HYVIÄ (LEIPÄ) UUTISIA!

Oon kirjoitellut useasti aiemminkin suhteestani leipään ja mm. millainen leipähiiri olin ennen. Söin leipää aamulla, päivällä ja illalla. Mulla oli jopa yksi ”dieetti”, joka koostui neljästä leipäviipaleesta per päivä, Huh! 😀 Jossain vaiheessa aloin korvata leipää ihan kunnon ruualla ja olotila sekä jaksaminen parani toki huomattavasti. Huomasin myös, että (rennosti) gluteeniton ruokavalio toimii mulla parhaiten ja pitää olon kevyenä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen siis aina pitänyt leivästä, mutta oman hyvinvoinnin vuoksi päädyin luopumaan siitä kokonaan. Kun kuulin, että Fazer on lanseerannut uusia vatsaystävällisiä leipiä, heräsin mielenkiintoni heti. Sen vuoksi lähdin mukaan Indiedaysin, Blogiringin ja Fazerin Vatsaystävälliseen kampanjaan! Täytyy sanoa, että hieman skeptisenä menin lukemaan tuotteiden ravintosisältöjä, mutta yllätyin positiivisesti. Suurin kiinnostukseni osui näistä kolmesta vaihtoehdosta uuteen kauraleipään, joka on leivottu 100% kaurasta ja muutenkin sisältö vaikutti mielestäni tosi hyvältä, sillä leipä sisältää mm. kaurahiutaleita, kaurajauhoa, kauranjyviä ja kaurakuitua. Ei lainkaan vehnää, ei lisättyä gluteenia, eikä myöskään sokeria. Ja kyllä, myös joihinkin leipiin lisätään nykyään sokeria. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syy siihen, että jätin aikoinaan leivän ruokavaliostani on puhtaasti se, että halusin syödä mielummin kunnon ruokaa. Satun olemaan hieman mustavalkoinen ihminen joissakin asioissa ja tässäkin ajattelin että parempi sitten kokonaan ilman kuin esim. kohtuudella. Aikaisemmat leivänpäälliseni koostuivat lähinnä voista, juustosta ja kinkusta, jolloin ravitsemuspuoli jäi aika köyhäksi. Minä kun haluan ajatella että ruoka on muutakin kuin vain kaloreita. Nyt oonkin kokeillut ihan uusia juttuja ja päällisiä, joiden avulla oon löytänyt paljon uusia ulottuvuuksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaura onkin ollut lähestulkoon ainoa vilja, jota olen vielä käyttänyt. Kauraa on mennyt puuron muodossa sekä mm. erilaisissa leivonnaisissa, kuten pizzapohjassa. Näin ollen pystyin palauttamaan leivän myös osaksi ruokavaliotani, kunhan leivän päälle keksii jotain muuta kuin pelkkää voita. Mun mielestä on ihan huippua, että markkinoille tulee jatkuvasti uusia terveellisempiä vaihtoehtoja vanhoille tutuille ruoka-aineille. Tulenkin jakamaan enemmän reseptejä ja ideoita hieman myöhemmin ja olen ideoinut myös miten tästä saa ihan hyvän välipalan tai vaikka aterian pienellä suunnittelulla!

Hyviä uutisia myös ruisleivän rakastajille, sillä tässä Fazerin uudessa vatsaystävällisessä ruisleivässä on käytetty vähemmän FODMAP-hiilihydraatteja kuin tavallinen ruisleipä. Myöskään ruisleipä ei sisällä vehnää, mikä on melko tavallista monissa muissa ruisleivissä. Kannattaa aina kurkata se ravintosisältö jos tällaiset asiat kiinnostaa. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jokos te ootte tutustuneet näihin? Nyt olisikin asian tiimoilta pieni arvonta. Kerro kommenttiboksissa omasta suhteestasi leipään: miksi välttelet leipää, mitä mahdollisia ongelmia leivänsyönti aiheuttaa, mitä kaipaisit leivältä jne. Käykää toki myös tutustumassa näihin tuotteisiin kampanjasivulla ja kerro mulle mikä leivistä kuulostaa sinulle sopivimmalta vaihtoehdolta. Palkintona arvotaan Fazerin terveellinen herkkupaketti. kilpailusäännöt löytyy täältä.

Arvonta päättyy perjantaina 16.9.2016 kl 12:00.


199 Responses to “HYVIÄ (LEIPÄ) UUTISIA!”

  1. Ada sanoo:

    Kauraleipä kiinnostaa noista vaihtoehdoista eniten! Ja ruisleipäkin ois varmasti hyvää.
    Itse olen vähentänyt leivänsyöntiä sen turvottavan vaikutuksen takia.

  2. Lotta sanoo:

    Tuota kyseistä ruisleipää olen maistanut ja ei kyllä aiheuta vatsanväänteitä, niinkuin monet muut ruisleivät 🙂 Välillä tulee syötyä ”pullaleipää”, mutta suosin täysjyvää. Yleensä se leivän syönti sit vaan riistäytyy käsistä, joten aika maltillisesti olen sitä ostanut 😀 Gluteeniton leipä ei käy vatsaan ollenkaan. Ei ole mitään allergiaa tai yliherkkyyttä todettu, mutta olen kokenut, että paremmin pysyy elimistö kuosissa, kun ei leipää puputa 🙂

  3. sinii sanoo:

    Rrakastan leipää!! Sen takia hyvin harvoin sitä kotiin ostankaan, koska saattaisi kadota melko nopsaa 😀
    Oli leipä sitten tummaa, vaaleeta, täysjyvää, siemenistä tehtyä, rieskaa niin kaikki melkein uppoavat 🙂

  4. Heidi sanoo:

    Nämä on jo testattu ja ihan huippuja! Vehnäallergikko kiittää

  5. Henna sanoo:

    Vaikea valinta, mutta ruisleipä kuulostaa parhaalta. Leivällä ei Suurissa määrin voi syödä kun tulee usein jäätävää turvotusta, joten olis ihan mahtava voittaa! 🙂

  6. Essi sanoo:

    Molemmat leivät kiinnostaa, välttelen leivän syöntiä lähinnä sen vuoksi että se vaan on mailman parasta nimenomaan voilla maksamakkaralla ja juustolla joista mikään ei kuulu tällä hetkellä ruokavalioon…

  7. Aurora sanoo:

    Söin nuorempana tosi paljon ja usein leipää, mutta nykyään syön yhä tarkemmin FODMAP-ruokavalion mukaan vatsan hyvinvoinnin takia ja nykyään pitääkin olla todella tarkkana mitä leivissä on. Vaikka syön leipää nykyään lähinnä ”herkkuna” olisi silti mahtavaa, että markkinoilla olisi useampia 100% kauraleipiä ilman turhia lisättyjä aineita. Fazerin kauraleipä kiinnostaa eniten 🙂

  8. SuviV sanoo:

    Rakastan leipää ja voisin elää pelkästään sillä. Siksi jouduinkin kontrolloimaan leivän syömistäni Nyt on ollut käytössä vähähiilariton, mutta tämä kauraleipä tulee varmasti vaihtumaan tilalle. Valitsen 100% kauraleivän siis ehdottomasti seuraavalla kauppareissulla

  9. Maisa sanoo:

    Keliaakikkona kiinnostaa gluteenittomat vaihtoehdot. Rakastin ennen ruisleipää ja diagnoosin jälkeen kaipaan sitä kaikista gluteenituotteista eniten! Melkein vois itkun tirauttaa, jos saisi täysjyväruisleivän juustolla, metvurstilla ja tomaatilla.. Kera maitolasin! 😀

  10. Icecream sanoo:

    Mä en todellakaan välttele leipää. Voin paljon paremmin kun syön päivittäin 4- 6 palaa leipää. En kertakaikkiaan jaksa treenata pelkillä kasviksilla ja proteiinilla – on kokeiltu. Voimat ja puhti vaan loppuu, jos yrittää vaikka mennä bodycombatiin ilman kunnon hillareita… Syön aina täysjyvää, ruispalat jyväinen on suosikkini, Rostenin crusta jyväinen, leivon leipomon siemenpalat, Salosen 100 % ruispalat ja Vilmusen reikäleip. Lisäksi menee palttoonappityyppisiä kuivattuja ruisleipiä.. vatsa toimii ehdottomasti paremmin kun olen syönyt leipää ja eikä noita liikakilojaan jatkuvasta leivänpuputtamisesta ole tullut (172 cm ja 56 – 59 kg). Itseäni kyllä ahdistaa kun lukee kuinka kaikki Fitness ihmiset välttelee leipää tai ei sitä syö ollenkaan… mutta tässä tosiaan elävä esimerkki siitä miten leipäkin vaan on ihmiselle hyväksi… 😉

    Ja ilman muuta aion kokeilla noita Fazerin uutuusleipiä ja maistattaa koko perheellekin.

  11. Riksu sanoo:

    Leipää ei ole itsekään tullut vuosiin syötyä – sitä alkoi välttelemään gluteenista aiheutuvien vatsa- ja iho-oireiden takia, ja (feikin oloisia) gluteenittomia leipiä en juurikaan syö huonojen ravintoarvojen takia. Ja vaikka nykyään on valikoimiin tullut varmastikin hyviä kauraleipiä, edes niitä ei ole vain tullut syötyä, sillä leivänsyöntiin ei ole tottunut, kun ateriat korvautuvat luonnollisesti muilla tuotteilla, ettei edes jää kaipaamaan mitään. Siksi tuo kauraleipä voisikin olla mielenkiintoinen tuttavuus testata!

  12. MR sanoo:

    Näistä uutuuksista mielenkiintoisimmalta kuulostaa kauraleipä! Leipä kuuluu ruokavaliooni, lähinnä satunnaisina välipaloina jne. Olen kuitenkin huomannut, että leipä ei oikein sovi vatsalleni… Jospa nämä uutuudet olisivat poikkeus 🙂

  13. Laura sanoo:

    Kauraleipä kiinnostaa eniten. Syön leipää aika harvoin, koska pyrin syömään ”kunnon” ruokaa!:)

  14. sari sanoo:

    Kunnon ruisleipää on kyllä ajoittain kova ikävä, joten noista kiinnostaa kyllä eniten toi ruis!

  15. Sonja sanoo:

    Jos leipää syön, niin sen on ehdottomasti oltava kauraleipää! ”vehnähötöt” sun muut pullaleivät turvottaa ja aiheuttaa ikäviä vatsan väänteitä. Toki ruisleipäkin on suurta herkkua, silloin tällöin 😉 ostin tuota kauraleipää viime viikolla ja rakastuin! Herkullista ja vatsakin tykkäs 🙂

  16. Jenezky sanoo:

    Täällä myös entinen leipähiiri, nykyään välttelen leipää juuri sen aiheuttaman turvotuksen takia. Joskus harvoin herkuttelen palalla ruis- tai kauraleipää. Noista vaihtoehdoista molemmet kyllä kiinnostaa 🙂

  17. Iidana sanoo:

    Itse olen vähentänyt leivänsyöntiä paljon viime vuosina, koska turvotus ja närästys. Kauraleipää olen syönyt sillointällöin ja sen vatsa kestää hyvin 🙂 Joten taidankin kokeilla juurikin tätä uutta kauraleipää seuraavaksi!

  18. KaisaV sanoo:

    Leipä on aina maistunut, ja usein leivon leipäni itse, sillä leipä on parasta tuoreena.
    Ruisleipää toivoisin osaavani tehdä yhtä hyvin kuin mitä kaupoissa on tarjolla, vaivaa se tietysti vain vaatisi hieman enemmän 🙂
    Leivän päällisillä saa vaihtelua leipä-aterioihin. Avocado korvaa levitteet.

  19. Heidi sanoo:

    Heippa!
    Mulla on oikeestaan ollut vähän samanlainen ”leipähiiri” ongelma, eli kun palan ottaa niin se ei jää siihen yhteen palaan ja leipää tekee mieli niin aamu- kuin iltapalaksikin.
    Nykyään aterioilta ei sitten löydy sitä leipää, mutta kun oikeen haluan herkutella niin käytän mahdollisimman rukiisia, mielellään lisäaineetonta ja 100% ruista, ja teen niistä kunnon vehreät lohella tai kananmunalla höystetyt herkut 🙂

  20. Laura sanoo:

    Kauraleipä kiinnostaisi!
    En erityisemmin välttele leivän syöntiä, mutta syön enemmän puuroa ja muuta niin ei jää montaa kohtaakaan päivässä leivän syönnille 🙂

  21. riina sanoo:

    ajatuksen tasolla rakastan leipää. syön gluteenittomasti samoista syistä kuin sinä, Aino ja näin ollen leipää syön vain erityistilanteissa. näissä erityistilanteissa sitten kun leipää syön, petyn kun ei se ollutkaan niin räjäyttävä makukokemus kuin muistelin 😀 paahtoleipä, jonka päälle on sulanut voi sekä maitokaakao on kuitenkin kombo, joka ei petä koskaan <3 harmi vaan että tämä herkku viimeksi mennyt kurkusta alas ehkä 4 vuotta sitten!

  22. Taru sanoo:

    Kauraleipä kuulostaa ihanalta! Leipää välttelen ja syön vain poikkeuksena ja silloinkin täysjyväviljaa. Vaalean leivän olen jättänyt pois vatsavaivojen takia. Ruisleipä menee ihan ok. Leipä on kuitenkin jäänyt vähälle käytölle samoista syistä kuin sulla, tuntuu etten siitä saa tarpeeksi energiaa eikä se pidä nälkää kovin hyvin. Jos kuitenkin leivän ainesosat olisivat laadukkaammat niin uskon, että täyttäisi hyvin:) Mukana arvonnassa siis ollaan! Olis kiva testailla noita:)

  23. Jenny sanoo:

    Leipä on ihanaa, jos se on kunnolla tehty oikeista raaka-aineista. Mitään höttö paahtoleipiä en suostu syömään.
    Kauraleipä kuulostaa näistä parhaimmailta 🙂

  24. Reetta sanoo:

    Kauraleipä kiinnostaa! Tulee syötyä nykyään leipää ihan liikaa, se vaan on niin hyvää ja helppoa… Kun pystyis vetämään rajan vaikka edes yhteen leipään per päivä, mutta tänäänkin on mennyt jo kolme ja kello on vast yksi 😀

  25. Nepa sanoo:

    Olen jättänyt leivänsyöntiä vähemmälle juuri tuosta mainitsemastasi syystä. Tuntuu turhalta syödä kaloreita, joissa ei ravintosisältöä juuri ole. Välillä kuitenkin herkuttelen leivälläkin ja nämä Fazerin uutudet näyttävät kyllä hyvältä sisältönsä ja ulkonäkönsä perusteella. Eniten houkuttaa tuo kauraleipä, koska kauraleipä on yksi lemppareista.

  26. Suivi sanoo:

    Oo, tämä kauraleipä voisi päästäkin testiin! Itse olen melko samoista syistä lopettanut leivän syönnin kuin sinä, välillä tulee itse leivottua gluteenittomia (kaura)sämpylöitä 🙂 Ja totta sekin, että en leipää pystyisi enää kuvitella ikinä syövän sellaisenaan, vaan kyllä niitä täytteitä yleensä on valtaosa leipään verrattuna… 😀 Perinteisin on varmaan avokado+keitetty muna ja reilu ripaus suolaa ja mustapippuria.

  27. Ella sanoo:

    Kauraleipä kiinnostaa kovasti! Koitan syödä leipää kohtuudella koska usein se turvottaa vatsaani…

  28. Jenna sanoo:

    Kauraleipä kiinnostaa eniten, vaikka ruisleipäkin kuulostaa hyvältä!

  29. Hellurei81 sanoo:

    Leipää menee silloin tällöin esim.keittoja en pusty syömään ilman leipää. Mutta viikossa on useita päiviä jolloin en syö yhtään. Ja lähinnä ruisleipää menee. Leipä ei aiheuta mulle minkäälaisia vaivoja joten miksi luopuisin siitä kokonaan.

  30. Nea sanoo:

    Vatsani on melko herkkä, joten kauraleipä olisi minun mieleeni! 🙂

  31. Emilia sanoo:

    Mä syön päivittäin pari palaa leipää, välipalalla tai iltapalla. Käytä aina 100% kaura tai ruis leipää, noista kaura kuulostaa hyvälle 🙂

  32. Veera Jokela sanoo:

    Minulla keliaakikkona leivänsyönti loppui kuin seinään diagnoosin saatuani. Gluteenittomat leiväton tosi usein täynnä lisäaineita ja hinta on opiskelijabudjettiin turhan suolainen… Ennen söin leipää ainakin kaksi viipaletta joka päivä. Paahtoleivästä en ikinä tykännyt, mutta kunnon jälkiuuniruispala ja itse tehty sämpylä oli ne päivän kohokohdat.
    Nykyään leipä on harvinaista herkkua. Joskus teen itse sämpylöitä ja muutamia kohtuu hyviä vaihtoehtoja oon kaupastakin löytäny. Tuo Fazerin gluteeniton leipä oli kyllä kanssa ihanälyttömän hyvää, maistaessa taisi olla eka leipäviipale kuukauteen.

    Sanomattakin selvää että se gluteeniton vaihtoehto kiinnostaa meikäläistä! 🙂

  33. Kuosmis sanoo:

    Itsellänikin on joskus aivan nuorena riistäytynyt leivän syönti aivan käsistä. Voisipa melkein sanoa, että elin pelkästään leivällä :O.
    Nykyisin syön leipää kohtuudella ja teen silloin tällöin leivistä lihaisat lämppärit lounaaksi. Haenkin leivästä ns. hyviä hh lähteitä, jotta nälkä pysyisi niiden avulla loitolla. Esim tuo fazerin 100% kaura ja ne juuresleivät vaikuttavat minusta hyviltä vaihtoehdoilta.

  34. Eeva sanoo:

    Leipähiiri ilmoittautuu täälläkin! 🙂 Tosin olen myös nyt vähentänyt reippaasti leivänsyöntiä samoista syistä kuin sinäkin sekä lisäksi pyrin noudattamaan tuota FODMAPia vatsan vuoksi. Ruis ja vehnä eivät siis itselleni sovi, joten oikeanlaista leipää on vaikea löytää. Vaikka leipä kulkisi kauraleivän nimellä, on siinä usein silti jopa enemmän vehnää kuin kauraa. Tuota fazerin uutta kauraleipää onkin tullut jo testattua, oli oikein hyvää ja ”mehukasta” jos niin voi sanoa. 😀 Seuraavaksi olisi tarkoitus testata tuota ruisversiota, vielä olen ainakin skeptinen vatsaystävällisyydestä. 😀

  35. Jenny sanoo:

    Tuota kauraleipää on ollut suunnitteilla kokeilla. Syön leipää tosi harvoin, mutta esimerkiksi reissueväänä on ihan ykkönen!

  36. Ninnu sanoo:

    Tosiaan hyvä ravintosisältö, Useisiin kauraleipiin lisätään siirappia, jos on täyttä kauraa, tässä sitä ei ole! 🙂 Useat täyskauraleivät ovat kuitenkin ”höttöisiä” eli murenevat tosi helposti. Minkälainen tämän koostumus on?

  37. Noora sanoo:

    Syön leipää usein aamupalaksi, ja hapankorppua keiton lisukkeena. Koulussa tulee mutusteltua näkkileipää. Leivät kuitenkin turvottavat ja aiheuttavat ilmavaivoja, tosin gluteenittomia en ole syönyt koska en ruokiani vielä itse osta. Ruisleipä ja kauraleipä maistuisivat!

  38. Sofia sanoo:

    Oon vähentänyt leivän syöntiä turvottelujen ja vatsakipujen vuoksi, mutta olisi kyllä mahtavaa jos voisi syödä leipää ilman näitä vaivoja! Kauraleipä kiinnostaa eniten, koska kaura on ehdottomasti maistuvin vilja 🙂

  39. Lempi sanoo:

    Kiitos vinkistä, nää leivät menee kyllä testaukseen! Itse syön leipää ehkä muutamana päivänä viikossa, kuitenkin maks. 2 palaa päivässä, ja silloinkin suosin kaura- tai ruisleipää. Noissakin täytyy tosiaan tutkia se vehnän osuus; ihan älytöntä, että kauraleiväksi voi kutsua tuotetta, jossa on enemmän vehnää kuin kauraa!! Ruisleipä taas laittaa vatsan niin turvoksiin, että harvoin tulee sitä syötyä, vaikka ois kyllä herkkua. Täytyypä kokeilla tuota vatsaystävällistä versiota, jospa maha sen kestäisi paremmin. 🙂

  40. Mariem sanoo:

    En välttele leipää. Mielestäni esim kokojyväinen siemenleipä hyvillä täytteillä (kasviksia, avokadoa, leikkelettä, tuoreita yrttejä jne) on hyvä välipala. Teen usein home made subeja. Myös uunileivät on herkullisia. Fazerin uutuksista kaura vaikuttaa mielenkiintoisimmalta.

  41. Mona sanoo:

    Välttelen vehnäleipää, sillä en saa siitä mitään tarpeellista ravintooni. Olen myös vähentänyt ruisleivän syöntiä, sillä minulla on herkkä vatsa, jota ruisleipä ärsyttää. 100 prosenttista kauraleipää taas rakastan ja syön sitä muutaman kerran viikossa. Leipä on minulle satunnainen välipala tai herkku.

  42. Nea sanoo:

    Itse tykkään laittaa leivän päälle avocadoa, kalkkunaa ja kesäkurpitsaa. Tosi nam combo! Suosin kuitenkin näkkäriä ja riisikakkuja ihan vaan siitä syystä että muuten tulee leipää syötyä ihan liikaa.. Se onkin yleensä sellanen pieni herkku, varsinkin ruisleipä paahdettuna! Noista fazerin uutuuksista kauraleipä kuulostaa ihan superille.

  43. Jenni sanoo:

    Syön edelleen leipää, mutta huomattavasti vähemmän kuin joskus muinoin. Itselleni leipä sopii, joten ei mitään syytä lopettaa sen syöntiä kokonaan. Pääsääntöisesti menee ruisleipää, jonka päälle levitän avocadoa ja päälle kasviksia ja leikkelettä/juustoa. Noista uutuuksista eniten kiinnostaa kauraleipä

  44. Hedu sanoo:

    Voisin elää pelkällä leivällä, leipä vain on niin hyvää! Olen kuitenkin jo jonkin aikaa yrittänyt välttää leipää, sillä koen sen turvottavan ja myöskin sen syöminen menee helposti överiksi kohdallani. Kokonaan en kuitenkaan ole pystynyt leipää jättämään pois, mutta huomattavasti vähentänyt sen syömistä. Syön lähestulkoon aina ruisleipää, mutta tuo kauraleipä kolahti jotenkin omaan korvaani hyvältä. 🙂

  45. Sleepless sanoo:

    Syön aika vähän leipää koska se aiheuttaa mulle turvotusta. Silloin harvoin kun syö niin se on joko 100% ruis tai kaura. Noita uusia en ole vielä maistanut.

  46. Ripsu sanoo:

    Ruis- tai kauraleipä kuuluu ruokavaliooni ihan päivittäin. Harrastan kestävyysjuoksua ja olen huomannut jaksavani juosta parhaiten silloin kun olen syönyt riittävästi hiilareita. Leivästä niitä saa helposti, koska pastaa, perunaa tai riisiäkään ei jaksa syödä määräänsä enempää ja tykkään vaihdella hiilarien lähdettä ihan fiiliksen mukaan.

    En siis välttele leipää vaan sitä kuluu noin 4-5 palaa/päivä. Leivän syöminen ei aiheuta minulle mitään ongelmia, joten olen päätynyt siihen, että leipä saa pysyä ruokavaliossani.

  47. Myy sanoo:

    Innostuin ensin itsekin, mutta tarkemmin kun katsoo niin ihan liikaa sokereita ainakin tuossa ruisleivässä. Kaurasta en edes kattonu, siinä on psylliumia eikä se sovi mun suolistolle. Pettymys – jälleen kerran. :/

    • Fazer sanoo:

      Fazer Vatsaystävällisissä leivissä ei ole lisättyä sokeria. Ruisleivän sokeripitoisuus 3,2 g/100 g tulee viljan luontaisista sokereista. Psylliumia on Kauraleivässä hyvin pieni määrä.

      • Myy sanoo:

        Ei lisättyä sokeria, mutta luontainenkaan sokeri ei mulle sovi liiallisena määrin, koska syön leipää päivittäin aika reilusti. On siis valittava leipä, jossa ei luontaisestikaan ole sokereita kuin hyvin vähän.

        Psylliumin vähäinenkin määrä aiheuttaa mulle suolisto-ongelmaisena pahoja oireita.

        Kiitos kuitenkin vastauksesta.

  48. Sari sanoo:

    Sinällään en välttele leivän syöntiä, mutta harvoin sitä tulee ostettua. Mikäli ostan, valitsen joko täysjyväruista- tai kauraa. Fazerin tuotteista valitsisin ensimmäisenä kokeiluun kauraleivän, ainesosat vaikuttivat silmääni luonnonmukaisilta ja suolan määrä oli kohtuullinen.

  49. emppu sanoo:

    Keliakia rajoittaa aika paljon leivän syöntiä. Ihan mahtavuutta että tulee lisää gluteenittomia leipiä tuorehyllyihin, eikä aina tarvitse syödä pakasteesta! 🙂

  50. sanna sanoo:

    Ehdottomasti kaura, ja muut gluteenittomat tuotteet 🙂

  51. Resus sanoo:

    Kauraleipää tahtoisin maistaa 🙂 syön normaalisti leipää mielestäni kohtuudella, en päivittäin. Yleensä suosin ruisleipää, mutta päällisissä ois mulla parantamisen varaa;lisää kasviksia ehdottomasti.

  52. Juuliak sanoo:

    Olen vuosia vältellyt viljoja, mukaanlukien leipä. Nyt pari viikkoa ruokavaliolla johon kuuluu real-leipä. Näitä fazerin uusia juttusi luettua kokeilen.

  53. Marjaana sanoo:

    Leipään lisätään sokeria hiivan ”ravinnoksi”, joka vaikuttaa rakenteeseen.

  54. Kausu sanoo:

    Täällä asuu myös yks leipähiiri. Haluaisin sanoa, että entinen leipähiiri mutta kyllä se siellä syvällä on rakkaus herkkuleipään. Kovasti koitan vältellä leivänsyömistä, koska viljat eivät tunnu sopivan vatsalleni, turvottaa, kiertää, väsyttää. Välillä kuitenkin annan itselleni luvan herkutella parilla palalla leipää ja kärsiä sitten seuraukset. Upeeta jos nyt löytyy parempia vaihtoehto leipiä herkkuhetkiin!

  55. maikki sanoo:

    Täällä myös entinen leipähiiri! Kunnon ruoka tuli ennen korvattua helposti juuri voileivillä, jossain välissä tein myös saman muutoksen kuin sinä, eli jätin leivän kokonaan pois ja korvasin sen ihan oikealla ruualla.
    Nykyään hölläilen hiukan, ja syön leipää silloin tällöin herkkuna, sillä joskus vaan tekee mieli, tai kunnon ruisleipää välipalana tai aamupalana/iltapalana jos ei ole aikaa tehdä muuta..
    Nämä leivät todellakin kuullostais houkuttavilta, sillä olen pyrkinyt välttämään vehnää yms. sisältäviä leipiä, paisti joskus tekee mieli herkutella rieskalla 😀
    Nuo kaura ja ruisleivät kuullostaa siis loistavilta! 🙂

  56. Salla sanoo:

    Leipä on aivan ihanaa! Kotiin sitä tulee enää harvoin ostettua, mutta töissä syön leipää usein koska se on kaikkein nopein saada alas meidän säälittävän lyhyellä ruokatauolla. Yleensä vaadin leivän olevan täysjyvää, kuitupitoista ja sokeritonta. Gluteenittomia leipiä söisin useammin, mutta niissä on melkein aina huono ravintosisältö. Nämä fazerin uutusleivät vaikuttavat ehdottomasti kokeilemisen arvoisilta!

  57. Jeilou sanoo:

    Kauraleipä. Olen vähentänyt leivän syöntiä ja huomannut että voin (ja mahani voi) paljon paremmin. Joskus kuitenki kiireettömänä aamuna on ihanaa nautiskella hyvää (ja ravitsevaa) leipää päällä keitetty kananmuna ja paprikaa kahvin kera. Olen löytänyt Kinuskikissan leivontablogista ihanan ja gluteenittoman siemenleivän!Kannattaa sekin tsekata…

  58. Susanna sanoo:

    Ostin eilen tota kauraleipää ja oli kyllä nimensä mukaisesti vatsaystävällistä. Yhtään ei tullut vatsa kipeäksi kun söin kaksi viipaletta.
    Mä en oo vatsakipujen vuoksi syönyt leipää pariin vuoteen kuin ihan satunnaisesti gluteenitonta ja senkin jälkeen on ollut aika tukala olo.
    Gluteeniton kauranäkkäri on ainut mitä oon syönyt tasaisesti muutamia viipaleita viikossa ja se on mun vatsalle sopinut. Kuten myös pelkät glut. kaurahiutaleet myslin korvikkeena.
    Leivästä tykkään kyllä tosi paljon joten tämä oli ihana löytö.

  59. Sue sanoo:

    Olen maistanut tuota kauraleipää ja todellakin yllätyin positiivisesti sisällöstä!! Juuri siksi välttelen tai olen vältellyt leivän syöntiä kun usein sisältö on niin kuraa ja ruista ei vatsani siedä vähääkään.. Mut nyt on onneksi tämän leivän lisäksi tullut pari muutakin kauraleipää joissa on huippu sisältö. Vain muutamaa OIKEAA AINETTA ja hyvin kuitua. Huikeeta kun on herätty ja parempia vaihtoehtoja tulee markkinoille!! =)

  60. emmau sanoo:

    Syön leipää silloin tällöin, lähinnä jälkiuuniruisleipää tai sitten itse tehtyä jos sellaista sattuu löytymään. Kaupasta mielellään ostaisin kotiin esim. aamupalalle leipää, mutta melkein kaikki ovat järkyttäviä suolapommeja ties millä e-koodeilla, lisätyllä gluteenilla ja vehnällä höystettynä.. Nämä uutudet siis ehdottomasti kiinnostavat kun kerran suolaakin on suhteellisen vähän ja ainesosaluettelo näyttää oikein hyvältä 🙂

  61. Essi sanoo:

    Tuore leipä on yks parhaista asioista mitä tiiän! Onneks ei mitkään leivät aiheuta mulle ongelmia. Syön pääasiassa ruisleipää. Välillä syön leipää monta viipaletta päivässä ja joskus voi olla muutama viikko ettei tuu syötyä ollenkaan. Eli mulla esiintyy aika kausittaista leipähimoa!

  62. Miia sanoo:

    Näitä vatsaystävällisiä ruisleipiä haluaisin kokeilla! 🙂 Itse olen myös vuosien saatossa vähentänyt leivän syöntiä mutta ruisleipä on sellainen ikuinen herkku mistä ei luovuta! 😀 Niin hyvää kun laittaa päälle kasviksia ja avokadoa <3 Kauraleipä tulee hyvänä kakkosena 🙂

  63. Hanna sanoo:

    Itse yritän välttää myös leivän syöntiä vatsan turvotuksen vuoksi, mutta aina ei voi vastustaa leipää. Niin siksi olisi kiva kokeilla joko ruis- tai kauraleipää.

  64. Tuulia sanoo:

    En erikseen välttele leipää, mutta kotona syön vain täysjyvää – hapankorppuja, kauraleipää ja ruista. ”Höttöleipä” katoaa vähän liian helposti, joten sitä syön lähinnä joskus jossain erikoistilanteessa tarjottaessa sekä silloin kun erityisen pitkäkestoisten liikuntasuoritusten ohessa tarvii helppoa hiilaria.

    Erityisesti olen tykännyt viime aikoina 100% kauraleivistä, jota ilokseni myös yksi lähileipomo on alkanut valmistaa. Siksi noistakin leivistä varmasti kauraleipä olisi kaikkein mieluisin.

  65. Ida sanoo:

    Kauraleipää haluaisin testata 🙂

  66. Linda sanoo:

    Rakastan leipää ja välillä olen sitä vältellyt kokonaan ja välillä syönyt kunnon ruoakin tilalla. Nykyisin tasapaino sujuu hyvin, mutta suosin gluteenittomia ja täysijyvä vaihtoehtoja, mielellään juurikin kauraa. Rukiisesta ja useasta palasesta menee kyllä vatsa sekaisin.

    Mutta on se leipä vaan niin hyvää! Namskis:)

  67. Veera sanoo:

    Siis, jos mä voisin söisin leipää 24/7, sehän vaa on niin hyvää, varsinki jos tekee KUNNON herkkuleivän mutta valitettavasti leipä turvottaa mua aivan sairaasti, ja nyt viljaton ruokavalio menossa (allergian takia) kauraa voin syödä joten kauraleipä olisi mulle sekä vatsalle paras vaihtoehto. Ihan parasta ku on nyt panostettu näihin leipiin ja niiden sisältöön! voi alkaa (vähän) syömään lisaa leipää, NAM.

  68. Jasmiina sanoo:

    Toimen leipähiiri täällä. Etenkin ruisleipää on mennyt aikaisempina vuosina paljon. Ikävä kyllä vatsa menee sekaisin paristakin viipaleesta joten vehnäleipää en juuri syö. Mahtavia nämä uudet tuotteet! Testiin menee kaikki, mutta tuo ruisleipä kiinnostaa eniten

  69. Katri sanoo:

    Nam! Kaikkia haluaisin noista ehdottomasti maistaa, mutta valitettavasti maha ei kestä ruista. Suosin arjessa kauraa, mutta leipää ylipäätään tulee syötyä nykyään harvoin, lähinnä vaan herkkuna 🙂

  70. Andi sanoo:

    Kaura- ja ruisleipää maistaisin mielelläni 🙂

  71. Oman lainen sanoo:

    Tuota kauraleipää on hankittava! Nyt kuulostaa todellakin ainesosat hyvälle! On ihan parasta kun uusia tuotteita tulee markkinoille.

    Oletko sinä Aino kokeillut Puhtikauraa?

  72. Sonja sanoo:

    Gluteeniton ehdottomasti, koska muunlaista leipää tai muutakaan ruokaa en pysty syömään.

  73. OutiJ sanoo:

    Gluteenitonta leipää syön. Tuo fazer gluteeniton leipä onkin siis hyvä juttu.

  74. henza sanoo:

    Söin ennen leipää aivan liikaa, mikä sai vatsan pöhöttymään. Päätin sitten jättää sen lähes kokonaan pois ettei tule syötyä kerralla liikaa 😀 Kauraleipä kiinnostaisi eniten!

  75. annikahiltunen sanoo:

    Kauraleipä menisi testiin! Olen kaivannut leipää, mutta yleensä jätän hyllyyn koska olen huomannut sen aiheuttavan usein vatsakipu ja turvonneen, pinkeän vatsan.

  76. Johanna sanoo:

    Kauraleipää täytyy kokeilla ehdottomasti! Ruisleipä ois hyvää mut varmaan turvottaa enempi..vai olisiko tuo uutuus tosiaan vatsa ystävällisempi?

  77. Sofia sanoo:

    Kauraleipä kiinnostaa eniten :)!

  78. Kaura sanoo:

    Syön ainoastaan ruisleipää. Vaaleaa leipää en syö ikinä, sillä muut viljat mieluiten puuron muodossa. 😉 Tuo gluteeniton versio kiinnostaa, sillä gluteenittomia puuroja, leipiä jne on tullut testailtua ja sopii ruokavaliooni hyvin.

  79. Sonja sanoo:

    Kauraleipä ehottomasti kuullostaa hyvältä. Syön leipää lähes päivittäin mutta kovasti oon yrittäny vähentää. Tuota pitää testata

  80. PP sanoo:

    Syön lähinnä kauraleipää, sillä siitä ei tule vatsa kipeäksi. Ruisleipä on oikeastaan kaikista pahin vatsalleni, tulee ihan jäätävät vatsakivut ja turvotus. Vehnätuottteilla saa aikaan ummetuksen. Mutta tuota kauraleipää voisi vaikka kokeillakin.

  81. Ally sanoo:

    Täältä ilmoittautuu yksi leipäaddikti. Leipä kuluu päivittäin, aina aamulla ja sitten joko lounaalla tai päivällisellä. Aamupala onkin usein päivän paras ateria 😀 Olisi kyllä kiva päästä kokeilemaan näitä uutuuksia, varmasti olisivat mun mieleen!

  82. ansku sanoo:

    itse nykyään en syö leipää, ehkä kerran pari vuodessa? (esim. hotelliaamupala, kyläily..). tämä johtuu juurikin siitä, että miellän sen ”epäterveelliseksi”, vaikka eihän sen normaaliruokavaliossa kohtuudella sitä ole. mutta samoin kuin sinä, ajattelen, että mielummin syön sitten esimerkiksi täysin puhdasta kaurapuuroa kuin leipää, jossa on ties mitä ylimääräistä. uusi tuote kuulostaa kyllä lupaavalta!

  83. riina sanoo:

    Moikka!
    Kauraleipä kuulostaa herkulliselta. En myöskään syö leipää enää laisinkaan, vehnän olen jättänyt kokonaan. Viljoista käytän ainoastaan kauraa, sillä se sopii parhaiten vatsalleni. Joskus, lähinnä jouluna, ”sorrun” saaristolaisleipään, mutta saan tuntea sen nahoissani. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa. 🙂

  84. miltsu sanoo:

    oon syöny tota kauraleipää ja ruisleipää. ruis ei ihme kyl aiheuta turvotusta ja kipua siinä määrin kun tavallinen ruisleipä! kaura taas on ihan hyvää, maistuu ihan perus kauraleivältä. ärsyttävän pieniä noi leivät 😀

  85. Saakku sanoo:

    Mulle parhaiten sopii 100% kaura. Mulla ei oo todettu keliakiaa, eipä sitä ole kyllä kovin tarkkaan tutkittukaan muuten kuin poissulkemalla vehnätuotteet. Mitä todennäköisimmin olen siis gluteiini herkkä. Joka tapauksessa vehnätuotteet aiheuttaa mulle todella kipeän, sekaisin olevan, turpoavan vatsan sekä iho-oireita.
    Uutuustuotteista testasin kauraleivän, se oli todella hyvää eikä tullut huono olo. 🙂

  86. Eve sanoo:

    Kauraleipä kuulosti tosi hyvältä. Haluaisin ehdottomasti maistaa sitä. 🙂

  87. iina sanoo:

    Noista toi kauraleipä on kaikista kiinnostavin ja sitä oonkin maistanut jo!

  88. Rosa sanoo:

    Tuore leipä ja voi on parasta, mutta sen jälkeinen turvotus on taas sitten todella kaukana mukavasta fiiliksestä. Sen takia omasta ruokavaliosta on tipahtanut melkolailla leipä pois, tosin kauraleipää tulee ostettua ja myös tehtyä itse. Välillä iskee leipähimo kaupassa, ja tulee ostettua esim. paistopisteeltä joku ihana vielä lämmin herkkulimppu, mutta nykyään kyllä todella paljon harvemmin. Ehkä ihan hyvä niin!

    Näitä leipiä olisi siksi kiva testata, että kuitenkin leipää olisi kiva aina välillä syödä – helppona välipalana. Ja jos kerran ovat suunniteltu meille herkkävatsaisille, niin täytyyhän sitä kokeilla! 🙂

  89. Juuli sanoo:

    Ooh, tuota kauraleipää en vielä hiffannutkaan! Vastaystävällistä ruista jo maistoin ja olipas se herkullista. Syön leipää aina ajoittain, mutta ärtyvän suole oireyhtymän takia juurikin vehnäjauhot, hiivat ja lisätyt sokerit hankaloittavat leivän valintaa. Tai siis, ostan aina samaa leipää, koska tosi harvoissa leivissä ei näitä ole. Tuota kauraleipää aionkin mennä heti hakemaan viikonloppusyömiseksi, namskis!

  90. Jenna sanoo:

    Kaura kiinnostaisi eniten! Syön yleensä leipää aamulla ja illalla ja päällä on yleensä juurikin sitä voita, leikkelettä ja juustoa. Leipä turvottaa minulla paljon mutta pidän kuitenkin sen mausta sen verran etten haluaisi jättääkkään leipää kokonaan pois

  91. Sini sanoo:

    Rakastan leipää, mutta niin kuin monella muullakin kommentoineella, meinaa sen syöminen lähteä usein käsistä just siksi kun se on niin hyvää… 😀 Ostankin leipää yleensä viikonloppuherkuksi ja silloinkin koitan katsoa että leipä olisi 100% kauraa, ja näistä leivistä parhaalta kuulostaakin toi kaura! <3

  92. Mulla leipä pahentaa refluksioireita. En sitä kokonaan välttele, mutta pyrin syömään oikeaa ruokaa enemmän.
    100% kauraleipä Fazerilta kuulostaa parhaimmalta. 🙂

  93. Katja sanoo:

    Koitan vältellä leivän syömistä, sillä tykkään siitä sen verran että voisin korvata sillä kaikki ateriat 😀 Olen yrittänyt opetella syömään ihan oikeaa ruokaa, mutta leipää syön vielä yleensä treenin jälkeen hiilarin lähteenä. Kauraleipä kuulostaa herkulta!!

  94. Sonja sanoo:

    Mä välttelee leipää, koska en halua syödä vehnää ja lähes kaikissa leivissä on sitä. Toinen syy on että asun yksin, joten kaikki leivänpäälliset menee vanhaksi kun en ehdi syödä niitä… Eli vinkkejä leivän päälle otetaan vastaan.

    Kauraleipä kiinnostaa noista eniten 🙂

  95. Jaana sanoo:

    Joudun välttelemään leipää, vatsan turvotuksen vuoksi, mutta jos pidän ns. herkkupäivän niin menuun kuuluu ehdottomasti leipä, turvotti tai ei! 😀 Olisi kiva kokeilla ruis- tai kauraleipää.

  96. Kisumau sanoo:

    Olen varmaankin poikkeus tässä leipäasiassa, sillä en ole yrittänyt vähentää sitä vaan pikimminkin lisätä 😀 Leipä on aika helppo ja nopea välipala, ja sillä lähtee oikesti nälkä. Itse olen aika huono syömään mutta toisaalta kärsin myös nopeasta verensokerin laskusta, joten tarvitsen jotain nopee, helppoa ja hyvää mitä syödä silloin kun ei ehdi syömään lämmintä ruokaa. Kaikki näistä leivistä kyllä kiinnostaa, eipä tarvitsisi ainakaan tuntea huonoa omatuntoa leivän syönnistä 🙂

  97. Miiu sanoo:

    Ruisleipä kiinnostaa eniten sillä tumma leipä on aina ykkös valintani

  98. Marine sanoo:

    Voi näitä ihanuuksia täytyy heti testata. Itse olen vaihteleva leivän syöjä. Rakastan real leipää ja graavilohta päälle, voisin elää pelkästään sillä. Muuten nykyään tulee syötyä aika vähän leipää. Joskus välipalana syön tai pikaisena eväänä töissä. Mieheni on kova syömään leipää. Täytyy siis todella kokeilla näitä uusia versioita. Hän kun kärsii vatsakivuista.

  99. rairairairairai sanoo:

    Kauraleipää haluaisin testata heti! Kaura sopii omalle vatsalleni ainakin puurona aivan loistavasti, joten miksei tuo leipäkin sitten sopisi. Venhä taas pistää mahan kurisemaan ja korisemaan ja turvottaakin vielä…

  100. Henriikka sanoo:

    Rakastan leipää ja voisinkin melkein elää erilaisilla leivillä! Ainoana ”oireena” huomaan sen koukuttavuuden 😉 Siksi ostankin aika harvoin, että tulisi syötyä muutakin kuin pelkkää leipää 🙂 Ruisleivästä jouduin luopua refluksioireiden takia, mutta vaaleat leivät ei onneksi siihen vaikuta. Nuo juuresleivät on ihania!

  101. Maija sanoo:

    Uuuu täytyykin testata!! On tosi vaikeeta löytää oikeasti 100% kaurasta valmistettua leipää!
    Mä syön leipää joka päivä, noin 1-2 palaa päivässä eikä se tuota mitään vatsaongelmia eikä muutakaan. 🙂

  102. *Suvi* sanoo:

    Kauraleipää olisi kiva kokeilla!
    Mulla tekee usein enemmän mieli ns. kunnon ruokaa kuin leipää. Turvotus ja iho-oireet on pari muuta syytä, miksi se on jotenkin vain jäänyt pois.

  103. Essi sanoo:

    Ruisleipää tulee syötyä eniten mutta näistä parhaimmalta kuulostaa kyllä kauraleipä!

  104. Ansku sanoo:

    Kauraleipä kiinnostaa näistä eniten. Itse syön leipää vain aamupalan yhteydessä hyvillä täytteillä, ja olisi mielenkiintoista päästä testaamaan näitä! Vielä omasta lähikaupasta ei ole sattunut kuin tyhjä hylly olemaan.

  105. Päivi Tanner-Paasto sanoo:

    Hei !
    Onpas mukavaa saada valikoimiin uusia terveellisempiä leipiä. Nimittäin leivästä en luovu koskaan, jostain muusta kyllä. Pitääpä maistaa ensimmäisenä ruisleipää, jospa tästä tulisi uusi lempparini.
    terveisin PÄIVI

  106. Minka sanoo:

    Kumpaakaa leipää en ole maistanut, mutta yleisesti kauratuotteita suosivana kuulostaa kauraleipä hyvältä 🙂

  107. Eeva sanoo:

    Leipää syön oikeastaan vaan viikonloppuna herkkupäivänä yhden/pari palaa jotain hyvää ”herkkuleipää”. Arkisin ei vaan tule syötyä, on mennyt maku esim. ruisleipiin. Näissä uutuuksissa kiinnostaa eniten kauraleipä.

  108. M sanoo:

    Voi vitsit, huippua! Kauraleipä kiinnostaa kyllä eniten 🙂 pitääpä kyllä ostaa seuraavalla kauppareissulla!

  109. Annika sanoo:

    Mä en välttele leipää, vaan syön sitä joka päivä ainakin aamupalalla, joskus vielä illallakin. Vaaleaa höttöä tulee harvemmin syötyä, mutta ruisleipä nyt on aika terveellinen ja helppo välipala. Tuo ruisleipä siis kiinnostaisi, vaikka kaurakin olisi varmaan aika herkkua!

  110. Elli sanoo:

    Kauraleipä. Itse välttelen leipää, sillä olen kokenut ettei leipä sovi minulle. Turvottaa yms.

  111. Tiisu sanoo:

    Syön kyllä aivan liikaa leipää. Pitääkin katsoa jos näitä löytyisi kaupasta. Kaikki vaikuttavat tosi hyviltä. 🙂

  112. rebekka sanoo:

    Tuo ruisleipä kuulostaa aivan mahtavalta. Mulle kun jostain syystä kaura ei sovi ollenkaan

  113. Nanni sanoo:

    Rakastan leipää ja voisin syödä sitä joka aterialla. Perinteinen kinkkujuusto/kurkku/voi -combo päällysteenä on vaan taivaallista. Näistä parhaimmalta kuulostaa juuri kauraleipä.

  114. Päivi sanoo:

    Syön leipää harvoin. Eritoten vehnägluteenia sisältävä leipä aiheuttaa minulle ikäviä niveloireita, jotka pysyvät poissa kun kierrän leipähyllyn kaukaa. Tykkäisin kyllä leivästä, mutta oireiden pelossa olen mieluummin ilman. Kaurapuuro ei oireita aiheuta, joten kauraleipää voisinkin kokeilla!

  115. essi sanoo:

    Ruisleipä on lemppariani, ja vatsaystävällisempi vaihtoehto kuulostaa tosi hyvältä! Syön leipää aika harvoin vaikka siitä pidänkin, koska se usein aiheuttaa turvotusta ja kipeän vatsan. 🙁

  116. Hanski sanoo:

    Mahtava juttu! Täytyy ostaa kokeiluun kaura ja gluteeniton versio 🙂

    En ole mitään leivän suurkuluttaja, syön leipää vain muutaman kerran kuussa. Vatsani ei kestä muutakun kauraa ja gluteenittomia viljoja. Saan vatsakipuja ja turvotusta normaalista leivästä.

  117. Sarah sanoo:

    Kauraleipä kuulostaa hyvältä! Gluteenittomalle tämä on varmasti aikamoinen aarre 🙂

  118. Maarit sanoo:

    Ruisleipä ja gluteiiniton leipä kuulostavat hyviltä :). Olen aina rakastanut hyvää ruisleipää, mutta muutamia vuosi sitten huomasin, että se ei vaan enää sovi minulle niinkuin ei myöskään muut gluteiinia sisältävät leivät. Vatsa on kuin rantapallo ja väsymys on tosi paha. Nyt olen myös ihan lähiaikoina löytänyt myös syy-yhteyden gluteiinin ja migreenin välillä. Koe-aika on tässä vielä menossa, mutta olen lukenut tästä aika paljon ja monet ovat löytäneet avun migreeniin juuri gluteiinia välttelemällä. Toivottavasti auttaisi myös omalla kohdalla!

  119. Nanna sanoo:

    Itse jouduin jättämään leivän ja gluteenin sekä vehnän kokonaan pois ruokavaliosta hirveiden vatsakipujen vuoksi yli 2v sitten. Onneksi keliakiaa itselleni ei kuitenkaan todettu ja kaupoista löytyy nykyään hyvä valikoima noita 100% kauraleipiä, sillä ne sopivat mulle hyvin! Eli tosta uudesta kauraleivästä olisin eniten kiinnostunut ja myös ruisleipä olisi kiva testata, kun sitäkin pystyy taas nykyään vähän syömään! 🙂

  120. Elisa n sanoo:

    Tuo kauraleipä kuulostaa kyllä kokeilemisen arvoiselta tuotteelta. Itse jätin aikoinaan leivän juurikin kun se aiheutti mm. turvotusta

  121. Miisu sanoo:

    Kauraleipä kiinnostaa eniten, muutoin leivänsyönti vähäistä, koska aiheuttaa turvotusta.
    Riisikakut on olleet leivän korvikkeena tähän asti! 🙂

  122. Nina sanoo:

    Kauraleipä kiinnostaa eniten. Yritän vähentää leivän syömistä ja lisätä oikean ruoan syömistä.

  123. Johanna sanoo:

    Kaura 100% ja gluteeniton sämpylä kuulostavat mielenkiintoisilta, sillä jos ostan leipää, niin valinnassani korostuvat noissa leivissä olevat ominaisuudet. Monesti tulee tosin tehtyä leipää itse, sillä nykyään on niin paljon gluteenittomia ja herkullisia leipäohjeita (esim. banaanileipä), jolloin saa juuri sellaista leipää kuin haluaa ja joka sopii omalle vatsalle 🙂

  124. Emilia sanoo:

    Syön 100%ruisleipää ja sillon tällöin herkuttelen vaaleallakin leivällä. Noista kauraleipä kiinnostaa eniten! 🙂

  125. jonnaajon sanoo:

    Oma suhteeni leipään on se, etten ikinä ole ollut mikään leivän suurkuluttaja, vaan nuorempana se oli enemminkin tapa ottaa se leipä ruoan yhteydessä. Muutoin olen syönyt koko nuoruuteni todella epäterveellisesti, epäsäännöllisesti ja huolettomasti, mutta leipä ei ole ikinä ollut ongelma. Meillä kyllä oli ystäväni kanssa tapana tulla koulusta ja vedellä paahtoleipiä kaksin käsin, mutta esimerkiksi teininä mennessämme burgeripaikkaan tms. syömään, söin yleensä pelkkiä ranskalaisia, pirtelöä tai ainakin hampurilaisesta jäi kuoret syömättä 😀 Kaikkea muuta höttöä sitten tulikin kyllä vedettyä ihan kaksin käsin, mutta leipään ei ainakaan mitään riippuvuussuhdetta syntynyt toisin kuin esimerkiksi pasta-aterioihin, suklaamuroihin ja kaikennäköiseen muuhun 😀 Karjalanpiirakoita ja ristikkoperunoita söin kyllä varmaan joka päivä tyyliin pellillisen.

    Vuonna 2011 kuitenkin innostuin kokeilemaan gluteenitonta ruokavaliota ihan muun hyvinvoinnin kannalta yliherkkyystestin jälkeen, sekä homeasunnossa alkaneiden oireiden karkoittamiseksi. Koin sillä olevan muutakin hyötyä ja samalla se vähäinen leipäkin jäi kokonaan pois/vaihtui pääosin gluteenittomaan. Toki pieniä kokeiluita olen ajoittain tehnyt, enkä liikaa jaksa natseilla/stressata. Nykyäänkään en välttele leipää, vaan aika useinkin mieliteon sattuessa tulee syötyä esim. Lidlin luomukaurapaloja, kauraleipiä tai leivottua itse.

    Näistä uutuuksista kiinnostaa eniten tuo kauraleipä! Eniten kaipaan leivältä hyvää koostumusta, sekä omintakeista ja aitoa makua. Liian usein leipä on niin mautonta. Monen leivän ongelma on omalla kohdallani suolattomuus, joten joudun ripottelemaan aina suolaa päälle 😀

  126. Heipähei sanoo:

    Ruisleipä kiinnostaisi kovasti!
    Itselläni on ollut vuosia pahoja vatsaoireita, ruisleipää onkin ollut ikävä, se kun aiheuttaa pahimpia oireita enkä ole uskaltanut syödä.. Kaikki leivät kuulostavat kyllä herkullisilta.

  127. ninni sanoo:

    Kärsin usein stressivatsasta ja turvotuksesta, jota runsas leivänsyönti pahentaa. Kauraleipä ja gluteenittomat tuotteet eivät aiheuta oireita, joten Fazerin uutuudet ovat tervetulleita. 🙂 vielä ei vain ole meidän kaupassa näkynyt…

  128. Anneli sanoo:

    Monien kokeilujen jälkeen Kauraleipä on itselleni sopivin, vatsa- ja suolisto tykkää.

  129. anni sanoo:

    Kauraleipä kuulostaa parhaalta! Itse olen onnistunut saamaan leivän käytön kohtuuteen (entinen paahtoleipähiiri täällä moi!), mutta poikaystäväni syö kauhean määrän leipää päivittäin nälkäänsä. Koska tuskin onnistun saamaan häntä kokonaan irti leipäkoukusta, voisi tämä olla ainakin vehnäleipiä parempi vaihtoehto 🙂

  130. Anni sanoo:

    Oon joutunut vatsavaivojen takia jättämään ruisleivän lähes kokonaan pois ruokavaliostani, joten tää on ehdottomasti ilonen uutinen!

  131. Annie Mink sanoo:

    Yksi parhaista herkuista mitä tiedän on uunituore vaalea leipä! Tuo kauraleipä kuulostaa hyvältä, täytyy ehdottomasti maistaa. Tällä hetkellä koitan keksiä vegaanisia vaihtoehtoja leivän päälle, hummukseen olen jo ihastunut, mutta olisi kiva saada useampia versioita leivänpäälliseksi 🙂

  132. Satu sanoo:

    Kauraleipä kiinnostaa minua, täytyy pitää silmät auki kauppareissulla.

  133. Katjuska sanoo:

    100% kauraleipä on tervetullut herkkuleipä. Yleensä syön ruisleipää, mutta välillä tekee vaaleeta mieli, mutta ilman vehnäjauhoja mieluummin. Hyvässä leivässä on se ongelma, että saatan sillä skipata lämpimiä ruokia, kun laiskottaa tai on kiire. Silloin tuntuu, että saan liikaa hiilareita. Leipä koukuttaa.

  134. HeidiL sanoo:

    En ole vielä maistanut näitä uutuuksia. Täytyy kyllä maistaa ainakin ruista ja kauraa 🙂 En ole sen kummemmin ikinä rajoittanut leivän syöntiäni. Joskus menee päivä ilman ainuttakaan leipäviipaletta mutta yleensä syön sen kaksi viipaletta ruisleipää päivässä 🙂

  135. Henriikka sanoo:

    Ajoittain tuskalliset iho-ongelmia ovat lieventyneet gluteenittoman ruokavalion ansiosta. Lämmintä leipää on välillä ikävä, eivätkä maissijauhoon leivotut oikein maistu, joten ihanaa kun markkinoille tulee puhtaasti kaurasta tehtyjä leipiä!!

  136. NellaM sanoo:

    Kauraleipä on mun juttu, yleensä ostan Vaasan 100% kauraleipää, mutta kiva kun on vaihtoehtojakin.

  137. Henna sanoo:

    En mitenkään erityisesti välttele leipää, syön täysjyväkaura- ja täysjyväruisleipiä silloin kun tekee mieli 🙂 Näistä eniten kiinnostaisi tuo kauraleipä!

  138. Eeva sanoo:

    Yritän vähentää leivän syömistä, syön leipää paljon koska se on hyvää! Näistä kiinnostaa kauraleipä.

  139. Susu sanoo:

    Välttelen viljoja paitsi kauraa, koska etenkin vehnä turvottaa! Ruisleipää rakastan, mutta harvoin syön – tuota uutuutta voisin kyllä kokeilla! Kauraa jo maistanutkin ja olihan se namia

  140. markku sanoo:

    välttelen ns. normaalia gluteiinipitoista leipää, koska turvotus. olen jo maistanut 2/3:sta leivistä ja tykkäsin kyllä kovasti.

  141. Viivi sanoo:

    Mä syön vaasan 100%kaura -leipää. Se onkin ainut mitä mun vatsa kestää. Mun vatsa tulee vehnä- ja ruisleivistä tosi kipeeksi ja turpeeksi 🙁 Ois ihan super mahtavaa päästä testaan näitä pikimiten, sillä myönnän olevani leipähiiri 😀

  142. Jenni sanoo:

    Jes, siistiä, menee testiin! Leipä jäi pois monen muun ruoan tavoin kun aloin oikeasti miettimään vatsani vointia ja miten sitä parantaa. Koska en kuitenkaan halua olla enää niin mustavalkoinen syömisestä, on tullut kokeiltua useampia leipiä toivossa, että ne olisivat juurikin vatsaystävällisiä. 100% kauraleivästä oonkin jo haaveillut, pitää ostaa heti kun näkyy lähikaupassa!

  143. Sigli sanoo:

    Rakastan leipää! On ollut vaan pakko vähentää sen syöntiä, kun vatsa ei tykkää yhtä paljon 🙁 Nykyään etsin usein leipähyllyllä ruis- tai kauraleipää jossa ei olisi vehnäjauhoa ja joka silti maistuisi ja tuntuisi hyvältä.

  144. Saija Metsälä sanoo:

    Ruisleipä kiinnostaisi eniten koska se on niin hyvää, mutta normaali ruisleipä ei oikein sovi vatsalleni.

  145. Susu Suntila sanoo:

    FOPMAPeista kovasti kärsivälle ruisleivän rakastajalle tämä uutuus kuulostaa niin loistavalta! Kokeiluun menee myös kauraleipä: 100% kauraleivät kuuluvat tiukasti tämän leivänrakastajan ruokanautintoihin!

  146. alanenn sanoo:

    Rakastan leipää ja jos ostan sitä kotiin niin voin syödä koko pussillisen yhdeltä istumalta. Nykyään välttelen suurien pussien ostoa ja yleensä viikonloppusin tulee haettua 4 leipäpalaa paistopisteeltä ja syötyä ne sitten kerralla voin kanssa. Ruisleipä on parasta mutta vatsani ei sitä kestä joten ostan aina luomu kauraleipää.

  147. Heluna sanoo:

    Kauraleipä tosi hyvää ja kerrankin 100-prosenttista. Suosin kauraa kaikessa leivonnassa.

  148. Jennina sanoo:

    Ruis ja kauraleipä kuulostaa herkullisilta! Oon kans vähentäny leivän syöntiä ja muutenkin pistää ruokavaliota kuntoon. Leipä ei kuitenkaan ole kielletty herkku, joten noita pitäis ehdottomasti testata! Nam:)

  149. Anni sanoo:

    En ole ikinä oikein syönyt leipää muuta kuin koulussa, jolloin kaikenlaisia eri tyyppisiä leipiä on tullut syötyä. Vapaa-ajalla tärkein juttu mitä vaadin leivältä on että pakkauksessa lukee täysjyvä, ja suosin ruisleipää yli muiden. Nykyään kavereiden innoittamana olen miettinyt gluteenittomia vaihtoehtoja, joten fazerin pusseista gluteenitonta olisi kiva päästä kokeilemaan!

  150. Terhi sanoo:

    Kauraleipä 🙂

  151. Eini sanoo:

    Olen keliaakikko ja suurin osa gluteenittomista leivistä on sisällöltään ja/tai maultaan/koostumukseltaan kamalaa kuraa, joten helpompi jättää leivät syömättä. Toki itse tulee leivottua kausittain paljonkin leipää ja muutamia suosikkeja on löytynyt kaupan tuotteistakin. Leivän syönti kuitenkin aiheuttaa suurissa määrin inhottavia vatsavaivoja ja lisäksi on myös huomattavasti ravitsevampiakin välipaloja olemassa. Hyvään leipään tulee myös helposti himo ja vatsavaivojen vuoksi onkin välillä helpompi vain kieltäytyä kokonaan. Toivoisinkin enemmän gluteenittomia leipiä, joista on jätetty turhat sokerit yms lisäaineet pois. Olen myös suuri kaurafani, joten lisää gluteenittomia kauraleipiä kauppojen hyllyille kiitos!

  152. Jenna sanoo:

    Leivänsyönnin jälkeen olen kärsinyt turvotuksesta ja vatsakivusta, joten olen jättänyt sen lähes kokonaan pois ruokavaliostani. Uusi tuotesarja sai kuitenkin mielenkiinnon heräämää ja haluaisinkin maistaa etenkin kauraa ja gluteenitonta vaihtoehtoa 🙂

  153. Elina sanoo:

    Ruisleipä ja kauraleipä molemmat kiinnostavat! Näyttävät hyviltä.

  154. Tiina sanoo:

    Kauraleipä kiinnostaa koska siitä ei tule samanlaista turvotusta kuin muista leivistä, lisäksi mielestäni kaura maistuu paremmalta 🙂

  155. jessieee sanoo:

    mulle sopisi ruis tai kaura.
    mutta tuo kauraa kiinnostaisi etenkin minu koska pidän todella paljon jyvöisistä kauraleivistä

  156. lauravanilja sanoo:

    Kauraleipä kiinnostaa kovasti, se on ainoa ns. tavallisista viljoista jota voin itsekään syödä ongelmitta. ihana huomata että viime aikoina näitä on tullut yhä enemmän markkinoille 🙂

  157. Ida sanoo:

    En välttele leipää, toisinaan käytän realia tai jotain kauraleipää hiilarin lähteenä. 100% kauraleipää pitää ehdottomasti noista kokeilla! 🙂

  158. Noora sanoo:

    Olen aivan täpinöissäni näistä Fazerin leipäuutuuksista, eritoten 100% kauraleivästä! Sitä onkin kotona kulunut jo monta pussillista sen jälkeen kun ensimmäisen kerran bongasin kyseisen tuotteen kaupan leipähyllystä. Leivästä olen tykännyt aina, mutta koska joudun noudattamaan tiukkaa FODMAP-ruokavaliota vatsakipujen ym takia, gluteenittomat/kauraa sisältävät tuotteet ovat ainoita, jotka sopivat minulle. Iso kiitos siis Fazerille tästä maistuvasta leipäuutuudesta! <3

  159. Oona sanoo:

    Mun suhde leipään on monimutkainen, joskus välttelen sitä siitä aiheutuvien mahaongelmien takia ja joskus ostan paahtoleipää himoissani ja kärsin seuraamuksista 😀 huippuja vaihtoehtoja nuo uutuudet, pitääkin pistää testiin 🙂

  160. Henna sanoo:

    Jätin aikoinani ruisleivän kokonaan pois ruokavaliostani, kun vatsani ei kestänyt sitä. Myöhemmin aloin vältellä myös muita leipiä turvotuksen takia, ja olo parantui huomattavasti. Tuota kauraleipää kuitenkin halusin testata ja se tuntuu sopivan minulle hyvin. 🙂 Mikä parasta, maistuikin todella hyvältä 🙂 Huippu uutuus!

  161. nelliina sanoo:

    100% kauraleipä on mun suosikkini 🙂 Maha kiittää.

  162. tuula Hirvonen sanoo:

    Kyllä syön mieluiten ruisleipää ja kauraleipää. .

  163. Tanja Moisanen sanoo:

    En suoranaisesti välttele leipää, mutta valitsen leipäni suht tarkkaan. Ruisleipä pitää olla kunnon ruisleipää ja ns vaalea leipä myös ravintorikasta eli täysjyvää, kauraa , siemeniä …. Fazerin uudet leivät menevät seulastani hyvin läpi ja makukin erinomainen varsinkin paahdettuna

  164. Jarmo sanoo:

    Ruista sen olla pitää, ilman en tule toimeen joka päivä ainakin neljä palaa ruisleipää, mieluimmin Oululaisen jälkiuunileipää!

  165. Pulu sanoo:

    Leipä turvottaa, siksi olen vähentänyt sen syöntiä. Kauraleipä kiinnostaa eniten, on varmaan todella vatsaystävällinen.

  166. Nora sanoo:

    Alun pohjustus on kuin suoraan omalta näppikseltä! 😀 Entinen leipäaddikti on yrittämy hillitä leivänsyöntiä nimenomaan tällä kaikki tai ei mitään periaatteella ja siksi oonkin jättäny leivät välillä kokonaan ruokavaliosta pois. Kaikki leivät yleensä maistuu, mutta kauraleipä kuuluu kyllä muutenkin lemppareihin joten erityisesti se kiinnostaa.

  167. pex sanoo:

    Kauraleipä kiinnostaa eniten., syön ruisleipää päivittäin useamman palasen, ei pysty olemaan ilman hyvää leipää.

  168. maisa sanoo:

    ruisleipää menee eniten, mutta kyllä kauraleivätkin maistuu paahdettuna :). Syön harvoin vaaleata leipää pitää olla kuitupitoista.

  169. Sanna P sanoo:

    Ei mulla yleensä ole ongelmaa leivän kanssa. Suosikki-aamiais-valintani. Suosin kuitenkin yleensä ruisleipää ja välillä syön herkutellakseni vaaleampiakin viljoja. Uutuudet kelpais kyllä testiin hyvinkin, nam nam 😀

  170. Inkeri sanoo:

    Leipä on erottamaton osa päivääni. Päivä ei lähde käyntiin ,ellen saa aamulla leipää teen lisäksi. Useimmiten tummaa leipää, mutta myöskin siemeniä sisältävät ovat hyviä. Kauraleipä maistuu. Näitä tuotteita en ole vielä kokeillut, mutta teen sen varmasti.

  171. marjo66 sanoo:

    Nämä onkin ihan uusi tuttavuus.
    leipä kuin leipä turvottaa

  172. Sanna sanoo:

    Kauraleipä olisi mielenkiintoinen uutuus, tahtoisin kyllä kokeilla 🙂

  173. Anja sanoo:

    Ruisleipä on herkkua ja kauraleipäkin kiinnostaa. Olen hieman yrittänyt välttää leivän syöntiä juurikin vehnän takia, se kun tuntuu meikäläistä turvottavan. Vuosien mittaan olen huomannut että kun (vehnää sisältävän)leivän jätän pois lähtee muutama kilokin samalla kuin itsestään, mutta kun sortuu taas leivänsyöntiin ne tulevat takaisin. Siksipä nämä vehnättömät leivät ovat kuin taivaanlahja, plussaa siitä että ne ovat niin selkeästi vehnättömiksi merkitty 🙂

  174. jarmo ahlgren sanoo:

    Tykkään Fazerin leivistä ja tulen myös uusia maistamaan.

  175. Elina sanoo:

    Oi, hyviä uutisia! Kauraleivälle iso peukku, pakko testata 🙂 vielä tällä hetkellä vatsaystävällisiä leipiä tulee tehtyä pääosin itse, mutta valikoiman lisääntyessä tällaisilla hyvillä jutuilla, suuntaan varmasti leipähyllylle taas useammin.

  176. Maiju V sanoo:

    Kauraleipä olisi minun juttu koska ruisleipää on tullut syötyä niin paljon. Mulla leivän syönnissä on se ongelma, että tykkään laittaa paljon voita päälle ja näin ollen tulee hirveästi lisäenergiaa. Oon sitten kompensoinut asiaa niin, että en ole laittanut muuta leivänpäällistä 😀

  177. Elise H. sanoo:

    Tuo kauraleipä vaikuttaisi hyvältä 🙂 Itselleni ei tosin leivänsyönti ole aiheuttanut ongelmia, mutta toisaalta en sitä niin valtavasti syökään, yleensä yhden viipaleen päivässä.

  178. Ansku sanoo:

    Kauraleipä kuulostaa hyvältä, eikä tuo ruisleipäkään yhtään huono veto ollut. Normi ruisleivästä yleensä turpoo vatsa mut ehkä tuota vois nyt sit kokeilla joko vatsa kestäis:-) ja mukana arvonnassa mielelläni olen!

  179. Suvi sanoo:

    Kaura kiinnostaa tosi paljon! vaikuttaa herkulliselta 🙂

  180. Suvi sanoo:

    Kunnon ruisleipää ei yksinkertaisesti voita mikään! Enkä kyllä ilmaan kunnon ruisleipää pysty olemaan. 🙂

  181. ayla sanoo:

    On tullut syötyä jo pussillinen tuota uutta kaura-leipää.

    Ja suhde leipään on, että tulee syötyä sitä kyllä liikaa. Lihottaa ja jää tuo kasvisten syönti vähemmälle, kun täyttää vatsan aina leivällä.
    Mutta kun se on niin helppoa, nopeaa ja hyvää 🙂

  182. Linda sanoo:

    Olen aiemmin ollut varsinainen leipähiiri ja nyt parin viikon ajan kokeillut uutta ruokavalioa, jossa käytän vain 100% kaura- ja ruisleipää. Sekä myös vähentänyt leivän määrää suuresti. Vointi on ollut pirteämpi ja turvotus vähentynyt. Kauraleipä kiinnostaa.

  183. Johanna L sanoo:

    Tykkään tuoreen ruis- ja kauraleivän mausta. Valitettavasti vaan seuraavana päivänä vatsaa turvottaa leivän syönti. Olisihan se ihanaa välillä nauttia leipääkin, mutta se on jäänyt kokonaan pois ruokavaliosta enkä sitä kovin usein enää edes kaipaa.

  184. Eva sanoo:

    Vältän vaaleaa leipää. Kauraleipä ja yleensäkin gluteeniton leipä nykyisin ruokavaliossa ja vatsa voi paremmin 🙂

  185. Matti Viikate sanoo:

    En välttele leipää, normaalisti syön sitä joka päivä.

    Fazer Vatsaystävällinen Ruis 4 kpl/220 g on minusta kiinnostavin noista tarjotuista.

    Jos voitan niin e-mail on: matti.viikate@luukku.com

  186. Jonna sanoo:

    Tällaisia leipiä olen niin odottanut markkinoille! Rakastan leipää ja paketillinen menee nopeasti mutta olen käytännössä luopunut kokonaan leivän syömisestä, koska useimmissa leivissä oon niin paljon höttöhiilareita! Kauraleipä kuullostaa tosi hyvältä, tosin pidän ruisleivästäkin 🙂

  187. Hannis sanoo:

    Kauraleipä kiinnostaa!

  188. Maiju M sanoo:

    Minulla on leipään viha-rakkaussuhde. Tykkään leivästä, mutta vatsani ei kestä enää ruista. Syönkin jonkin verran kauraleipää.

  189. Eeva-Liisa sanoo:

    Leipää tulee syötyä välillä liikaakin mutta yritän välttää vehnästä valmistettuja tuotteita. Kauraleipä olisi varmasti tutustumisen arvoinen.

  190. Laura sanoo:

    Itselläni on gluteeniton ja kauraton ruokavalio ja 2v. lapsellani on vehnätön. Itse kaipaan leivältä eniten tuttua makua, mitä hirssi ja tattarileivistä löydy. Lapselle olen antanut gluteenittomia leipiä, koska täysin kaurasta tehtyä en ole löytänyt ja pelkästään rukiista tehdyt leivät ovat turhan kovia lapseni mielestä (ei suostu syömään). Itse ihastuin tähän gluteenittomaan leipään ja poika ruisleipään, joka oikeasti on pehmeää ♡

  191. ANNELI sanoo:

    Kauraleipä mun makuun,kaura on pumpulia vatsalle,tuore leipä turvottaa helposti,olen ajatellut onko mulla hiivasyndrooma

  192. Aino sanoo:

    Sorrun myös itse leipäkuureille liian usein ja se oikea ruoka jää syömättä. Turvonnut olohan siitä vain seuraa. Siksi voisin kokeilla näitä lupaavan kuuloisia uutuuksia! Kaura on aina sopinut vatsalleni, ja nyt kun tuo ruisleipäkin ilman lisättyä vehnää ja gluteenia niin voisi kokeilla sitäkin!

  193. Cookiemonster sanoo:

    Rakastan leipää. Ainakin silloin, kun se on tuoretta. Yritän vähentää leivänsyöntiä, mutta aamiaiselle se kuuluu aina niinkuin kahvikin. Kauraleipä kiinnostaa noista vaihtoehdoista ehkä eniten.

  194. Jennika sanoo:

    Ennen leipä oli iso osa ruokavaliota ja nykyään Tykkään herkutellaan hyvällä leivällä mm. Iltapalalla tai reenin jälkeen hyvine lisukkeineen. Leipävalintojani nyt rajoittaa 3kk ikäinen lapseni,joka on täysimetyksellä ja reagoi vehnään. Nykyään leipävalintojen kanssa täytyy olla siis tarkkana,ettei poikani masu oireile syömisistäni. Nämä uudet leivät vaikuttaa vallan mainioilta ja testiin menee!

  195. Hansu sanoo:

    Täällä allergikko, jolla ruokavalio todella rajattu. Kattaa noin 35 ruoka-ainetta. Leipien löytäminen todella vaikee vehnä ja ruis allergian vuoksi. Gluteiinittomat sisältävät usein kananmunaa, mistä joudun sairalahoitoon. Fazerin uusi kauraleipä on enemmän kuin tervetullutta ruokavaliooni. Hyvää sellaisenaan ja paahdettuna. Päälle kalkkunaleikettä, kurkkua ja paprikaa. Nam!

  196. mervi sanoo:

    kauraleipä

  197. Tarja sanoo:

    Meidän perheessä menee eniten ruisleipää, joskus vaihtelun vuoksi paahtoleipää tai sämpylöitä.

Kommentoi