#DOTD eli dinner of the day

Moni on varmasti törmännyt #OOTD hashtagiin, mikä tarkoittaa outfit of the dayta. Tuo tuli vastaan niin monta kertaa instagramissa, että lopulta oli pakko googlata mitä se tarkoittaa. 😀 Tässä blogissa ei päivän asuja esitellä, mutta päätinkin keksiä treeniblogiin sopivamman tägin, eli #DOTD = dinner of the day. 

DSC01314

DSC01315 Sunnuntai-illan menussa oli siis bataattimuusia, lihapullia sekä salaattia. Perusruokaa, mutta silti niin hyvää. Tein lihapullat uunissa, enkä käyttänyt korppujauhoja lainkaan. Jauheliha, muutama kanamuna sekä mausteet sekaisin ja uunipellille 200 asteeseen 20-30 min. Heitin sekaan hieman psylliumia, mutta luulen, että pullat pysyvät kasassa ilman sitäkin. Ajattelin alkaa jakamaan aina välillä #DOTD kuvia myös täällä blogissa. 🙂

DSC01316

Tänään oli tarkoitus pitää lepopäivä. Oltiin suunniteltu päivän ohjelmaan kevyttä hiihtoreissua ja raitista ilmaa, mutta homma ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Ajoimme 20 km, neljä tyyppiä pieneen autoon tungettuna, kaikki kamppeet päällä. Kun päästiin perille, selvisi ettei siellä vuokratakaan lainkaan suksia. No, se siitä hiihtämisestä sitten. 😀 Kotimatkalla pojat alkoivat suunnitella crossfit-tunnille menoa ja enhän mä voinut olla tylsä ja lähteä kotiin. Mentiinkin sitten corssfittiin ja oli oikeen mukava iltapäivä salilla! Mielestäni päivän WOD ei ollut mikään kovin rankka ja se sopi mulle oikeen hyvin. WOD sisälsi myös käsilläseisonta punneruksia, joita kokeilin ensimmäistä kertaa! Aika helppo nakki, pitää kokeilla ilman tukea seuraavaksi.

Kokeilin myös nostaa penkistä 60 kg, mikä on luultavasti aika lähellä omaa maksimiani. Sain sen ylös ja uskon, että saisin enemmänkin. En tosiaan treenaa salilla juuri koskaan, nyt viimeiset kolme viikkoa ovat olleet poikkeus. Oma treeni on paljolti jumppapainotteista, kuten tiedätte. Paljonko teidän maksimipainot on penkkipunneruksessa? 😀


15 Responses to “#DOTD eli dinner of the day”

  1. Johanna sanoo:

    Vai sellainen lepopäivä 🙂 En ole koskaan kokeillut tuota crossfitiä, kiinnostaisi kyllä. Nuo ateriapäivitykset on aina kivoja 🙂

    • ainor sanoo:

      Sellainen päivä tänään 🙂
      Kannattaa mennä kokeilemaan, jos yhtään kiinnostaa!

  2. Kaisa sanoo:

    Moikka! Oot kyllä yks tehopakkaus ei voi muuta sanoa! Positiivisuus ja energisyys välittyy ruudun tällekkin puolelle 😀 Voisinko kysyä sinulta, kun sinulta tuota tietoa varmasti löytyy hieman enemmän kuin minulta, niin tietoja heraproteiineista? Itsellä olisi tarkoitus hankkia uusi pussi, mutta olen ihan confused kaikista isolaateista, konsentraateista ja kaseiineista, että en tiedä mitä valita! Hera on melkein jokapäiväisessä käytössä ja siksi olisi hyvä että se olisi laadukasta:) fitnessgurun sivuja olen nyt tutkistellut ja ajattelinkin osaisitko suositella jotakin erityistä sieltä:) Hera tulee monipuolistamaan ja tukemaan omaa ruokavaliotani (osittain korvaamaan maitotuotteita, koska olen ollut niiden suurkuluttaja) kiitos etukäteen ja loistavaa talven jatkoa sinulle:-)!

    • ainor sanoo:

      Moikka! Kiitos Kaisa 🙂
      Tiedän, että nykyisillä proteiinimarkkinoilla voi mennä hieman sekaisin. Jos fitnessgurulta tilaat, suosittelen sulle Hera Isolaattia eli One Whey Isolatea. Se on pelkkää heraa, eli hiilareita ja rasvaa nolla, konsentraateissa on usein jonkun verran myös hiilareita sekä rasvaa. Hera ja kaseiini ovat molemmat maidosta, mutta ne ovat eri asia. Kaseiini on ns. hitaampi proteiini ja käytetään usein mm. yöprotskuna. Herassa on enemmän välttämättömiä aminohappoja, minkä vuoksi se on mun mielestä parempi vaihtoehto! Rahkoissa, raejuustossa yms on enemmän kaseiinia kuin heraa, yleensä suhteella kaseiini/hera 80/20.

      Tästä inspiroituneena voisin kirjoittaa näistä ihan postauksenkin 😀

      • kaisa sanoo:

        Voi että kiitos nopeasta vastauksesta! Ja innolla lukisin jos sellaista postausta sattuisi joskus tulemaan julki;) olen juuri tuota one whey isolatea harkinnut mutta kiva saada jonkun ”ulkopuolisen” mielipide asiaan:) ehkä lähipäivinä laitan tilausta menemään;) mitä mieltä olet muuten lisäaineista joilla esim heroja makeutetaan? Olisiko maustamaton ”paras” vaihtoehto puuron, jogurtin ym joukkoon sekoitettuna melkein päivittäisessä käytössä:)?

        • ainor sanoo:

          Nyt on postaus luettavana! Monissa makuproteiineissa on tosiaan makeutusaineita, mutta itse en käytä muuten kovinkaan paljon makeutusaineita, joten nuo määrät ovat tosi pieniä siinä mielessä. Kyllähän maustamattomat voisivat olla parempi vaihtoehto jos ei kaipaa niinkään makua mukaan 🙂
          Mulla on itselläkin yksi maustamaton herapurkki ja oon käyttänyt sitä esim. suolaisten juttujen leivonnassa!

  3. Hahha huippu tuo #DOTD, täytyy alkaa käyttään! ;-D

    Ja just tänään söin itsekin bataatteja, uunivuuasta tosin. Mut ne on kyllä niin hyviä ettei mitään rajaa, täytyy koklata tota muusiakin niistä!

    • ainor sanoo:

      Pistetään #DOTD kiertoon somessa 🙂
      Bataattimuusi on kyllä todella hyvää, kannattaa kokeilla!!

  4. sofia sanoo:

    Vai kuuskyt kiloa penkistä?! Vautsi, ittellä nousee tällähetkellä maximissaan se 35 kiloa, vielä on paljon työtä edessä.. hah 😀 mutta kädet onkin mulla se heikoin osuus kropassa.

    Ja joku jo kyselikin näistä herroista ja konsentraateista yms niin niistä vois olla tosi mielenkiintoista lukea postausta. :))

    • ainor sanoo:

      Mulla on aina ollut vahvuutena kaikki työntävät liikkeet, punneran paljon päivittäin niin siitäki saanut voimaa! Ei muuta kuin jumppatunneille niin penkkikin alkaa nouseen 😉

  5. tipi sanoo:

    Oma paino melkein nousee penkistä eli 45 kg, painan n. 48 kg. Tuo siis ilman sen suurempaa treenaamista, kohta nousee enemmän. 😉

    Osaatko sanoa oisko Whey-80 heraproteiini hyvä vaihtoehto sellaiselle, joka haluaa kasvattaa lihaksia? Ainakin fitnesstukussa näyttää olevan tosi suosittu: http://www.fitnesstukku.fi/5/fi/artiklar/whey-80.

    Hyvä postaus taas kerran! 🙂

    • ainor sanoo:

      Heippa ja kiitos! Oman painon nostaminen on jo aivan hyvä tulos ilman treenaamista 🙂 Mullakin tuo 60 kg on hieman yli oman painon!
      Katselin että tuo linkkaamasi tuote on herakonsentraattia. eiköhän se aja asiansa lihastenkasvatuksessa, muista myös hiilarit!

  6. Martsu sanoo:

    Hei, lihapullavinkki! Itse en myöskään tahdo käyttää korppujauhoja, mutta munalla ja lihalla läträämisestä tulee aina liian löysiä pullia tai koostumukseltaan mielestäni ei tarpeeksi hyviä. Välillä jätettyäni munan pois tulee liian kovia. Kerran lamppu kuitenkin syttyi päässä ja kokeilin jotain omaperäistä(siinä mielessä, etten itse ole ideaan törmännyt vaikka moni saattaakin tehdä näin): turvotin n. desin kaurahiutaleita n. 200 grammassa maitorahkaa! Vitsit, että se maitorahka toi mehukkuutta pulliin. Näistä tuli todella mehukkaita ja koostumukseltaan sellaisia, joista saa pyöritettyä täydellisen pyöreitä pullia 🙂

    Olen myös ostanut kaupasta santa marian smoked paprika-maustetta ja voihan vitalis se sopii lihapulliin hyvin. Hento savun maku.

Kommentoi