LÄSKIRAJA 60 KG

En tiedä miksi etenkin meille naisille luvut ja numerot ovat niin tärkeitä. En usko olevani väärässä siitä, että monella on oman painon suhteen jokin ihannelukema ja sitten se paino jonka yli ei saa mennä. Otsikko on aika provosoiva, mutta oma ”läskirajani” on aina ollut 60 kiloa. Ihannepainoni oli aina nuorempana 50-55 kg. Nykyään en enää tarkkaile painoa, mutta joskus aiemmin se on ollut todella suuressa roolissa ja aiheuttanut ajoittain myös negatiivisia fiiliksiä ja ahdistusta. Jossain vaiheessa päätin, että yksinkertaisesti lopetan vaa’alla hyppäämisen ja katson mielummin mitä peilistä näkyy. Silti nuo luvut ovat jääneet johonkin takaraivoon päälle ja muistan kun kävin keväällä inbody-mittauksessa ja lukema nousi yli 60 kg:n, jolloin alkoi vanhasta tottumuksesta ottaa päähän. Lukema otettiin iltapäivällä vaatteet päällä ja juuri hetki sitten syöneenä, mutta silti yksi ainoa luku alkoi ahdistaa. Lisäksi rasvaprossa näytti tuolla laitteella 14%, mutta eipä sekään auttanut. 😀

Collage_Fotorb

Normaalisti mun paino liikkuu 57-59 paikkeilla, sillä nestetasapaino heittelee melko reilusti suuren treenimäärän vuoksi. Oon onneksi saanut tasapainotettua noita heilahteluja muutamalla hormonitoimintaan vaikuttavalla jutulla, mutta silti paino liikkuu muutamia kiloja edes ja takas ihan päivienkin sisällä. Jos palataan takaisin aiheeseen, on jotenkin todella hullua että monet meistä tietää, että kehonkoostumus on suuremmassa roolissa kuin pelkkä paino, mutta silti se vaikuttaa omaan fiilikseen. Johtaako tämä kaikki jostain lapsuudesta, kun terveystarkastuksissa aina punnitiin ja laskettiin painoindeksejä. Tämä kehonkoostumukseen keskittyminen on vasta melko uusi juttu ja ehkä nuo indeksit painaa mielessä edelleen ihan vaan siitä vanhasta tottumuksesta.

Mä kirjoitan aika avoimesti näistä omista issueista ja vanhoista ajatusmalleista ihan vaan sen vuoksi, että toivon sen auttavan muita. Omalla kohdalla suurin apu on tosiaan ollut se, että olen vain päättänyt lopettaa virheiden etsimisen ja vaikkapa sen vaa’alla ramppaamisen. Aloin keskittyä enemmän terveyteen ja hyvään oloon, mikä taas johti siihen, että myös ulkoinen kehitys meni eteenpäin. Nykyään hyväksyn sen, että välillä tasapaino heiluu toiseenkin suuntaan, eikä jatkuvasti tarvitse olla yyber tikissä. Itseasiassa siitä saa kivasti motivaatiota, kun välillä joutuu vähän tsemppailla ruokavalion ja treenien suhteen. Tällä viikolla on esimerkiksi ollut kivaa, että treenit on oikeesti tuntuneet rankoilta, eikä kaikki mene vain rutiinilla läpi. Joskus rennompi vaihe antaakin enemmän motivaatiota palata takaisin terveellisiin tapoihin ja kaikki tuntuu tavallaan uudelta. 🙂

Collage_Fotorbb

Tämä aihe tuli mieleen kun luin eilen erästä vanhaa postaustani, jossa kerroin omasta ulkoisesta muutoksesta. Postauksessa oli paljon ennen-jälkeen kuvia, joka oli herättänyt todella paljon kommentteja ja kyselyjä paljonko painoin missäkin vaiheessa ja myös kyselyjä siitä, miten pääsin (liian) laihaan kuntoon. Omaa painoa on helppo verrata toiseen, mutta siinä unohtuu helposti se, että lihaksien ja rasvan määrä on paljon tärkeämmässä roolissa kuin pelkkä kehon paino. Kaksi samanpainoista ihmistä voi näyttää ulkoisesti täysin erilaisilta. Mikäli tavoitteena ei ole pelkästään laiha kroppa, kannattaakin painon sijaan keskittyä siihen mitä syö ja miten treenaa.

Onko muita joilla on/on ollut jokin ikuinen tavoitepaino tai ”läskiraja”?

kuvat: Riikka