VATSAA HELLIVÄ SUKLAAPANNARI

Kirjoittelin aiemmin tällä viikolla kuiduista ja niiden hyödyistä, joten nyt olisi luvassa helppo ja herkullinen ohje suklaapannariin, joka samalla hellii vatsaa ja tuo runsaasti kuituja ruokavalioon. Pannari sopii aamupalaksi tai vaikka viikonlopun terveellisemmäksi herkkuhetkeksi kahvin kanssa. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

uuniin menossa

Mä en hirveesti kärsi makeanhimosta, sillä himoitsen lähinnä ihan tavallista kotiruokaa ja syön sitä mielummin kuin herkkuja. En taida kuitenkaan olla ainoa, jolla iskee silloin tällöin kerran kuukaudessa astetta pahempi makeanhimo. Siis vitsi mä inhoon sitä fiilistä kun yhtäkkiä tuntuu että vois syödä pelkkää karkkia. 😀 No, himoille ei voi antaa joka kerta periksi, koska siitä ei ainakaan parempi olo tule, joten tällaiset vaihtoehtoiset jutut toimii hyvänä jeesinä.

Vadelmainen suklaapannari:

  • 3 rkl Fibrex sokerijuurikashiutaleita
  • 1 rkl psylliumjauhetta
  • 3-4 dl valkuaista (esim. laitilan eggo)
  • banaani
  • 2 tuoretta taatelia (poista kivet)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 30 g suklaan makuista heraproteiinia
  • ripaus kanelia
  • (1 rkl raakakaakaojauhetta jos haluaa voimakkaamman suklaan maun)

Uuni 170 asteeseen. Kaada blenderin pohjalle pari desiä vettä ja lisää sekaan Fibrex sekä psyllium. Anna kuitujen liueta n. 10 minuuttia niin että vesi imeytyy lähes kokonaan. Lisää loput aineet sekaan ja sekoita. Kaada taikina leivinpaperilla leivitetylle uunipellille ja koristele vadelmilla. Paista uunissa 10-15 min, uunin tehoista riippuen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kamerasta loppui tietysti akku just kun piti kuvailla valmista pannukakkua ja ehdin ottaa vain yhden kuvan. Oli muutes hyvää ja vedinkin sitten koko pellillisen kerralla. 😀 Mulla on noita Walden Farmsin (kalorittomia) pannarikastikkeita, joita käytän aina välillä tuomaan hieman kostuketta pannariin. Tiedätte, että en hirveästi suosi makeutusaineilla lotraamista, mutta silloin tällöin, pienissä määrissä käytettynä en ole vielä kokenut ongelmaksi. Hyöty-suhde maun puolesta on sen verran suuri, että nam nam. 😀


19 Responses to “VATSAA HELLIVÄ SUKLAAPANNARI”

  1. alisa sanoo:

    Laskitko annoksen/koko pannarin kalorimäärää? Ohje vaikuttaa tosi hyvältä, illalla menee varmasti kokeiluun 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Laskeskelin nyt eli 440 kcal, kuitua 35 g ja proteiinia ruhtinaaliset 65 g 😀

  2. Laura sanoo:

    Hei! Mistä saa ostettua tota fibrexiä? 🙂

  3. Nita sanoo:

    Kuulostaa hyvältä, menee testiin joku päivä! 🙂

  4. Emma sanoo:

    Heippa!

    Missä asteessa paistoit pannarin? En sitä mielestäni ohjeesta löytänyt. 🙂
    Menee kyllä heti testiin, ihan täydellinen viikonloppuherkku! 😉

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hups! Paistoin 170 asteessa. täytyypä korjata myös tekstiin 🙂

  5. Saara sanoo:

    Moi Aino! Kuulostaa ja näyttää ihanan herkulliselta. Itelleni yleensä kokeilemisen halu tyssää kun reseptissä lukee banaani. Tiiätkö mitään korvaavaa?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Oon itse korvannut omenalla/omenasoseella tai vaikka bonne soseilla joitä löytyy eri vaihtoehtoja =)

    • Myy sanoo:

      Banaania on tosiaan hirveän monissa jutuissa. Esimerkiks smoothiet kaupoissa ja kahviloissa yms. on melkein kaikki sellasia missä on banaania. Lastenruokasoseissa, jogurteissa yms. samoin. 🙁

  6. Maija sanoo:

    Täytyy heti testata kun tulee hera tilaus taas kotiin! :p
    Onko psyllium jauhe välttämätön?

  7. Elli sanoo:

    Oii näyttää kyllä hyvältä!! Mä niin kimppaan sua ton kotiruoka ” himon kanssa ” ,,, itsekkin treenaan päivittäin ja kovilla arerobisilla tehoilla mennään ( ryhmäliikuntatunnit, työmatkapyöräily + juoksulenkit, perus kuntosali juoksumattoineen ) ja siis se fiilis kun saa pitkän päivän jälkeen ison annoksen kunnon safkaa jota voi syödä hyvällä omallatunnolla vaikka santsilautasellisenkin <33 voittaa kyllä irtokarkit 6-0!!! Tänäänkin olin aamulla suunnitellut juoksulenkkiä mutta polvi vihoitteli niin ettei lenkistä tullut yhtään mitään! Itkua pidätellen linkkasin kotiin ja olin ensin aikeissa vaan lähteä kaupungille mässäämään pizzaa ja potea kotona itsesääliä karkkivuoren keskellä, MUTTA sain pääni käännettyä ja suuntasin vieläpä pyöräillen salille ja spinningiin ( pakarat huutaa hallelujaa ) ja äsken kokkasin kotona taivaallista uunilohta ja bataattia!!!! 100 kertaa parempi fiilis!!! Vaihteeksi näin päin 😀 ihanaa lauantain jatkoa sulle ja tsemppienergiaa treeneihisi!! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Olipas energinen kommentti, ihana! 🙂 Kiitos ja mukavaa jatkoa sinnekin!

  8. Laura sanoo:

    Mua kiinnostaa maistuuko toi banaani tossa valmiissa pannarissa, itse kun en siitä yhtään pidä. Että uskallanko sitä laittaa vai kokeilenko suosiolla heti tolla sun korvausehdotuksella 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mun mielestä banaani ei maistu, se tuo vain makeutta. Tärkeämpää tässä on hyvänmakuinen proteiinijauhe josta tulee se suurin maku!

  9. Jos reseptissä on sanat ”terveellinen”, ”suklaa” ja ”pannari” niin se on pakko testata 😀 voisiko taatelin korvata jollain?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Taatelilla aika pieni rooli, joten voi jättää pois tai lisätä enemmän banaania tuomaan makeutta!

Kommentoi