Otetaas pieni ajatus tähän maanantaihin. Vaikka makuasioista ei voi kiistellä, niin moni voi varmasti yhtyä ajatukseen, että urheilijoilla on usein ne makeimmat vartalot. Tarkoitan tällä siis ihan urheilua ammatikseen tekeviä, yleisurheilijoita, tanssijoita, voimistelijoita, joukkulajien pelaajia jne.
Jos seuraavaksi mietitään näiden urheilijoiden mentaliteettia ja sitä mihin he keskittävät suurimman osan ajastaan, on vastaus tietysti treenaaminen ja siinä kehittymiseen vaikuttavat asiat. Ruokavalio on toki hurjan tärkeä osa kehitystä ja siihenkin panostetaan, mutta voisinpa vaikka lyödä vetoa ettei nämä urheilijat harrasta dieettejä, suunnittele treenejä sen mukaan mikä polttaa eniten kaloreita tai mittaile kuinka paljon pakarat ovat kasvaneet missäkin ajassa.
Miten he voivat sitten olla aina niin hyvässä kunnossa? Siinä juuri vastaus. Urheilijat keskittyvät olennaiseen, eli treenaamaan, syömään hyvin ja kehittymään, jolloin kaikki ulkonäölliset asiat ovat sivutuote, ei päätavoite. Olen viime aikoina miettinyt paljon juuri tätä aiheitta, mutta en ole oikein osannut kirjoittaa ajatuksiani ylös, kunnes tänään luin Optimal Perfomancen FB-päivityksen ja sanoin ääneen, että JUST NÄIN!
Sen sijaan, että juoksisit vuodesta toiseen kaiken muuttavan taikanapin perässä tai pelkäisit suotta yksittäisiä yksityiskohtia ravinnossa, treenissä ja elämäntavoissa, pyrit muuttamaan itsesi urhelijaksi.
Katsos, urheilija ei jojodieettaa, ei aloita painonhallintaprojekteja, ei ole laihareilla eikä ole hysteerinen yksityiskohdista. Urheilija muuttaa itsensä (kehonsa ja mielensä) höyryveturiksi, joka keskittyy oleellisiin perusasioihin: treenaa kovaa, syö paljon ja palautuu maksimaalisesti.
Tätä kautta saavutetaan parempi suorituskyky ja fyysiset muutokset kehossa (6-päkki, iso hauis ja pyöreä berberi) ovat enemmänkin oikeanlaisen tekemisen mukava sivutuote kuin tekemisen itse tarkoitus.
Tällä tavoin tekemisestä tulee pitkäjänteistä. Sinun ei tarvitse vuodesta toiseen aloittaa uutta elämää. Sinun ei tarvitse dieettailla, potea henkisiä kriisejä kilon suuremmasta vaa’an lukemasta tai hysteerisesti pelätä yhtä tai toista.
Toki on olemassa myös lajeja, joissa on esimerkiksi painoluokat ja sitten on lajeja, joissa kilpaillaan pelkällä ulkonäöllä, kuten vaikka pinnalla oleva fitness. En lähde ruotimaan mikä on oikeaa urheilua ja mikä ei, vaan mielestäni ulkonäköön keskittyvät lajit ovat erilaista urheilua, kuin fyysiseesn suoritukseen keskittyvä. Kyllähän ulkonäön eteen joutuu tehdä hurjasti töitä, mutta siinä ei tarvitse puurtaa tyyliin koko elämää lajin parissa, vaan melkein kuka tahansa voi alkaa kilpailemaan näissä lajeissa. Siinä varmasti yksi syy suosioon. Toki aikaisemmalla urheilutaustalla on usein merkitystä näissäkin touhuissa.
Nyt te luultavasti ajattelette, että pitääkö tässä siis alkaa elämään jotain huippu-urheilijan elämää? No ei tosiaan pidä, vaan ottaa mielummin urheilijan mentaliteetti tehdä asioista. Hakea motivaatio muista asioista kuin pyöreestä pakarasta, tai pienemmästä vaakalukemasta. Halu kehittyä ja tulla paremmaksi versioksi itsestään, halu tehdä itselle hyviä asioita ja voida hyvin. Sen sijaan että etsii sitä taikanappia, alkaakin tehdä asioita ja mä lupaan että elämästä tulee paljon helpompaa ja mukavampaa. Hyvä vähentää huonon määrää!
Miettikääs seuraavia skenaarioita:
Mitä jos huippu-urheilijat viettäisivät treenaamisen sijaan aikaa koneen äärellä klikkaillen erilaisia otsikoita ”näin voitat olympialaiset”, ”näin sinusta tulee nopea pikajuoksija”, ”näin hyppäät korkeammalle” …
Mitä jos huippu-urheilijat pohtisivat että meniköhän nyt koko kausi pilalle, kun söin eilen pullan. Olisko parempi vaan heittää hanskat tiskiin ja lopettaa tähän ja aloittaa sitten ensi maanataina treenit uudelleen…
Mitä jos huippu-urheilijat treenaisivat vain sykekello kädessä ja menisivät sen mukaan/niin kauan, että jokin kalorimäärä on saavutettu?
Kuinkahan hyvin he kehittyisivät tai menestyisivät?
