Suussasulavaa kinuskikakkua #sokeritonsyyskuu tyyliin

Voi nam mä sanon! Sokeritonta syyskuuta on takana jo 15 päivää, eikä mulla ainakaan ole ollut suurempia ongelmia. Olen ollut itselleni aika armollinen jos näin voi sanoa, sillä olen kuitenkin herkutellut viikonloppuisin omilla leipomuksilla ja raakasuklaalla, johon mulla on jokin ihme himo yhtäkkiä. Sain yhdeltä tutulta lainaan raakaleivonnaisia käsittelevän kirjan ja nappasin sieltä muutaman reseptin käyttöön. Kirjan nimi oli ”Raakaleipurin parhaat kakut”  ja kirjan on kirjoittanut Maria Lönnqvist. Tein joitakin muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen ja lopputulos näytti tältä..

DSC02906

Kakku valmistui nopeasti ja aineet olivat sellaisia mitä ainakin itselläni löytyy valmiina kaapista.

Päärynä-kinuskikakku

kaurakeksipohja:

  • 3 dl pähkinöitä (käytin pekaani- ja cashewpähkinöitä)
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 1 tl ceyloninkanelia
  • 1 tl vuorisuolaa
  • n. 6 tippaa vanilja-steviaa (tai muuta makeutusta/taateleita halutessaan)

Jauha kaikki aineet taikinaksi tehosekoittimessa/sauvasekoittimella. Tämä vaatii hieman hermoja ja aikaa, mutta pohja on valmista kun se on niin kiinteää, että pystyt muovailla siitä kiinteän pallon. Levitä pohja reunalliseen vuokaan sormin.

DSC02901

Kinuskitäyte:

  • 2 dl taateleita
  • 2 dl liotettuja mulperinmarjoja
  • 1,5 dl vettä tai pakurihaudetta (lämmitin veden ja lisäsin sinne lusikallisen Cocovin pikapakuria)
  • 2 rkl lucuma-jauhetta
  • ripaus vuorisuolaa

Mulpereita kannattaa liottaa hetki ohjeen vesi/pakurimäärässä, jotta ne pehmenevät. Sen jälkeen kaikki aineet taas sekaisin tehosekoittimella. Mielestäni tuo 2 dl taateleita oli ehkä aavistuksen liikaa, sillä tämä oli todella makeaa. Suosittelisin siis laittamaan vähemmän taateleita, maistamaan ja lisäämään niitä halutessaan. Levitä tahna pohjan päälle.

DSC02903

Suklaakuorrute:

  • 1-2 dl sulaa kookosöljyä/kaakaovoita tai molempia sekaisin
  • 2 dl raakakaakaojauhetta
  • 1 rkl tocoa
  • vanilja-steviaa maun mukaan
  • 1/2 dl lämmintä vettä/pakurihaudetta
  • 1 kauhallinen vanilja-päärynän makuista heraisolaattia

Tässä tein eniten muutoksia, alkuperäisessä ohjeessa ei käytetty kaakaovoita ja sitä käyttämällä kuorrutteesta tulee aika kova, kuten raakasuklaassa. Käyttämällä kookosöljyä, kakkua on ehkä helpompi leikata. Lisäsin sekaan myös tuota heraisolaattia, josta tuli vivahdus päärynän makua mukaan, mielestäni se sopi tähän todella hyvin! Eli sulata kookosöljy, kaakaovoi tai molemmat vesihauteessa, jonka jälkeen lisää loput aineet sekaan. Kaada seos kinuskitäytteen päälle, koristele haltutessasi esim. pähkinöillä ja laita kakku jääkaappiin jähmettymään 20 minuutiksi. Jos on kova kiire, pakkasessa homma menee vieläkin nopeammin. ;)

DSC02907

Söin koko kakun yksin viikonlopun aikana! :D Oikeastaan mulla kävi pieni kömmähdys sunnuntaina, kun olin nostamassa kakkua jääkaapista. Vuuan pohja irtosi itsestään ja kakun viimeinen pala läsähti lattialle..Siinä sitten koira äkkiä pois lattialta ja imuri käyntiin. Itkin hieman verta, kun jouduin imuroida herkullista syötävää roskiin. Tämä oli nimittäin todella hyvää, etenkin raikkaiden vadelmien kanssa maku hiveli aisteja ja mieltä. Makeanhimo katosi samantien, sillä kakku oli myös melko makeaa, minä kun käytin sen 2 d taateleita maistamatta ensin. :D

Miten teidän sokeriton syyskuu on sujunut? Onko sortumisia päässyt tapahtumaan vai oletteko pysyneet tiukkana?

DSC02900

PS. Oliko tarpeeksi monta kuvakulmaa samasta kakusta? :D :D


20 Responses to “Suussasulavaa kinuskikakkua #sokeritonsyyskuu tyyliin”

  1. Avatar Annika sanoo:

    Tiukkana ollaan pysytty, eikä ole tuottanut tuskaa laisinkaan tuo sokeriton syyskuu. Mun osalta taitaa jatkua tämä sokerittomuus myös syyskuun jälkeen, tosin silloin voin olla itselleni armollisempi, esimerkiksi kylään mennessä tmv. Koskaan en mikään hirveä herkkuhiiri kyllä ole ollutkaan. Taatelit kuuluu kyllä jääkaapin vakiosisältöön, ne on mun herkkua, haha :D Sun blogi on kyllä aino aivan mahtava! Varsinkin nää ruokapuolen jutut kiinnostaa kun liikuntakiellossa virun edelleen :( toisaalta on kiva kuitenkin lukea liikuntajuttujakin, mulla on jo vaikka mitä suunnitelmia treenin osalta sit kun vammat on hoidettu ensin alta pois!

    • Avatar ainor sanoo:

      Hieno homma, mullakin mennyt aika kevyesti koko homma ja tämän jälkeen meinaan jatkaa vähän samalla periaattella sun kanssa :)
      Kiitos tosi paljon, toivottavasti saat vammat kuntoon ja pääset pian liikkumaan!!

  2. Avatar Miaminttu sanoo:

    Voih..! Niin herkullisen oloinen kaakka, mutta himskatti kun ohje on taas tavan pulliaiselle täyttä hepreaa :D Eli muutama kysymys:

    – mulperimarja – miltähän se maistuu? Voisiko sitä korvata jollain tavallisemmalla marjalla?
    – lucumajauhe – mitähän tämä on? :D Olisiko tällekin joku korvaava? En siis seuraa yhtään mitään erityistä ruokavaliota, mikään ei ole kiellettyä. Eli voiko korvata ihan vaikka venhäjauholla? Kauraleseillä? Jollain? :D
    – kookosöljy – voiko korvata rypsiöljyllä tai vaikka ihan voilla/margariinilla? Kuten huomaat, en tarkoita valmistaa ollenkaan yhtä superterveellistä versiota kuin tämä omasi, mutta olisin innokas kokeilemaan sellaista ”puolitietä” :)
    – toco – mitäs tämä on? :D Voiko sitä korvata jollain ”rahvaanomaisella”?

    Kommentoin hyvin harvakseen, mutta kerran nyt sen teen, niin samaan syssyyn haluaisin kiittää erittäin inspiroivasta blogista! Kiitos! :)

    • Avatar Minna sanoo:

      No tuosta ei nyt sitten tule terveellistä, eli koko idea on siitä mennyt kokonaan…
      Suosittelen että googlaat vain ihan normaalin kinuskikakun ja teet sen niin ei tarvitse arpoa aineiden takia jos liian ”erikoisia” sinulle ovat.

    • Avatar Laura sanoo:

      Mulperimarja: http://cocovishop.com/tuotteet/mulperi-marjat
      Voi olla korvattavissa jollain kotimaisella miedonmakuisella marjalla. Lakka voisi toimia, tai tyrni?

      Lucuma: http://cocovishop.com/tuotteet/lucuma
      Toco: http://www.puhdistamo.fi/puhdistamo/toco.html
      Molemmat jauheet tuovat täyteläisyyttä ja kermaisuutta, sekä hyviä ravintoaineita. Näiden korvaaminen voi olla aika kinkkistä. Lucuma tuo myös makeutta kinuskitäytteeseen. Tomusokeri on koostumukseltaan yhtä hienoa jauhetta, mutta se kyllä vesittää sokerittomuuden sekä vitamiinien yms. saamisen herkullisessa muodossa. :)

      Kookosöljyn voinee korvata margariinisulalla tai juoksevalla margariinilla (Flora Culinesse, Keiju juokseva ja mitä näitä nyt on), toki sen huomaa myös mausta. Normikakkujen suklaakuorrutteissa käytetään yleensä kermaa, voihan jollain kasvikermalla (Oatly, Alpro yms.) lähteä kokeilemaan jotain vähän parempaa kuirrotevaihtoehtoa…

    • Avatar ainor sanoo:

      Tämän kakun idea tosiaan katoaa hieman jos lähtee muuttamaan raaka-aineita, lisäksi esim. rypsi ei käyttäydy samalla tavalla kuin kookosöljy, kyseessä kun on raakakku. Jos sokerilla ja terveellisyydellä ei ole väliä, kannattaa ehkä valmistaa ihan perinteinen kinuskikakku? Nuo mulperit ja muut voivat tuntua tosi oudolle, mutta kaikki mitä kakkuun tarvitsee löytyy luontaistuotekaupasta/terveyskaupoista, eikä valmistaminen tosiaan lopulta ole kovin hankalaa :)

      • Avatar Miaminttu sanoo:

        Minna & Aino: En tarkoittanut, ettei terveellisyydellä tai sokerilla ole ollenkaan väliä, siksihän tästä reseptistä kiinnostuinkin enkä tavallisesta kinuskikakusta :) En haluaisi yhden kakun takia ostaa montaa eri uutta ainetta, joita en mahdollisesti tulisi mihinkään muuhun koskaan käyttämään, joten koitin kysymällä saada selville voiko niiden sijaan laittaa jotain tutumpaa, kun Google ei tähän asiaan toiminut minulla apuna. Ajatuksenani oli, että kakku olisi varmasti tavalliseen kinuskikakkuun verrattuna paljon terveellisempää kun käytössä olisi mm. steviaa, taatelia ja heraa, mutta samalla hyväksyisin sen, että täysin terveellinen kakku ei tulisi olemaan. Mutta ilmeisesti näihin hommiin ei tietämättömän kannata liikaa sörkkiä ;)

        Lauralle iso kiitos ystävällisistä selvennöksistä tuotteiden osalta sekä sijaisehdotuksista, ehkäpä nyt ovat toiminnaltaan hieman tutumpia tuotteita, vaikken varmaan itselleni ostamaan innostukaan :)

        • Avatar ainor sanoo:

          Okei, ymmärsin ehkä väärin sun pointin tuosta kommentista! :) Ei ollut tarkoitus vastata mitenkään ”ilkeästi”, mutta valitettavasti en osaa yhtään sanoa miten muut aineet käyttäytyisivät tässä reseptissä. Jos olet kiinnostunut muustakin terveysleipomisesta, niin hankkimalla nämä tuotteet voit tehdä monia muitakin reseptejä, sillä useissa resepteissä on melko samat aineet käytössä. :)

  3. Avatar Kaisa sanoo:

    Oi kun näyttää hyvältä!! Pakko kokeilla joku viikonloppu! :) ps. Kiitti jälleen eilisen huippu spinningistä, siitä vaan tulee niin hyvä fiilis aina!! Oikein ”harmittaa” kun on pakko tarkkailla sykkeitä näin raskaana ollessa kun tekis mieli vaan veivata täysillä.. ;)

    • Avatar ainor sanoo:

      Voi kiitos =) Onnittelut tulevasta perheenlisäyksestä!! Raskaana ollessa tosiaan ihan hyvä tarkkailla sykkeitä ettei lähde vahingossa liian täpöllä vetämään. Kyllä sit taas ehtii veivata kun vaavi on syntynyt :)

      • Avatar Kaisa sanoo:

        Kiitos! :) Niin ja oikeastaan täytyy olla onnellinen et ylipäätänsä pystyy käymään spinningissä ja muutenkin liikkumaan suhteellisen normaalisti kun sekään ei aina oo tässä tilassa kaikille ihan itsestäänselvyys. Ja sykkeitä ehtii sit taas ens vuonna kohotella! :)

  4. Avatar iida sanoo:

    Oi ku kuulostaa hyvältä toi kakku! Pitää laittaa testiin. :) sokeriton syyskuu sujuu loistavasti! Oon ollu yli 7 kuukautta ilman sokeria ja aion kyllä jatkaa. ;) oon kyllä toki viikonloppuisin levonnu raakasuklaata, omenapiirakkaa jne, ja syöny vaan muutaman palan ja sitte karkkihimo on menny ohi. Ja on aina kiva kokeilla tehdä uusia reseptejä, ja kaikki reseptit voi toki muuttaa et ne tulee terveeliseksi. ;)

    Ja aino sun blogi on kyllä paras! Niin paljon mahtavia vinkkejä saa täältä. :)

  5. Avatar Jaana sanoo:

    Tosi herkullisen näköinen leivonnainen!! Vois joskus jopa kokeilla, vaikka yllätys yllätys oonkin lähtökohtaisesti sitä mieltä että jos herkutellaan niin herkutellaan sitten kunnolla ;) Tämä saattaisi ulkonäön perusteella saada minut tekemään poikkeuksen. Taidat olla aika taitava leipoja.

  6. Avatar Janita sanoo:

    Herkun näköistä! <3 Vaikuttaakohan lucuman ja tocon pois jättäminen olennaisesti makuun, kaikkea muuta löytyisi kaapista?

    http://sunseyes.blogspot.fi

    • Avatar ainor sanoo:

      Tocoa ei ollut alkuperäisessä reseptissä, eli sillä ei varmaan hirveesti oo merkitystä, lucuma tuo sellaista pehmeyttä ja ”kermaisuutta” mutta voit toki kokeilla miten onnistuu ilman :)

  7. Avatar Suski sanoo:

    Aloitin sokerittomuuden jo elokuun alkupuolelta, ja hyvin on pysynyt, lukuunottamatta yhtä suunniteltua tankkauspäivää :)
    Ihana herkullisen näköinen kakku! Tota aion taatusti tehdä joskus! Kiitos!

  8. Avatar Anna sanoo:

    Eikö tuo pohja vaatinut yhtään rasvaa jotta sen saa muotoiltua pohjaan ja jotta siitä tulee taikinamaista? Muuten tosi herkullisen näköinen kakku!

    • Avatar ainor sanoo:

      Pähkinät muuttuvat sellaiseen muotoon murskattaessa että taikinasta tulee kiinteää. Voihan sinne halutessaan lorauttaa vielä esim. kookosöljyä lisänä. Oon usein valmistanut pohjia ihan pelkistä pähkinöistä myös, ne taipuvat moneen :)

  9. Avatar Iida sanoo:

    Hei!

    Paljon sulla menee suurinpirtein rahaa ruokaan viikossa? Ite tuskailen oikeenlaisen ruokavalion koostamisen kanssa opiskelijabudjetilla.. haluaisin tehä tällasia raakaherkkuja mutta ainekset on älyttömän kalliita :( kuten myös hyvälaatunen liha, kala, etc. Tietenkin olet ihan eri elämäntilanteessa mutta olisi kiva kuulla mitä sulla about menee :)

    Hyvää syksyä ja kiitos kivasta blogista!

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Hei! Rehellisesti sanottuna, mulla menee aika paljon rahaa ruokaan. Oon tehny päätöksen että en ”pihistele” sen asian kanssa, mutta säästän sit esim vaatteissa ja kosmetiikassa (treenivaatteita lukuunottamatta). Ymmärän että opiskelijabudjetilla on varmaan haastavaa tasapainoilla terveellisen ruuan ja rahan kanssa. Nuo superfoodit on tosiaan aika kalliita, mutta niitä tarvitaan usein melko vähän, eli niistä kyllä riittää melko pitkäksi aikaa. :)

Kommentoi