SYKSYN HAASTE – ILMAINEN BOOTY CHALLENGE!

Vielä on aikaa pitää perinteistä kiinni ja järjestää vuoden 2017 treenihaaste. Jo vuodesta 2014 on blogissa ollut erilaisia treeniin ja kehon muokkaukseen liittyviä haasteita ja nyt oonkin sulatellut tätä asiaa ja tovin ja päätin pistää hommat käyntiin! Jos tänne on eksynyt joku aivan uusi tyyppi niin summaillaan vielä aiemmat treenihaasteet:

2014 BIKINI BODY BOOTCAMP – Supersuosittu haaste, johon osallistui tuhansia lukijoita. Myöhemmin lanseerasin tästä treenistä ihan oman ryhmäliikunta-tunnin, jota ohjasin yli 2-vuoden ajan, joka perjantai. Sisältää 2 erilaista treeniohjelmaa sekä 2 erilaista ruokavaliota!

2015 BEACH BODY – Haaste painottui enemmän salitreeneihin, joissa hyödynnettiin erikoistekniikoita, erityisesti supersarjoja. Tehokkaat treenit yhdessä ruokavalion kanssa sai huimia tuloksia aikaiseksi.

2016 SUMMER FIT – HIIT-huuman aikaan päätin rakentaa haasteen erilaisten HIIT-treenien ympärille. Treenejä oli 6, joista sai valita mieleiset 2-3 treeniä viikon harjoituksiin. Ohjelma sisältää myös ruokavalion sekä salitreenit, joita tehtiin 1-2 krt viikkoon.

Tämän vuoden haaste keskittyy, mihinkäs muuhunkaan kuin pyöreämmän, vahvemman ja paremman hanurin kasvatukseen! Tuun jakamaan kolme erilaista, supertehokasta treeniä, joiden avulla treenit menee suoraan sinne minne kuuluukin. Treeneissä hyödynnetään perusjuttuja, mutta myös erikoistekniikoita. Oon itse tietysti kokeillut ja todennut nää toimivaksi!

Treenejä tehdään (2-) 3 kertaan viikossa, jolloin tuloksien saanti on taattua. Jotta treenit eivät jäisi liian yksipuoliseksi, voi ohjelmaan liittää omia ylävartalon treenejä, tai vaikka ryhmäliikuntaa. On toki täysin ok myös keskittyä lyhyempiä ajanjaksoja yksittäisten ominaisuuksien kehittämiseen ja jättää muut vähemmälle tai ainoastaan ylläpitää niitä!

MITÄ? MISSÄ? MILLOIN?

Haaste alkaa maanantaina 2.10 ja kestää aina jouluun saakka. Treenit tehdään kuntosalilla ja ne tulevat kirjallisesti sekä tietysti videoiden muodossa. Koska lihaskasvuun tarvitaan myös riittävästi ravintoa, on ruokavaliolla oma merkityksensä. Jos teitä osallistuu iso lauma, tuun jakamaan ohjeet myös ruokavaliopuolella, joten nyt komenttiboksi laulamaan jos sellaisia kaipaatte! Näistä lisää vielä maanantaina, jolloin julkaisen treenit ja ohjeet! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


91 Responses to “SYKSYN HAASTE – ILMAINEN BOOTY CHALLENGE!”

  1. heidiannika sanoo:

    Mukana ! 🙂

  2. Aino sanoo:

    Kääk ihanaa, pakko lähteä mukaan! Just tällasta pientä tönäsyä tarvitsin urheilun uudestaan alottamiseen :D! Ja ehottomasti ruokavaliot mukaan jos on vaan mahollista, niistä on aina hyötyä kun saa oikeanlaista osviittaa!!

  3. Iiris Pitkäjärvi sanoo:

    Ihan mielettömän hyvään saumaan tuli tää! Itsellä ollut pieni tauko salitreenistä kesällä ja nyt treenin pariin palaaminen ollut tosi nihkeetä, joten ehdottomasti lähden haasteeseen mukaan Ruokavalio-ohjeetki ois todellakin tervetulleita !

  4. Piia sanoo:

    Voisin kyllä lähteä kokeilemaan ja ehdottomasti ruokavalion kera

  5. Katriina sanoo:

    Mahtavaa! Olen mukana. Ruokapuolella toivon taas vinkkejä meillekin, jotka syövät päivittäin työpaikkaruokalassa eikä ole juuri valinnanvaraa, eli jos lounaaksi vetää nakkikastikkeen tai kalapuikot niin miten ne kannattaa kompensoida muilla aterioilla.

  6. Anu sanoo:

    Mukana! Myös ruokavalio kiinnostais. 🙂

  7. S sanoo:

    Tottakai mukana!:D

  8. Emmi sanoo:

    Mukana Ihanaa että järkkäät tälläsiä!

  9. Hanna sanoo:

    Hyvältä kuullostaa, vaikka mukaan pääsee vasta 9.10 kun palailee Suomeen, ruokavalio ja vegeruokavalion ohjeet olis huiput! 🙂 saa taas motivaation uudelle tasolle!

  10. Siiri sanoo:

    Ehdottomasti mukana!! 🙂 ja ruokavalio ois tosi jees

  11. Saara sanoo:

    Mukana!! Ja kiinnostunu ruokavaliosta.

  12. Iiris sanoo:

    Tää tuli niin hyvään saumaan. Oon just alkanu löytää motia palauttaa itteni ruotuun ja tää antaa kyllä mahtavan extraboostin. Ruokavaliokin ois todella jees 🙂

  13. Ally sanoo:

    Mukana pienellä viiveellä! Eka pitää saada edellinen valmennus loppuun mutta tää siihen putkeen ni pitäisi sitten olla rantakunnossa Thaimaan lomamatkaa varten 😀

  14. Marika sanoo:

    Moi Aino!

    Nyt kyllä lähden mukaan. Olin n. 5 vuotta sitte sun asiakkaana Vaasassa, kunnes muutettiin tänne Kuopioon.
    Oon aloittanu täällä aikuis cheerleadingin ja tarvii todellakin saada lisää voimaa ja tottakai myös pakaroihin.
    T. Marika

  15. Suvi sanoo:

    mukana mukana mukana!!

  16. Noora sanoo:

    Mukana! 🙂

  17. Laura sanoo:

    Mukana ollaan! Just treenikaverin kaa pohdittiin et tarvittas jotain vaihtelua normaaliin treeniarkeen! 🙂

  18. Karoliina sanoo:

    Tää tulis iha loistavaan saumaan! Yläkropan treenit pannassa, kun molemmissa käsissä tenniskyynärpäät vaivaa ja hinku salille kuitenki olis kova 🙂

  19. Maria sanoo:

    Heippa Aino.

    Otsikko jo tempaisi minut mukaan. Olenkin tässä kolme viikkoa peppua jumpannut ja kun luin alkutekstit tästä kirjoituksestasi ajattelin, että nyt näillä ohjeilla muuten alkaa kankku kasvamaan…kunnes tuli lause, että ohjeet kuntosalille. Harmi :/.

  20. Tytti sanoo:

    Mukana! 🙂

  21. aliccimo sanoo:

    Ehdottomasti lähden mukaan ! Uusia ärsykkeitä juuri kaipailin jalkatreeneihin.

  22. Ninni sanoo:

    Jee, mukana!

  23. Elina sanoo:

    Mukana!!

  24. Ainovk sanoo:

    Hephep! Joulun jälkeiselle lomalle bikinikuntoon 😀

  25. Sanna sanoo:

    Mukana! Syksyn pimeys on tuonut mukanaan myös haasteita saada itsensä liikkeelle. Ja ruokavaliovinkit tervetulleita myös!

  26. Kiki sanoo:

    Ehdottomasti mukana ja ruokavaliolle ääni täältä! Alkaa omat salitreenit toistaa itseään ja vaihtelu varmasti virkistää..;)

  27. xxx sanoo:

    Ehdottomasti mukana 🙂

  28. Johanna sanoo:

    Joo todellakin mukana! 🙂

  29. Nina sanoo:

    Mukana!
    Ruokavalio olis ihan mahtava lisä treeniohjeiden lisäks. Alkaa tää yksin salilla käyminen käymään turhan ykstoikkoseks, vaikka edistystäkin on tullut. Uudet liikkeet ohjeineen olis nyt ihan paikallaan, ja erityisesti ne takapuolessa tuntuvat ;D

  30. Sanna sanoo:

    Mukana ja ruokavaliota kaipaan myös

  31. Maiu sanoo:

    Mukana! Ja ruokaa kans 😉

  32. Johanna sanoo:

    Huippu juttu! Mukana! 🙂
    Kunnon perstreeni onkin just nyt paikallaan! Jee!

  33. Nina Virtanen sanoo:

    Ihanaa, mä olen kaivannutkin potkua ”pakaraan”..Treenit ollutkin hiukan hakusessa syksyn alettua…ruokavaliokin olisi mieletön lisä:)
    Kiitos Aino!

  34. vanessa sanoo:

    Kuulostaa mahtavalta! Ehdottomasti mukana 🙂 Ja ruokavalio olisi todellakin iso plussa! Ihana Aino kun jaksat meille lukijoille kehitellä tällaisia haasteita!<3

  35. Tepi sanoo:

    Kuulostaa hyvältä! Todellakin mukana 🙂

  36. Katri sanoo:

    Etelän reissu odottaa loppuvuodesta, ja nyt ehtisi vielä vetämään treeni- ja ruokaspurtin. Mukana siis molemmissa!!:) Mahtavaa Aino että jaksat vuodesta toiseen nähdä vaivaa näiden eteen, kiitos.

  37. Marianne sanoo:

    Mukana ollaan, ihana yllätys tää haaste 😀

  38. Sofia sanoo:

    Todellakin mukana! just tällasta potkua persuksille oon kaivannut.

  39. Satu sanoo:

    Mukana! Ehdottomasti.

  40. Kati sanoo:

    Ehdottomasti mukana! ihan mahtava juttu! Tulee tarpeeseen. Tarvitsen kyllä apuja ruokavaliossa myös. Kiitos sinulle, kun teet näitä

  41. Carita sanoo:

    Mukana! :).

  42. Aino sanoo:

    MUKANA EHDOTTOMASTI!!:)

  43. Sonja sanoo:

    Jee, mahtava juttu! Ehdottomasti mukana ainakin jollain tasolla, mut täytyy katsoa miten saan sovitettua tän muiden treenien kanssa 🙂

  44. Emmi sanoo:

    Mahtavaa!! Ehdottomasti mukana. Tarkoitus aloittaa TAAS terveellisempi lokakuusta alkaen.. ja olisi mahtavaa jos säästyisi itse sali- ja ruokaohjelman teolta! 😀 Ajattelin aloittaa samaan syssyyn myös lihattoman lokakuun, joten olisiko mahdollista, että ruokaohjeissa olisi myös vegevaihtoehto?

  45. Heidi sanoo:

    Ehdottomasti mukana! Ja ruokavalio kiinnostaa myös kovasti 🙂

  46. Vivian J. sanoo:

    Todellakin messissä! Kiva saada uusia ohjeita pyllytreeniin ja ehottomasti ruokavalio-ohjeet myös mukaan!:)

  47. Jep sanoo:

    Mukana! Ruokavalio-ohjeet myös kehiin! 🙂

  48. niina sanoo:

    Mukana! Ja ruokavalio olisi erittäin tarpeellinen ainakin itselleni, koska juurikin tuolla saralla itselläni eniten tsempattavaa.

  49. Larre sanoo:

    Jess!! Ruokavaliokin olis kyllä kiva saada.

  50. Noora sanoo:

    Mukana 🙂

  51. Minttu sanoo:

    Voisko tästä saada jotain kotitreeni versiota vai meneekö ihan mahdottomaksi? Mua kiinnostais osallistua mutta en käy salilla säännöllisesti.

  52. Ida sanoo:

    Niin mukana!! Ja ehdottomasti ruokavaliota mukaan! 🙂

  53. Taru sanoo:

    Näillä sun treeneillä oon -14 alottanu liikunnan tosissaan! Mukana!

  54. Ingrid sanoo:

    Oih! Kesä ja syksy on mennyt ihan hukkaan treenien osalta ja painokin nousussa. Just olen miettinyt mikä motivoisi. Tämähän tuli ihan nappiin!

    Toivottavasti tulis tarpeeksi osallistujia, että saisimme ruoka-ohjeetkin;-) Pitkäaikaisena lukiana: mahtavaa Aino kun jaksat tehdä näitä & kirjoittaa blogiasi! Kiitos!

  55. Elina sanoo:

    Jee!! Todellakin mukana, kaikki ruokavaliovinkit tervetulleita!

  56. noora sanoo:

    MUKANA! <3 😀

  57. Emma sanoo:

    Mukana!

  58. Suski sanoo:

    yes, mukana. Ja ruokavalio olis ihana paras piste iin päälle, jotta vois vähän siistiä tän hetkistä tilannetta!! Kiitos Aino!

  59. Viivi sanoo:

    Kuulostaa mahtavalta! Myös ruokavalio kiinnostaa!

  60. Maarit sanoo:

    Mukana-uutta inspistä tekemiseen.

  61. Reipas sanoo:

    Ruokavalio olisi kiva tukemaan treeniä

  62. Enni sanoo:

    Ehdottomasti mukana!! 🙂

  63. Riikka sanoo:

    Mukana!!:)

  64. jenni sanoo:

    messis

  65. Emppu sanoo:

    Mukana ehdottomasti. Mulla vain perspuoli pienentyy, kun laihdun vaan (kiitos imetyksen). Olis hyvä tietää, kuinka paljon sitä oikein joutuu syömään, kun jo nyt syön hiilareita varmasti 400g/päivässä! Onko kyseinen ohjelma siis ilmainen?

  66. Johanna sanoo:

    Jee! Mukana, ruokavalio olis plussaa.

  67. Annmari sanoo:

    Mukana!

  68. Emilia sanoo:

    Kuulostaa mahtavalta, ehdottomasti mukana!

  69. Rebekka sanoo:

    Ehdottomasti mukana! Ystävän kans just maanantaina aloitetaan yhteiset treenit nii tää on just 6/5 🙂

  70. Emma sanoo:

    Mukana ehdottomasti!

  71. Mery sanoo:

    Niin mukana!

  72. Annika sanoo:

    Mukana!

  73. Sanna sanoo:

    Olen kiinnostunut, Mikäli reenit mahdollista tehdä osittain kotona painoja käyttäen

  74. Maria sanoo:

    Mukana!! Ruokavalio kiinnostaa myös!

  75. Daniela sanoo:

    Mukana! Ruokavaliohjeet olisivat super 🙂

  76. Saija sanoo:

    Ehdottomasti mukana ja ruokavalio kiinnostaa kanssa! Tästä saisi sitä toivottua uutta intoa tähän treenaamiseen

  77. Hanna sanoo:

    Kiinnostaa lähteä mukaan haasteeseen

  78. Jemina sanoo:

    Mukana ollaan! 🙂

  79. Elli sanoo:

    Mukana!

  80. Mima sanoo:

    Ehdottomasti mukana 🙂

  81. Sanna sanoo:

    Ehdottomasti mukana! Ja ihanaa olisi saada myös oikea ruokavalio 🙂

  82. Tiia sanoo:

    Mukana!
    Ruokavalio kiinnostaa ehdottomasti, mutta vaikeiden suolistovaivojen takia joudun noudattamaan Fodmapia ja sitäkin joustavasti… Jos siis on suosituksia ainakin nyt gluteenittomalle ja mielellään muutenkin Fodmapin mukaan, niin mahtavaa, mutta normaalisti syövälle tehty ruokavaliokin antaa varmaan ihan hyvää osviittaa määristä ja sopivasta makrojaosta meille valikoivillekin.
    Ihanaa, että teet näitä haasteita! 🙂

  83. Hanna sanoo:

    Mukana, jälleen kerran ja olis kiva saada uutta inspiraatiota ruokavalioon.

  84. Jess sanoo:

    Jes mukana!

  85. HannaK. sanoo:

    Oijjoi! Peppua olen treenannut koko kuluneen kesän enemmän kuin mitään muuta, joten tämä tulee hyvänä jatkumona siihen! Ruokavaliopuoli kiinnostaa ehkä vielä treenejäkin enemmän ja varsinkin jos olet löytänyt itsellesi sen kultaisen keskitien, niin mikset jakaisi sitä meillekin 🙂 Jos mahdollista, suositellut ryhmäliikunnat viikkolukkariin otetaan vastaan, jee!

  86. Nora sanoo:

    Mukana ehdottomasti!

  87. Alina sanoo:

    Mukana ehdottomasti! Ruokavalio kiinnostaa! Olen tottunut treenaamaan illasta päivällisen jälkeen, jolloin treenin jälkeen jäljellä on iltapala. Tämä tuottaa ongelmia, että mitäs silloin söisi. Toivottavasti tähän apua ruokavaliostasi 🙂

  88. Karoliina sanoo:

    Mukana

  89. sanna sanoo:

    kiinnostaa kyllä lähteä mukaan haasteeseen 🙂

  90. A sanoo:

    Mukana! Ruokavalio myös kiinnostaa 🙂

  91. Emmi sanoo:

    Mukana ollaan! Olisi huippua saada myös ruokavalioon vinkkejä ja ideoita

Kommentoi