aikaan, menetät osan melatoniinintuotannosta.”

Kommentoi