Näillä vinkeillä hoikka vyötärö ja erottuvat vatsalihakset

Houkutteleva otsikko vai mitä? 🙂

Käytän vanhan postaukseni pohjaa tässä kirjoituksessa. Olen tehnyt useita asiapostauksia vuosien varrella, ja nyt kun lukijamäärä on kasvanut ajattelin ottaa näitä uudelleen esiin ja lisäillä tietoa mukaan.

Monen naisen haave olisi saada timmi vatsa. Osa haluaa vatsalihakset eli ”sixpäkin” näkyviin ja osa taas vieroksuu lihaksien näkymistä liian miehekkäänä.
Kuten tiedämme, paikallinen rasvanpoltto ei ole käytännössä mahdollista. Kun kun rasvaa alkaa lähtemään, lähtee se tasaisesti joka puolelta kehoa. Yleensä kehon muoto säilyy samana, ympärysmitat vain pienenevät. Meillä naisilla rasva kertyy yleensä joko vatsan, lantion tai reisien/pakaroiden alueelle. (omena tai päärynä). 

Kun kehon rasva% on tarpeeksi alhainen ja vatsan alueen lihakset tarpeeksi vahvat, tulevat nämä lihakset myös esille.

Alla olevissa kuvissa on esitetty vatsalihakset suomalaisilla nimillä. Kuten huomaatte Suorat vatsalihakset (musculus rectus abdominis) muodostavat tämän 4/6 tai 8-päkin. Lihakset tulevat esiin, jos ihon alla ei ole suurta rasvakerrosta.

Suorien vatsalihasten tehtävänä on koukistaa lonkkaniveliä ja lähentää rintakehää kohti lantiota. Lisäksi ne avustavat uloshengityksessä, ulostamisessa ja synnytyksessä, sekä säätelevät vatsaontelon painetta. Suorat vatsalihakset tekevät siis työtä, kun vartaloa nostetaan tai taivutetaan suoraan ylös/eteenpäin. Myös staattinen asento, kuten lankku vahvistaa syvien lihaksien lisäksi suoria vatsalihaksia.

Lankku onkin erittäin hyvä keino vahvistaa keskivartalon lihaksia, ainoa ongelma on, että se tehdään usein väärin. Nimensä mukaisesti lankussa vartalon tulisi olla suorassa linjassa, keskivartalo aktivoituneena. Kyynerpäät suoraan olkapäiden alla ja pää kannateltuna ylhäällä. Yleisimmät virheet ovat pään roikkuminen alhaalla ja pakaroiden kohoaminen ylös. Myös pyykkinaru-asentoja näkee joskus, eli vatsa roikkuu melkein lattiassa asti. 😀

plank
kuva täältä

 

Sivuilla olevien ulomman ja sisemmän vinon vatsalihaksen (musculus obliquus externus abdominis & musculus obliquus internus abdominis) tehtävänä on kiertää vartaloa ja taivuttaa sitä sivusuunnassa, sekä suojata sisäelimiä ja säädellä vatsaontelon painetta.

 
 

Yksi suosittu liike mitä monet veivaavat salilla on sivutaivutus, joka isoilla painoilla ja paljon tehtynä kasvattaa vinoja vatsalihaksia ja leventää uumaa. Jos päällä on vielä rasvakerros, voi se aiheuttaa sen, että vatsa levenee kaventumisen sijaan. Vatsalihakset ovat myös lihaksia ja kasvavat treenaamalla.

sivutaivutus kuva täältä
sivutaivutus kuva täältä

 

sivutaivutuksessa käytössä olevat lihakset. kuva täältä
sivutaivutuksessa käytössä olevat lihakset. kuva täältä

Kannattaa kuitenkin muistaa, että myös keskivartalon lihaksistoa tulisi harjoittaa monipuolisesti. Sivutaivutuksiakin voi tehdä, mutta jos tavoitteena on kapea vyötärö, silloin kannattaa vähentää tämän liikkeen harjoittamista tai tehdä se pienemmillä painoilla ja suuremmilla toistomäärillä. 

Vinoja vatsalihaksia tulee myös treenata ja hyviä liikkeitä ovat kiertoliikkeet selinmakuulta tai jumppapallon avulla sekä muut oman kehon painolla tehtävät liikkeet.

IMG_4651
Vatsarutistukset kiertäen
 

Poikittainen vatsalihas eli paremmin syvänä vatsalihaksena tunnettu lihas on nimensä mukaisesti vatsalihaksista syvimpänä (alla olevassa kuvassa tummempi punainen väri). Sen tehtävänä on vetää vatsaa sisään, suojata sisäelimiä ja kasvattaa vatsaontelon painetta.

Avain litteään vatsaan on siis syvissä lihaksissa. Tämän lihaksen treenaaminen vaatii harjoittelua ja keskittymistä. Monesti vatsalihaksia treenataan kauhealla vauhdilla ilman ajatuksen häivää, jolloin pinnaliset lihakset tekevät työn ja poikittainen vatsalihas on löysänä. Useasti vatsan ”pömpöttämisen” syynä on juurikin se, ettei syvät lihakset ole kunnossa, vaan kaikki treeni on mennyt pinnallisiin lihaksiin ja koko pötsi pullottaa ulospäin. 

Syvät lihakset aktivoituvat parhaiten keskittymällä tekemiseen ja myös hengityksen avulla saadaan parempi tuntuma. Jos et tiedä mitä tehdä, pyydä asiantuntijaa opastamaan, kuinka lihakset aktivoidaan 🙂

Vatsalihaksia kannattaa treenata monipuolisesti; salilla, core/korsetti-jumpissa, pilates/yoga yms. ovat kaikki hyviä keinoja. Kannattaa muistaa että vatsalihas on lihas, joka tarvitsee lepoa kehittyäkseen. Lihastasapaino on myös todella tärkeää, joten muistakaahan treenata myös selän lihaksia.

Kun lihaksisto on kunnossa, täytyy vielä saada rasva% tarpeeksi alas, jotta lihakset erottuvat. Rasvanpoltosta voisin kirjoittaa ihan oman postauksen, muuten tästä tulee liian pitkä romaani. Olen antanut useita kertoja vinkkejä ja konkreettisiä neuvoja kuinka kannattaa syödä, jos haluaa pudottaa kiloja ja juurikin niitä rasvakiloja.  Suosituimmista teksteistäkin löytyy ohjeita juuri tähän asiaan. Suosittelen tekemään myös aerobista treeniä lihaskuntoharjoittelun lisäksi, sillä sen avulla juurikin rasvanpoltto helpottuu ja tehostuu.

Sixpäkin saavuttamiseen tarvitaan jo aika matalat rasvat (16-17%) ja kuten olen aiemminkin kirjoittanut, sellaisten rasvojen ylläpito ei ole välttämättä helppoa, eikä edes kovin terveellistä hormonitasapainon kannalta! Olemme kaikki erilaisia ja toisilla päkki näkyykin ilman kovaa tsemppaamista, kun taas toiset joutuvat paiskimaan hommia henkensä edestä, että edes yksi pala tulisi esiin 🙂

IMG_0567 

Haluaisitteko että jaan videon/kuvapostauksen, jossa esittelen hyviä keskivartaloa harjoittavia liikeitä?

Kuvat joissa ei mainita lähdettä ovat omiani tai personal trainer – koulutuksen materiaaleista. Lähde


Unelmien vatsa?

Luvassa on turhamainen postaus! Jos trimmattujen kroppien katselu ärsyttää niin suosittelen painamaan yläkulmassa olevaa x-nappia saman tien 😉

I Love ABS! Mun mielestä hyvännäköinen pötsi on mukavaa katseltavaa!
Vatsalihasten esiin saaminen on erittäin haastava projekti ja rasvojen pitäminen niin alhaalla että sixpack näkyy vaatii työtä päivästä toiseen. Ellei satu omaamaan jotkut supergeenit niin että pelkkä salille päin katsominen vetää rasvat minimiin ja lihakset esiin ;D

Korostan että naishenkilöllä rasvaprosentin pitäminen kovin alhaalla ei ole välttämättä hyväksi, hormoonitoiminta voi kärsiä riippuen ihmisestä ja kropasta. Kaikki on yksilöllistä!
Toisethan ovat ns. luonnostaan todella hoikkia ja toiset joutuvat tekemään järkyttävästi hommia saadakseen edes pienen palan vatsalihaksia esiin. Elämä on epäreilua joskus… :/

Onko täälä muita abs lovereita? 😀 Millaisista vatsoista te tykkäätte? Pitääkö 8-päkki näkyä vai riittääkö että vatsa on sileä ja litteä?

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

Kaikki ylläolevat kuvat ovat googlen kuvahausta.

Omani tällähetkellä…

En ole täysin tyytyväinen vielä, hieman kapeammaksi pitäis saada vyötäröä. Pitäis varmaan jaksaa tehdäkin asialle jotain, mutta ei tämä oo niin vakavaa 😀


Pötsi

”ankkuli
Hei voisitko joskus kertoa vähän, että miten/millä sait treenattua sun vinot vatsalihakset niin överikuntoon? 😀 onko jotain tiettyjä liikkeitä mitä teit ym? Ois kuva kuulla, itelläni tuntuu että kaikki liikkeet kohdistuu aina ylävatsoihin……”
Faktahan on se että en ole koskaan treenannut keskivartalon lihaksia mitenkään erikseen salilla. Ainoastaan omat CORE tunnit 2 kertaa viikossa ovat keskivartaloon kohdistuvat treenini. Salilla saatan joskus vääntää parit rutistukset tai taivutukset, ei muuta. Kannattaa siis osallistua mun CORE tunneille 😉 hehe!

Keskivartalon lihakset ovat mukana aina urheiltaessa ja luulisin hyvin kehittyneiden vinojen vatsalihasten olevan peräisin telinevoikka/aerobic ajoilta jolloin oman kehon painolla tehdään paljon liikkeitä. Lisäksi treenaan todella paljon kaikkee mahdollista ja etenkin omat tuntini suunnittelen aina niin että liikkeet ovat mahdollisimman toiminnalisia jotta koko vartalo ja keskivartalo saa paljon treeniä tunneilla 🙂
Vinoja vatsoja voi treenailla erilaisilla kierto ja sivuliikkeillä, lisäpainoilla saa tietenkin lisätehoja liikkeisiin!
Keskivartalon lihakset saavat siis treeniä vaikka tekisit jalkatreeniä salilla, muista vain aina keskittyä oikeaan tekniikkaan ja pitää keskivartalo tiukkana. Ihan turhaan ette siis kuule jumpassa sitä 10 kertaa että ”vatsa sisään” ”tiukka keskivartalo” 😉

Mulla on tosiaan aika hyvin erottuva obliquus extermus abnominis eli ulompi vino vatsalihas 😀
Elän myös siinä uskossa että suora vatsalihas on ihan hyvin kehittynyt ja sen yläosan lihaksisto erottuu, mutta tuossa alavatsassa navan ympärillä on rasvakudosta päällä joka peittää palojen erottumisen ..Ehkä joskus! Muistakaahan tosiaan että…. ”abs are made in kitchen” –> oikealla ruokavaliolla saat rasva% alemmas jolloin lihakset erottuvat paremmin!