Tavoittele unelmiasi äläkä anna muiden epäuskon ja arvostelun lannistaa

Hyvää lauantai-iltaa! Takana on reilu kahdeksan tunnin työpäivä, mikä tosin meni aivan hujauksessa ohi. Meillä on niin loistava työporukka ettei työnteko tunnu työnteolta lainkaan. Päivä meni ihan putkeen ja lopputulos oli parempi mitä odotettiin! Näillä fiiliksillä on hyvä lähteä viikonlopun viettoon. Otin foam rollerin mukaan kotiin, joten viikonloppuuni kuluu mm. lihaksien auki rullailua 😀 

Mun 8-päkki projektin kunto näyttää kuukauden jälkeen tältä..Vielä on työtä edessä!

IMG_5213

Halusin kirjoittaa tänään itseensä uskomisesta. Sitä ei ehkä tule ajatelleeksi, kuinka suuri vaikutus toisten ihmisten sanomisilla on, niin hyvässä kuin pahassa. Muistuuko mieleen, että olisit kuullut toisen ihmisen suusta lauseen ”ei kannata, ei siitä kuitenkaan mitään tule.” tai ”Et sä kuitenkaan onnistu.” Oletko jättänyt joskus jonkun asian tai unelman tavoittelematta sen vuoksi mitä joku toinen on sanonut?

Me ihmiset olemme sellaisia, että haemme usein hyväksyntää muilta ja kyselemme toisten mielipiteitä eri asioissa. Monesti sitä tietää mitä haluaa, mutta on silti epävarma ja haluaa päätökselleen tukea ympäriltä olevilta ihmisiltä ja sehän on ihan hyvä asia. Suuret päätökset koskettavat myös läheisiä ja niitä kenen kanssa viettää aikaansa. 

Kuitenkin siinä vaiheessa, kun alkaa epäröidä omaa onnistumista tai unelman tavoittelua toisten sanomisten takia, on jotain pielessä. Olen itsekin törmännyt tällaiseen elämäni aikana, ja olen miettinyt asiaa paljon viime aikoina. Minulle on sanottu jo yli 10 vuoden ajan, etten tule jaksamaan kauaa tällaista treenimäärää, vedän itseni ylikuntoon tai jotain muuta vastaavaa. Olen kuitenkin luottanut enemmän itseeni ja tässä sitä mennään ihan hyvässä hapessa ja paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Minulle on myös sanottu, ettei ole mitään järkeä yrittää kehittää itseäni millään osa-alueella, kun vedän niin paljon jumppia. Olen jotenkin itsekin jämähtänyt siihen ajatustyyliin, ettei kannata tavoitella mitään kun ei siinä ole mitään järkeä. Viime aikoina olen tullut siihen tulokseen, että mikä tahansa on mahdollista jos vain tekee paljon työtä ja jos vain haluaa jotain tarpeeksi kovasti.

1525158_10152045333744774_203969706_n

Kun aloitin tämän blogin, minulle sanottiin, etten tule kirjoittamaan blogia kuin ehkä kuukauden tai pari, ja naureskeltiin, että mitä kirjoitettavaa minulla edes voisi olla. Olin kuitenkin itse seurannut ulkomaalaisia blogeja jo pitkään ja arvasin, että tämä ilmiö tulee suomeenkin jossain vaiheessa, ja se tuli. Blogi on ollut pystyssä yli 3 vuotta ja hyvin on asiaa riittänyt. 🙂

Haluan siis sanoa, että uskokaa itseenne! Jos on unelma, kannattaa lähteä tavoittelemaan sitä. Aina on epäonnistumisen mahdollisuus, mutta aina on myös yhtä suuri onnistumisen mahdollisuus. Vaikka joku sanoisi, ettei siitä tule mitää, tai että jokin asia on mahdoton, niin uskokaa pois, mikään ei ole mahdotonta jos vain on valmis tekemään työtä unelman eteen. Mikään ei tunnu niin hyvältä kuin onnistuminen asiassa, jonka eteen on painanut duunia peppu ruvella!


20 Responses to “Tavoittele unelmiasi äläkä anna muiden epäuskon ja arvostelun lannistaa”

  1. Eve sanoo:

    Mutta 12 vatsapalaa et kyllä saa! 😉

  2. Iines sanoo:

    Moikka! Ihan mieletön masu 🙂 Mulla on ollut aina vaikeuksia saada vatsapalat näkymään, kyllä ne siinä hienoisesti pullottaa kun täältä ylhäältä kurkkaa mutta tavoitteena olisi samanlainen erottuvaisuus kun sulla just nyt, ihan täydellinen! Millaista treeniä/liikkeitä teet vatsalle ja kuinka usein ?

    • ainor sanoo:

      Moikka! Kiitos Iines 🙂
      En itse asiassa treenaa erikseen vatsaa koskaan. Ohjaan 2 itse suunniteltua Core tuntia viikossa, mutta muuten vatsalihakset ovat vahvistuneet ihan vain liikkuessa paljon. Vaikka tekisi jalkatreeniä tai hyppisi bodyattackissa keskivartalo tekee työtä, kunhan muistaa aktivoida sen. 🙂

  3. Jossu sanoo:

    Siis vau mikä vatsa, oon ihan kade 🙂

  4. Anumaaria sanoo:

    Sä jaksat! Siihen mä aina maanantaisin luotan, ja sitä kohti pyrin itsekin. Aina voi kannustaa toista, vaikka tavoitteet olisivatkin ihan erilaiset. Huippu-Aino! 🙂

    • ainor sanoo:

      Kyl mää jaksan 😀
      Oon samaa mieltä toisten kannustamisesta, silloin saa itsekin kannustusta sitä tarvitessaan. Kuten tapaan joskus aina sanoa – vaikka tavoitteet olisivat mitä tahansa, niiden saavuttamiseksi PITÄÄ TEHDÄ TÖITÄ 😀 ja mehän tehäään..

  5. Anna Maiya sanoo:

    Ihanaa, että uskaltaa lähteä rohkeasti tavoittelemaan unelmiaan! Tuolla asenteella tulee varmasti vaikka 12-päkkikin 😉 Joku sanoi, että ei ole epäonnistumisia… Itseasiassa oikean asenteen kanssa ”epäonnistumisetkin” ovat vain mahdollisuuksia oppia, että pääsee lähemmäs tavoitettaan. Harmittaa kun tuntuu joskus, että ihmiset ajattelevat että toisen onnistuminen on itseltä pois, vaikka usein sen kateuden voisi käyttää ennemminkin motivaationa.

    • ainor sanoo:

      Tuo on niin totta, epäonnistumiset kuuluu elämään ja kuten kirjoitit – ne ovat mahdollisuuksia oppia uutta! On todella harmillista että jotain jätetään yrittämättä epäonnistumisen pelossa.
      Ja tuo että toisen onnistuminen tai yleensäkin se, että toinen saa jotain on heti itseltä pois, on yksi maailman ärsyttävimmistä piirteistä, mä en vaan voi käsittää sellaista ajattelutapaa. Kiitos kommentista 🙂

  6. RiikkaL sanoo:

    Looking good!

    Ihana kirjoitus ja niin totta. Tykkään paljon sun tän tyylisistä kirjoituksista, oot fiksu nainen 🙂

  7. Treenimaakari sanoo:

    Tämäkin postaus täyttä asiaa! Olisin tiedustellut Fitnessgurun rasvanpolttajista, joista aiemissa viesteissä mainitsit. Ovatko olleet toimivia? Yritän löytää sellaiset tuotteet, jotka häiritsisivät mahdollisimman vähän kofeiiniherkän elämää ja erityisesti yöunta. Minkälaisia vaikutuksia olet huomannut? Eli kannattaako laittaa tilaukseen? 🙂 Ilolla kuulisin, minkälaisia vaikutuksia olet havainnut.

    • ainor sanoo:

      Moikka! Kiitoksia! Mä oon käyttänyt tämän kuukauden One Heat rasvanpolttajia. Mulla on sekä a.m että p.m burnerit ja toisia otan siis aamulla ja ennen treeniä ja niitä toisia ennen nukkumaan menoa. Muolla on myös ennen ollut tuo ongelma että rasvanpolttajista tulee liian virkee olo ja yöunet kärsii, mutta näillä FG:n uudistetuilla polttajilla en oo kokenut mitään samanlaisia ongelmia! Oon muuten syönyt melko normaalisti ja treenannut paljon, ja ihan hyviä tuloksia oon saanu aikaiseksi. Pelkillä tableteillä ei tosiaan tulosta saa mutta niillä voi saada pientä jeesiä jos kaikki muu on kunnossa 🙂

  8. Nimetön sanoo:

    Hei, tosi kiva postaus, ja muutenkin tykkään seurailla sun blogia. Mulla on ollu viime aikoina vähän ongelmia uskoa itteeni treenamisen suhteen. Oon viimeisen vuoden aikana tiputtanut kymmenisen kiloa painoa ja nyt ois sen kiinteytymisen aika. Treenaan viitenä päivänä viikossa ja syön melko niukasti, mutta tasaisin väliajoin. Tuntuu että viimeiset ylimääräiset rasvaprosentit on niin tiukassa ettei ne lähde millään.. Oisko sulla mitään vinkkiä millä saisin rasvan tehokkaasti palamaan, vai olenko vain turhan kärsimätön?

    • ainor sanoo:

      Moikka ja kiitos! Valitettavasti ei ole olemassa mitään nopeaa konstia millä ne rasvat saisi palamaan. Jatka vain sinnikäästi niin kyllä sieltä tulosta alkaa tulla. Kannattaa tarkistaa ettei kalorivaje ole liian suuri jolloin rasvan sijaan palaa enemmänkin lihasmassaa. Viimeiset kilot ovat aina tiukimmassa ja välillä paino voi jumittaa,mutta kyllä se siitä kun malttaa vaan odottaa. 🙂

  9. Kaisa sanoo:

    Pitääkö olla hyvä uimaan jos haluaisi personal traineriksi? 🙂 urheilu on aina ollut lähellä sydäntäni ja olen käynyt monta vuotta salilla ja olen harkinnut että jos kävisi mielenkiinnosta personal trainer koulutuksen mutta olen aika huono uimaan..

    • ainor sanoo:

      Moi! Ei uimataitojen pitäisi vaikuttaa pt-koulutukseen. Meillä oli jonkin verran uintia, mutta en usko että huonot uimataidot vaikuttaisivat niin paljoa ettet pääsisi läpi. 🙂

  10. Noora sanoo:

    Toi kuva sun vatsasta on kyllä täydellinen todiste siitä, että kun päättää ja uskoo itseensä niin kaikki on mahdollista..
    Ehkäpä mullakin on joku päivä näyttää tuollainen kuva!
    Ei siis ehkä vaan kyllä on jonain päivänä! 😉

    • ainor sanoo:

      Juuri niin, kannattaa unohtaa se ehkä heti kättelyssä niin asioita alkaa tapahtua 😉

Kommentoi