UNEN MITTAAMINEN SYKETTÄ MITTAAVILLA LAITTEILLA + RIITTÄVÄN UNEN HYÖDYT

Kuuntelin tällä viikolla Väkevä elämä – podcastia aiheena uni ja asiantuntijana Henri Tuomilehto, joka on unilääketieteeseen perehtynyt erikoislääkäri. Jos uniasiat kiinnostaa ja etenkin jos ne eivät kiinnosta, kannattaa kuunnella tuo jakso Suplasta. Uni ja unihäiriöt ovat tapetilla nykyään ja on hienoa että nukkumisesta ja sen tärkeydestä on alettu puhua enemmän. Kuten tässä jaksossakin todettiin, monesti asiaan otetaan kantaa negatiivisesta näkökulmasta, eli toitotetaan vain mitä kaikkea unettomuus ja liian vähäiset yöunet saa aikaan. Tällainen pelottelu saa pahimmillaan aikaan vain enemmän stressiä, sillä aina kaikelle ei vaan voi mitään. Moniin asioihin pystyy vaikuttaa, mutta ei kaikkeen.

Yksittäiset huonot yöunet tai edes viikot eivät kaada koko pakkaa, mutta jos jatkuvasti vetelee liian vähäisellä unimäärällä, alkaa univaje syödä terveyttä ja vaikuttaa näin ollen myös mielialaan ja moniin muihin asioihin.

Liiallinen unen mittaaminen on myös turhaa, eikä esimerkiksi sykettä mittaavat kellot tai muut laitteet kerro unen laadusta riittävästi. Unen laatua kun ei voi mitata sykkeen perusteella. Kun unen laatua tutkitaan lääketieteessä, käytetään unipolygrafiaa eli polysomnografiaa jossa rekisteröidään mm. aivojen sähköistä toimintaa, johon rannelaitteet tai vastaavat mittarit eivät pysty. Mittarit ovat ihan hyviä apureita esimerkiksi unen määrän seurannassa ja osa niistä kertoo suuntaa antavaa dataa myös laadusta, mutta en itse lähtisi stressaamaan tällaisten laitteiden antamista tuloksista liikaa.

Mainitsin alussa, että kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta osaan myös voi. Jos esimerkiksi joka päivä menisi 30-60 min aikaisemmin sänkyyn, lisäisi tämä viikossa unen määrää parhaimmillaan jopa 7 tunnilla, joka vastaa jo yhden yön unimäärää. 30 minuuttiakin on aika mitätön aika ja sen luultavasti pystyy nipistää kuka tahansa. Jo 30 minuuttia vaikuttaisi näin ollen jopa 3,5 tuntia lisää unta viikossa.

Tässäkin aiheessa, asioita kannattaa katsella hieman laajemmasta kulmasta kuin vain yksittäisen vuorokauden näkökulmasta. Monesti tällainen unen lisääminen nimittäin vaikuttaa omaan jaksamiseen sen verran positiivisesti, että sitä onkin päivän aikana paljon aikaansaavampi ja sitä omaa aikaa jää vähintään yhtä paljon käytettäväksi.

Olen monesti kertonut, että oma ongelmani on herkkäunisuus ja rauhattomuus, eli heräilen helposti ja rauhoittuminen illalla saattaa olla hankalaa. Tämä johtuu pitkälti kovatehoisen treenin aikaansaamista ylikierroksista ja olenkin nyt viimeisen viikon aikana nukkunut entistä paremmin, kun kovimmat treenimäärät ovat tippuneet pois. Omalla kohdalla paras ja ratkaisevin keino oli painopeitto. Niinkin yksinkertainen asia kuin peitto ratkaisi tämän ongelman ja nyt 6 kuukautta peittoa käyttäneenä, en voi kuin suositella sitä, jos ongelmat kuulostavat yhtään samalta kuin itselläni. Olen kirjoittanut omasta peitostani enemmän täällä. 

Tässä vielä muutama motivoiva ajatus, miksi kannattaa mennä aikaisin nukkumaan! 🙂

  • Uni on kaiken perusta, joten riittävästi nukkumalla yksinkertaisesti voi paremmin. Avain hyvään päivään lähtee hyvistä yöunista.
  • Teet parempia valintoja ruokailujen suhteen.
  • Jaksat urheilla ja saat siitä myös jotain irti.
  • Palaudut paremmin treeneistä ja näin ollen myös kehityt tehokkaammin.
  • Aineenvaihdunta toimii paremmin, joskus jämähtänyt paino lähtee laskuun vasta kun unirytmi saadaan kuntoon.

Mun motto on aina ollut että nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin ja koskaan ei voi nukkua liikaa!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


PAINOPEITTO – YÖUNIENI PELASTUS!

Uniasiat ovat lähellä sydäntä ja mielestäni unen tärkeyttä ei voi hehkuttaa liikaa. Joskus tuntuu, että koko hyvinvointibisneksessä keskitytään liikaa ravintoon ja liikuntaan, mutta unohdetaan kokonaan palautuminen ja uni. Mä oon kokeillut paljon erilaisia uneen vaikuttavia asioita, oon käynyt läpi vaiheita kun nukun hyvin, vaiheita kun heräilen yöllä ja nukun heikosti. Oon testannut lisäravinteita, rentoutuskeinoja ja vaikka mitä, mutta koskaan en ole kokenut näin suurta muutosta, näin lyhyessä ajassa.

Kyllä, kyseessä on siis niinkin yksinkertainen asia kuin painopeitto. Kuulin painopeitoista tämän vuoden alussa ja tuote herätti heti mielenkiinnon, sillä hyötyjä lukiessani, se kuulosti melkein taikuudelta. Peiton vaikutusta perustellaan sillä, että sen painava ja lämmin kosketus rauhoittaa kropan hermostoa. Painopeiton sanotaan auttavan uniongelmien myös ahdistuneisuuteen ja keskittymishäiriöihin. Samalla sen väitetään helpottavan myös erilaisia kipuja ja stressiä. Nykypäivänä rahoittuminen saattaa olla aika haastavaa itse kullekkin ja painopeitto nimenomaan aktivoi mielihyvähormonin tuotannon ja viestii keholle, että on aika rauhoittua. Sopii erittäin hyvin myös (ylivilkkaille) lapsille, joille nukahtaminen on hankalaa.

Tuolloin asia jäi kuitenkin vain selailun tasolle hieman unohtui, kunnes kävin pari kuukautta takaperin suurmessuilla Vaasan Botniahallissa ja löysin sieltä Tikki Team Oy:n ständin. Pääsin testaamaan painopeittoa paikan päällä ja sain testipeiton mukaani. Tuohon aikaan mulla oli kausi, että heräilin aamuyöllä ja nukkuminen tuntui muutenkin vaikealta. Iltaisin stressasin asiaa ja pelkäsin, että heräänköhän taas aamuyöllä. Eikä tuo stressaaminen ole ainakaan paras tapa rauhoittua iltaisin. Melatoniinin avulla pääsin pahimmasta kierteestä eroon, mutta en halunnut syödä sitäkään muutamaa viikkoa pidempään.

Ensimmäisestä yöstä tähän päivään mennessä olen nukkunut kuin tukki joka ikinen yö! Olen täysin rehellinen ja haluan kertoa tästä siksi, että jos joku muu voi hyötyä näinkin yksinkertaisesta asiasta yhtä paljon kuin minä, niin loistavaa! Voitte arvata, että kun kahden viikon testiaika oli ohi, en halunnut enää luopua peitosta! 😀

Kun nukahtaminen nopeutui ja uni jatkui lakkaamatta aamuun, stressaaminen nukkumisesta lakkasi. Iltaisin on ihanaa käpertyä sänkyyn, kun tietää että nukahtaa nopeasti ja saa nukkua levollisesti aamuun asti. Olen kehittänyt itselleni asennon, jonka avulla nukahdan satavarmasti alle vartissa ja käytän tätä asentoa myös silloin jos yöllä pitää käydä vessassa. 😀 Aluksi pohdin, että onko peitosta minulle hyötyä, kun nukun paljon kyljellä, mutta siihen pystyy ihanasti käpertymään myös kyljellään.

En tiedä tarkkaan mikä painopeitossa toimii mun kohdalla niin hyvin, mutta uskon sen rauhoittavan vaikutuksen olevan avainasemassa. Nukun myös päiväunia ja kun lisään painopeiton kaveriksi piikkimaton, en ehdi edes ajatella mitään ja olen jo untenmailla. Noiden kahden yhdistelmä on oikea nuijanukutus, jos niin voi sanoa. 😀

Tein myös First Beat – mittauksen peiton käyttöönoton jälkeen ja senkin tulokset kertoivat yöunieni olevan todella laadukkaita ja palauttavia. Koen, että tämä palautumisasia on juuri se syy, mikä mahdollistaa nämä kovat treenit ja suuret harjoittelumäärät ilman ongelmia. Viime aikoina treenit ovatkin kulkeneet ennätyshyvin. Toki kaikki elämäntavat täytyy olla kunnossa, mutta jos ei palaudu, on ikävä alipalautumisen kierre hyvin nopeasti riesana.

Olin niin fiiliksissä painipeitosta ja sen tuomista vaikutuksista, että halusin ehdottomasti kertoa tuotteesta muillekkin. Markkinoilla on nimittäin paljon painopeittoja, mutta ei ole täysin sama, minkä peiton hankkii.

TikkiTeamin painopeitoissa on 180 taskua (10x15cm) verrattuna useiden vastaavien peittojen 40 – 90 taskuun. Tämän ansiosta peitto jakaa painon tasaisemmin, hengittää paremmin, eikä synny suuria painokasoja painotaskujen nurkkiin. Oma peittoni on 9 kg painava ja näissä sekä painavammissa on mahdollisuus puolittaa peitto vetoketjulla. Se mahdollistaa pesun kotikoneella ja peiton voi myös jakaa kaverille, jos haluaa rentoutua leffan ääressä sohvalla. 

Vaikka kyseessä on melko hintava tuote, laadukkaat TikkiTeamin painopeitteet kestävät vähintään kymmenen vuotta ja vain paranevat pesun jälkeen, jolloin kuitu aukeaa, peitteen kankaat pehmenee ja hengittävyys paranee. Peiton sisällä olevat painorakeet eli Thearapygrainit ovat valmistettu kotimaisesta kierrätetystä muovista, jolloin kyseessä on ympäristöystävällinen tuote. Therapygrain on elintarvikelaatua eli myrkytön ja hajuton. Therapygrain ei sido kosteutta tai muuta likaa, joten se ei myöskään homehdu peitteen sisällä, kuten vastaavien tuotteiden kosteutta ja hikeä keräävät silikoniset piihelmet tai hiekka painomateriaalit. 

Therapygrain rakeet hengittävät ja hierovat käytön yhteydessä mukavasti. Useimmissa painopeitoissa painorakeet on usein sekoitettu yhden vanun sekaan ja rakeet ovat yhdessä samassa kasassa, jolloin tuntuma ei ole yhtä hyvä kuin näin TikkiTeamin painopeitoissa!

Kuten mainitsin, peittoa saa kokeilla kahden viikon ajan ja vasta sitten päättää lopullisista kaupoista. Testaus maksaa 50 €, joka hyvitetään hinnasta, mikäli kaupat syntyy testauksen jälkeen. Painopeittoja pääset katselemaan ja tilaamaan täältä. Kyseessä on siis kotimainen yritys, joka sijaitsee Vaasassa. Multa lähtee vahva suositus tälle tuotteelle, jos on ongelmia nukahtamisen, rauhoittumisen tai yöheräilyn suhteen. Toimii myös lapsille, kuten tuolla aiempana jo vinkkasinkin.

Jos innostuit painopeitosta, koodilla AINO saat ilmaisen rahdin toukokuun (2019) ajan! 

Yhteistyössä: TikkiTeam Oy

instagram: ainorouhiainen 

Facebook