Super Saturday 2013

Nonniin, katsotaan jos saan jotain järkevää tekstiä aikaiseksi. Tulimme eilen kl. 2:00 yöllä kotiin ja tänään oon kuormittanut aivoja uudella BA82-ohjelmalla, joten nyt on hieman ”takki tyhjä”. Kroppakin ilmoittelee, että nyt olis hyvä hetki huilia, mutta ei pysty. Sunnuntaina sitten 😀

Lähdimme Tukholmaan lauantaina aamulennolla ja arlandasta suuntasimme suoraan Globeniin, jossa odotti melkoisen pitkä jono. Alkoi hieman ahdistaa, kun BODYATTACK™82 tunnin alkuun oli enää 10 minuuttia ja piti vielä kirjautua sisään ja saada kamat narikkaan. Jotenkin ehdittiin tehdä kaikki ja päästiin saliin juuri ennen attackin alkua. Tunnille oli päättänyt osallistua pari muutakin ja voi luoja mikä ryysis siellä oli! Olimme aivan lavan lähellä kun tunti alkoi ja parin biisin jälkeen huomasin olevani melkein salin takaseinässä kiinni. Liikkumisesta ei meinannut tulla mitään, aina oli jonkun käsi tai jalka naamassa tai suussa 😀 

DSC_0002-001-1024x680

©Eve

Tiesin aiemmilta vuosilta, ettei tunneilla pysty tehdä ihan ”täysillä” ja olinkin asennoitunut enemmän fiilistelyyn. Fiilis oli katossa ja kyllä siinä tehdessä hikikin kerkesi tulla. Koko Globenin lattia liikkui kun jengi veti attackia. Tykkäsin ohjelmasta paljon ja nyt kun olen ohjannut sen kerran tykkään vielä enemmän. 🙂

Attackin jälkeen mun tarkoitus oli mennä pumppiin, mutta kiireisen saapumisen takia en ehtinyt tunnille, joka oli myös niin buukattu kuin olla ja voi..Olisi pitänyt olla hyvissä ajoin salissa, jotta olisi sinne mahtunut. Pidettiinkin pieni tauko ja käytiin shoppailemassa LesMills-vaatteita. Shoppikin oli ehditty tyhjentää aika huolella, mikä oli ihan positiivinen asia lompakon kannalta. Ostin yhdet BODYCOMBAT-shortsit ja mustan LesMills topin.

Sa

minä&Janna samoilla shortseilla

Shoppailun jälkeen oli vuorossa BODYSTEP™93, johon saatiin vihdoin huiput paikat. Lava oli pyöreä ja keskellä salia. Ohjaajat olivat ympäri lavaa ja vaihtelivat paikkoja kappaleiden välillä. Oltiin ihan lavan edessä ja näkymä oli todella hyvä… Lavan läheltä liikkui ohjaajia ja muutamia tuttuja kasvoja ja päästiin nappaamaan pari kuvaakin 😀

IMG_4593

Petter


Lisa Osbourne

Lisa Osbourne


IMG_2939-001-1024x768

Mark Nu’u ja fänit

Kuvien laatu on mitä on, mutta ei viitsitty kantaa kameraa mukana kun tavarat täytyi aina jättää johonkin nurkkaan tuntien ajaksi. Steppi oli ehkä tuon ensimmäisen päivän kohokohta, aivan loistava fiilis ja nyt oli tilaa stepata kunnolla. Ensi kosketuksen jälkeen pidin ohjelmasta, taisi olla yksi kappale joka tuntui hieman tylsemmältä, mutta muuten kokonaisuus oli jees!

IMG_4600

Stepin jälkeen suunnattiin syömään ja sen jälkeen BODYCOMBAT™57 tunnille, jossa oli mukana myös meidän toisen salin ohjaaja/LM-kouluttaja Pia. Tällä tunnilla meininki oli aika sama kuin attackissa, eli tilaa ei juurikaan ollut ja potkut täytyi tehdä todella pienesti. Boxing biisit pystyi kuitenkin vetää ihan kunnolla ja sai hyvän sykkeen päälle. Pia veti oman ohjauksensa todella nappiin ja Dan & Rachael olivat yhtä huikeita kuin aina!

Uskottava? :D

Uskottava? 😀

Combatin jälkeen jäin vielä Grit Cardio tunnille. Olen käynyt cardiossa kerran aiemmin, kun olin Tukholmassa koulutuksessa viime keväällä. Tämä tunti on todellinen tappotunti. Saa kyllä itsestään kaikki mehut irti jos vain tekee kunnolla. Tila ja ahtaus aiheutti joissain jutuissa himmailua, mutta oli kyllä taas verenmaku suussa tunnin lopulla. Haluaisin niin käydä nuo Gritin peruskoulutukset ja ne on kyllä mun To Do – listalla aika korkealla.

Cardion jälkeen pää ja kroppa alkoi olla aika finaalissa, joten säästettiin hieman voimia seuraavalle päivälle ja suunnattiin pesulle ja syömään. Uni tuli todella nopeasti, ei tarvinnut kun vetää luomet alas ja muuta muistikuvaa ei enää ole.

Ihan huippu päivä oli jälleen! Seuraavan päivän tarina tulee toisessa postauksessa.

Oliko joku teistä mukana tapahtumassa?


Jumpan täyteinen viikonloppu

Heippa! Tällä hetkellä olen Tukholmassa Globenissa jumppailemassa uusia LesMills-ohjelmia huippu-ohjaajien ohjaamana. Tämä on siis ajastettu postaus, jonka kirjoitin eilen 🙂

IMG_4565

Mulla oli eilen illalla BODYCOMBAT tuuraus meidän toisella salilla. Oli jotenkin hassua ohjata combattia siellä, kun normaalisti pidän kyseistä tuntia ainoastaan LadyLinellä. Kroppa tuntui jokseenkin hyytyneeltä ja kun pääsin kotiin mun vatsalihakset veti kramppiin 😀 Voin kertoa, että oli aika hämärä tunne. Otan magnesiumia päivittäin tupla-annoksen, mutta ei näköjään riitä sekään. 

Kuralaatua! Sorry! Ensi viikolla taas kamera käytössä 🙂

Tänään ollaan lähdetty aamulennolla kl 7:30 ja ollaan menossa koko päivän. Aion osallistua ainakin bodyattack, bodypump, bodystep, bodycombat, grit cardio ja grit plyo tunneille tänään, joten melkoista menoa on luvassa! Jos vain energiaa riittää, niin bloggailen illalla hotellilta päivän menoista tarkemmin.

Fitnessguru kilpailuun on osallistunut jo ihan huima määrä jengiä, ja vaikka kommentteja on tullut paljon, olen lukenut jokaisen alusta loppuun 🙂

Vaikka tilastot kertovat, että täällä käy hurjasti porukkaa päivittäin, niin silti suuri kommenttimäärä tekee siitä aina konkreettisempaa. Haluaisin niin antaa paketin teille jokaiselle jos se vaan olisi mahdollista 🙂

Kivaa lauantaita!


Uusien LesMills BA,BS,BC ja BP ohjelmien musiikkilistat

ba bsbc bpKuvat täältä

 




Tässäpä nämä! Löysin ohjemien tracklistoja jo aiemmin, mutta päätin lisätä ne tänne vasta kun ilmestyvät lesmillsin sivuille. Ilman koreografioita on taas tosi vaikea sanoa vielä mitään! Meillä pyörii jo toisella salilla uusi combat, mutta en ole ehtinyt kokeilla vielä. Muita ohjelmia pääsen testaamaan vasta syyskuun lopulla Super Saturdayssa Tukholmassa. Saadaan siis vetää mixauksia vielä kuukauden verran….

Oletteko te jo päässeet kokeileen uusia ohjelmia? 🙂

 


BODYATTACK 81 Tracklist

Heippa! Löysin tällaisen netin syöveristä 🙂 Muita listoja ei ollut ilmestynyt vielä, mutta olen nähnyt sekä combatin että pumpin biisilistat kylläkin. 

Aika hauska sattuma kun nettiä plärätessä selailin iTunesissa biisejä ja vastaan tuli ”feel this moment” kappale uudellen mixattuna eli teknotettuna ja ajattelin heti että tää on niin lesmillsillä jossain ohjelmassa. Puolen minuutin päästä löysinkin tämän..

  1. Feel This Moment – Eleventh Hour
  2. Troublemaker (Summervibes Remix Edit) – Cruise Controllerz
  3. Turn Me On (Kandy Man Remix Edit) – Tuff Rider
  4. This Is How We Rock! (Raindropz! Remix Edit) – Brooklyn Bounce
  5. Boom Boom (Supa Nani Remix Edit) – Lil Krew
  6. What’s Up – Deputy Sauce
  7. It’s A Biz (The Big Mash Up Tour 2012 Edit) – Scooter
  8. Try (Basslouder Remix Edit) – Dirty Scandal
  9. This Is Love (Basslouder Remix Edit) – Sound Blasterz
  10. Run – Flo Rida feat. Redfoo
  11. I Cry – Flo Rida
  12. Beneath Your Beautiful – Labrinth feat. Emeli Sande
Mielestäni lista näyttää todella hyvältä! Lähes kaikki biisit on tuttuja ja mun makuun 🙂 Osa mulla on tai on ollut omissa jumpissa mutta eiköhän nuo mene vielä yhden kesän 😀 
Useesti löydän iTunesista levyjä tms mitkä on selkeesti sellaisia mistä myös LM on ottanut kappaleita, koska levyillä on useita biisejä mitä löytyy ohjelmista ja vielä juurikin samoja mixauksia. Meillä on sama musamaku 😉 haha.

Koulutuksen jälkeisiä ajatuksia ja Shoppailu Saldo :)

Heippa! Huomasin että mun aiempi teksti on kadonnut?? Oon mahdollisesti näpertänyt kännykällä väsyneenä omiani 🙂 Täytyy katsoa jos pystyn palauttamaan postauksen.

Saavuin kotiin eilen illalla 22.30 aikoihin ja oli kyllä pääkoppa aikalailla hitailla. Viikonlopun aikana tuli opittua todella paljon uusia asioita ja näkökulmia. Tuntuu että on taas noussut yhden tason ylemmäs tässä hommassa ja nyt vaan katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullesaan. Sain todella paljon inspiraatiota ja intoa! Haluan kehittyä entistä enemmän ja olla niin hyvä kuin vaan ikinä pystyn, paljon työtä on vielä tehtävä jotta pääsen siihen pisteeseen 🙂

LesMills lanseeraa lähitulevaisuudessa uuden lajin pohjoismaihin jonka nimi on BTM™(Born To Move). Lyhyesti kerrottuna konsepti sisältää ohjattua liikuntaa aina 2 vuotiaista 16-vuotiaisiin ja tunnit on jaettu ikäryhmittäin esim 2-3, 4-5, 6-7, 8-11, jne …Viikonlopun aikana kävimme läpi nämä kaikki, joten asiaa ja opeteltavaa oli paljon. Lasten ohjaaminen on kyllä ihan eri maailma kuin aikuisten ja oli haastavaa astua pois siltä omalta tutulta mukavuusalueelta jossa tuntee olevansa hyvä ja tietää mitä tekee.

Itse tykästyin erityisesti vanhempien ikäluokkien tunteihin, jotka olivat ikäänkuin sekoitus lesmillsin lajeja. Mukana oli combat biisejä, attack tyylisiä biisejä, tanssia, cirkuitia yms. Olen ehdottomasti sitä mieltä että juuri 12-16 vuotiaille pitäisi tarjota enemmän liikuntaa.
Monesti jonkin lajin harrastaminen loppuu juuri tuossa ikävaiheessa ellei halua tähdätä huipulle ja kilpailla tosissaan. Kuntosalien ryhmäliikunnat voivat olla vielä liian haastavia, lisäksi monilla saleilla on myös ikärajat.

Nämä tunnit olisivat loistavia tunteja tämän ikäisille. Ne olivat haastavia, monipuolisia, hauskoja ja musiikki oli tietenkin tosi jees!
Onko täällä tuon ikäisiä lukijoita? Miltä tällainen kuulostaa teidän korviin?

Sitten asiasta toiseen! Meillä oli myös hieman aikaa kierrellä kauppoja ja tietenkin treeninenä haistoi heti kaikki parhaat urheiluliikkeet 😀
Eksyttiin drottninggatanin STADIUMiin ja siellä riitti kierreltävää. En tiedä montako eri kerrosta siellä on, mutta juuri kun löysin NIKE taivaan tuli kuulutus että pulju suljetaan 10 minuutin kuluttua. Tyypillistä!
Pyörin siellä aivan paniikissa enkä tiennyt mitä ostan kun kokeiluun ei ollut aikaa. Lopulta nappasin ainoastaan yhden perustopin ja Under Armourin hohtavan keltaiset shortsit 🙂
Viikonlopun shoppailusaldo: 2 toppia ja yhdet pöksyt.
Vihreä-Sininen toppi on NIKEn Summer13 mallistoa ja Vaaleanpunainen Spring13 mallistosta (siltä varalta että joku kysyy).

Under Armour 29,90e

NIKE 29,90e
NIKE 29,90e