SUMMER FIT 2016 – RUOKAVALIO

Pakko myöntää, että hieman jännittää! Tämä ohjelma oli mulle tällä kertaa se haastavampi, sillä sen lisäksi että teitä on paljon ja kaikille ei aina sovi samat ruokavaliot, halusin tehdä jotain erilaista. Kuten tiedätte, en usko numeroiden mukaan elämiseen, enkä näin ollen pysty sitä suositella muillekkaan. Tiedän, että ihmiset haluavat aina tarkat ohjeet, koska se on helppoa. Helppo ei kuitenkaan aina tarkoita pysyvää. Tämän ohjelman syvin idea onkin oppia kuuntelemaan omaa kehoa ja syömään hyvin koko loppu elämän. Aikamoinen haaste vai mitä?

IDSUMMERFITRUOKA

Jotta tätä voisi ohjelmaksi kutsua, täytyy tietysti jonkinlaiset ohjeet ja säännöt olla. Itse uskon hyvin vahvasti siihen, että kun pistää muutaman asian kuntoon, tuloksia alkaa ropista ilman jatkuvaa punnitsemista ja kaloreiden laskemista. Tämä ohjelma ei siis sisällä tarkkoja grammamääriä, eikä näin ollen ruokien punnitsemista, mutta se ei tarkoita että silti saisi vedellä buffeessa neljä annosta putkeen, vaan opetellaan syömään hyvän rytmin mukaan, hyviä ruokia, jolloin automaattisesti tulee syötyä riittäviä annoskokoja. Yhdessä treenien kanssa tästä tulee superhyvä paketti!

Haaste perustuu seuraaviin asioihin:

säännöllinen ruokarytmi 2-4 tunnin välein (poikkeuksena pitkien liikuntasuoritusten aiheuttamat välit)

ruokailuun keskitytään ja syödään rauhassa

juodaan runsaasti vettä päivän aikana, ruokailun yhteydessä kuitenkin minimoidaan nesteen määrä, jolloin tulee pureskeltua huolellisemmin

runsaasti kasviksia, vihanneksia, marjoja

aamiainen proteiinipainotteisena

proteiinia jokaisella aterialla

hiilarit pyritään nauttimaan pääosin liikuntasuorituksen jälkeen ja illalla, ei koske vihanneksia

kasvisruokaa osittain tai kokonaan

minimoidaan sokerin käyttö, ei lisättyä sokeria sisältäviä tuotteita

ei alkoholia

herkkupäivä joka viikko – terveellisesti!

lisäravinteet tukemassa ravinteiden saantia (vitamiinit & proteiinilisä halutessaan)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivän syömiset koostuvat viidestä ateriasta. Jos rytmi on sellainen, että herää todella aikaisin, voi esim. ateria ykköstä, kolmosta tai vitosta käyttää kahdesti päivän aikana. Aterioiden paikkoja voi vaihdella vapaasti, mutta aamiainen tulisi olla proteiinipainotteinen ja treenin jälkeisen aterian olla vähärasvainen ja siinä tulee olla sekä hiilaria että proteiinia.

Palautusjuomia, kuten heraa voi halutessaan nauttia treenin jälkeen, mutta ne eivät ole pakollisia. Itse suosin heraproteiinia, mutta vaihtoehtoisesti esimerkiksi herne- tai riisproteiini sopii myös. Hamppuproteiinia en suosittele treenin jälkeen käytettäväksi sen sisältämän kuidun vuoksi –> hitaampi imeytyminen. Hamppu sopii hyvin aamiaiselle! :)

(Suluissa olevat kehotukset ovat vinkkejä!)

ateria 1: (sopii kiireiseen aamuun!)

smoothie: ripaus kuitulisää nesteen sekaan (pellavarouhe, sokerijuurikaskuitu, chiansiemenet tms), vihreitä vihanneksia tai viherjauhetta oman valinnan mukaan, marjoja oman maun mukaan, hedelmä, puolikas avocado tai loraus öljyä, annos proteiinijauhetta.

ateria 2: (helppo lounas, jonka jälkeen ei väsytä, joku alla olevista)

  • runsas vihersalaatti proteiinilisän kanssa, esim. kanaa/kalaa/lihaa tai quornia, kikherneitä, linssejä papuja, falafelpyöryköitä jne.
  • vihannesosekeitto proteiinilisän kanssa
  • vihannesmuusi proteiinilisän kanssa
  • + n. 4 kpl parapähkinöitä (takaa päivän seleenin saannin) eli pähkinät mukaan valitsemaansa vaihtoehtoon!

ateria 3: (joku näistä)

  • riisikakkuja/siemennäkkäriä + avocadoa + tonnikalaa + yrttisuolaa
  • paahdettuja ja maustettuja kikherneitä ( hieman öljyä + mausteita päälle)
  • munakas + vihanneksia
  • itse puristettu mehu vihanneksista & hedelmistä + kourallinen pähkinöitä

ateria 4: (treenin jälkeen!)

riisiä (esim. jasminriisi), kvinoaa, riisi fusillia, perunaa tai bataattia

vähärasvainen proteiinin lähde, kuten kanaa, tonnikalaa, lihaa, vaaleaa kalaa, quornia, herneet/linssit/pavut jne. Huom. jos käyttää kasvisproteiinia, voi puhtaan hiilarin määrää vähentää, sillä useissa lähteissä on myös hiilaria.

runsaasti vihanneksia/salaattia.

Kastikkeen voi valmistaa esimerkiksi tomaattipohjaiseksi, tai käyttäen vähärasvaisempaa kookosmaitoa.

ateria 5: (toimii hyvin iltapalana)

kaurapuuroa + proteiinin lähde esim. kanamuna/raejuusto/pähkinät/siemenet/proteiinijauhe

marjoja + kookosöljyä halutessaan

lisänä voi juoda viherjauheesta valmistetun juoma

summerfit1

Ideana on siis syödä normaali annos niin, että ei jää nälkä, mutta ei myöskään ähkyyn. Hyvä mittari on sellainen olo, että olisi ehkä voinut syödä vielä hieman ja muutamien tuntien kuluttua nälkä tuntuu jälleen kevyesti. Kun pitää huolen, että proteiinia on jossain muodossa jokaisella aterialla, tulee sen saanti varmasti täyteen. Makrojen viilailu ei ole tarpeen muuten kuin, että pitää huolen tuosta treenin jälkeisestä ateriasta. Kasvisruokailijoille vinkki: voit syödä heti treenin jälkeen nopeita hiilareita, esim. banaanin, ananasta tai vaikka riisikakkuja ja aterialla syödä hiilarit kasvislähteistä, kuten herneet, linssit, pavut, rouheet jne (nämä sisältävät hitaita hiilareita useimmiten).

Vitamiinisuositukset:

  • kalaöljy (tai vaihtoehtoisesti vegaaninen omega-3 lisä)
  • magnesium (esim. sitraatti, bisglysinaatti, tauraatti)
  • d- vitamiini (puhdas+ merkillä vegaaninen d-vitamiini)
  • monivitamiini
  • kasvisruokavalio: B12-vitamiini & sinkki lisänä

Elämänhän tulee olla myös nautinnollista! Ruoka on mun mielestä yksi parhaimmista nautinnoista ja kun mieli voi hyvin, myös keho voi hyvin. Joka viikko saa vapaasti pitää niin sanotun herkkupäivän, eli valmistaa vaikka pizzaa ja jäätelöä. Myös nämä herkut valmistetaan ravinteikkaista ainesosista, mutta silti herkullisesti. Tuun jakamaan joka perjantai jonkun uuden tai vanhan reseptin tai koko menun, jota voi halutessaan kokeilla viikonlopun aikana. :)

Suosittelen suunnittelemaan ruokailut etukäteen niin, että tiedät joka päivä, mitä tulet syömään milläkin aterialla. Ateriavälit olisi hyvä pitää tosiaan 2-4 tunnin pituisina ja ruokaa voi valmistaa etukäteen mukaan otettavaksi tai jääkaappiin odottamaan pitkän päivän jälkeen. Suunnittelu on siis kaiken A ja O. Koulu- ja työpaikkaruokailuissa pyri valitsemaan mahdollisimman hyvät vaihtoehdot.

Eikä tässä vielä kaikki! Ajattelin vielä helpottaa teidän elämää hieman ja arpoa muutaman paketin laadukkaita viher- ja marjajauheita. Feelvivid tarjoaa korkealaatuisia luonnontuotteita ilman lisä- ja täyteaineita, joiden avulla on helppo täydentää omaa ruokavaliotaan. Hyvä viherjauhe on mielettömän helppo ja tärkeä lisä ainakin omassa ruokavaliossani, joten sellainen kuuluu molempiin arvottaviin paketteihin. Jauheita on helppo sekoittaa esim. smoothien sekaan!

Paketti 1:

luomu-spirulinajauhe-150g_Fotor_Collage3

Super Green Mix on viherjauheseos, johon on valittu maailman ravinnepitoisimmat viherjauheet. Sekoitus sisältää Spirulinaa, Chlorellaa, Vehnänorasta ja Ohranorasta. Jauhe sisältää huikeat määrät eri vitamiineja, mineraaleja, antioksidantteja, aminohappoja ja lehtivihreää.

Camu camu on amatsonin sademetsissä alkuperäisenä kasvava pensasmainen puu. Puun hedelmät sisältävät runsaasti C-vitamiinia, B1-, B2- ja B3-vitamiineja, rautaa, fosforia ja kalsiumia. Camu camu sisältää lisäksi lukuisia antioksidantteja, kuten mm. antosyaania, katekiineja, flavonoleja ja ellagiinihappoa.

Paketti 2:

goji-uutejauhe-100g_Fotor_Collage3

Goji-marja on pieni oranssinpunainen marja, jota esiintyy lämpimillä subtrooppisilla vyöhykkeillä pääasiassa Mongoliassa, Kiinassa ja Tiibetissä. Goji-marja sisältää 22 kivennäis- ja hivenainetta, 18 aminohappoa ja runsaasti eri vitamiineja.

Arvonta järjestetään kaikkien haasteeseen osallistuvien kesken! Kerro kommenttiboksissa, millä mielellä oot mukana tässä haasteessa ja kumman paketin haluaisit mielummin! Arvonta päättyy TORSTAINA 11.2.2016 kl. 12:00.

Treenihaaste somessa #summerfit16

instagramista motivaatiota & vinkkejä: ainorouhiainen

Pysyäksesi mukana käänteissä ja saadaksesi infon uusista teksteistä mahdollisimman nopeasti, seuraa blogin Facebook-sivuja tästä! :)

Muistathan myös Summer Fit – treeniohjelman!

 


226 Responses to “SUMMER FIT 2016 – RUOKAVALIO”

  1. Tintti sanoo:

    Moikka,
    Oon ihan superinnoissani tästä haasteesta! Ekaa kertaa tuntuu et motivaatio on kohdallaan ja mulle sopii ruuan puolesta ei niin tarkat kalori/grammamäärät. Loistava haaste siis, joka selkeästi innostaa :)

  2. Mari sanoo:

    Ihan huippu haaste! Todella hyvä idea keskittyä oman oman kropan tarpeiden opetteluun paperilta syömisen sijaan. Tässä on varmasti oikeaa hyötyä monelle. Ootan innolla että pääsen toteuttamaan haastetta!:) paketeista kiinnostaa 1.

  3. Anette Elonen sanoo:

    Super innoissaan mukana ja paketti 2

  4. Katja sanoo:

    Mukana haasteessa varsinkin tuon ruokavalion osalta! Ihanaa kun ei ole sellainen ohjelma,missä pitäisi punnita kaikki ruoka. Se on tervettä ajattelua!Mikäli arpaonni osuu kohdalle,valitsisin paketin nro 2!

  5. Milla sanoo:

    Mukana ihan huippufiiliksellä! Tavoitteena timmi kroppa ja hyvä mieli, kesällä tulevat häät motivaationa :)

    Paketti 2 kiinnostaisi!

  6. Laura sanoo:

    Kuulostaa aika pitkälti mun normiruokavaliolta, mutta hyvä kiinnittää huomiota perusjuttuihin! Paketti 2 kutsuu mua enemmän :)

  7. Sanni sanoo:

    Odotan innolla haasteen tuomia parannuksia omaan oloon, kuntoon ja ulkonäköön. Motivaatiota löytyy ja on tosi mukavaa, että treeneihin saa ohjeet jostain niin ei ole sitä vaaraa, että jäisi salille ihmettelemään että mitäs nyt. :)

  8. Karo sanoo:

    Ihan huippuhyvillä fiiliksillä mukana, kiitos Aino taas mahtavasta haasteesta! Nuo viherjauheet tukisi kyllä hyvin ruokavaliota, ja tuo paketti 1. olisi mieluisampi mulle :)

  9. Anne sanoo:

    Innolla ja tosimielellä mukana!
    Paketti nro 1

  10. Jeilou sanoo:

    Tätä on ootettu!Treenit antaa kyllä ihn uuta motivaatiota, jonka puutteesta olen viime aikoina kärsinyt!Jes!=D

  11. Emma sanoo:

    Olen erittäin innostunein ja odottavaisin mielin mukana haasteessa. Mahtavaa, että tämä haaste aloitetaan vähän myöhemmin, eikä heti joululomien jälkeen. Olin nimittäin pitkällä ulkomaanmatkalla tammikuun loppuun asti, eikä reissussa kyennyt aina noudattamaan terveellisen ruokavalion runkoa. Melkein tuntui, että minulla (kuka kyllä herkuttelee aina kun siltä tuntuu mutta samalla perus ruokavaliorunko on aina terveellinen ja kasvisvoittoinen) meinasi lähteä välinpitämättömyyden linjalle omien liikkumisten ja syömisten kanssa. Toivottavasti pääsen pian takaisin hyvään ja terveelliseen olotilaan. :) Minua kiinnostaisi kokeilla Paketti 1:stä.

  12. Sini sanoo:

    Hellurei. Tää tuli nyt niin loistavaan kohtaan tämä haaste sillä mulla on ongelmia ton ruokailustressin kanssa. Kilot ei tipu vaikka oon todella muuttanut terveelliseempään suuntaan ruokailut ja salitreeniä 2 krt viikossa ja 3-4krt aerobista. Innoissani lähden kokeilemaan :)

  13. Tanja sanoo:

    Varovaisen innoissaan mukana ollaan! Tiivis kevät tulossa joten jaksaminen on vähän kortilla, mutta kesähäihin ois painetta olla kunnossa. :D Joten kaikki vinkit imen itseeni ja teen minkä pystyn! Toi ateriasuunnittelu taitaa olla se ykkösjuttu johon pitäis nyt satsata…
    Ykköspaketti kuulostaa houkuttelevammalta! :–)

  14. Kirsi sanoo:

    Odotan innolla kaikkia ruokaohjeita. Sun pitsapohja ohjeella tehty monet maukkaat pitsat. Ja riisipasta on jäänyt vakikäyttöön.

    PAketti 1. olis mun valinta.

  15. Heidi sanoo:

    Kuulostaa tosi hyvältä kokonaisuudelta
    Jos alkais vihdoin tuloksia saamaan aikaiseksi…

  16. Ilppa sanoo:

    Hei! Treeni ja ruokavalio saa minut kihertelemään innostuksesta ja motivoitunein mielin lähden haasteeseen mukaan. Mietin tässä miten ruokailut kannattaa rytmittää, kun usein treenaan heti aamusta vuorotyöstä johtuen klo 07-10 välillä. Että vaihtaako vain lounas ja treenin jälkeinen ruoka paikkaa keskenään.

    Ja paketti 1 olisi kiinnostava :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Joo kyllä, eli aterioiden paikkaa voi tosiaan vaihdella oman treenirytmin mukaan, niin että palautusaterialla olisi aina ne hiilarit! :)

  17. Jenni sanoo:

    Mukana ollaan!:) Tätä mä olen odottanut koko viime viikon ja nyt vihdoin pääsee kokeilemaan. Tosi mukavaa, kun olet huomioinut kasvisruokailijat, kerrankin ruokavalio mikä ei ole broilerii täynnä.;) Paketti 2 kiinnostaa enemmän.

  18. Reesus sanoo:

    Ihan superinnolla osallistun haasteeseen. Syksy on mennyt sairastellessa ja pullamössöillessä, joten motivaatiota muutosta kohtaan on! Paketti nro. 2 kiinnostaa.

  19. Caroline sanoo:

    Mä oon mukana! Tuntuu siltä että tämä haaste sopii mulle todella hyvin koska se tukee ruokavaliota ja muuta treeniä (thainyrkkeily) ja toivottavasti kehittääkin sitä. Kehityskuvat otettu jo! :)
    Paketti 1 kiinnostaa eniten.

  20. Tiitus sanoo:

    Oon ihan superfiiliksissä tästä haasteesta! Ihanaa ettei tarvitse vetää maitorahkaa/kananmunia/raejuustoa kolmesti päivässä tai punnita ruokia. HIIT-treenit kuulostaa mahtavilta, kerrankin vaihtelua perus 3xsali ja lenkit tyhjällä vatsalla -meininkiin. Tää todellakin on hyvä alotus koko loppuelämän muutokselle, eikä mikään kuuden viikon pikadieetti. Mahtavalla fiiliksellä kohti kesää ja parempaa oloa ja kroppaa! Paketeista kiinnostaa 1. :)

    ps. Tää on aivan mahtava blogi ja sä Aino oot mun uus idoli ;)

  21. Eveliina sanoo:

    Hyvältä kuulostaa erityisesti kun tuot tässä ruoka-asiassa selkeästi esiin oman kehon kuuntelun! :) HIIT-treenit menee varmasti testiin, vaikka saatan tehdä niitä myös grittien muodossa. Salitreeni myös itselleni hyvä. Viihdyn salilla,mutta niin moni muu treenimuoto on kuitenkin loppupeleissä mieluisampi itselleni. Tuollaisen kokonaisvaltaisen treenin luulisi viikkoon mahtuvan.

    Paketti 1 kiinnostaa :)

  22. Saara sanoo:

    Huippua! 1. Paketti.

  23. Erika R sanoo:

    Mahtavaa! Ensimmäistä kertaa voisin ottaa osaa tällaiseen.. Positiivisella mielellä ja mielenkiinnosta erityisesti :-) Ensimmäistä pakettia kiinnostaisi kokeilla!

  24. Jossu sanoo:

    Kiva haaste ja hienoo, että voi soveltaa vegaani ruokavalioon! :) Tosin itsellä ruokavalio on jo todella puhdas ja terveellinen. Ainut mihin pitäisi kiinnittää huomiota on tuo treenin jälkeinen ateria. Niin ja paketti 2 kiinnostaa. ;)

  25. Sari sanoo:

    Mukana ja paketti 1

  26. henza sanoo:

    Innolla oon mukana haasteessa! En välttämättä täysin pysty noudattamaan ruokaosiota koska kerran päivässä tulee yliopistolla syötyä enkä muutenkaan tykkää olla liian orjallinen :D Silti on kiva kun saa vinkkejä esim. välipaloihin :) valitsisin paketin 1

  27. Marjo sanoo:

    Loistava haaste jälleen kerran! Mukana ollaan Kiinasta käsin.
    Paketti nro 2 kiinnostaa :)

  28. Noora sanoo:

    treeniosiossa olen täysillä mukana, ruokavalioon olen hieman pettynyt, sillä olisin juuri halunnut tarkat määrät sekä ohjeet ja ehkä hieman enemmän vaihtoehtoja yms. Ehkä kuitenkin lisämotivaatiota ruokaosioon toisi arvonnan voitto ;) ja goji-marjalla varustettu paketti olisi erityisesti mieleinen!

  29. elina sanoo:

    oi tämän ruokavalion osalta olen ainakin mukana, muistuttaa minun normaalia arkiriokavaliota aika lailla, mutta aina voisi olla tarkempi ja vähän siistiä! ihanaa, kun ei tarvitse keittoövaa’an kanssa pelata :) paketti 2 kiinnostaisi enemmän.

  30. raisa sanoo:

    Jees! Haasteessa mukana :–) ruokavaliota en ihan kokonaan pysty noudattamaan, koska rahasyistä syön vain yhden kunnon lämpimän aterian päivässä koulussa. Treenin jälkeinen ”ruoka” täytyy siis soveltaa banaanilättyinä tai munakkaana yms.. Paketti 2 kiinnostais mua enemmän!!

  31. emily sanoo:

    Moikka!
    Oon ihan innoissani mukana, omat salitreenit alkaa vähän kyllästyttää ja kesää kohti kun mennään olisi kiva vähän saada muokattua omaa peilikuvaakin. Mitään hirveää kiristymistä en odota, enemmänkin hyvää oloa itselleen ja mielelle. Parasta on kun pääsee edes kerran päivässä pitämään oman hetken ja treenaamaan hyvin, oli se sitten salilla, kotona tai luonnossa. Ihan täysin en varmaan pysty noudattamaan liikuntaohjelmaa, koska matkusteltua tulee paljon, mutta on hienoa, että mahdollisuutena on tehdä treenejä vaikka hotellihuoneessa! Paketti 1 kiinnostaa vähän enemmän, molemmat kyllä tosi kiinnostavia ;)

  32. Laura sanoo:

    Vitsit Aino, oot kyllä ihan huippu kun jaksat meille tälläisiä väkertää! Mulla on vielä yksi toinen treeniohjelma menossa, mutta se loppuu helmikuussa, joten sitten ryhdyn tähän haasteeseen mukaan, sekä treeni että ruokaohjeet kuulostaa just hyviltä. Eli mukana ollaan, joskin vähäsen myöhässä sitten. Ja paketti numero 1 kiinnostaa.

  33. Salla sanoo:

    Hyvillä mielin mukana. Kiva kun oot painottanut ruokavaliossa kasviksia, niin vegaanillekin helppo soveltaa. Paketti 2 ois mun mieleen

  34. Laura sanoo:

    Ehdottomasti mukana haasteessa! Ruokapuolen aloittelen jo nyt ja lisäilen joukkoon treenit heti, kun tällä hetkellä kipeä polvi antaa myöten:)
    Paketeista camu camu-versio kiinnostaisi!

  35. Jenna sanoo:

    Aivan huipulta kuulostaa ja pyrin kyllä mahdollisuuksien mukaan noudattamaan. Paketti 2

  36. Elli sanoo:

    Lähden rennolla mielellä mukaan, ei paineita mutta pysyviä muutoksia haetaan :)
    Ottaisin paketin 2 mieluummin.

  37. Vera sanoo:

    Mukana ollaan! Ja 1paketti olis tosi mieluinen mm. sen sisältämän raudan vuoksi!

  38. sini sanoo:

    Innokkaalla mielellä mukana, ihanaa kun ruokavalio on niin helposti veganisoitavissa! Paketti 2 olisi huippu <3

  39. Annika sanoo:

    Sporttisella mielellä mukana ollaan. Haasteen kautta on mahdollista saada omaan elämään pysyvämpää tapaa erityisesti tuon ruokavalion avulla. Hienoa että kannustat juuri tähän eikä grammojen noudattamiseen. :) Paketti 2,kiitos

  40. Sini sanoo:

    Haaste vaikuttaa todella hyvältä, innostunut fiilis!! Paketti 2!

  41. Salla sanoo:

    Moi!! Ei voi muuta sanoa kuin että mieletön panostus sulla tähän blogiin! Vaatii varmasti melko paljon työtä tällainenkin haaste, iso arvostus sua kohtaan Aino :-)

    Olen mielenkiintoisilla ja odottavilla fiiliksillä messissä – ihan varmasti tulosta syntyy!

    Paketeista nro. 2

  42. Mariem sanoo:

    Hyvällä mielellä. Haastan itseni monipuolistamaan ruokavaliota, kasviksia menee jo nyt paljon, mutta yritän joka viikko kokeilla jotain uutta! Camu camu on ihanan pehmeää, jotan paketti 1 on suosikkini!

  43. mirkku sanoo:

    Moikka Aino! Hei tällaista ihan mielenkiinnon vuoksi kyselen eli suosittelet painottamaan hiilareiden syöntiä iltasella treenien jälkeen. Miksi näin? :) aina elänyt siinä uskossa et painotus ennen treenejä ja illalla mahd. Vähän. Kiitos jo etukäteen vastauksesta!

  44. Julia sanoo:

    Haasteessa mukana suurella innolla kun vihdoin mahdollisuus osallistua, tänään aamulla tuli tehtyä ensimmäinen treeni! Minulla on liikunnallisesta elämäntyylistä huolimatta hieman ”löysä” vartalo jota olisi mukavaa saada vähän kireämmäksi sekä oppia uusia tapoja treenata, HIIT on nimittäin mulle vielä hieman vieras harjoittelumuoto. Paketti 2 olisi mieluinen.

  45. Ella sanoo:

    Itselläni on opiskelujen kannalta hyvin intensiivinen ja työntäyteinen kevät edessä, joten poimin haasteesta sellaiset jutut, jotka eivät tässä elämäntilanteessa syö aikaa ja voimavaroja vaan päinvastaisesti tuovat lisävireyttä päiviini. Käytännössä tämä tarkoittaa ruokavaliota omiin mieltymyksiini mukautettuna ja lukurytmiini sovitettuna sekä treeneistä inspiksen nappaamista liikkumiseen silloin, kuin se aikatauluuni sopii. Tosi kivalta kokonaisuudelta vaikuttaa! Arvonnasta toivoisin ykköspakettia (:

  46. Susanna sanoo:

    Paketti nro 2 kiinnostaa.

  47. Anna sanoo:

    Paketti 2 kiinnostaa. Oon jo kauan halunnut kokeilla sun tyyliä syödä mutta tiedot ja mielikuvitus ei itsellä ihan riitä. Tää tuli siis kuin tilauksesta! Lisäksi liika mittailu ja kontrollointi ei ole paras vaihtoehto tällaiselle syömisongelmiin taipuvaiselle ☺

  48. emmi sanoo:

    Innoissani mukana! Ihanan monipuolinen ruokavalio ja eilen testattu jo ensimmäinen HIIT-treeni :-)
    Paketti numero 1 kiinnostaa!

  49. Jennun sanoo:

    Ruokavalio vaikuttaa huikean hyvältä ja mikä parasta; aineksia ei tarvitse punnita! Oon ehdottomasti mukana!!
    Paketti nro 1 kiinnostaa :)

  50. Sanni sanoo:

    Hyvältä kuulostaa, kaikkien mahdollisuuksien mukaan lähen tähän haasteeseen mukaan! :) paketeista molemmat kelpaisivat, viherjauhe tulee todella tarpeeseen!!

  51. Karol sanoo:

    Kuulostaa järkevältä ohjelmalta. Eka paketti kiinnostaisi :)

  52. K sanoo:

    Oon eläny tosi epäterveellistä ja rutiinitonta elämää viimeset puolvuotta, ja tänään kun arki vihdoin alkoi ei oo parempaa tapaa aloittaa kun tällä haasteella! Todella innoissani lähden seuraamaan, ja näistä paketti 1 kiinnostaa enemmän!

  53. Riina sanoo:

    Oi että, koko aamun tätä ohjelmaa innolla odottelin ja tämä kyllä ylitti odotukset ihan täysin! Olen niin innoissani mukana :) tää on nyt kokonaisuudessaan sellanen ohjelma mitä toivoin, eniten odotan väsymyksen ja inhottavan olon väistymistä ja tilalle kokonaisvaltainen hyvä olo! :)
    paketti 2 kiinnostaisi näistä enemmän :)

  54. Hanna sanoo:

    Haasteessa ja arvonnassa mukana! :) Kesäkunto 2016 ja parempi olo hakusessa. Tarvitsen monesti myös joskus motivaation treeniin ja ruokailuun. Mielenkiintoista nähdä, kuinka haaste toimii! :)

  55. Hanna sanoo:

    Hih, olenkohan ainoa joka odottaa vesi kielellä perjantaisia herkkuohjeita? ;D
    Paketti 1 kiinnostaisi enemmän, goijiin olen jo vähän kyllästynyt… :)

  56. Ida sanoo:

    Hei, olen vähän laiska etsiskelemään mitään niin kysynkin nyt täältä että paljonko proteiinia on hyvä saada päivän mittaan normaalisti ellei varsinaisesti liiku, ja onko mitään hyvää mittaria siihen paljonko liikkujan pitäisi proteiinia lisätä?

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Yleensä voidaan ajatella niin, että treenaavan ihmisen proteiininsaanti on suunnilleen 1,5 – 2,5 grammaa proteiinia jokaista kehon rasvatonta painokiloa kohti. Eli jos painaa esim. 60 kiloa ja rasvaprosentti on vaikka 20%, on tällöin kehossa rasvaa 12 kiloa, jolloin rasvattomaksi painoksi jää 48 kg x 1,5 = 72 grammaa proteiinia. =)

  57. Sarana sanoo:

    Moikka Aino!
    Iso kiitos treeni- ja ruokaohjelmasta. Ihan kiva huomata, että ruokavalio on jo ihan hyvin hallussa kunhan vaan muistaa syödä ;) Ja minulle käy ihan kumpi paketti vaan!

  58. Saara sanoo:

    Kiitos Aino tästä mahtavasta paketista! Treenivideot on taidolla tehty ja liikkeet on selkeitä.
    Mukava katsoa miten sinunkin ajattelu kehittyy vuosien aikana. Koko ajan vaan fiksumpaan suuntaan.

    Itse olen odottanut tätä haastetta. Oma ruokavalio on valmiiksi maidoton ja gluteeniton, en käytä alkoholia enkä valkoista sokeria. Mutta…. herkuttelen ihan liikaa terveellisillä herkuilla. Mansikoista ja cashewpähkinöistä tehty jätski on toki terveellistä ja ravinnepitoista mutta hups, siinä onkin helposti tuollainen 600kcal. Jos sellaisen vetää joka päivä normiruuan lisäksi niin kyllä se kropassa näkyy. On jäänyt päälle sellainen että joka päivä täytyy saada jotain hyvää.

    Tän haasteen myötä siirryn tuohon kerran viikossa herkutteluun. Toinen asia mihin yritän panostaa on kasviproteiinit. Kärsin erittäin herkästä vatsasta joten linssit, pavut yms ei sovi vatsalle yhtään. Sienetkin tuppaa turvottamaan mutta kokeilen kuitenkin quornia. Jospa vatsa ottaisi pieniä määriä sitä vastaan. Hamppuproteiini on aamusmoothiessa käytössä, ainakin aamupala on vegaaninen :).

    Tykkään kyllä tosi paljon sun blogista. Teet ihanan näköisiä ruokia terveellä järjellä ja oot ulkoisesti kyllä täydellinen motivaattori. Kukapa ei haluaisi siun kroppaa!

  59. Saara sanoo:

    Ai niin, paketti nro 1 kiinnostaa.

  60. Laura sanoo:

    Aivan huippua! Mukana ollaan. Todella kätevä ruoka-opas, sopivasti suuntaa antava. Plussana tietysti se että voi pitää yhden herkkupäivän :) innolla lähden mukaa haasteeseen, paketti 2 kiinnostaa.

  61. S sanoo:

    Jee messissä! Hankin nyt salikortinkin muutama päivä sitten, joten pystyn senkin tiimoilta osallistumaan haasteeseen. Paketeista mieluisampi on 2! :)

  62. Maria sanoo:

    Jei, täällä on yksi ruokavalio-osuuteen tyytyväinen vege ilmoittautuu mukaan haasteeseen! Myös hiit-treenit on lähellä sydäntä! :)) Osallistun arvontaan, ja mua kiinnostaa paketti 1!

  63. Sanni sanoo:

    Mitenkäs tuo tonnikala, onko tarkoituksena ostaa kalatiskiltä vai säilyketonnikalaa (vedessä vai öljyssä)?

  64. Nopnop sanoo:

    Ruokavalio kuulostaa tosi hyvältä, eikä liian vaikealta toteuttaa! Ton tyyliseen syömiseen olen tähdännyt jo jonkin aikaa. Nyt vois vihdoin alkaa tekemään smoothien aamupalaksi… Paketti 1 kiinnostaa enemmän!

  65. Tuulia sanoo:

    Innoissani odotan haastetta. Kunhan tuun eka terveeks et pääsenaloittamaan.
    Paketti 2 mieluisampi.

  66. Sonja sanoo:

    Jee, oon ihan innoissani tästä. Treeniohjelma oli kiva ja ruokavalio näyttää myös hyvältä. Vähän samaan tapaan syön jo valmiiksi joten ei tarvitse paljoa muokkailla :)

  67. Anna-Kaisa sanoo:

    Innolla oon mukana, ruokavalio vaikuttaa monipuoliselta ja toteutettavalta :) Paketti 1 kiinnostaa enemmän!

  68. Sanna sanoo:

    Hyvällä fiiliksellä mukana!! Oon omaan tahtiini tällai vuosi jälkijunassa noudattanut tota sun beach body 2015-haastetta ja päässyt hyvään alkuun ja saanut kivoja tuloksia. Sopivin askelin,pysyvästi :) Nyt hyvä vaihtaa tähän ja olla ajantasaisesti muiden mukana! Jes :) paketeita kiinnostaisi numero 1.

  69. Anna sanoo:

    Mielenkiinnolla mukana
    Paketti 1 kiinnostaa.

  70. Emilia sanoo:

    Olen niin innostunut! Helppo saada lisää motivaatio kun on tällainen kiva ohjelma tarjoilla.

    Paketti 2 kiinnostaa.

  71. Sofia sanoo:

    Ihan superinnoissani oon lähössä haasteeseen mukaan! :) ja ykköspaketti kiinnostais hurjasti!

  72. Sofia sanoo:

    Oujee! Huomenna siis syödään tätä! :D
    Kuulostaa tosi mukavilta ruoilta ja kiva kun siihen mahtuu myös vaihtelua! Värikästä ja ravinnerikasta at its best!

  73. Helena sanoo:

    Siisti treenihaaste. Mukana innolla ja paketti 2 kiinnostaa.

  74. emsu sanoo:

    tämä tuli kuin tilauksesta, kävin juuri bio-signaturessa viime viikolla ja nyt olen hiilarittomalla jonkin aikaa. ihanaa, kun on valmiit ohjeet joita vain soveltaa :) treeneihin en vielä lähde mukaan, mutta ensi kuussa sitten :) kiva, kun olet ajatellut meitä aloittelijoitakin. ajanpuuttetta ei ainakaan treenien suhteen voi syyttää, jättää yhden gossip girl- jakson pois illasta niin kas kummaa, kun alkaa löytymään aikaa treenata ;D. paketeista kiinnostaa nro. 1. piti vielä kysyä, että onko tuo 4 parapähkinää siis yksi ateria?

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      HUPS! Parapähkinät ovat siis lisänä sille aterialle minkä valitsee :D korjaan tekstiin!

  75. Kati sanoo:

    Ruokavalio vaikuttaa toteuttamiskelpoiselta ja kiinnostuin jopa ensimmäistä kertaa viherjauheestakin, joten taidan hypätä mukaan jossain vaiheessa, kiitos paljon inspiraatiosta! :)

  76. Mirka sanoo:

    Tottakai innostunein fiiliksin mukana!! Valitsisin paketin 1 :)

  77. Iida sanoo:

    Olen juolukuusta jo odottanut tätä! Olen aloittanut hieman jo ;) Mutta tämä on niinh hyvä kun et laita tarkkaa märää, koska ainakin minua se ahdistaa :D Paketti yksi olisi kiva!

    :)

  78. riina sanoo:

    Musta tuntuu, että haasteessa on mulle paljon opeteltavaa eikä sen toteuttamisesta tule helppoa, mutta aion yrittää täysillä! :) Haluaisin voittaa paketin 2.

  79. Kaisu sanoo:

    Kuulostaa hyvältä! New year me haaste on itsellä jo alkanut, tämä mukava lisä et saadaan myös ruokailutottumukset kondikseen! Ehdottomasti paketti 2!

  80. Laura sanoo:

    Odotan innolla haastetta! Nyt toivon saavani ruokavalion lopullisesti kuntoon :) paketti 1 houkuttaa

  81. veepu sanoo:

    JEE, ruokavalio kuulostaa mahtavalta! Pientä viilausta vaille noudatankin juuri tällaista ruokavaliota. Vegaanilta 100 pistettä kasvisruokavalion noudattamisesta, vielä kun vaihtaisit heraprotskun kasvisversioon niin a vot! :)
    Ja arvonnassa itseäni kiinnostaa molemmat vaihtoehdot, mutta erityisesti nro 1!

  82. Anni v sanoo:

    Kiitos tuhannesti kun jaksoit tämmöisen järjestää! Olen mukana aloittelevana kasvisruokailijana. Tein jo äsken pyramiidi hiit treenin ja tuli kyllä kunnolla hiki pintaan. Hiit treenit ovat minulle aika uusi juttu vielä mutta ihan toivottua vaihtelua salitreenille. Jos onnetar suosii niin paketti 2 olisi mieluisa.

  83. Ida sanoo:

    Både träningsprogrammet och matschemat låter bra! Nu kör vi! :D paket nr 1 väljer jag!

  84. ebbs sanoo:

    Mukana innolla :) paketti 1 kiinnostaa enemmän!

  85. Maria sanoo:

    No nyt kuulostaa oikeanlaiselta haasteelta! :) Olen ollut kohta 1,5kk ilman lisättyä sokeria ja pikkuhiljaa muuttamassa koko ruokavaliota parempaan suuntaan. Noita eri jauheita olen aina miettinyt kokeilevani mutta en koskaan ole ostanut kun ne tuntuu niin jotenkin kaikaisilta, siis tottumattomalle ovat ihan kuin toisesta maailmasta. Mutta nyt kyllä opettelen niidenkin käytön tähän samaan muutokseen (insert haba-emoticon) ja jos ei arpaonni suosi täytyy varmaan vihdoin jostain ostella noita.
    Saankohan mä töihin asti smoothien raahattua? Sulta varmaan löytyy jauheisiin tehtyjä smoothieohjeita jo valmiiksi, mutta jos ei niin kiitos kaunis jos niitäkin voisi vinkkailla :) Molemmat paketit siis kiinnostaa ja varmasti niille tulisi käyttöä.

  86. Iiris sanoo:

    Huippufiiliksillä mukana. Ihanaa kun ei tarvii gramman tarkkuudella mitään mitttailla. Ykköspaketti kiinnostais :)

  87. Maija sanoo:

    Noniin, nyt se nro 3 haaste taas lähtee käyntiin! Summer fit 2016! :)
    Ekassa haasteessa olin enemmän ku täysillä mukana, kakkosessa treenit jäi vähä vähemmälle ja mehut jäi valmistamatta.. Ja nyt kolmosessa yritän olla taas täysillä mukana! Pakko myöntää, että ne Hiit treenit on mulle uusinta uutta ja siks täytyy lukasta vielä useemman kerran että miten se nyt menikää.. Ja ladata se Tabata homma..
    Mutta ruokavalio on kiva! Aika sama kuin mulla nykyään, mutta aamupala mulla on ollu ehkä liianki hiilaripainoitteinen niin sitä vois viilata. Ja olla ahkerampi smoothieiden valmistaja, nyt kun sain lahjaks uuden Vitamix:in!
    Kiitos vielä Aino upean haasteen luomisesta ja tästä se lähtee!! Tsemppiä haasteeseen myös sinulle, jos siis oot mukana?
    Paketti 1 olis ihan huippu! :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kyllä mä oon toki mukana, hieman soveltaen kun oma rytmi on vähän erilainen kun useimmilla niin syön vielä vähän lisää tähän päälle :D

  88. Roosa sanoo:

    Oon sairaan innoissani! Ihan käsittämätöntä kuinka jaksat järkkäillä tälläsiä juttuja ilmaiseksi lukijoille, ei tällästä moni bloggaaja tekis! huhhuh :)
    Pyrin tällä treeniohjelmalla vähentämään treenejä, mutta toki parantamaan laatua. Oma salitreeni on alkanu maistumaan puulta tässä hiljattain, joten tuli tosi hyvään saumaan…
    Ja paketti 1 olisi mieluisampi!

  89. Lotta sanoo:

    Olen todella fiiliksissä tästä haasteesta! Paketti 1 olisi mahtava!

  90. Meliina sanoo:

    Heippa! Haaste kuulostaa todella hyvältä, ja mikä parasta, suurin osa ruoista onkin jo jokapäiväisessä ruokavaliossani mukana :) Hyvillä mielillä siis haasteeseen! Jos voitan arvonnassa, mieluisin paketti olisi paketti 1 :)

  91. venla sanoo:

    Nyt on semmonen tunne, että tää haaste viedään onnistuneesti loppuun asti ja motivaatiota riittää. Kiitos Aino, kun jaksoit järjestää! Niin ja paketti 1 ois kiva saada :)

  92. riina sanoo:

    100% mukana, jihuu!!
    paketti 2 kiinnostelee enemmän :)

  93. Lily sanoo:

    Tätä haastetta olen odottanut! Toivon, että tulevaisuudessa tämän tyylinen tapa ruokailla kasvattaisi suosiotaan ja että numeroilla ruokailun suosio vähenisi. Kiitos viime vuotisten postauksiesi, noudatan jo aika lailla tämän tyyppistä tapaa ruokailla, ennen kun laskin vain makroja.. Aion silti osallistua haasteeseen, sillä valittavana näyttää olevan muutama uusi vinkki aterioille. Sitä kun aina itse tuppaa jumittuvan samoihin ruokiin ja aterioihin. :)

    Paketti 1 kiinnostaa, camu camua en ole aiemmin kokeillut!

  94. Pauliina sanoo:

    Moi! Testasin eilen intersport treenisi ja se oli ihan huikee ja iski todellakin myös tälläseen sali-treenaajaan! Tänään on reidet, pakarat ja rintalihakset hellänä xD Ruokavalio on itsellä ollut jo pidempään tämän tyylinen, mutta olen luvannut itselleni, että koitan osana tätä haastetta korvata osan eläinkunnan proteiineista kasvisruokavalioon sopivilla versioilla. Eli inspiroitunein mielin mukana sekä treenin että ruuan suhteen. Viherjauhetta en ole vielä koskaan kokeillut, kun uskottelen itselleni että pärjään ns.tuoreilla vihreillä, mitta tähän aikaan vuodesta tarjonta on melko heikko ja siksi mielelläni kokeilisin viherjauhetta ja noista paketeista tuota gojimarja settiä mielummin. Kiitos kun jaksat panostaa näihin haasteisiin!

  95. Leena sanoo:

    Paketti 1 jos arpaonni suosii.

  96. Pullapulla sanoo:

    Iso kiitos vaivannäöstä, mukana ollaan! Ruokavalio muistuttaakin kovasti jo noudattamaani ruokavaliota, ehkä siis teen jotain jo oikein!:D

    Treenipäivät tosin aiheuttavat päänpaivaa syömisien kanssa. Syön aamupalani jo klo 7 arkisin ja siitä eteenpäin oikeastaan säännöllisesti tasan 3 h välein (klo 10, 13, 16, 19/20). Päivällisen ehdin töiden jälkeen syömään klo 16 ja sitten treenin jälkeen syömisiä ”jää jäljelle” vain iltapala (ellen sitten yritä hirmuisessa nälässä mennä suoraan töistä salille). Riittääkö treenin jälkeiseksi ateriaksi tällöin vain yksi annos ennen nukkumaanmenoa vai pitäisikö mukaan mahduttaa vielä joku palautusjuoma? Kaloreihin ei tosin oikein meinaa mahtua kuusi ateriaa päivässä…:D Iltapalani/treenin jälkeinen ateriani on usein juuri ollut aika iso puuroannos banaaneineen ja raejuustoineen, mitä mieltä? Kiitos jos osaat neuvoa!

    Ja arvonnasta kiinnostaa enemmän paketti 1, camu camut olisivat uusi tuttavuus!

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Mitä jos siirtäisit puuron ennen treeniä ja söisit lämpimän aterian treenin jälkeen vasta? Näin saisit vähän enemmän sapuskaa palautumiseen ja olo olisi kylläisempi illan ajan? Mun mielestä treenin pystyy tehdä tehokkaasti myös ilman kunnon ateriaa alla, mutta treenin jälkeen sitten taas tarvii enemmän sitä ruokaa. :) Toki tääki yksilöllistä!

      • Piya sanoo:

        Moikka! Tähän pakko kommentoida, että minullakin tuntui hankalalta pienen välipalan jälkeen lähtee reenaamaan ilman kunnon hiilariateriaa, mihin olen tottunut. Mutta tänään teinkin niin, että puurot ennen reeniä ja hiilariateria sit iltapalaksi. Hyvin toimi! Huomenna kokeilen reeniä sen välipalan voimin. Kiitos Aino vaivannäöstä. Mukana ollaan kuten joka vuosi, Hiitit lähellä sydäntäni ja paketti nro 1 olisi kiva.

  97. Pirita sanoo:

    Haaste otettu vastaan! Elämäntaparemonttia kaivataan varsinkin nyt, kun muutto takaisin Suomeen rapakon takaa edessä ja kiloja on päässyt kertymään.. Kuntosalille on jo liitytty täältä käsin, mutta vielä pitäisi saada syömiset kuntoon. Toivottavasti stressi hellittäisi…

    Paketti 1 kiinnostaa enemmän. :)

  98. iida sanoo:

    Odotan innolla ruokavaliomuutoksen positiivisia vaikutuksia, kuten energisyys! Paketti 1 olisi mieluinen :)

  99. Jenny sanoo:

    Mukana asenteella, että nyt riitti! Haluan päästä takaisin arkeen ja hyvinvoivaan elämään. Pitkän sairasloman myötä treenaamattomuus + pakollinen laiskottelu vaikuttivat myös syömistottumuksiini. Millään ei ollut oikeastaan mitään väliä. Kyllä minä sain käydä kävelyllä, mutta en pidä kylmästä, joten liikunta jäi kokonaan hetkeksi. Tilanne on se, että kunto on nollassa ja kaikki turha mässäily näkyy vyötäröllä. Olo on kuin pullataikinalla :’D Mutta nyt kun on ihan hyvin kuntoutunut leikkauksen jäljiltä niin on aika ottaa taas itseäni niskasta kiinni. Suunta on siis vain ylöspäin! Mulla asenne ei ole mikään kovin tiukka (ei kiellä mitään kokonaan), kunhan saa riittävästi oikeanlaista ravintoa ja jättää ne turhat ylimääräiset mässyttelyt vähemmälle. Täältä saisi hyviä inspiksiä :) Joskus itsekin sanoit, että hyvä vähentää huonoa. Huomenna menen ekaa kertaa muutamaan kuukauteen kokeilemaan vanhaa harrastustani. :) Odotukset ovat erittäin alhaiset, mutta tuleepa kokeiltua. Tuleepa elettyä!

  100. Taru sanoo:

    Mukana ollaan hyvin innokkailla fiiliksillä. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Vaikea päättää kumpi paketti, vaikkapa toi 2. Oon jo pitkään halunnut testata viherjauheita, en vaan oo raaskinut ostaa. Toivottavasti arpaonni suosii ja saan testaukseen(sit on helpompi ostaa tuote, kun on jo kokeillut)

  101. satuli sanoo:

    Ihanaa kun ruokavalio ei ole liian ”tiukka”! Saa itse soveltaa ja opiskelijabudjettikin taipuu tähän. Myös treenit vaikutti hyviltä ja hikisiltä, innolla (ja kauhulla) lähden mukaan!

  102. iinamaj sanoo:

    jokohan tähän haasteeseen saisin lähettyä mukaan! oon pari aikasempaa seurannu sivusta mutta en oo varsinaisesti osallistunu. nyt vaikuttaa niin kivalta että ehkä yritän ainakin, ruokavaliota ja etenkin ateriarytmiä pitäs saaha kuntoon joka tapauksessa. pitää vaan jaksaa ja muistaa suunnitella ja valmistella ruokia etukäteen, niin kyllähän se sitten sujuu :) paketti 1 jos arvonnassa onni suosisi!

  103. Laura M. sanoo:

    Ehdottomasti mukana, ruokavalio näyttää todella hyvältä! Paketti 1 olisi mieluisin!

  104. Maiju sanoo:

    Innolla odotan tulevaa! Ruokavalio vaikuttaa hyvältä ja ei liian tiukalta :) Paketti 2 olisi mieluisampi.

  105. Emilia sanoo:

    Oon innoissani, kiva päästä kokeilemaan uusia treenejä ja ruokajuttuja:) paketti 1 :)

  106. HeidiMaria sanoo:

    Huippufiiliksellä mukana! Kuukauden sairastelun aiheuttama treenitauko päätty just yhellä tän haasteen treeneistä! Kiitos paljon tästä haasteesta, ihan huippi blogi muutenkin!
    Paketti1 ois mieluisampi mulle..

  107. Hanna sanoo:

    Ihan huikeen hyvän ja monupuolisen olonen paketti! Eiköhän tällä tuloksia saada ;) paketti 1 kiinnostais kovasti

  108. Sofia sanoo:

    Oon kyllä ihan mielenkiinnolla mukana, toi kasvispainotteinen ruokavalio ja siihen itsensä haastaminen kiinnostaa! :) Paketti 1 kiinnostelee eniten! :)

  109. Paula sanoo:

    Innolla odotan tervehtymistä, että pääsen mukaan haasteeseen myös liikunnallisesti. Nyt jo kolmatta vuotta osallistun kesähaasteeseen, mutta tällä kertaa ajattelin panostaa täysillä. Hienoa, että nyt on kasvisruokavaliokin huomioitu tässä ruokavaliossa niin voin minäkin noudattaa.Paketeista valitsisin 2.

  110. Carolin sanoo:

    Nyt kun oon lukenut sun postauksia niin polttavan innoissaan mukana ollaan! paketti numero 2 olis aivan huikee lisä ruokavalioon!

  111. Anna sanoo:

    Olen todella innoissani, koska olen opiskelija, en voi ostaa kalliita valmennuksia. Kiitos tuhannesti, kun sinä teet suuren työn auttaaksesi muita! Se on todella sydämellistä. Eli innolla ja motivaatiolla mukana. Ja vegaanina otan terveellisiä herkkujuttuja mielellään vastaan.
    Tuotepaketti 1 olisi mahtava!

  112. Lisko sanoo:

    Olen innoissani haasteesta, sillä se tähtää monipuoliseen hyvinvointiin pidemmällä tähtäimellä.
    Camu camua olisi huippua testata, eli paketetista valikoituisi nro 1.

  113. Sini sanoo:

    Vaikuttaa iha huipulta! Mukava saada urheilijan arkeen selkeyttä ruokien suhteen, vaikken painoa haluakaan tiputtaa. Mukana ollaan :-)

  114. Katja sanoo:

    Kiitos Aino ruokavalio ohjeista! Todella monipuolinen ja hyvät ohjenuorat antava, innolla lähden noudattamaan :) Paketti 2 kiinnostaa.

  115. Annika sanoo:

    Jesss!! Paketti 2. :)

  116. Jennili sanoo:

    Ihan intona mukana, kiitos tästä :) Pientä lisähaastetta itselleni tuo se, että olen raskaana, joten aion vähän höllätä treenejä ja noita kaikkia hyppelyitä en varmaan pysty tekemään, mutta ajatuksena terveellistää ruokavaliota ja yrittää pitää liikunta tiiviisti mukana raskaudesta huolimatta. Alkuraskaus meni pahassa olossa ja kamalassa väsymyksessä vähän mitä sattuu syöden…

    Kysymys: tiedätkö uskaltaako viherjauheita käyttää raskaanaollessa? Ennen raskautta tuli kyllä käytettyä viikottain, mutta nyt en oo käyttänyt..

    Paketti nro 2 mulle :)

  117. Veera sanoo:

    IHAN MAHTAVAA! Ja niin kiva että kasvissyöjät huomioitu!! Iha sata prossaa messissä! Eka paketti 1 houkuttelisi :)

  118. Jessica sanoo:

    Nyt pakko sanoa, että näyttää todella hyvältä ja monipuoliselta! :) Tähän on lähdettävä mukaan. Iso kiitos sulle, kun jaksat tällaisia väsäillä meille lukijoille. Ihan mahtavaa! Paketti 1 kuulostaa mielenkiintoiselta, koska tuo camu camu on aivan uusi tuttavuus.

  119. Nea sanoo:

    Aivan mahtavat fiilikset! Oli tän alkuvuoden paras uutinen kun luin tästä bikini fit haasteesta! Juuri tällaista olen odottanut! Kiitos sulle mahtavasta panoksesta! Paketti 2 olis noista vaihtoehdoista ehdottomasti mun juttu! :)

  120. Laura sanoo:

    Oon innoissani mukana tässä hyvältä vaikuttavassa haasteessa!!:) Ja molemmat paketit kuulostaa tosi hyviltä, mutta taidan kallistua jälkimmäiseen.

  121. Tii sanoo:

    Kiitos hienosta haasteesta! Mä en oo ikinä noudattanut mitään diettiä, mutta tästä voisin hakea inspoa. Viherjauheitakaan en ole testannut, josko nyt ois aika? Paketti 2, kiitos.

  122. Lauriina sanoo:

    Innolla mukana! Paketti yksi kiinnostaa:)

  123. Sonja sanoo:

    Ruokavalio kuulostaa erittäin hyvältä – kokeiluun menee! Aikalailla on paljon jo niitä aineksia, mitä minun ruokavalioni jo sisältää :)

    Kiitos Aino, kun jaksat aina järjestää näitä ja tsempata sun lukijoita syömään terveellistä, ravitsevaa ruokaa, itseä rakastaen ja kuunnellen <3

    Jauheista molempi paketti parempi, mutta valitsen silti Camu Camu -jauheen, koska se on uus tuttavuus itselleni.

  124. jenna sanoo:

    Huikee haaste ja innolla mukana. Paketti 1 olis super hyvä lisä jokapäiväiseen käyttöön. :)

  125. Suivi sanoo:

    Odottavaisin mielin! Ollu vähän kaikenmoista kremppaa, niin toivon että pääsisi kunnolla treenaamaan.. Paketti 1 vaikutti kiinnostavalta koska camucamu olisi täysin uusi tuttavuus

  126. Roosa sanoo:

    Päättäväisellä ja tarmokkaalla, mutta kuitenkin superinnokkaana mukana! Paketti 1!’

    http://rosalias-inspirations.blogspot.fi

  127. Harjuhe sanoo:

    Oon mielettömän hyvillä fiiliksillä aloittamassa tätä haastetta! Arvostan tosi korkealle, että teet meille lukijoille ilmaisia ohjelmia. Lähden niihin mukaan huoletta, koska pidän sua erittäin osaavana ja luotettavana tyyppinä. Odotan innolla, millaisia tuloksia saan aikaan, koska ohjelma on tosi monipuolinen ja äärettömän tehokkaan tuntuinen! Haluaisin mieluummin paketin 1.

  128. mersu sanoo:

    Iloisin mielin lähden mukaan :) Ruokapuoli on jo kunnossa, toki aina voi opetellla kuuntelemaan omaa kroppaa vielä paremmin. HIIT-treenit vaikuttivat vaativilta, mutta kiinnostavilta. En ole ennen kokeillut vastaavanlaisia treenejä, nyt on jo korkea aika haastaa ittensä! :)

    Paketti 2 kiinnostaa :)

  129. Jaana sanoo:

    Odottaivin ja iloisin mielin tietysti! :) Paketti 2!

  130. Jutta sanoo:

    Tosi innokkaasti mukaan lähössä! Mahtava päässä tekemään hiittejä enemmän. Paketti 1 olis mukava saada testiin itselle.

  131. Jasmin sanoo:

    Mielenkiinnolla osallistun haasteeseen, paketti 2 olisi mieluinen :)

  132. Ida sanoo:

    Jee kerrankin järkevä haaste, jossa ei tarvitse grammalleen mitata jokaista kaurahiutaletta ja riisinjyvästä! Mahdollisimman hyvin pyrin toteuttamaan tätä ja olemaan mukana, sillä vaikka ruokavalio onkin perusterveellinen, on viime aikoina alkanut tapahtumaan turhia lipsumisia! Innolla odotan tuloksia!:)

  133. Ida sanoo:

    Ainiin ja paketti 1 kiinnostaa!:)

  134. essi sanoo:

    Innolla lähden mukaan!! Ohjeet tuntuu todella hyviltä. :) ja paketti 2 kiinnostaa!

  135. Essi sanoo:

    Paketti 1. Aion osallistua ruokavalion osalta haasteeseen, salitreeni pysyy kuitenkin mukana ja hiitit tulee kerran viikossa mukaan jonkin ajan päästä, tavoitteena kuitenkin mahdollisimman suuri lihaskasvu, ei laihtuminen.

  136. Jenni sanoo:

    Monipuolinen postaus! Vegaanikkona ja keliaakikkona kyseiset ruuat hyvinkintuttuja,omaan ruokavaliooni kuuluu vielä erityisen paljon hedelmiä, marjoja ja erilaisia kuituja. Molemmat paketit kelpaisivat tosi hyvin, mutta valkkaan nro. 1 ihan sen takia etten ole vielä maistanut camua. :-)

  137. Joanna sanoo:

    No nyt on hieno juttu, ei punnituksia. Vaihtoehtoja on vaikka kuinka, jippii. Kedä voi tulla ihan ajallaan, tää homma onnistuu! Kiitos, on niin kiva olla mukana. Niin ja jos arpa osuu viher ja camu camu :)

  138. maikki sanoo:

    Huippua et jaksat väsätä näitä haasteita!! :)
    Molemmat paketit kiinnostaa, mut pkt 2 ehkä hieman enemmän :)

  139. Nuppu sanoo:

    Kiitos haasteesta! Olen erityisen iloinen kasvisruoka-vaihtoehdoista. Paketti 1 kiinostaa.

  140. Liisi sanoo:

    Ehdottomasti mukana! ;) Kiitos näistä! Paketti 1 kiinnostaisi :)

  141. Hanna sanoo:

    Kiitos tästä ja mukana ollaan. Paketti 1. Olis kiva :)

  142. Johanna sanoo:

    Mielenkiinnolla mukana, katsotaan miten muijan käy :) tavoitteena kokeilla ruokavaliossa enemmän vegaanivaihtoehtoja ja rajoittaa herkut yhteen päivään. Paketeista kiinnostaa nro 2. :)

  143. Emmi sanoo:

    Moi! Kuulostaa todella hyvälle! Postaus antoi heti uusia ideoita, joten mukana ollaan :)

  144. Heidi sanoo:

    Ihanaa, nyt se alkaa! :) Aiemmissa haasteissa en ole päässyt kunnolla mukaan, kun on ollut kaikenlaista vaivaa ja ohjelmat on sitten vaan jääneet kesken… Nyt kun vaivat on selätetty, niin nyt ollaan täysillä mukana! Alkuvuoden ajan olen jo ruokavalioon kiinnittänyt huomiota, mm. nuo sokerit ovat jääneet pois ja olen myöskin kokeillut enemmän näitä kasvispainotteisia aterioita.

    Kiitos Aino hurjasti, kun jaksat tehdä meille lukijoille näitä ohjelmia! Oot huippu! :)

    Niin, ja paketti 1 kiinnostaa kovasti.

  145. Tiina sanoo:

    Kiitos hyvistä ruokavaliokuvauksista ja vinkeistä- näistä on helppo ottaa mallia! Paketti 2 kiinnostaa enemmän, koska tarkoitus olisi alkaa käyttää ohjeen mukaan viherjauhetta ja gojimarjat nyt on vaan niin hyviä! :)

  146. Jenny sanoo:

    Innostuneella mielellä mukana haasteessa! Ihanaa kun sulla on noin täysjärkinen suhtautuminen syömiseen ja treenaamiseen, harvinaista nykypäivänä… ;)

    Paketti 1 olisi mahtava!

  147. Tuija sanoo:

    Hieno haaste, mukana. Paketti 2

  148. Minna sanoo:

    Jess ruokavalio kuulostaa hyvältä ja helpolta noudattaa! Paketti 2 kiinnostaa, oon pitkään halunnu maistaa viherjauhetta :)

  149. Jenna sanoo:

    Jee tää kuulostaa hyvältä! Melko samanlaista ruokavaliota tosin noudatan arjessani nytkin, mutta tohon sokerin määrään oon aatellut, että pitäis kiinnittää ehkä entistä enemmän huomiota ja jättää kaikki turhat napostelut pois. Innolla mukana ! :) Molemmat paketit supereita, mutta en oo kokeillut camu camua koskaan joten 1. paketti kiinnostaisi enemmän!

  150. Julia sanoo:

    Oi, aika kiva että tuli haaste tällekkin vuodelle!
    Paketti 2 on enemmän omaan mieleen. :-)

  151. Sofia sanoo:

    Jee mukana ollaan taas, kiitos mahtavasta ja monipuolisesta ohjelmasta! Tällä kertaa haluan kehittää enemmän tuota ruokavaliota mutta noi HIIT-treenit kuulostaa myös niin hyviltä, joten niitä täytyy ryhmäliikuntatuntien ja tanssin lisäksi saada! :) Valitsisin tuon ekan paketin, sillä tällä hetkellä kärsin hieman B-vitamiinin ja raudan puutteesta.

  152. Emilia sanoo:

    Moi!
    Tää on paras ohjelma mitä sulla on ollu ihan heittämällä! :) tykkään just et ei oo nii tarkasti grammoittain kaikkea lueteltu vähän vapaampaa tällä tavalla. Ihanaa että oot ottanut kasvisruokavaliot myös hyvin huomioon! Oon tosi innoissani lähössä kokeilemaan tätä ja myös sitä treeni ohjelmaa :) ja paketti 1 kiinnostaisi kovasti toi camu camu jauhe kuulostaa todella hyvältä! Viherjauhetta käytän säännöllisesti mutta se pääsi loppumaan jokin aika sitten, tämä tulisi just niin tarpeeseen siis :D

  153. mims sanoo:

    ihan loistava haaste! :) innolla mukana, selkeät ohjeet eikä mitään kyseenalaistettavaa.

    2. paketti enemmän mun mieleen!

  154. Vellamo sanoo:

    Hyvällä fiiliksellä oon haasteessa mukana! Kirjoittelin ylös noita ruokavinkkejä jotta voin hyödyntää niitä parhaani mukaan, oma ruokavalioni kun on vähän sekavanlainen. Paketeista kiinnostaa nro 2

  155. anna sanoo:

    törkeen hyvä ruokavaliopohja! pari kysymystä kuitenkin tuli mieleen: käytetäänkö munakkaaseen myös keltuaiset? entä mitä nestettä smoothieen? paketti 1 olisi mieluinen :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Käytän munakkaaseen myös keltuaiset! =) Smoothiessa käytän ihan vaan vettä!

  156. haastevastaanotettu sanoo:

    Oon ihan sika innoissani tästä haasteesta, aion ottaa itteeni niskasta kiinni tällä haasteella ja päästä kesäkuntoon! Oon iloinen, kun järjestät näitä haasteita! Tsemppiä kaikille! :)

  157. haastevastaanotettu sanoo:

    Ja paketti nro 2 kiinnostaa!

  158. Jenni sanoo:

    Treeniohjelma tuntui todella hyvältä, fyysisesti raskaita liikkeitä, mutta se on vain hyvä! Mun pitää keskittyä varsinkin punnerruksiin, joissa on treenattavaa.. Ruokavalio puolestaan on hyvin pitkälti omaa ruokavaliotani muistuttava, ainoo vaan et aamu alkaa aina puurolla, hamppuöljyllä ja riisimaidolla :) arvonnassa viherpaketin ottaisin mieluiten.

  159. Annie sanoo:

    Hyvillä mielin mukana! Olen jo noudattanut viime vuoden ruokaohjelmaa toistamiseen tarkemmin nyt tammikuun aikana, enkä ole lopettamassa ainakaan ihan hetkeen. :) Viherjauheelle olisi tarvetta, joten valitsisin paketin nro 1.

  160. Pia sanoo:

    Ruokahaaste on mielenkiintoinen joten innolla mukana koko haastessa :)
    Paketti 1 olisi kiva

  161. taruvar sanoo:

    Tosi motivoiva ja muutenkin reilu myös innokkaalle kasvissyöjälle! Tykkään että otetaan monenlaiset ihmiset huomioon ja lähtökohdat ei tartte olla niinkuin heti ammattilainen :)

  162. ppa sanoo:

    Todella motivoitunein fiiliksin haasteessa mukana! Ruokavalio vaikuttaa näin ravitsemustieteitä opiskelevan silmään erittäin järkevältä =)
    Paketti 1 ois mieluinen!

  163. Ida sanoo:

    Innolla mukana! :) Ruokavalio näytti hyvältä,joten en malta odottaa millaisia tuloksia tulee :) Paketti 2 olisi mukava.

  164. Eve sanoo:

    Hyvältä vaikuttaa! Innoissaan olen mukana ja paketti 2 :)

  165. Anna sanoo:

    Innolla ja suurella motivaatiolla mukana! Mahtavalta kuulostaa ravinto- ja treeniohjelmat, semmosilta joiden avulla on helppo onnistua! Paketti numero 2 on mulle mieluisempi

  166. sisko sanoo:

    Hei hyvältä kuulostaa ruokavalio. Oletko muuten ikinä syönyt lidlin proteiinipastaa. Jos tiedät mitä tarkoitan niin mitä mieltä olet siitä:D ja paketti 1 kiinnostaa!!

  167. Eekku sanoo:

    Mukana, uteliaana! Huippua ettei tarvi punnita ruokia vaan kuunnella omaa kehoa paketti 2 kiinnostaisi!

  168. mirvu sanoo:

    Innolla ja kunnon motivaatiolla mukana! Haluaisin saada omat ruokailut luistamaan hyvin, nyt kun suuhun tulee laitettua mitä sattuu ja milloin sattuu. Paketeista numero 2 olis mun mieleen :)

  169. Matilda Virtanen sanoo:

    Tämä on sun ohjelmista EHDOTTOMASTI paras ja mun treeni- ja ruokaetiikkaani sopivin, joten isot propsit siitä! Yritän pyrkiä tähän ruokavalioon tässä syömishäiriöstä parantumisen ohella. Vaikka vielä on matkaa, niin tässä on jotain tavoittelemisen arvoista.

    Paketeista mun mieleen olisi ensimmäinen!

  170. Henni sanoo:

    Mukana. Goji-marja eli paketti 2 kiinnostaisi.

  171. Bea sanoo:

    Mukana Summeri fit 2016 sillä mielin että kevennellään kesää kohti ja itselle tämä kevät on aina uusien juttujen aikaa. Innostuin myös tästä ettei grammalleen punnita, uskon silloin muutoksen olevan pysyvämpää.
    Itselle paketti 2 olisi mieluisampi

  172. Annika sanoo:

    Ruokavaliota aion käyttää hieman soveltaen (esim. itse käytän soijaa) ja syön 95% vegaanisesti, mutta treeniohjelmaa en noudata, sillä itselläni tarkoituksena on kasvattaa lihasta eikä polttaa rasvaa. Jaettu saliohjelma sopii tavoitteisiini paremmin.

    Paketti 1 olis aika unelma! Camu camua en olekaan koskaan kokeillut:*

  173. Amanda sanoo:

    Ehdottomasti mukana, kiitos Aino näin tervehenkisestä setistä! Varmasti tuo tuloksia jo tuo ruokailujen säännöllistäminen, suunnittelu, sokerittomuus ja alkoholittomuus. Tämä on superhyvä runko, joka tuo varmasti vielä sitä hyvää mieltä ja lempeyttä mukana. :-) Paketti 1 kiinnostaa enemmän, kun en camu camua ole ikinä maistanut.

  174. Jasmiina sanoo:

    Löysin tämän haasteen tänään ja suurella mielenkiinnolla ja innolla lähden mukaan! Paketeista ottaisin ennemmin ykkösvaihtoehdon :) Ihanaa kun teet tällaiset selkeät ohjeet sekä ruokavalioon ja treeneihin!

  175. Piitu sanoo:

    Mukana :) tämä ruokahaaste kiinnostaa, koska se ei juuri eroa omasta ”normaaliruokavaliostani”, mutta paheeni on light-limsat ja satunnaisesti liiallinen alkoholin käyttö (helppoa syyttää opiskelijaelämää), joita pitäisi nyt vielä pyrkiä vähentämään. Paketti nro 2 kiinnostaa!

  176. Henna sanoo:

    Täällä myös yksi jonka mielestä tää haaste on ihan mahtava ja innolla siis lähdenkin tähän mukaan :) Todella hyvät neuvot myös kasvisruokavaliota noudattavalle, siitä olin erityisen ilahtunut :D Niin ja paketti 2 kiinnostaisi enemmän.

  177. Sanni sanoo:

    Oot kyllä ihan huippu, kun näet vaivaa tällaisten ruokaohjelmien laatimiseen! Ja tää on vielä niin lähellä omaa ruokaideologiaa, että on tosi helppoa lähteä mukaan, ei tarvitse muutoksia tehdä melkeinpä ollenkaan. :) Ja jos arvonnassa voitan, niin paketti 1:sen ottaisin mielelläni!

  178. oona sanoo:

    Mukana :) paketti 1 kuullostaa kivemmalle koska noita gojimarjoja on tullu maisteltua jo muttei camucamua haha :D

  179. Jeny1 sanoo:

    Odotan innolla uusia muutoksia omassa ulkonäössä ja jaksamisesssa! Paketti 1 olisi kiva!

  180. Suvirintala sanoo:

    Oon ihan täpinöissäni oottanu tätä haastetta ja todellakin innokkaana ja motivoituneena lähen toteuttaan!! Ja mua kiinnostaa enemmän paketti 1.

  181. Kata sanoo:

    Ihan loistavaa, miten jaat näitä haasteita ja ohjeita ihan ilmaiseksi, moni treenibloggaaja pyytää näistä ihan rahaa. Itse olen mukana enemmän ruokapuolella, sillä oma liikuntaharrastuksia + juuri tehty saliohjelma vievät jo jonkin verran aikaa, mutta ihan varmasti näitäkin treenejä tulen kokeilemaan ja haastetta muuten seurailemaan. Paketti 2 kiinnostaisi, on tässä viherjauhe ollut ostoslistalla jo tovin muutenkin!

  182. Riia sanoo:

    Laitoin juuri salikortin jäähylle puoleksi vuodeksi, mutta tätä treeniähän voi toteuttaa myös kotona ja ulkona kun vaan osaa vähän soveltaa! Stepperi ja parit painot vaan ostoslistalle.
    Paketti 1 olisi kiva voittaa.

  183. Jonna sanoo:

    Hyvällä mielellä olen mukana, tosin soveltaen sillä harrastan kilpaurheilua ja tällä hetkellä olen itse asiassa loukkaantuneena.. Mutta näistä saa hyvin vaihtelua treeneihin ja varmasti tulen tekemään enemmän ainakin sitten kun kroppa on kunnossa :) Paketti 1 kiinnosta.

  184. iina sanoo:

    Superhyviä ruokavinkkejä! Oli motivoivaa huomata, että syön jo nyt aikalailla tämän kaltaisesti :) arvonnasta valitsisin mielummin paketti 2 :)

  185. Heidi sanoo:

    Innokkaana mukana ollaan. Paljon treenivaihtoehtoja mikä on todella hyvä. Ja minä niin nautin Hiit-treeneistä :) Sopivat omalle kropalle kuin nakutettu. Paketti 1 kiinnostaa.

  186. satu. sanoo:

    Mukana ollaan varsinkin ruokavalion osalta! Vuorotyö ja sen mukanaan tuomat nopeat vuorokausirytmin muutokset tulee tuomaan hommaan omat haasteensa, mutta ehkä tähänkin tyttöön saadaan lisää virtaa ja energiaa, kun pistetään ruokailurytmi kuntoon ja vähän monipuolistetaan tuota treenipuolta. :) Paketti ykkönen olisi mulle oikein mieleinen, lähtee viherjauhe joka tapauksessa ostoslistalle.

  187. Pami sanoo:

    Olin ajatellut että en aloita mitään haastetta tai tarkkoja ruokavalioita nyt kun alkuvuosi on ollut niin haastava, että en halua mitään ylimääräisiä stressitekijöitä nyt. Mutta tämä ruokavalio on niin fiksusti toteutettu, että tähän voisikin osallistua :) Valitsisin paketti nro. 1.

  188. Reetta R sanoo:

    Jess, haaste kuulostaa tosi hyvältä!! Innostuneena olen mukana :D !!

    1. Paketti kiinnostaa enemmän :)

  189. Minelli sanoo:

    Jee! Hieno haaste! Ehdotomasti mukana. :) Paketti 1, jos arpaonni suosii.

  190. _paivijohanna_ sanoo:

    Varovaisin mielin mukana. Josko nyt pitkästä aikaa tsemppaisi itsensä salille tämän myötä :). Paketti 1 olisi kiva saada.

  191. jenka sanoo:

    Hei olis huippua voittaa arvonnassa! Minulle ehkä enemmän mieluinen olisi paketti 1. Toivottavasti arpaonni suosii! :) Kiva kun jaksat järjestää näitä haasteita, täälä ainakin innolla mukana!:)

  192. iris sanoo:

    Treenaan ja syön todella terveellisesti muutenkin, mutta ajattelin nyt ensimmäistä kertaa jollain tasolla soveltaa tätä! Omat salitreenit on aika ohjelmoidut jo, mutta noita HIIT- treenejä kyllä voisin ottaa viikkoihin mukaan. Ruokavaliotakin vois vähän tiukentaa, mulla (lähes) kasvissyöjänä tuppaa olemaan ruuat aika hiilaripitoisia ja proteiinin saannin kanssa pitäis välillä tsempata.
    Tää on kyllä huikeeta, että viitsit tälläsiä ohjelmia väsätä!! :)

    Ja paketti 2 vei tiukasti voiton :)

  193. Ssoi sanoo:

    Hyvillä fiiliksillä mukana ollaan!:) ruokavalio ja treenit vaikuttaa hyvältä:)

    Paketti 1 ois mieluinen

  194. Hanna sanoo:

    Jälleen mukana haasteessa. Kiva saada motivaatio tsemppaus haasteen myötä, edeliselläkin kerralla toi oman kivan motivaatiolisän uudet ideat treenaamiseen ja se että ohjeet ovat niin laajat sekä treenissä että ruuassa joista on kiva muokata itselle sovivat :) Ja arvonnassa paketti yksi olisi kiva.

  195. Noora sanoo:

    Ruokavalio vaikuttaa erittäin monipuoliselta ja mielenkiintoiselta, jos samalla saisi avun mm. vatsan toimintaan ja yleiseen hyvinvointiin, joten odottavaisin mielin ollaan mukana :) paketeissa kiinnostaa erityisesti nro 1, camucamu on itselle täysin vieras, joten senkin takia varmasti kokeilemisen arvoinen :)

  196. nkkku sanoo:

    Hei, jo yhdestä parapähkinästä saa päivän saantisuosituksen verran seleeniä. 4-5 parapähkinää päivittäin syötynä aiheuttaa jo seleenimyrkytyksen riskin. Monipuolisesti pähkinöitä! :)

  197. Minttu sanoo:

    Vaikuttaa varsin toimivalta paketilta! Erityisesti kasvissyöjien huomioiminen lämmittää mieltä :) Arpaonnen suosiessa valitsisin paketin 1, camu camuja kiinnostaisi testata!

  198. Maria sanoo:

    Mukana haasteessa! Se itseasiassa tuntuu jo tässä kohti helpolta, koska oma ruokavalio noudattaa pitkälti juuri tuota haasteen kaavaa! Uutta vinkkiä tuli välipalavaihtoehdoista ainaisen banaanin ja pähkinöiden/siementen rinnalle! :)
    Ja viherjauhe on lopussa, joten sitä kaipailen!

  199. emmi sanoo:

    Hei! Onko huono jos aamupalaksi syö puuroa raejuustoa ja smoothieta?

  200. Emmi sanoo:

    Haasteessa mukana mielenkiinnolla! :) Molemmat arvontapaketit ovat hyviä, mutta minulle paketti 2. olisi mieluisampi.

  201. rosa sanoo:

    Hei, kiitos mahtavasta ohjelmasta! Elämä on heitellyt vuosien mittaan, ja nyt on aika laittaa kroppaa kuntoon. Innostunein mielin siis kohti haasteita. Paketti 1 ja camu camut olisi kiva testata.

  202. Aurora sanoo:

    Mukana tottakai! Vaikuttaa oikein sopivalta ja tarpeen tullessa sovellettavalta ruokaohjelmalta, kiitos!! Paketti 1 kiinnostaa oikein paljon :-)

  203. heidiemilia sanoo:

    Kiitos tästä haasteesta, motivoituneena täälä ollaan mukana! Oli tossa melkeen 4vkoa treenitaukoa sairasteluputken takia, joten tuli just hyvään saumaan tämä :D tammikuussa jäi jo suurimmaksi osakai sokeri pois, nyt vielä.lisää kasviksia&vihreetä nii alkaa näyttää hyvälle! Paketti 1 kiinnostaisi enemmän :)

  204. johku sanoo:

    Haasteessa mukana! Eka hiit-treeni tehty ja kyllä tuntui:) Paketti 2 kuulostaa hyvältä.

  205. R sanoo:

    Heippa!! Ruokavalio vaikuttaa todella hyvältä, mutta mietin vaan että kannattaisiko mun syödä jotain lisänä tai tupla-annos jotain, jos haluan nostaa painoa samalla? :) Vai onko tämä riittävä ruokavalio? Kiitos Aino sulle huikeesta blogista, vaikutat niin älykkäältä ihmiseltä. :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Syöt vaan riittävän isoja aterioita ja toki voit lisätä jotain vielä jos mahtuu. Vaikka haluaa nostaa painoa, kannattaa silti syödä kalorit hyvistä lähteistä =) Lisää hiilarien määrää vaan kaikilla annoksilla niin sillä pääsee jo hyvin alkuun!

  206. Salla sanoo:

    Mukana haasteessa! Ruokavalion osalta pyrin aluksi karsimaan ylimääräiset herkut ja pikkuhiljaa ottamaan uusia ideoita päivän aterioihin. Hiit-treenien oheen valitsen 2x viikossa juoksua. :) Paketti 1 olis mieluisa!

  207. Ilona sanoo:

    Niin mukana!Treenit jo pari kertaa tehty ja en ole hetkeen hikoillut niin! Ruokavalio myös huippu.Kiitos että jaksat nähdä vaivaa ja oikeesti autat varmasti monia kohti terveellistä elämäntapaa.Paketeista kumpi vaan kävis.

  208. Kati Saari sanoo:

    Tää on niin tarpeellinen mulle. Tarvin kipeästi ruokavinkkejä. Oon vuoden käynyt aktiivisesti salilla ja tuntuu ettei mitään näkyviä tuloksia tule. Tiedän, että ruokavalio tökkii. Nyt on motivaatio kohillaan ruokavalion suhteen. Tämän arvonnan palkinnot olisi täydellinen startti uuteen alkuun. Paketti 1 on mun valinta. Jos kerrankin kävisi flaksi arvonnassa

  209. Tiitu sanoo:

    Aloitin ruokavalion tänään, ja ekat HIIT-treenit vedän huomenna. Suurkiitos, Aino!

  210. Sanni sanoo:

    Syödäänkö muuten ateria 4 myös lepopäivinä?

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Riippuu hieman päivän aktiivisuudesta, eli ei ole pakko väkisin syödä, mutta jos liikkuu muuten aktiivisesti ja ruokahalua löytyy, voi aterian sisällyttää myös lepopäiviin.

Kommentoi