OMAN ELÄMÄN BOSSLADY!

Tämän vuoden alussa tapahtui jotain ja päätin muuttaa ajatustyyliäni aiemmasta. Päätin ottaa elämästäni hallinnan itselleni. Päätin, että en enää mieti mitä kaikkea voi mennä pieleen, vaan yritän tehdä asioita enemmän. Mun ongelma ja heikkous on se, että jos en tiedä jostain asiasta paljon, koen todella epämiellyttävänä tehdä sitä. Uudet asiat pelottaa, kuten varmasti monia muitakin. Huomasin kuitenkin jossain vaiheessa, että tuo pelko on aiheeton ja kun vaan alkaa tehdä asioita, pikkuhiljaa hommat alkavat sujua. Ja jos eivät suju, niin tulipahan ainakin yritettyä! Mikään ei tapahdu hetkessä ja tämäkin prosessi on edelleen käynnissä, koen silti että oon kehittynyt tällä osa-alueella huimasti.

Mä en enää vertaa itseäni muihin ja arvostan jokaista asiaa mitä oon saanut aikaiseksi, oli ne pieniä tai vähän suurempia. Joskus on nimittäin tullut ajateltua että jos vaikka onnistuin jossain, vertasin sitä heti toiseen joka oli onnistunut paremmin ja sitten se oma juttu tuntuikin ihan mitättömältä. Jos joku tunnistaa itsensä samasta ajatusmallista, niin annan vinkin, kannattaa lopetaa tuollainen välittömästi! 🙂

On jotenkin todella helpottava fiilis, kun onkin vastuussa vain itselleen ja jos mokaa niin sitten mokaa ja siitä vaan jatketaan entistä kovempaa eteenpäin. Suunnitelmia voi muuttaa matkan aikana ja sekin on ihan ok, jos yhtäkkiä joku unelma ei enää tunnukkaan siltä, että sitä haluaa tavoitella.

Olen itse rakentanut oman jutun, jota voi kai kutsua myös brändiksi. Aloitin nollasta ja tällä hetkellä mm. elätän itseni tällä brändillä. Mulla on hurjasti suunnitelmia ja halua kehittyä! Välillä tuntuu etten tiedä mistä aloitan, kun on niin paljon mitä haluaisin tehdä. Tällä hetkellä mun läppärin vieressä on avatun laskun kirjekuori täynnä sotkuisella käsialalla kirjoitettuja postausideoita. Jos nyt aloittaisin vaikka siitä, että puran ne tekstin muotoon tässä tulevien päivien aikana. Tänään haluaisin myös kuvata uutta matskua, suunnitella ihan uutta valmennuskonseptia jonka keksin viime viikolla, opetella uusia jumppia ja suunnitella niitä, käydä treenaamassa ja treenauttaa muita. Haluaisin kehitellä uusia reseptejä ja leipomuksia, kehittää meidän salin ryhmäliikuntaa eteenpäin ja etsiä uutta musiikkia tunneille! 😀

Tällä hetkellä siis inspiraatio kukoistaa ja suurempi ongelma on rauhoittaa homma niin, että hoidan asioita kerrallaan eikä kaikkea samaan aikaan. Tämä koko inspiraatiopuuska alkoi siitä, kun päätin itse omassa päässäni olla stressaamatta liikaa, olla vaatimatta itseltäni liikaa ja annoin itselleni oikeuden epäonnistua. Jos aiemmin saattoi olla noloa, kun joku asia ei mennyt kuten halusin, niin nyt mulle on ihan sama. Kokeilen sitten jotain toista keinoa, jos ensimmäinen ei toimi.

Vuoden alussa perustin oman toiminimeni ja aluksi tämä tuntui pelottavalta. Jaksaisinko hoitaa yritystä ja kahta työtä samaan aikaan? Nyt en voisi olla tyytyväisempi, että päätin tehdä tämän ratkaisun. Siis mitä kaikkea olisi voinut mennä ohi, jos olisin pelännyt liikaa ja pelännyt vain pahinta. ”Mitä jos” onkin yksi tehokkaimpia ajatustapoja tappaa omia unelmia. Tämän vuoden aikana olen pistänyt oman firman rullaamaan. Ostin ikioman asunnon sekä lisäksi sijoitusasunnon. Kuukausi takaperin hankin itselleni myös uuden auton! Kaikki tämä on lähtenyt tapahtumaketjusta, kun päätin vain alkaa tehdä asioita, yksi kerrallaan.

Olen tehnyt useamman vuoden yhteistyötä Rinta-Joupin autoliikkeen kanssa ja sitä kautta päässyt ajelemaan erilaisilla menopeleillä. Pikkuhiljaa se autokuume nostikin päätään ja vain yltyi kevään ja kesän aikana. Yhtäkkiä minä, joka ei ennen välittänyt autoista yhtään, viettikin aikaa nettiauto.fi:ssä harva se päivä. 😀 Mua alkoi viehättää Audit ja etenkin sporttinen coupee malli. Jotenkin vaan tuntui, että tällainen auto sopisi meitsin tarpeisiin ja brändiin loistavasti.

Liikun paljon autolla, sillä mun työ ei todellakaan tapahdu yhdessä pisteessä, vaan siirryn päivän aikana useita kertoja eri paikkoihin. Lisäksi viikonloppuisin tulee myös käytyä tapahtumissa, koulutuksissa ja duunihommissa, jolloin autolla on todellakin oma paikkansa. Tällaisen urheilevan bussinessnaisen elämää helpottaa, kun on auto ja vielä parempaa on, että se on ulkomuodoltaan tyylikäs!

Yhteistyö Rinta-Joupin kanssa on sujunut aina helposti. Sain testailla erilaisia vaihtoehtoja, vaikka lopulta päädyinkin siihen jonka valitsin ensimmäisenä. Mikäli auton hankinnan yhteydessä tarvitsee rahoitusta, luottopäätöksen saa heti eikä tarvita erillisiä takauksia. Toisin sanoen, kun mielekäs menopeli löytyy, hoituu muut asiat hetkessä. Itse olin ajatellut että auton ostoprosessi olisi paljon monimutkaisempaa kuin se todellisuudessa oli! Meitsi tykkää kun asiat hoituu sujuvasti ja helposti, jää aikaa muuhunkin. 😀

Kaupat tehty! 🙂

Vaikka kirjoittelin tätä tekstiä pinnallisten asioiden sekä omaisuuden näkökulmasta niin tiivistettynä mun viesti vois olla kaikille teille, että sun elämä on sun käsissä. Unohda tekosyyt sekä ne mitä jos – ajatukset ja ala rakentamaan sun elämää sen näköiseksi kun haluat.

Mitä psyykkiseen puoleen ja hyvinvointiin tulee, niin aktiivisuus, aikataulut ja se että on tekemistä, on ihan yhtä tärkeässä roolissa kuin se että välillä on päiviä kun ei tarvitse tehdä mitään. Liika passiivisuus laiskistuttaa ja saa sitä alakuloa aikaiseksi. Väsymyksessä tai motivaationpuutoksessa ei aina ole kyse siitä että pitäisi levätä, vaan siitä että pitäisi nostaa perse penkistä ja alkaa tehdä asioita! Muista, että sinä itse olet itsesi paras asiantuntija, tiedät varmasti sisimmässäsi omat heikkoudet ja vahvuudet, etkä tarvitse jatkuvaa varmistusta muilta. Luota itseesi ja muut asiat hoituu perässä!

Yhteistyössä www.rinta-jouppi.com kanssa

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


MENESTYMISEN RESEPTI

Jos mietit asioita, joissa olet elämäsi aikana menestynyt, löydät yleensä reseptin myös tulevaisuuden haaveiden saavuttamiseen. Jokainen meistä on ihan varmasti joskus kokenut olevansa hyvä jossain, tai tuntenut menestyneensä jossain asiassa. Mielestäni menestymistä ei voi verrata toiseen omaan, sillä aina on joku joka on tehnyt suurempia asioita ja jos juttuu vertaamaan itseään parempiin menestystarinoihin, laskee se vain motivaatiota ja jopa lannistuu yrittämästä enemmän.

Uskon, että nykypäivän suurin vitsaus on tämä kaikki mulle heti – ajattelutapa. Edellisen postauksen pikakeinot parempaan kroppaan kertovat juuri tällaisesta mentaliteetista, missä halutaan jotain, mutta ilman työtä tai mahdollisimman nopeasti. Toinen asia mikä erottaa selkeästi menestyjät muista on se, että ei pelätä epäonnistumista. Ero on siinä, että suurin osa ihmisistä lopettaa jonkun asian tavoittelun kun he epäonnistuvat siinä kerran tai kaksi. Menestyjä ei lopeta, ennen kuin on saanut haluamansa. Epäonnistuminen pelottaa ja ehkä jopa nolottaa, sen takia helposti tulee vältettyä asioiden tekemistä joissa on mahdollisuus epäonnistua.

Usein kun joku henkilö on menestynyt, nähdään vain se vuoren huippu, eli kaikki se tehty työ ja ne epäonnistumiset jäävät helposti huomaamatta, joka luo illuusion että tyyppi on vain onnekas. Joskus onni pelaa osaansa, mutta itse uskon vahvasti siihen, että lähtökohdista huolimatta kaikki on mahdollista. Jokaisella on mahdollisuus pelata niillä korteilla jotka on saanut niin hyvin kuin mahdollista. Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin ja usein saan kommenttia juuri siitä, että on jotenkin pinnallista sanoa näin, kun kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin.

Jos mietin asioita joissa olen itse menestynyt mielestäni hyvin, on asiassa aika selkeä kaava. Kaikki asiat ovat olleet mulle tärkeitä ja olen kokenut intohimoa niiden tekemistä kohtaan. Olen halunnut tehdä asioita pyyteettömästi, eli en ole miettinyt esimerkiksi rahaa tai mennyt dollarinkuvat silmillä. Olen tehnyt näitä asioita kauan ilman menestystä ja jatkanut vaikka olen epäonnistunut monta, monta kertaa. En ole tietoisesti hakenut ”menestystä” vaan olen halunnut esimerkiksi auttaa ihmisiä ilman, että odottaisin saavani siitä jotain muuta kuin mielihyvää asian tekemisestä. Hyvä kun usein tulee hyvän luokse.

Olen kokenut jo pitkään pientä kriisiä itseni kanssa tietynlaisesta jämähtämisestä. Musta tuntuu, että mulla olis annettavaa, mutta en osaa tuoda sitä ulos. Tätä on vaikea selittää, mutta en ole vielä keksinyt miten pystyisin keskittymään yhteen tiettyyn asiaan ja sitä kautta kehittämään itseäni paremmaksi ja menestymään paremmin sillä omalla menestyksen asteikolla. Haluaisin kehittää jotain uutta, mutta en tiedä vielä mitä.

Monen muun tavoin, sain minäkin kunnon motivaatiopuuskan katsellessani Cheekin konserttia eilen. Jotenkin tuli sellainen olo, että ei se haittaa vaikka välillä vähän jumittaa ja kyllä ne asiat järjestyy kun vaan jatkaa sinnikkäästi hommia. Ja mikä tärkeintä, ei saa luovuttaa! Koen että olen tai olin tavallaan jo luovuttanut joidenkin asioiden suhteen ja muka hyväksynyt ettei enää voi tulla paremmaksi. Nyt sitten vaan uudella innolla uuteen viikkoon ja unelmointi lasit silmille!

Muista säkin, että kaikki on mahdollista, myös ne asiat joista ei edes uskaltaisi unelmoida voi tapahtua. Ei ehkä huomenna tai vuoden päästä, mutta periksiantamattomuus palkintaan aina jossain vaiheessa!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


KUN MIKÄÄN EI (NYKYÄÄN) RIITÄ

Riittämättömyyden tunne, vertailu ja paineet ovat nykypäivää. Riittämättömyyden tunnetta tuntee varmasti lähes jokainen, ainakin joskus. Työ, opiskelut, harrastukset, ulkonäkö, vanhemmuus…u name it. Epävarmuuksia voi kokea elämän monilla osa-alueilla ja nykyinen sosiaalisen median hurja käyttömäärä ei ainakaan helpota asiaa. Uskon, että monet riittämättömyyden tunteet johtuvat somen luomista illuusioista elämän eri alueilla. Oli riittämättömyyden syy mikä tahansa, tässä muutama ajatus joita voi lähteä työstämään parempaa fiilistä kohti.

Erota todellisuus ja illuusio. Nosta nenä luurista ja katsele ympärillesi. Ovatko kaikki ihmiset oikeasti niin upeita ja täydellisiä kuin some antaa ymmärtää? don’t think so. Myös seuraamillasi ihmisillä, tileillä ja sivustoilla on suuri vaikutus siihen millaiset odotukset asetat itsellesi.

Vertailetko ja kadehditko? Ehkä jopa ärsyynnyt tietyistä henkilöistä, koska he ovat siellä missä haluaisit olla. Joskus toisten onnistuminen muistuttaa siitä, että ei ole tehnyt asioita omien unelmien ja/tai tavoitteiden eteen. Tuntee huonoa omaatuntoa, ettei tee sitä mitä oikeasti haluaisi. Tällainen on hyvä tiedostaa ja kääntää ärsyyntyminen motivaatioksi – Jos tuo pystyy, pystyn minäkin!

Liika suorittaminen ja itsensä pakottaminen asioihin, ”koska kaikki muutkin” on kuitenkin todella huono motivaattori. Muutokset ja tavoitteet tulisi lähteä omasta halusta, ja jos oikeasti jotain haluaa, myös motivaatio tekemiselle on olemassa. Se täytyy vain ottaa käyttöön! 

Riittämättömyyden tunne on 99% varmuudella omassa päässä. Tiukasti siellä korvien välissä lienee uskomus, mitä muut ihmiset ajattelevat itsestä. Itse tulee ehkä keskityttyä juuri niihin kuviteltuihin heikkouksiin ja verrattua itseään muihin, mikä laskee itsetuntoa sekä tervettä minäkuvaa. Usko pois, että muut eivät ajattele/näe sinua sellaisessa negatiivisessa valossa kuin saatat itse ajatella. Seiraavan kerran kun otat vaikka valokuvan, älä etikkään heti niitä tuttuja huonoja kohtia, vaan yritä katsoa kuvaa eri kulmasta ja miettiä mikä siinä on hyvää!

Sillä on ihan oikeasti väliä, millaisia ajatuksia itsestään ajattelee. Positiivisiin juttuihin keskittyminen auttaa muuttamaan omaa ajattelutapaa ja ajan kanssa parantaa itsetuntoa. Olet oikeasti täysin hyvä juuri noin. Luulemasi heikkoudet ovat omassa päässä (tai toisen henkilön) luotuja uskomuksia ja todellisuudessa pärjäät juuri niin hyvin kuin kuka tahansa muukin! 🙂

Huono itsetunto tai epävarmuudet voivat johtaa myös muiden miellyttämisen haluun. Haetaan jonkinlaista hyväksyntää olemalla kilttejä ja sopeutumalla kaikkeen. On toki hyvä asia ottaa muut huomioon, mutta omat rajat sekä arvot tulee tietää ja niistä pitää kiinni. Se, että joku ihminen ei tykkää sinusta tai loukkaantuu jostain on täysin normaalia, eikä lainkaan vaarallista. Maailmassa tulee aina olemaan ihmisiä, jotka eivät ymmärrä toisiaan ja siinä ei ole mitään väärää.

Usein myös ajatellaan, että jos joku on toista mieltä jostain, hän ei tykkää henkilöstä joka ajattelee toisin. Mielipiteet ja henkilöt ovat kuitenkin eri asia. Itse en ainakaan arvota tai muodosta mielipidettä henkilöstä, vaikka hän olisi eri mieltä jostain asiasta kanssani. Et ole syntynyt miellyttämään ja palvelemaan muiden mielipiteitä, vaan tekemään päätöksiä sen mukaan mitä itse elämältäsi tahdot! Tää on oikeasti aika siisti juttu kun sen oikeen kunnolla hiffaa!

Ei ole itsekästä tehdä valintoja oman itsensä takia. Jotta pystyy rakastaa muita ja olla tasapainossa, täytyy ensin olla sovussa itsensä kanssa. Riittämättömyyden tunne on tosiaan vain omissa ajatuksissa ja siitä vankilasta pääsee eroon, kun tiedostaen alkaa muuttaa omia ajatusmallejaan. Joskus ajatusmallit voivat olla niin tiukasti omassa päässä, että niitä pitää samanlaisena totuutena, kuin sitä että maapallo on pyöreä. Mietippä hetki, että voisiko näissä asioissa olla sittenkin taustalla se, että joku asia tai tapahtuma on synnyttänyt ajatuksen, että pitäisi pyrkiä esimerkiksi täydellisyyteen töissä/koulussa? Olla tietyn painoinen tai näköinen? Mitä pahaa voi tapahtua jos näistä ajatuksista hellittää hieman? Luultavasti ei yhtään mitään!

Positiivisia ajatuksia just sun iltaan, olet hyvä ja riität just noin!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


PÄIVÄ KUN RUOKAHOMMAT LÄHTI LAPASESTA

Törmään edelleen kysymyksiin, että syönkö koskaan epäterveellisesti. Syön toki suurimman osan ajasta hyvinkin terveellisesti, mutta osaan myös herkuttelun jalon taidon. Oon ennenkin kirjoitellut mättöpäivistä, mutta aika harvoin. Ajattelin, että on ihan inhimillistä tuoda välillä julki myös sitä puolta, että välillä keulii myös täällä päässä ihan kunnolla. Yksi tai kaksi epäterveellistä päivää ei suista kenenkään terveyttä, tai kerrytä niitä välittömiä lisäkiloja vyötärölle. Usein pieni irtiotto omista ruokarutiineista voi tehdä jopa hyvää ihan kaikilla osa-alueilla!

Mulla ei ole tällä hetkellä enää mitään suunniteltuja tankkauspäiviä, enkä siis suunnittele syömisiä sen kummemmin. Arkisin noudatan selkärangasta tulevaa tiettyä kaavaa, koska aikataulut, jumpat ja muu elämä. Viikonloppuisin tulee mentyä enemmän fiiliksellä, koska ei ole niin tarkkaa milloin syö esim. treenien takia.

Viime viikonloppuna tuli vedettyä extemporee mättöpäivä, joka sisälsi tiivistetysti pelkkää pizzaa ja jäätelöä! No okei, mahtui ruokaympyrään myös karkkia ja hieman muitakin lisukkeita, mutta pääosin mentiin hiilari&rasva-tankkauksella aamusta iltaan. Nam nam! 😀 Tähän väliin täytyy mainita, että herättiin tosi myöhään sunnuntaina ja eka ateria, eli tuo rax-setti tuli vedeltyä vasta 14:00 pintaan.

Päivä starttasi siis RAX:n pizzabuffetilla, josta tankkailin monta rundia niin salaattia, pizzaa kuin wingsejäkin. Joku joskus kysyi, että syönkö Raxissa käydessäni vain keittoa ja salaatteja ja vastaus on, että kyllä mä sinne mennessäni vetelen ihan all in! 😀

Jälkkäripöytäkin tuli koluttua tällä kertaa ja ai että pehmis maistui pitkästä aikaa hyvälle! Buffetissa käyneet tietää, että tuollaisen setin jälkeen ei oo yleensä heti kolmen tunnin kuluttua nälkä, mutta pystyyhän siinä jotain pientä makeaa napostella ennen kun alkaa taas hiukoa suolaista!

kuva ei liity tapaukseen 😀

Illemmalla alkoi taas tehdä mieli ruokaa ja pohdittiinkin pitkä tovi, että mentäiskö mäkkiin, ravintolaan vai pizzeriaan. Päädyttiin paikalliseen pizzeriaan ja siitä lähti sitten päivän seuraava pizza-setti. Kunnon pizzerian pizzalla ja Raxin buffet valikoimalla on toki eroa ja ihan hyvin upposi toistamiseen kunnon lätty hyvillä täytteillä! Ruokailujen jälkeen kaupan kautta sohvalle lojumaan ja kunnon eväät kainaloon. Mukaan lähti pringlesejä, karkkipussi ja sitä jäätelöä uudemman kerran, koska jäätelöä ei voi syödä koskaan liikaa jos multa kysytään!

Maanantaina ruokahalua sai ootella hetken pidempään ja annoskoot jäi automaattisesti pienemmiksi, mutta voi juku vie että treeneissä riitti virtaa! Voisi sanoa että edellisen päivän energiat lähti kyllä hyvään käyttöön ja soijaakin pukkas ihan kiitettävästi, vaikka kelit onkin jo viilenneet.

Koko sunnuntaina ei tullut syötyä oikeastaan mitään järkevää ja itseasiassa myös perjantaina tuli käytyä sekä Pancho Villassa että myös Makuunin karkkilaareilla, joten enkä ehkä ihan joka viikonloppu vetäisi tolla meiningillä, mutta kerrankos sitä ja tosiaan ne hyvät puolet näkyy kyllä urheillessa. Tänään nostin mavessa 120 kg neljä kertaa suhteellisen kevyesti, vaikka alla oli jo monta sarjaa isoilla raudoilla. Eiköhän näillä jaksa loppuviikon painella! 😀

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


VAIN INTROVERTTI JUTUT

Puhelimen soiminen aiheuttaa ahdistusta? Suuret ihmisjoukot eivät vedä puoleensa ja mielummin ilta kotona kuin julkisella paikalla? Tsekkaa alta vain introverttijutut ja kerro jos samaistut johonkin kohtaan! 😀

Matkustaminen tai matkoille lähteminen saattaa aiheuttaa lähinnä ahdistusta. Suunnitellut lomamatkat ovat toki asia erikseen, mutta nekin täytyy tapahtua tutun ja turvallisen matkaseuran kanssa.

Puhelin on aina äänettömällä ja puhelimeen vastataan vain tutuille numeroille. Jos introvertti saisi päättää, kaikki asiointi hoidettaisiin sähköpostilla tai tekstiviestillä. 😀 

..Silti tekstiviesteihin vastaaminen voi olla joskus yllättävän vaikeaa ja aikaavievää.

Viikonloppuisin parasta on olla kotona. Juhlat ja tapahtumat, joissa on tuntemattomia ihmisiä, saattaa joskus väsyttää ja tuntua velvollisuudelta, johon täytyy valmistautua etukäteen.

Asioiden analysoiminen ja pohdiskelu kuuluu päivittäiseen rutiiniin. Analysoidaan asioita joita on tapahtunut ja ei ole tapahtunut ja mahdollisia syitä näihin. Joskus liika analysoiminen voi olla myös hyvin raskasta.

Yllättävät ja suunnitelmista poikkeavat asiat aiheuttavat stressiä. Introvertti haluaa varautua tuleviin tapahtumiin etukäteen ja voi ahdistua yllättävistä käänteistä. 

Introvertit eivät välttämättä pelkää tai karta sosiaalisia tilanteita, he vain uupuvat niihin helpommin. Yleensä introvertti viihtyy parhaiten tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa. Introvertillä onkin yleensä luottoihmisiä, joiden kanssa on helppo olla. 

Joskus introvertti karttaa tuttujen ihmisten kohtaamista julkisilla paikoilla vain siksi ettei jaksa kanssakäymistä. Kuntosalilla kuulokkeet korvilla takaa oman tarvittavan rauhan. 😀

Introvertti tuntee voimakkaasti. Ihminen josta introvertti välittää saa kirjaimellisesti tuntea sen, hyvällä tavalla.

Yleensä introvertti osaa kuunnella ja ottaa toisen ihmisen hyvin huomioon.

Introvertti on usein hyvä tarkkailija ja osaa lukea ihmisiä. Hän huomaa helpommin miltä muista ihmisistä tuntuu, ja näkee, jos jollain on paha mieli.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook