Ootteko koskaan miettineet, miten suuri osa omasta päivästä menee asioihin, joita suoritetaan sen vuoksi, että pitää. Moniko asia päivässä on loppupepeleissä oma vapaaehtoinen valinta, tai asia jonka oikeasti haluaa tehdä, eikä vain siksi että täytyy, jonkun asian vuoksi.
Itse pidän rutiineista, mutta joskus tuntuu, että niihinkin saattaa jumittua hieman liikaa. Ajelin yhtenä päivänä töistä kotiin ja olin menossa kauppaan. Mietin ajaessani, että olis kiva käydä vaihteen vuoksi jossain toisessa kaupassa kuin missä yleensä käyn, mutta en voi….Sitten tajusin itsekin hullun ajatustyylin. Voin ihan hyvin mennä mihin kauppaan tahdon, mutta koska käyn aina samassa paikassa, tuntuu vaivalloiselta tehdä toisin. Tämä on aika pieni esimerkki, joka pätee kuitenkin hyvin moneen asiaan niillä, jotka ovat tottuneet rutiinien tahdittamaan arkeen.
Jos palataan takaisin tekstin alkuun, niin veikkaan monen yhtyvän siihen, että oma elämä on pitkälti aikataulujen määrittämää menoa. Herätään herätyskelloon, koska pitää ehtiä töihin. Syödään aamiaista, vaikka ei olisi nälkä, ettei verensokeri heilahtele ja nälkä pääse yllättämään. Puetaan tietyn tyyliset vaatteet, koska töihin täytyy pukeutua tietyllä tavalla. Lounaalla syödään salaattia, koska pitää syödä terveellisesti. Töiden jälkeen väsyttää, mutta silti täytyy mennä salille, jotta pysyy kunnossa ja terveenä. Salin jälkeen täytyy vielä valmistaa ruokaa ja siivota, ettei olisi sotkuista.
Itse nautin arjesta ja myös noista rutiineista, mutta silti helposti sitä ajautuu rutiinien virtaan, jossa ei oikeastaan ehdi ajatella mitä oikeasti haluan tehdä, syödä tai vaikka treenata. Ei ehdi, koska täytyy jotain muuta. Nykyajan ilmiöksi on noussut myös se, että yritetään lopettaa suorittaminen suorittamalla, jolloin mennään kuitenkin taas metsään. Eli ikään kuin väkipakolla tehdään rentouttavia asioita ja nautitaan säästä/auringosta/ruuasta/herkuista jne jne. Olen ainakin itse törmännyt joskus oloon, jolloin ei oikeasti jaksaisi tehdä mitään, mutta koska ulkona on niin hieno keli, on siitä otettava kaikki irti. Kysymys kuuluukin, että minkä vuoksi? Ketä tämä teko loppupeleissä palvelee, jos alunperin ei edes haluaisi mennä sinne ulos.
Mun esimerkit eivät ehkä ole kovin painavia asioita, mutta loppujenlopuksi pienistä asioista koostuu se rytmi ja oma arki. Joskus voi tietysti olla hyvä asia pakottaa itsensä tekemään jotain ja nauttia jälkeenpäin onnistumisen ja hyvänolon tunteesta. Ainahan ei tosiaan huvita mennä treenaamaan, mutta harvemmin sitä menemistä katuu kuitenkaan jälkeenpäin. Tämä on jotenkin niin laaja asia, että sitä on vaikea saada tekstin muotoon järkevästi. On tiettyjä asioita, joista on hyvä pitää kiinni, mutta toisaalta koko elämä ei saisi olla täytymistä.
Mun on itse hyvin vaikea päästää irti suorittamisesta ja siitä että olisi aina langat käsissä. Myös viikonloppuisin ajatuksissa pyörii asioita, joita täytyy hoitaa ja huomioida. Oon yrittänyt miettiä mistä tämä johtuu ja tullut siihen tulokseen, että pelkään jollain tavoin epäonnistumista. Mitä jos en hoidakaan työtäni tarpeeksi hyvin ja olen muiden silmissä laiska ja kelvoton. Jos en päivitäkään blogia ja lukijamäärät tippuu ja koko blogin suosio romahtaa. Tämä on jollain tavoin outoa, sillä en kuitenkaan muuten ajattele kovinkaan paljoa sitä ”mitä muut ihmiset tekemisistäni ajattelevat”. Kai tämä on sitten se mun weak spot, pelkään olevani huono tai laiska, jos en ole jatkuvasti saatavilla. Ajattelen myös niin, että menestyäkseen täytyy uhrata paljon ja tämä ajatus voi taas joskus viedä sitä menestymistä vain huonompaan suuntaan, kun alkaa tehdä asioita väkipakolla.
