Milloinkohan viimeksi on tullut kirjoiteltua tänne mitään ilman varsinaista aihetta? Koska moni näytti vihreää valoa ihan vain tällaiselle ajatuksenjuoksu-teksteille, niin kokeillaas miten meikäläiseltä lähtee vielä puhtaat kuulusmispostaukset. Jos ei muita, niin ainakin äitiä kiinnostaa aina mitä mulle kuuluu! 😀
Rivien välistä ootte toki saaneet lukea kuulumisia aina välillä, mutta jos näin lyhyesti summaillaan niin uskon ja toivon, että mun elämäni yksi haastavimmista vuosista alkaa olla voiton puolella. Tässä on koettu suuria muutoksia asian jos toisenkin osalta ja välillä ei oo meinannut pääparka pysyä mukana menossa. Turha sitä on itselleen valehdella, sillä suuret muutokset kuten ero, terveydelliset muutokset ja perheeseen liittyvät asiat vaikuttavat voimakkaasti omaan jaksamiseen. Luulin olevani väsymätön, mutta väärin meni!

Mä oon kirjoitanut paljon siitä, kuinka on tärkeää oppia olemaan onnellinen yksin ja oon tietysti sitä mieltä, ettei omaa elämää ja onnea voi hakea aina toisten ihmisten kautta, mutta fakta on kuitenkin myös se, että me tarvitaan hyviä ihmisuhteita ja myös niitä toisia ihmisiä. Hyvät ihmissuhteet ovat osaltaan se elämän suola ja niistä voi saada hirveästi hyvää energiaa! Mullehan kävi sitten niinkin legendaarisesti, että kun vähiten mitään osasin odottaa, niin toi tyyppi putkahti mun elämään. Olin vakaasti päättänyt olla yksin ja jättää kaikki miehet unholaan.. haha. No, onneksi kävi kuten kävi, koska oon tosi onnellinen tällä hetkellä ja oon saanut paljon tukea muissakin asioissa.

Oon täällä maininnut myös noista treenimäärien vähentämisistä ja oon siis tietoisesti yrittänyt ottaa hieman rennompaa otetta elämään. Haluan, että mulla olisi elämässä muutakin sisältöä ja ennen kaikkea aikaa panostaa muuhunkin kuin vain treeniin, ravintoon ja duuniin. Edellä mainitut ovat edelleen todella tärkeitä asioita, joihin haluan panostaa, mutta oon tässä opetellut että vähempikin riittää. En väitä, että tällainen muutos tulisi tuosta vaan, sillä kyllä tässä on välillä saanut painia kilpaa omien ajatuksien kanssa, että mikä on tarpeeksi. 😀 Samalla on ollut kiva huomata, että kaikki aika ja energia ei oikeesti mene vain muutamaan asiaan, eikä siihen sitten lopulta kuole, vaikka ei treenaa kahdesti joka päivä!
Oon myös oppinut, että toimin itse niin, että kun on vaikeeta tai alkaa ahdistaa, yritän turvautua asioihin, joita osaan kontrolloida parhaiten. Eli jos alkaa suoraan sanottuna vituttaa, on helpompi siirtää ne fiilikset sivuun ja tehdä jotain tuttua ja turvallista, kuten treenata tai keksiä jokin projekti mihin panostaa kaikki aika ja energia. Uskon, että moni toimii näin, eli ei käy varsinaisia tunteita läpi, vaan siirtää ne vaan pois, jolloin ongelma ei todellakaan ratkea vaan pahimmassa tapauksessa kasvaa suuremmaksi. Näitä kannattaa miettiä aina välillä. Tunnetaan myös nimellä tunnelukko. 🙂

Jotta tämä ei menisi ihan liian diipiksi niin mennään hieman arkisempiin asioihin. Kävin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni IASTM (Instrument Assisted Soft Tissue Mobilization) hieronnassa ja olipa muuten mielenkiintoinen kokemus! 😀 Yhtään kaunistelematta, tuo hoito otti aika kipeää ja huomasin olevani aivan liian jumissa!! Siinä makoillessani mietin, että nyt helkutti vähän skarppia kehonhuollon suhteen. Tämä käsittely on siis lihaskalvoja ja jumeja avaavaa ja siitä voi lukea lisää Iron Fist Massagen sivuilta!
Tällä hetkellä mun pakarat ovat aivan punertavat samoin kuin etu- ja takareidetkin. 😀 Kuuluu kuitenkin asiaan ja toivottavasti jalat tuntuvat kevyemmiltä, kunhan pääsevät palautumaan hoidosta. Heti hoidon jälkeen tunsin kuitenkin että lihakset olivat jotenkin irtonaisemmat kuin ennen sitä.
Tänään oon vietellyt lepopäivää treenistä ja nykyään tiistai onkin ollut yksi lempparipäivistä, sillä vaikka mulla on muita duuneja niin on ihan virkistävää kun ei tarvitse mennä kokoajan kellon mukaan ja odottaa milloin illan jumpat alkaa. Huomenna sitten taas uudella innolla jumppien pariin!
PS. Kuten kuvista huomaa, tää Gymshark-addikti sortui jälleen tilamaan uusia kuteita 😀

instagram: ainorouhiainen
snapchat: ainopaino
Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.