TIMMIMPI ALAVARTALO

Päätin asettaa loppuvuodelle hieman uusia tavoitteita ja näin sopivasti kuun vaihteessa starttasin jälleen omat salitreenailut käyntiin. Kesällä tuli käytyä salilla, mutta nyt kun ohjaukset ovat olleet mukana, en ole tehnyt enää muuta ylimääräistä treeniä. Nyt tuli jotenkin sellainen fiilis, että tarvitsen jotain mihin panostaa ja aloitin samalla tiukemman ruokavalion. Tiukemmalla tarkoitan, että jätän ylimääräiset pois ja noudatan tuttua toimivaa kaavaa.

collage_fotor

peba pumppiin:D

Mulla on tulossa uusi nettivalmennus, jonka suunnittelen yhdessä ystäväni Lauran kanssa. Laura on siis myös joukkue kaverini kilpa-aerobic ajoilta sekä Personal Trainer. Suunniteltiin eilen tulevaa pakettia ja päädyttiin ohjelmaan joka keskittyy alavartalon kiinteytymiseen ja muokkaukseen. Treeniohjelmasta tulee todella monipuolinen ja etenkin pakarat saavat kovaa kyytiä. Ruokavaliolla keskitytään myös hormonitasapainon tasaamiseen, sillä usein etenkin alavartalon viimeiset rasvakertymät saadaan liikkeelle näillä pienillä hifistelyillä. Olen muuten kirjoittanut joskus aiheesta ihan oman postauksen aiheella Eroon alavartalon rasvakertymistä.

Kävin itseasiassa tänään aamupäivällä testailemassa yhden ohjelman treeneistä ja tarkoituksena olisi tietysti käydä muutkin setit läpi ennen kuin kuvataan ja laitetaan ohjelmat ostettavaksi. Sain ihan törkeen hyvät poltteet kankkuihin ja nyt vain toivon että selviän tulevasta viikosta kunnialla ilman älyttömiä lihaskipuja. 😀 Olemme suunnitelleet treenit niin, että niitä voi tehdä yhdessä ystävän kanssa ja näin ollen paketin voi ostaa myös edullisemmin kamun kanssa! Mun mielestä paras motivaattori treenaamiseen onkin se, että sopii treenitreffit kaverin kanssa. Täytyy vielä miettiä tarkemmin kuinka homman toteuttaa, mutta tällaisilla ideoilla ollaan lähdetty liikkeelle. Ohjelma tulee myyntiin marraskuun aikana.

Sain lauantaina vihdoinkin käsiini nyhtökauraa, jonka olemassaoloa aloin jo epäillä! 😀 Valmistinkin päivän palautusaterian nyhtökaurasta, parsakaalista, keräkaalista sekä riisipastasta. Yksinkertaista, mutta erittäin hyvää. Maustoin sapuskat kurkumiinilla, mustapippurilla sekä yrttisuolalla. 🙂 Kurkumiinista kirjoittelin tarkemmin viime viikolla täällä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt suunnitelmissa olisi heittää pää tyynyyn hetkeksi, jotta jaksan painaa vielä illan jumpat läpi. Oon valitettavasti kärsinyt pienistä uniongelmista viime aikoina, mutta yritän tässä parhaillaan löytää tasapainon ja lopettaa ylimääräisen stressaamisen! Tällä viikolla mulla on myös kaksi uutta kehon hoitoa/toimenpidettä testattavana, joista kirjoittelen lisää kokeilujen jälkeen enemmän!