Voimakas, lihaksikas, liikkuva, kestävä vai taitava?

Heippa! Viimeisiä päiviä viedään täällä Fitfashionin puolella, perjantaina siis muutto uuteen osoitteeseen Indiedaysille. Muistakaahan sitten tulla mukana ;) Moni on kysellyt aiemmasta sisällöstä ja koko blogi aikaisimpineen postauksineen siirtyy siis mukana, joten kaikki vinkit, videot ja tipsit tulee löytymään tuolta uudesta osoitteesta (a-rou.indiedays.com).

DSC00640

Lihaksikas vartalo viestii myös voimakasta kroppaa ja usein pienempikokoisia ihmisiä vähätellään rimpuloiksi ja pidetään heikkona. Voimakas voi kuitenkin olla omaamatta suurta massaa tai lihaksia. Sama pätee myös toisinpäin, lihaksikkaan kehon omaava, voi olla yllättävänkin heikko. Lihasten koon näkee ihmisestä ulospäin, muttei ihmisen voimakkuutta. Voimakas voi olla nostamalla maastavedossa 300 kg tai sitten vetämällä 41 leukaa. Katselin tuossa Suomen Ennätyksiä toistoleuanvedossa, eli vedellään niin monta leukaa putkeen kun saa. Miesten voimassa oleva ennätys (alle 70 kg) 41 kpl ja naisten ennätys (alle 75 kg) 30 kpl. Olisin ehkä ajatellut tuloksien olevan enemmän, mutta onhan nuokin kyllä kovia lukuja.

DSC01471

Itse haluaisin olla mahdollisimman monipuolinen, eli lyhyesti sanottuna tavoitteeni on olla voimakas, kestävä, räjähtävä, liikkuva ja taitava. :) Mitä se sitten tarkoittaa? En ole kokeillut hirveästi mitään maksimeja ja ennätyksiä, mutta joissakin lajeissa on tullut testattua rajoja. Maastavedossa nousee ainakin 100 kg, penkistä ainakin 65 kg, leukoja olen vetänyt 10 kpl, uskoisin saavani hieman enemmänkin. Tavoittelin kymppiä ja lopetin siihen. Kyykkäyksen tai punneruksien maksimia en ole koskaan kokeillut, joskus testasin montako ojentapunnerusta saan 20 sekunnissa. :D

Kestävyyttä en ole koskaan mitannut mitenkään tarkasti, mitä nyt vetänyt noita jumppamaratoneja. 10 km oon joskus tempassut epävirallisesti 45 minuuttiin. Meillähän on töissä pyöräergometritestaus ja oon aina välillä miettinyt, että olisi kiva mitata oma hapenottokyky.

Miten taitoa sitten voi mitata? Riippuu varmaan mitä taitoja tavoittelee. Itse tykkään ”temppuilla” ja tehdä erilaisia liikkeitä omalla kropalla. Käsillä kävely on yksi lempipuuhista, vaikka mun vamppikäsi hieman vaikeuttaakin liikkumista. Tykkään myös harjoitella erilaisia räjähtävyyttä vaativia liikkeitä, kuten hyppypunneruksia tai hyppyjä ihan yleensä.

Yhtenä päivänä salitreeniä tehdessä mietin, että miksi hitossa mä teen leukoja avustetusti, kun saan niitä ihan itsekin. Oon siis tehnyt salitreeneissä leukoja, laitteessa avustettuna. Toki silloin voi tehdä pidempiä sarjoja, mutta päätin tehdä pienen muutoksen molempiin ylävartalotreeneihin. Käsitreenissä teen leukoja vastaotteella 4 x 5 toistoa. Tein itseasiassa aika kivan killerisarjan hauiksille: ensin vedin 5 leukaa, siitä suoraan hauiskääntö tangolla 12 toistoa ja sen jälkeen vielä hammerkääntö käsipainoilla 12 toistoa, toistin saman neljä kertaa ja tuntui kyllä ihan kivasti. Toisessa treenissä teen leukoja leveällä myötäotteella, määrä on sama 4 x 5 toistoa. Näin ollen tulen vetämään 40 kpl leukoja viikossa. On muuten ollut ihan kivat tuntumat tuolla yläselän alueella näiden jäljiltä. :)

DSC01479

Treenaatteko te niin, että pyritte kehittämään jotain tiettyä ominaisuutta vai onko päämääränä olla tasaisesti monipuolinen? Onko teillä jotain liike- tai määrätavoitteita? Jos on, kertokaa ihmeessä! Jos teillä on jotain ideoita liikkeistä mitä voisin alkaa harjoitella, niin saa ehdottaa! Haastakaa mut tekemään jotain, mikä on kuitenkin ihan mahdollista! :D

IMG_7419_Fotor_Collage


30 Responses to “Voimakas, lihaksikas, liikkuva, kestävä vai taitava?”

  1. Avatar Ansu sanoo:

    Aika kova aika tuo 10 km 45 min kun monissa Suomen virallisissa juoksutapahtumissakin olisit n. 10 parhaan joukossa ilman varsinaista juoksutreeniä tai -taustaa. Hieno hommahan se on! :) Naurattaa vaan kun itse treenaa puolivuotta /vuoden kymppiä, että pääsee viimesillä voimillaan alle 50 min ja toiset tosta vaan vetäsee reippaasti alle ilman et harjoittelee edes lajia :D Pitänee vaihtaa harrastusta :p

    • Avatar ainor sanoo:

      Aijaa, on vai :D Mulla ei ole hirveesti tietämystä noista juoksuennätyksistä. Tosta kympistä on kyllä jo aikaa ja sen juoksin ihan vaan itse mitaten. Tuli muuten mieleen, että tänä vuonna kävin nice runissa kyllä juoksemassa 5 km 22 minuuttiin aikamoisessa ruuhkassa. Toki toinen femma on sitten aina raskaampi, mutta nyt heräsi mielenkiinto kokeilla ihan virallisesti joskus miten kovaa sitä pääsisi :D ..Ja hei, ei tietenkään tarvi vaihtaa harrastusta! :)

  2. Avatar Jaana sanoo:

    Ala opettelee muscle-uppia, menee varmaan nyt jo aika leikiten sulta tosin, kun vaan saat touchin tekniikkaan :) ?

    • Avatar ainor sanoo:

      Sitä oon kokeillut joskus, mutta en oo saanut. Olis kiva löytää se tekniikka..tai siis niin että joku hieman avais liikettä ja kertois miten pitää tehdä. Pistetään treenaus-listalle! :D

  3. Avatar Pauliina sanoo:

    Kokeile GRITin Burpee-challengea: https://www.youtube.com/watch?v=XBCEI-6gfrY ;D

    • Avatar ainor sanoo:

      Uuh. Kuulostaapa hapokkaalle! Onko jo jotain enkkoja tiedossa, että tietää mitä tavoitella? :D

  4. Avatar Maija sanoo:

    Moi Aino! Luen sun blogia päivittäin ja oot varmaan törmännyt kommentteihini aina joskus. Pyrin kommentoimaan aina postauksiisi liittyen, mutta nyt vaan halusin tulla kehumaan.
    Mietin tässä yksi päivä(tai aika monestikin), että sun blogi on vaan niin mahtava! Sulla on mielenkiintoisia näkökulmia ja mielipiteitä, rohkeita aiheita ja ajatuksia ja hyviä sekä hauskoja kuvia. En oo tykästyny mihinkään blogiin näin paljoa.

    Ei mulla muuta :D jatka samaan malliin!

    • Avatar ainor sanoo:

      Heippa! Kyllähän mä sut tunnistan :) Kiitos paljon, tää lämmitti mieltä!! Mä yritän jatkaa samaan malliin :)

  5. Minulla on ollut tavoitteena kehittyä monipuolisesti – tanssijana. Eli, päälajini on ollut brasialainen karnevaalisamba, ja olen harjoitellut lihasvoimaa, kuntoa, liikkuvuutta ja notkeutta jotta jaksaisin ja osaisin tanssia reippaasti ja kauan hyvällä tekniikalla. Nyt olen vähän ulalla kun päälajia ei enää ole :) lopetin (?) sambaamisen helmikuussa.

    Enpä tiedä, mitä haastetta voisin sinulle keksiä, itse tarvitsisin enemmän niitä punnerrus- ja leuanvetojuttuja, tiedän…

    Mutta toki voisin antaa sinulle sambahaasteen – opetella samba no pe-askelta, jos se on sinulle uusi liike ;)

    https://www.youtube.com/watch?v=PiEJnETPhjE

    • Avatar ainor sanoo:

      Hehee..Sambahaaste kuulostaa mielenkiintoiselle, mä oon nimittäin aika surkea kaikessa mihin liittyyy tanssi :D

  6. Avatar Eikku sanoo:

    Mitenkäs olisi yhden käden leuanvedot? Siinä haastetta :).

    • Avatar ainor sanoo:

      Juu, sitä oon funtsinut joskus. Voi olla kyllä aika haastavaa, mutta tätä vois lähteä kehittelemään :)

  7. Avatar Fanni sanoo:

    moi! tilasit jokusen aikaa sitten niket sieltä yhdeltä nettisivustolta missä ne ovat ilmeisesti feikkejä, niin näyttävätkö ne aidoilta taikka tuntuvatko samalta jalassa kuin aidot niket :)?

    • Avatar ainor sanoo:

      Moi, oon käyttänyt niitä ns. arkikenkinä nyt viime aikoina, ne on mun mielestä kyllä ihan hyvät jalassa. Mä en oo treenannut niillä kovinkaan paljon, joten siitä en osaa sanoa.

  8. Avatar Nimetön sanoo:

    Oot uskomaton :D! Toi kympin aika ilman juoksutaustaa…..huh! Ite vedin muutama vko sitten hki midnight runin 53minuuttiin mikä oli kova tulos itelleni, vaikka juoksen kummiski n.3krt vko tavotteellisesti :D mut joo, kestävyyskuntoahan noi jumpatkin kehittää! Uskon et sulla tosi merkittävä myötävaikuttaja on sun huippu asenne joka paistaa läpi- mihin vaan pystyy jos haluaa reenata! :)

    • Avatar ainor sanoo:

      Kiitti! Mä oon oikeesti miettinyt usein samaa, että jos uskoo itseensä niin pystyy melkein mihin tahansa…Mitä urheiluun tulee, mulla on aika iso ego :D Kuvittelen, että oon kone joka pystyy ihan mihin vaan, eikä hyydy milloinkaan. ;)

  9. Avatar Nimetön sanoo:

    Miten leuanvetoa voisi harjoitella parhaiten kotioloissa? Minulle jo tangossa roikkuminen on vaikeaa. Jaksan vetää itseäni ehkä 2 cm ylös. :D Unelmana olisi saada tehtyä joskus edes yksi ainoa kunnollinen leuanveto.

    • Avatar ainor sanoo:

      Kotioloissa voi harjoitella tekemällä negatiivisia toistoja, eli esim hyppäät tai muulla keinoin menet leuanveto asentoon, eli leuka tangon yli ja jarrutat itseäsi siitä alas. Jos maltat hankkia kuminauhan, sen avulla voi tehdä avustettuja vetoja jolloin homma kehittyy melko nopeaan. :)

  10. Avatar Annaleena sanoo:

    Heippa!
    Olen satunnaisesti selaillut sun kivaa blogia. Tässä kirjotuksessa pisti silmään tuo sun penkkipunnerrus tulos. Oon saanut seurata vierestä Irene Korpisen (alle 20v SM nostaja) treenausta ja upeita tuloksia, joista viimeisin tältä kesältä 66kg. Olis erittäin mielenkiintoista nähdä pätkää sun penkkaustekniikasta ja 65kg penkkauksesta! Näytät hyvässä kunnossa olevalta enkä epäile sun voimatasoja kokoosi nähden, mutta tuohon 65kg en usko ennen kuin itse nään :) Niillä tuloksilla olisit nimittäin SM-tason penkkaaja. :)

    • Avatar ainor sanoo:

      Jahas, nyt mun piti oikeen alkaa funtsiin tätä hommaa :D Kysyin poikaystävältä (hän oli mukana kun penkkasin) ja hän sanoi että nostin 60 kg, mutta mun mielestä se oli kyllä 65 kg, sillä olin nostanut aiemmin jo 60 kg. Pitää varmaan mennä kokeileen uudelleen ja ottaa elävää kuvaa tästä tapahtumasta! Eikö nuo mee kuitenkin painoluokittain nuo hommat? Mun isä on kyllä aina sanonut ihan pienestä saakka, että se haluais tehdä musta penkkauksen maailman mestarin :D Ei tuu tapahtuun!

    • Avatar Jonna sanoo:

      Ite mietin kans tota penkkiä että on aika hemmetin kova noin niinku ilman sen kummempaa penkkaustaustaa. Toisaalta oon nähnyt mimmejä joiden ei uskoisi ees salilla käyvän ja penkkaavat reilut 70kg. Voima kun ei välttämättä näy aina ulospäin ja penkkaus on laji joissa toiset on luonnostaan äärimmäisen vahvoja! Ite penkkailin vuosikausia säännöllisesti ja tuo 65 kg tais olla mun ykkösmaksimi :D

      • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

        Nojoo, mun on kyllä pakko mennä kokeilemaan uudelleen. Aloin jo itsekin epäilemään että mitä oon höpöttänyt, vaikka aika varma oonkin asiasta. :D

  11. Avatar Liisa sanoo:

    Oot kyllä ihan huikee tyyppi! Sun tunnille olis mahtava joskus päästä kyllä! :D
    Ite oon harrastanut juoksua noin viis vuotta ja nyt siitä on itelleni tullu vähän tavotteellisempaa. Juuri vähän aikaa sitten juoksin Helsingin Midnight runissa ja aikani oli 44 minuuttia, ja se oli mulle jo aika kova suoritus, joten toi sun 45 minuutin suoritus on ihan mahtava! :)

    • Avatar ainor sanoo:

      Kiiitoos!! Olipa hieno aika sulla, onnea! :) Mä en oo tosiaan missään tapahtumissa ollu juoksemassa (paitsi nice run), mut olis ihan kiva tempasta tuo 10 km, pidemmät matkat menee jo sitten liian ”tylsäksi” mun makuun, ainakin tällä hetkellä! :)

  12. Avatar Luana sanoo:

    Ootko dippejä tehnyt tai harkinnut? Lisäpainoilla tai ilman (:

  13. Avatar riikka sanoo:

    Heippa! Mä haluisin niin oppia vetää leukoja, puhtaita taitaa mennä just se kaks ja ää, vaikeeta on! Samoin punnertaminen on yllättävän vaikeeta :D mut kai niitä pitää vaan tehä että oppii tekee (riittää voimat tehä). Käsillä kävelyy oon kans harjotellu! Ja venytellä mun pitäis paaaljon enemmän. Että niitä mä kehitän nyt määrätietoisesti! Sellanen kysymys, ei liity mitenkään näihin haasteisiin, mutta millä liikkeellä voi korvata reiden ojennuksen laitteessa reisireenissä? Meillä ei uudella salilla jostain käsittämättömästä syystä ole tätä ojennuslaitetta. Olen pomppinu ja vaikka mitä että saa viimiset mehut pois reisistä treenissä, mutta niillä ei saa samaa tuntumaa tohon polven tuntumaan ku laitteessa. Mehut kyllä saa pois pomppimalla :D Eli onko mitää vaihtoehtoo vai hoitaako kyykkyhypyt jne saman homman vaikka tuntuma ei ole sama?

  14. Avatar Maija sanoo:

    Wau, mahtava homma! Ja itseasiassa todella motivoivaa lukea noista sun maksimeista, vaikkei ehkä virallisia olekaan. Oon jo jonkin aikaa tätä sun blogia seuraillut ja paljon inspiraatiota saanut omaan treenaamiseen, vaikka vähän erilaisia juttuja harrastellaankin! En oo osannu oikein arvioida omia maksimeita, että ollaanko tässä vahvoja vai ei, mutta en ainakaan ihan hirveen kauaksi jää, mikä on kiva huomata. :)

    En tiedä kuinka hankalia nää sun laiselle voimanaiselle oikein olis, mutta ootko miettiny käsilläseisontapunnerruksia (handstand push ups)? Tekniikka on näissä aika helppo, mutta mitä ”puhtaammin” liikeen tekee, sen raskaampia nämä ovat. Itse pystyn tekemään pari kipping -tyylillä, mutta puhtaisiin on vielä piiiiiiitkä matka!

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Heippa! Kässäripunneruksia oon kokeillut joskus, täällä video: https://www.youtube.com/watch?v=a5uFvJHDnp8
      en tiedä onnistuisiko ilman jalkojen apua. Kokeilin myös kerran ilman tukea, mutta se oli aika vaikeeta! :D

      Tarkotitko kipping-tyylillä juuri tuota mitä teen videolla?

  15. Avatar Kati sanoo:

    Hei. Mä olen malliltani paljo raskaampi alavartalosta kuin ylhäältä. Luonnostaan tosi isot pohkeet, reidet ja lantio verrattuna ylävartaloon. Haluaisin niin kovasti oppia seisomaan käsilläni ilman tukea, saati vielä temppuilla samallaa. Haluaisitko tehdä joskus oman postauksen tästä aiheesta miten sitä voisi lähteä paremmin harjottamaan. Olen aina yrittänyt saada myös nostettua itseni ilmaan haaraistumasta mutta se ei vain onnistu, onko tähän mitään hyvää vinkkiä? Talvella haluaisin mennä tankotanssi kurssille juurikin siitä syystä että saisin ylävartaloon enempi voimaa ja liikkuvuutta mutta täytyisi varmaan tehdä syksy ensin töitä että pääsen siihen tankoon. Olen kuitenkin suhteellisen voimakas myös ylävartalosta mutta kropan suhde ei ole edullinen sen suhteen.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Moikkamoi! Mä oon joskus tehnyt postauksen käsilläseisonnan harjoittelusta, sen voit lukaista täältä: http://a-rou.indiedays.com/2013/05/20/4-tasoa-kasillaseisonnan-harjoitteluun/

      Tuo haarapressi on aika teknillinen liike ja sitä on tosi vaikea selittää kirjoittamalla. Täytyy jännittää vatsalihaksia tosi paljon ja reidetkin tulee olla ihan tiukkana. Liikettä voi harjoitella niin, että istuu haaraistunnassa kädet jalkojen välissä ja nostaa molempia jalkoja ilmaan (peppu maassa) vaikka 15 toistoa ja 3 sarjaa. Sen jälkeen sama homma, mutta niin että nostaa pepun ilmaan ja jalat pysyy maassa. Pikkuhiljaa pitäisi pystyä nostaa molemmat yhtäaikaa :)

Kommentoi