MITÄ JOS PEILIKUVA VALEHTELEE?

Älä usko vaakaa, vaan sitä mitä peilistä näet. Mitä jos se peili ei kerrokkaan totuutta, vaan oma mieli huijaa ja pelikuvaa katsotaankin paljon kriittisemmin kuin olisi tarve? Syömishäiriöissä on yleistä juuri se, että minäkuva on vääristynyt ja etenkin oma keho hahmotetaan ja nähdään suurempana kuin todellisuudessa, mutta tällaisia virhekuvia saattaa esiintyä myös muillakin ihmisillä. Vääristymä saattaa olla myös toiseen suuntaan, eli mieli ei hyväksy että nyt sitä onkin lihottu monia kymmeniä kiloja, vaan esimerkiksi valokuvan näkeminen saattaa vasta herättää todellisuuteen. Mieli on siinä mielessä aika ihmeellinen juttu, että se ei välttämättä ole totta, millaisia ajatuksia itselleen kertoo!

Tiedät ehkä sen fiiliksen, kun katsot vanhoja kuvia ja pystyt katsomaan itseäsi paljon realistisemmin kuin kuvan ottohetkellä? Saatat ottaa sata selfietä ja kaikki näyttävät aivan kamalilta, mutta kun selaat kuvia kuukauden kuluttua, eivät ne enää olekkaan niin pahoja. Uskon, että nykyään on jopa aika yleistä että itseä katsotaan niin kriittisten lasien läpi, että se aiheuttaa turhaa stressia ja ahdistusta.

Aihe on pyörinyt mielessäni jo pitkään, sillä törmäsin yhtenä päivänä vanhaan valokuvaani (ylhäällä) ja jopa kauhistuin kuinka hoikalta näytän siinä. Hauskaa tässä on se, että muistan todella hyvin tuon kuvan ottohetken ja sen hetkisen ajatusmaailmani. Tiedostin, että olen toki hyvässä kunnossa ja en millään tavoin lihava, mutta silti muistan miettineeni esimerkiksi..

”Miksi kehoni ei näytä siltä kuin se näillä elämäntavoilla / treenimäärillä tulisi näyttää?”

”Olen toki rasvaton ja hyvässä kunnossa, mutta koin olevani isokokoinen.”

”Miksi XS kokoiset vaatteet ovat jopa löysiä, vaikka olen näinkin isokokoinen?”  (:D:D)

”En ymmärrä ihmisiä, jotka ”valittavat” ulkomuodostani, koska olen kuitenkin aivan normaalin näköinen ja kokoinen.”

En koe, että olisin kärsinyt pakkomielteistä liikuntaa kohtaan (sen enempää kuin nytkään, hehe) tai että olisin laihduttanut tarkoituksella, mutta tietysti kun syö vain terveellisesti ja liikkuu todella paljon, myös kroppa näyttää siltä. Se ei oikeastaan ole tässä pääasia missä kunnossa olin, vaan se, että oma pää näkee todellisuuden ihan eri tavalla. En usko että noilla rasvoilla voisi olla kovin isokokoinen tai miksi edes koin olevani huonommassa kunnossa kuin noilla elämäntavoilla olisi pitänyt olla? Näin jälkiviisana voin todeta, että näytin juuri siltä kuin kuului.

Ei ole siis tuulesta temmattua, että omilla ajatuksilla voi vaikuttaa omaan olotilaan ja fiilikseen. Joskus on oikeasti ihan hyvä yrittää katsoa itseään lempeästi, ilman arvostelua. Se voi olla että se peili huijaa, jos aina keskittyy vain siihen mikä on huonosti tai voisi olla paremmin. Mulla on itselläni aina ollut jotenkin sellainen jännä ajatusmalli, että muistelen menneisyyttä paljon positiivisemmassa valossa kuin ehkä olisi edes tarve. Koen, että asiat olisivat olleet paremmin aiemmin ja olisin vaikka ollut paremmassa kunnossa tai jotain muuta vastaavaa. En tiedä mistä tällainen johtuu, mutta oon alkanut tekemään tietoista ajatustyötä tässä asiassa. Positiivinen ajattelu maksimiin ja turhien epäkohtien pohtiminen minimiin! 🙂

Myös ne valokuvat voivat huijata, sillä pointti on siinä miten niitä katsoo. Olen huomannut, että monilla ihmisillä on jokin tietty kohta mihin he keskittyvät heti kun näkevät kuvan itsestään. Katsot vaikka aina sitä vatsaa tai reisiä kun oikeasti se mitä muut näkevät on ihana hymy ja timmit käsivarret. Meissä on kaikissa virheitä, tai en sanoisi ehkä virheiksi vaan persoonallisia juttuja, jotka tekevät meistä uniikkeja. Niitä ei aina tarvitse piilottaa tai yrittää muuttaa, sillä se olisi hyvin tylsää jos kaikki olisivat täysin samasta puusta veistettyjä!

Sitten ihan toiseen aiheeseen, sillä julkaisin eilen aivan uuden treeniohjelman, jollaista ei ole mun tarjonnassa vielä ollutkaan! Kyseessä on siis puhtaasti voiman sekä lihasmassan kasvatukseen suunniteltu ohjelma, joka ollaan kyhätty kasaan mun miehen Villen kanssa, jolla on jo vuosien kokemus juuri tällaisesta treenistä ja vielä erittäin hyvin tuloksin. Jos siis haluat kehittää lihasta ja tulla vahvaksi, silloin tässä olisi ohjelma sulle. Itse saan huikeet kiksit juuri siitä kun pystyy nostaa isoja rautamääriä ja olla vahva! 😀 Ohjelma sopii sekä naisille että miehille ja tässä tarkempi selostus:

POWER 1.o

Onko tavoitteesi saada lisää voimaa sekä lihasta? Olit nainen tai mies, silloin POWER 1.0 on juuri sinulle! Tällä treeniohjelmalla parannat voimatasojasi ja hankit lihasta juuri oikeisiin paikkoihin. Ohjelma keskittyy pääosin penkkipunnerruksen, maastavedon sekä kyykyn voimatasojen kehittämiseen unohtamatta ns. bodaustreeniä, jonka avulla saat mm. pyöreyttä olkapäihin ja pakaroihin.

Sopii miehille sekä naisille, jotka haluavat uutta nostetta salitreenihin, ehkä muun liikunnan ohella tai vaihtoehtoisesti keskittyä puhtaasti voiman hankintaan esim. ryhmäliikuntatuntien tilalla. Treenien syklitys menee niin, että treenataan kaksi päivää ja levätään aina perään yksi. Ohjelmassa on siis mahdollista treenata 5 x viikossa, jolloin jako ehtii alkaa aina alusta. Halutessaan voi pitää myös ylimääräisiä lepopäiviä, etenkin silloin jos pääpiste on voiman kehittämisessä!

Ohjelman pääset ostamaan täältä!

KUN SOKAISTUU OMALLE PEILIKUVALLE

Nyt on ensimmäiset jumpat vedetty ja heti sain idean mistä kirjoittaa tänne. Juttelin nimittäin yhden kaverin kanssa, jota en ole nähnyt nyt lomani aikana. Tyyppi on noudattanut Bikini Bootcampin ruokavaliota ja olin ihan ällikällä lyöty, miten paljon hän oli muuttunut viimeisten viikkojen aikana. Sanoinkin asiasta hänelle ja kehuin miten kroppa näytti tosi hyvältä ja sporttiselta. Henkilö itse oli taas sitä mieltä, ettei huomaa itse juurikaan mitään muutosta. Miksi ihmeessä me sokaistumme omalle peilikuvalle, etenkin silloin kun haetaan muutosta esimerkiksi kehoa muokkaamalla?

id

kuvanottohetkellä koin olevani ”isossa kunnossa” 😀

Oon viitannut ennenkin tähän samaan juttuun, mutta usein kun katselee vanhoja valokuvia, miettii että hitto kun olinkin hyvässä kunnossa tuolloin, vaikka siinä tilanteessa ei ole osannut iloita omasta kehityksestä. Tämä johtuu luultavasti siitä, että itse näkee oman peilikuvansa päivittäin, jopa useita kertoja, jolloin oma silmä ei ehdi huomata muutosta. Monella meistä on myös oma kehon malli, joka säilyy samana, vaikka kroppa kutistuisi pienempään kokoon. Itse ei huomaa tätä kutistumista, sillä kropan malli ei muutu niin radikaalisti, että se näkyisi selkeästi peilistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvan nähdessä yllätyin totaalisesti hyvästä lihaserottuvuudesta

Olen itsekin ollut tilanteessa, jossa ulkopuoliset ovat antaneet palautetta muutoksesta, mutta olen silti ajatellut, ettei tässä nyt oikeen mitään ole tapahtunut. Joskus kun olen puhunut isoista reisistäni, joku kaveri on voinut revetä nauramaan ja sanoa että mitä helvettiä sä oikeen horiset. Tämä viestii paljon siitä, miten ajattelemme itsestämme. Ajatuksen voima on todellakin suuri ja sillä pystyy lähettää itselleen joko negatiivisia tai positiivisia viestejä. Multa on monesti kysytty neuvoja, että miten muuttaa omia ajatusmalleja ja mielestäni siihen on vain yksi keino, eli yksinkertaisesti päättää että hyväksyy itsensä juuri sellaisenaan ja alkaa puhua itselleen positiiviseen sävyyn. Jos joka päivä keskittyy vain siihen, miten ruma nenä on, niin tottakai se alkaa vaivaamaan ja aiheuttaa epävarmuutta.

vatsa

kuvaa ottaessa, vatsalihakset eivät näkyneet mielestäni tarpeeksi hyvin

Fakta on nimittäin se, että jos pää ei ole kunnossa, ei tule koskaan olemaan tyytyväinen itseensä. Voit laihduttaa 10 kg ja hankkia upean vartalon, mutta silti löydät aina jotain parannettavaa. Tämän vuoksi kaikessa muutoksessa olisi hyvä olla jo valmiiksi tyytyväinen itseensä ja hakea muutosta positiivisin mielin, ei ruoskimalla ja haukkumalla itseään. Edellä mainittu tapa voi pitää motivaatiota hyvin yllä hetken, mutta jossain vaiheessa pakka sekoaa ja homma kaatuu käsiin. Tyytymättömyys ei lopu ulkoisella muutoksella, vaan kaikki lähtee korvien välistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvaushetkellä en kokenut olevani mitenkään erikoisen timmissä kunnossa

Muutama ajatus aiheeseen liittyen..

Usko mitä ulkopuoliset sanovat 

Vaikka käynnissä olisi dieetti/projekti, peilin edessä ei tarvitse vääntelehtiä 10 kertaa päivässä

Mittanauha kertoo parhaiten, miten keho on muuttunut

Puhu itsellesi positiiviseen sävyyn

Ulkonäkö ja ulkomuoto ei ole tärkeintä elämässä, kaunis kuori voi näyttää rumalta jos suu on aina mutrussa ja luonne mätä

Nauti prosessista ja ole ylpeä saavutuksistasi niitä vähättelemättä!

Älä etsi virheitä itsestäsi, vaan keskity parhaisiin puoliin