Timmi, lihaksikas vai mallivartalo?

Teiltä sai tosiaan hyviä ideoita teksteihin, kiitos niistä. Toivoitte bodypumpin ja kuntosalitreenin vertaamista, mutta ajattelin laajentaa aiheen hieman laajemmaksi. Vertaan ryhmäliikuntaa, salitreenejä ja kuinka kannattaa toimia tavoitteista riippuen.

Useasti mietitään, miten kannattaisi treenata? Mikä olisi paras vaihtoehto – salitreenit, lenkkeily vai jumpat? Joudun jälleen hokea samaa, mutta treenit täytyisi suunnitella sen mukaan mitä niiltä hakee.  On ollut hienoa huomata, että monesta typerästä myytistä ollaan päästy eroon ja naisetkin ovat innostuneet treenaamaan isoilla painoilla kehittävästi. 

Minä vannotan aina monipuolisuutta ja mielestäni parasta on yhdistää erilaisia urheilumuotoja. Jos haluaa kasvattaa lihasmassaa, silloin on turha veivata bodypumpissa satoja toistoja ja toivoa lihaskasvua. Etenkin naisilla lihaskasvuun tarvitaan paljon työtä, oikeanlaista ravintoa, lepoa ja oikein suunniteltu rytmitys näihin kaikkeen. 

90% naisista haluaa kuitenkin kiinteytyä ja mielestäni olisi tärkeää ymmärtää mitä kyseinen asia tarkoittaa. Jos ajatellaan vaikka käsivartta, jossa on luut, lihakset ja päällä rasvakerros. Rasvakerros ei voi muuttua lihasmassaksi hauiskääntöjä veivaamalla. Rasva palaa pois, jos kehon energiansaanti on miinuksella, eli syödään vähemmän kuin kulutetaan. Pienetkin lihakset voivat näyttää ”timmeiltä” jos päällä ei ole suurta rasvakerrosta. Toisaalta isommat lihakset kuluttavat enemmän energiaa, jolloin rasvanpoltto on helpompaa. Liikunnan avulla energiankulutusta on helppo kasvattaa, jolloin ruokailuja ei tarvitse vetää ihan minimiin.

Jos tavoite on olla pieni,siro ja kiinteä (esim. mallivartalo) kannattaa suosia treenejä, joita tehdään oman kehon painolla. Erilaiset kuntopiirit ja ryhmäliikunnat ovat hyviä vaihtoehtoja. Melkein kaikki ryhmäliikunta, sekä jakamani circuit-treeni ja keskivartalotreeni soveltuvat tällaiseen. 

ee553fe6f725324bd0d13e795091418e

hoikka Kayla tekee kaikki treeninsä oman kehon painolla

Jos tavoite on kiinteytyä, kannattaa yhdistää salitreenit ja ryhmäliikuntatunnit. Esim 2/3-jakoinen saliohjelma esim 3 x 15 sarjoilla/toistoilla ja päälle muutama jumppa. Suosittelen kovasykkeisiä ryhmäliikuntatunteja, intervalleja ja hiit-treenejä, joilla saadaan keho ns.jälkipolttotilaan, jolloin energiaa kuluu myös treenin jälkeen ja rasvanpoltto tehostuu.

Timmi-mimmi

Timmi-mimmi

Jos tavoite on lihasmassan kasvattaminen kannattaa suosia kuntosalitreenejä. Treenijako kannattaa tehdä sen mukaan, kuinka usein on mahdollista treenata. Perusvoima on ns. hypertroofista, lihasta kasvattavaa treeniä, jolloin toistoja voi tehdä 8-12 /sarjat 3-5. Painot täytyy olla niin suuria, että viimeiset toistot ovat todella tiukkoja. Tekniikan kustannuksella ei kuitenkaan kannata painoja nostaa. Salilla treenatessa, kannattaa miettiä tuntumaa, eli tuntuuko liike sielä missä kuuluu.

Jamie Eason ja haba :)

Jamie Eason ja haba 🙂

Haluan huomauttaa, että ruokavaliolla on erittäin suuri osa jokaisessa tavoitteessa. Laihtumiseen ja rasvanpolttoon tarvitaan energiavaje, kun taas lihaskasvuun energiaa, jolloin energiansaannin on hyvä olla hieman plussalla. Lisäksi kehonhuolto kannattaa sisällyttää treeniohjelmaan, jolloin palautuminen on nopeampaa ja sitä kautta tuloksia näkyy helpommin.

Kuvia klikkaamalla kuvien alkuperäinen lähde.


7 Responses to “Timmi, lihaksikas vai mallivartalo?”

  1. aino sanoo:

    kiitos aino tästä tekstistä! olen itse juuri pyöritellyt näitä asioita mielessä. rakastan ryhmäliikunnoissa käymistä, mutta kuntosali ei nappaa. tavoite minulla on tuommoinen kaylan kropan tyyppinen eli hoikka mutta kuitenkin tuota lihaserottuvuutta vähäsen. käyn paljon stepissä, combatissa, pumpissa ja CXWorxissa sekä viimeisimpänä nyt myös Grit Strengthsthissä. Niin ja kesällä juoksemassa. Luuletko että näillä vois päästä hakemaani tavoitteiseen? Ruokavalio on siis kunnossa eli terveellistä ruokaa ja pikkusen miinuskaloreilla mennään kun tavoite olisi sellaiset 4 kg vielä saada pois.

    • ainor sanoo:

      Heippa! Kyllä uskon, että mainitsemasi treenit riittävät jos tosiaan ruokapuolikin on kunnossa 🙂 Tsemiä treeneihin!

  2. nina sanoo:

    Kiitos hyvästä blogista ja erityisesti juuri tämän postauksen kaltaisista kirjoituksista! Löytäessäni ekaa kertaa blogiisi luin kaikki postaukset yhdeltä istumalta 😀 Ihanaa että jaksat neuvoa ja kannustaa näin, ihan toivoo että asuis siellä niin pääsis sun tunneille hikoilemaan!

    Pakko kyllä sanoa, että itse en kutsuisi tuota ensimmäisessä kuvassa näkyvää tyttöä hoikaksi, omaan silmään näyttää enemmänkin epäterveen laihalta… Kai tää on sit makuasia. Kiva kuitenkin että enimmäkseen blogisi kuvat ovat tosi terveen näköisistä tytöistä. Etenkin sun omat kuvat on kyllä huippuinspiroivia, se yhdellä kädellä seisonta jää varmaan ikuisesti mun mieleen!

    • ainor sanoo:

      Hei ja kiitos mukavasta kommentista Nina! 🙂
      Kayla on kyllä todella hoikka, mutta uskon että hän on ihan terveellä pohjalla. Hän on itse myös personal trainer ja mitä olen hänestä lukenut, olen ymmärtänyt että tyttö elää terveellisesti ja hän on aina ollut todella hoikka.

  3. k. sanoo:

    Hei, kiitos tästä! Itse olen vasta aloittelemassa treenaamista ja toiveena olisi saada nimenomaan kiinteämpi ja jäntevämpi kroppa – ei siis erityisen lihaksikas. Tämä itselläni on oikeastaan pelkona, että treenaamalla salilla kasvattaisinkin lihaksia enemmän kuin haluan. Olen suht hoikka, mutta oon huomannut kiloja kerääntyvän helposti vatsan seudulle näin 25 ikävuoden jälkeen. Ajattelin kysyä sulta, onko tää lihaksien liikakasvun (:D) pelko aiheeton?

    Tällä hetkellä käyn siis vain salilla, mutta ens vuoden alusta pääsen aloittamaan salilla, jossa on rakastamani bodypump-mahdollisuus.

  4. Emilia sanoo:

    Moikka! Kiva postaus.

    Mitä mieltä olet, onko painonpudotuksen ja kiinteytymisen kannalta tehokasta ohjelma, jossa on 3 kertaa viikossa salitreeniä ja 2 kertaa viikossa tunnin aerobista esimerkiksi lenkki? Minulle tehtiin salilla tällainen ohjelma, mutta epäilen onkohan se riittävä kiinteytymisen kannalta tämän postauksen luettuani.. Pidän kuitenkin paljon enemmän salilla käymisestä, kuin ryhmäliikunnasta.

  5. Anitta Erenius sanoo:

    Saako Podypump lisää lihasmassaa?

Kommentoi