Ruokakassin sekä jääkaapin sisältö

Hei! Joku joskus toivoi postausta siitä mitä tapaan ostaa ruoka-kaupasta. Kävin tänään ruoka-ostoksilla ja jouduinkin täyttämään kaappia vähän suuremmalla satsilla kun tuli oltua poissa kotoa viikonlopun yli. 

Käyn yleensä 2-3 kertaa viikossa kaupassa ja yritän ostaa aina hieman suuremman määrän. Kuitenkin aina joku loppuu kesken ja kaappia täytyy täyttää muutaman kerran pienemmillä ostoksilla. Tätäkin hommaa voisi varmaan organisoida paremmin, suunnitella huolella listan mitä tarvitsee ja mitä tulee tarvitsemaan, mutta useasti käyn kaupassa työpäivän jälkeen jolloin ei vaan jaksa miettiä ja raapustella lappuja 🙂

IMG_3862Yllä olevassa kuvassa tämän päivän shoppailut. 

Kasvikset,vihannekset, hedelmät ja marjat: kurkkua, tomaattia, paprikaa, 2 erilaista valmista salaattisekoitusta, kilo kukkakaalia, vadelmia, avocado. Valmiista salaattisekoituksista ja perus vihanneksista saa tehtyä helposti ja nopeasti salaatin. Avocadoja ostan yleensä vain 1-2 kerralla, koska ne pilaantuvat aika nopeasti. Vadelmia maitorahkan kanssa tai puuron sekaan. Kukkakaalista tapaan tehdä suuren määrän muusia tai käytän sellaisenaan ruuan lisukkeena.

Proteiinit:  Paketti loimulohta, paketti broilerin fileepihvejä, kalkkunanakkeja, kanamunia, kinkkua, herkkusieniä, maitorahkaa, raejuustoa. Valmiiksi loimuttu lohi on helppo lisätä salaatin lisukkeeksi, broilerista teen yleensä wokkia vihanneksien ja fitnessnuudelien kanssa tai paistettuna kukkakaalimuusin kanssa. Kalkkunanakkeja käytän munakkaissa tai sellaisenaan iltanaposteluun tarvittaessa. Kanamunia munakkaana, keitettynä, paistettuna, leivontaan jne..Niitä on oltava aina kaapissa. Kinkkua leivän päälle tai munakkaan sekaan. Herkkusieniä lisäilen useasti ihan kaiken ruuan sekaan niistä saa helposti ja kevyesti lisää syötävää. Maitorahkaa välipalana marjojen kanssa tai sellaisenaan vaniliastevian kanssa. Raejuusto menee puuron sekaan.

Muut jutut: Reissumies paketti, kauraleiseitä, Innocent smoothie, creme bonjour cuisine. Reissumies on lähinnä poikaystävälle, itse en ole syönyt leipää arkisin nyt hetkeen. Menee kausittain 🙂 Kauraleseistä teen aamupuuron ja innocent smoothieta käytän myös aamupuuroon. Creme bonjourit olivat alessa 2 kpl 2,50 tai jotain, niin ostin pari purkkia. Niitä käytän aina silloin tällöin lusikallisen pari tuomaan makua eri ruokiin.

IMG_3863

Jääkaapista löytyykin sitten vähän vaikka mitä. Osa on mun käytössä ja osa poikaystävän.

Tein tänään muuten perusteellisen siivouksen jääkaappiin. Suosittelen siivoamaan kaapin aika säännölisin väliajoin niin ruoka-aineet pysyy raikkaana ja ikävät tuoksut jää kokematta. Tyhjäsin kaiken turhan ja vanhentuneen (kyllä, sellaisiakin löytyi usch!) ja pyyhin kaapin puhdistusaineella. Samalla tuli huomattua, että meillä on mm. 4 purkkia sinappia ja ”muutama” salaatinkastike 😀

IMG_3861

Valmistin lounaaksi lohisalaatin, päälle loraus Walden Farmsin kaloritonta salaatinkastiketta maulla Chipotle Ranch 🙂

 

 


8 Responses to “Ruokakassin sekä jääkaapin sisältö”

  1. Hansa sanoo:

    Olipas jotenkin kiva postaus 🙂

  2. hanna sanoo:

    Hei, näyttääpä hyvältä tuo salaatti! Miltä salaatinkastike maistuu, onko oikeasti hyvää ; D

    • ainor sanoo:

      Se maistuu kyllä ihan samalta kuin tavallinenkin kastike. Sitä ei kuitenkaan pysty laittaa kovinkaan paljon koska maku oli jollain lailla tosi vahva 🙂

  3. Tiina sanoo:

    Paljon nuo ostokset maksoivat? 🙂

    http://finnishfit.blogspot.fi/

    • fityoutoo sanoo:

      Tuli mieleen tosta salaatinkastikkeesta, että joskus tilasin iHerbistä tuota Walden Farmsin kaloritonta suklaalevitettä. No joo, ajatuskin kuulostaa jo täysin hullulta ja makukin oli kyllä aika karmea :D. Millainen toi salaatinkastike on? Onko se hirvee lisäainepommi niinkuin se suklaamömmökin oli…?

      Kiva postaus :)!

      • ainor sanoo:

        Kyllähän noissa lisäaineita on mutta tuotesisältölista ei ollut kuitenkaan normaalia pidempi. Netistähän pystyy varmasti tsekata tuotesisällön ennen tilaamista 🙂

    • ainor sanoo:

      noin 60 euoroa 🙂

  4. Anna sanoo:

    Mä käyn yleensä kerran viikossa isosti kaupassa ja pari kertaa hakemassa täydennystä. Varsinkin kasvikset on sellasia, joita pitää täydentää, vihaan nahistunutta salaattia. Ostaisin muuten noita valmiita salaattisekoituspusseja, mutta mun mielestä ne haisee kummalliselle (olisko ne pakattu johonkin suojakaasuun?).

    Itselläkin jää joskus jääkaappiin vanhenemaan ruokaa. Varsinkin kun asustelee viikot yksinään, tulee monesti laitettua liikaa jotain ruokaa, jota on sitten vajaa annos ylimääräistä.

    -Anna-

Kommentoi