AIHEUTTAAKO MASENNUS LÄÄKKEET VAI LÄÄKKEET MASENNUKSEN?

Auts. Aika rankka aihe vai mitä? Viime aikoina mediassa on pyörinyt paljon juttua, kuinka esimerkiksi liikunta toimisi parannuksena masennukseen yhtä hyvin kuin lääkkeet. Itselläni ei ole omakohtaista kokemusta tästä sairaudesta ja en halua missään nimessä vähätellä sitä! Uskon, että voi olla hyvin raskasta jos joku paasaa, että nyt vaan nouset ylös ja alat tehdä sitä ja tätä, kun ei vaan pysty. Masennus on kuitenkin myös yleistynyt, tai ainakin sen tietoisuus on kasvanut. Vaikka en ole aiheen asiantuntija, voisin sanoa, että on kyseessä sitä masennusta, joka on oikeasti sairaus ja sitten alakuloa, jota jokainen meistä kokee aina silloin tällöin. Ongelma on ehkä se, että molempia halutaan lääkitä samoin keinoin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, kuinka nykyään melkein kaikki ongelmat halutaan korjata lääkkeillä. Eli kun on ongelma, ei jakseta syventyä ongelman perimmäiseen syyhyn, vaan halutaan mahdollisimman helppo ratkaisu, jolloin hoidetaan vain ongelman aiheuttamaa oiretta. Tämä taas johtaa siihen, että ongelma ei koskaan ratkea, sitä vaan siirretään syrjään hetkellisesti. Olen viime aikoina kuullut liian monta tarinaa siitä, kuinka henkilö on mennyt lääkärin paikkeille, useimmiten väsymyksen tai rankan elämäntilanteen vuoksi ja hänelle on lyöty käteen masennuslääkkeet melko heppoisin perustein. Kaikissa tapauksissa olisi oikeasti tarvittu vain lepoa ja hieman apua tilanteen ratkaisemiseen. Yksi tuttuni oli valvonut kuukausia vauvan syntymän jälkeen ja käydessään neuvolassa, lääkäri melkein pakotti hänet ottamaan masennuslääkkeet, vaikka ainoa mitä hän tarvitsi oli hieman unta. Onneksi tuttuni oli sen verran tietoinen, että piti päänsä, eikä käyttänyt lääkkeitä kehoituksesta huolimatta. Nyt kaikki on hyvin ja hän voi taas paljon paremmin.

En halua syyttää ketään, sillä ymmärän myös hoitoalalla olevien tilanteen. Aikaa on rajallisesti ja kun vastaanotolle tulee ihminen joka vaikuttaa olevan epästabiilissa tilassa, ei ehkä haluta ottaa vastuuta siitä, että jotain tapahtuu, jolloin lääkkeet on se turvallinen keino hoitaa tilanne. Koska resursseja ei ole, on pakko toimia nopeasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikäli kyseessä on vain hetkellinen alakulo ja vaikea tilanne elämässä, ei lääkkeillä useimmiten saavuteta mitään hyvää. Omat tunteet turtuu ja lääkkeistä voi olla hyvin vaikea päästä eroon. Kuvioon tulee usein myös unilääkkeet, jolloin unen laatu kärsii ja olo voi olla jopa entistä väsyneempi. Kaikilla näillä lääkkeillä on varmasti paikkansa ja en edelleenkään halua vähätellä tätä sairautta, mutta haluan herätellä ajatuksia jokaisen omasta vastuusta. Olisiko omassa elämässä jotain, mitä muuttamalla se olo ja tilanne helpottuisi ilman lääkkeitä? Oli kyseessä ihan mitkä tahansa lääkkeet.

Jos ajatellaan tyypillistä tilannetta henkilöstä, jolla on rankka elämänvaihe, unta saadaan liian vähän ja alkoholiakin kuluu melko reippaasti. Alkoholi altistaa myös masentavaan, jopa epätoivoiseen tilaan, joka voi tuntua todella toivottomalta. Vielä kun päälle painaa muut asiat, on helppo mennä siihen tilaan, että ottaa avuksi lääkkeet, jotka mahdollisesti vain pahentavat koko soppaa. Elämäntavat vaikuttavat hurjasti omaan mielialaan ja vaikka tämä kuinka kliseiseltä kuulostaa, niillä pystyy jo helposti vaikuttamaan oloon, myös vaikeilla hetkillä. Eikö meillä kaikilla ole loppupeleissä vastuu siitä, miltä oma elämä maistuu?

Luin joskus erään bloggaajan kirjoitusta juuri tästä aiheesta ja kauhistelin, kuinka moni kertoi kommenttiboksissa käyttävän mielialalääkkeitä/unilääkkeitä. Suurin osa kommentoijista oli nuoria ihmisiä. Tuntuu tosi kurjalta ajatella, että jo niin nuorena joutuu tällaiseen kierteeseen.

Onko teillä omakohtaista kokemusta aiheesta tai onko joku lähipiirissä kokenut samankaltaisia juttuja?

toppi & trikoot – Puma*

kengät – Nike TrFit*

*Intersport Vaasa

kuvat: Riikka


RUOKA AINA MIELESSÄ – HYVÄ VAI HUONO?

En voi kieltää etteikö otsikko pitäisi omalla kohdallani ainakin osittain paikkaansa. Monesti olen kertonut, että ruoka on myös mun intohimo – tykkään kokata, leipoa ja tietysti myös syödä. Suuret treenimäärät kasvattavat ruokahalua ja joskus tuntuu, että nälkä on ihan kyltymätön. Suurista ruokamääristä huolimatta sitä miettii usein, että mitä söisi seuraavaksi. Itse huomaan suurimman eron kausina, kun urheilun määrä vähenee huomattavasti. Esimerkiksi lomaillessa tulee treenattua vähemmän ja usein muutaman päivän aikana ruokahalu ja myös ruuan ajattelu vähenee dramaattisesti. Huomasin taas viime viikolla miten vapauttavaa on elää aina välillä ihan toisenlaista päivärytmiä. Normaalisti kun päivät on tarkasti mietitty syömisten ja urheilujen perusteella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onko ihan normaalia jos ruoka pyörii mielessä jatkuvasti? Mielestäni tässä asiassa ero on siinä, millä mielellä ajatukset kulkee. Ongelmia voi olla ilmoilla jos stressaa jatkuvasti kaloreita ja miettii mitä voi syödä. Uudet tilanteet ahdistaa, koska ei tiedä löytyykö sopivaa syötävää ja kaikki tuleva mietitään sen perusteella pystyykö noudattaa omaa ruokavaliota. Jos hallitsemattomat tilanteet ahdistaa tai jättää väliin sosiaalisia tapahtumia syömisen pelossa, viittaavat oireet jo ortoreksian puolelle. Nykyisessä terveysbuumissa sekottuu helposti normaali terve tapa ja sairastunut ajatustyyli.

Toisaalta kuitenkin esimerkiksi urheilijoilla tämä on aika normaalia että mietitään ruokailuja paljon, sillä ne kuuluvat tiivisti siihen treenisuoritukseen ja palautumiseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jatkuva hiukoilu voi kertoa liian vähäisestä syömisestä, mikä johtaa helposti naposteluun

Uskon, että yllättävän monet painivat päivittäin tämän asian kanssa. Turhasta syömisestä on tullut monelle keino hallita erilaisia tunnetiloja tai hetkellistä avuttomuuden tunnetta. Tunnesyöminen on itsellekin tuttua menneisyydestä ja joskus huomaan vanhoja piirteitä edelleen. Esimerkiksi jos on hirveän tylsää, ravaan keittiössä availemassa kaappeja ja mietin mitä voisin syödä. Tämä nyt ei ole kovin vakavaa, mutta joillekin tunnesyöminen voi aiheuttaa pahimmillaan hallitsemattomia ahmimiskohtauksia. 

Voisin kuvitella, että usean ylipainon taustalla ei ole huono itsekuri, vaan henkilöt reagoivat erilaisiin tunteisiin syömällä. Tunteet voivat olla niin surua, iloa, stressiä tai vihaa, jolloin kehoa palkitaan tai rankaistaan ruualla. Tunteista voimakkaimman reaktion aiheuttaa kuitenkin viha. Monesti tunnesyömisen vallassa vain syödään ilman nälkää tai ilman, että edes sen kummemmin maistaa mitä syö.

Mitä voi tehdä? Mielestäni ensimmäinen askel on miettiä mistä nämä tavat ovat peräisin? Onko lapsena oppinut siihen, että palkitaan ruualla tai onko tinttailevalle muksulle työnnetty aina pillimehu tai pulla suuhun, jolloin tapa on jäänyt takaraivoon myös aikuisena? Yleensä monilla käytöstavoilla on jokin historia ja sen tiedostaminen auttaa myös parantumaan. Jo se, että tietää miksi toimii kuten toimii, auttaa muuttamaan toimintamalleja. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän.

Onko lukijoissa joku joka tunnistaa itsensä tunnesyöjäksi tai ruoka-stressaajaksi?

 


PYSYVÄN MUUTOKSEN SALAISUUS

Elämäntapojen muuttaminen, painonpudotus ja painonhallinta ovat loppupeleissä korvien välistä kiinni. Tapoja pystyy aina muuttaa, mutta se, tuleeko niistä pysyviä on ratkaiseva asia. Tämän vuoksi laihduttaminen tai tuloksien saaminen voi olla jopa helppo homma, mutta ylläpito ja aika dieetin jälkeen on se missä mitataan todellinen muutos. Aika yleinen ongelma tässä on malttamattomuus, eli se että halutaan kaikki mulle heti nyt. Monesti on vaikeaa ajatella eteenpäin tulevaisuuteen, kun haluttais vaan se tulos mahdollisimman nopeasti. Etenkin jos edessä on suurempi urakka, on vaikea asennoitua tekemään asioita pikkuhiljaa. Lihakset ei kasva hetkessä, eikä rasva pala parissa viikossa pois. Ensimmäinen askel muutoksessa, on hyväksyä, että asiat vievät aikaa ja asennoitua tekemään muutoksia rauhassa ja olemaan itselleen myös armollinen. Negatiivisuus ja itsensä jatkuva piiskaminen on harvoin tie pysyviin tuloksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on paljon kokemusta näistä asioista, sekä oman historian että asiakkaiden kehityksen seuraamisen vuoksi. Toiset ovat valmiita muuttamaan tapansa heti, toiset haluavat muutosta, mutta eivät kuitenkaan loppujen lopuksi ole valmiita tekemään muutosta edellisiin tapoihin. Ero näiden kahden välillä on juuri psyykkinen puoli. En tarkoita ainoastaan sitä, että tulisi luopua herkuista tai syödä ohjelman mukaan. Mulla on itsellä toimintamalli, mitä käytän itselläni sekä asiakkaisiin joita ohjaan. Yksi tärkeimmistä on päästä eroon negatiivisista ajatuksista, eli miettiä jatkuvasti, mitä ei saa syödä ja mitä pitää tehdä.

Jotta henkilö pääsee alkuun, on hyvä olla tarkkakin ohje, jota noudattaa, mutta pidemmän päälle, kukaan ei voi elää niin, että syö jatkuvasti jonkun ohjeen mukaan. Tämän vuoksi tiukkoja dieettejä noudattaessa, kannattaa aina miettiä mitä tämän jälkeen? Ongelma on se, että kun syö niin sanotusti omia tarpeita vastaan, eli aivan liian vähän energiaa, ruokaa josta ei pidä tai jättää pois ruoka-aineita, jotka tuottaa jatkuvasti haastetta omaan elämäntyyliin, on erittäin pieni mahdollisuus pitää tulokset pysyvinä dieetin jälkeen. Haluan muistuttaa, että monet asiat vaativat aluksi tsemppaamista ja muutokset vievät aikaa, mutta jos joku asia ei pitkänkään ajanjakson jälkeen vaan toimi, tulisi kokeilla jotain muuta. Ei nimittäin ole olemassa yhtä oikeaa tapaa.

IMG_6761_Fotor_Collage2

Hikisenä bikini bootcampin jälkeen 🙂

Omalla kohdalla ratkaisevin askel pysyvään hyvään oloon on ollut juuri tuon negatiivisuuden kääntäminen toisinpäin. Sen sijaan, että mietin paljonko kaloreita syön, mietin saanko tarpeeksi ravintoaineita, vitamiineja ja terveyttä edistävää ruokaa. Treenaamisessa pääasia ei ole siinä kuinka paljon treenaan, vaan se miten ja mitä treenaan ja millainen olo siitä tulee. Pieniä juttuja, jotka pidemmän päälle johtavat erittäin suuriin, mieltä avartaviin tuloksiin! Tuloksilla en aina tarkoita ulkoisia tuloksia, vaan yleisesti olotilaa. Joskus sitä voi kuvitella, että vasta kun olen sen tai sen näköinen voin olla onnellinen, mutta valitettavasti asia aika harvoin menee niin.

Suurin juttu on kuitenkin pään sisällä. Jatkuva tyytymättömyys ja paremmuuden havittelu ei koskaan lopu, jos ei voi olla tyytyväinen jo nyt. Jos peiliin katsoessa löytää aina virheet ja miettii mitä tulisi parantaa, jotta voisi olla tyytyväinen, johtaa se useimmiten siihen, että tavoitteen saavutettuaan, se ei riitäkään, vaan on löytynyt jotain muuta parannettavaa. Saattaa kuulostaa tosi kliseiseltä, mutta kannattaa kokeilla hakea sitä tyytyväisyyttä jo nyt, ihan vaan miettimällä, mistä asioista on tyytyväinen ja mitkä asiat on omia vahvuuksia? Tämä tyytyväisyys taas usein johtaa siihen, että haluaa kohdella itseään paremmin ja tekee alitajuntaisesti parempa valintoja esimerkiksi elämäntapojen suhteen.

Olen kuullut useasti monien sanovan, ettei voi niin sanotusti höllätä, koska pelkää että homma lähtee käsistä. Itsekin olen joskus ajatellut, että jos en piiskaa itseäni hullun lailla, repsahdan ja alan syödä mitä sattuu. Tämä on oikeesti loppujen lopuksi todella typerä ajatus, joka kertoo paljon siitä ettei luota itseensä. Jos asiaa miettii tarkemmin, jokainen päätös on jollain tavoin tietoinen päätös, eikä kukaan (sairauksia lukuunottamatta) ala mässätä kaksin käsin ihan vaan vahingossa?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nopsajalkin laulaa en voi olla niin kuin muut, muut ei voi olla niinkuin mä, ja mun mielestä tohon lauseeseen on tiivistetty hyvin fiksu sanoma. Muista voi hakea inspiraatioita, mutta miksi haluta olla kuin joku muu, jos voi olla oma itsensä? Jokaisella on samat mahdollisuudet olla just niin hyvä versio itsestään, kuin vaan tahtoo.

Ihanaa sunnuntaita!