KOTITREENIÄ!

Painonnostopenkki ja painosarja saatu Gorilla Sportsilta.

Enpä olisi uskonut tämänkään päivän koittavan! Meillä on nyt kotona pieni kuntosali, tai pikemminkin huone, josta löytyy välineitä kuntoiluun. On itseasiassa mukava huomata, kuinka vähillä välineillä pystyy tehdä yllättävän paljon. Yleensä kuntosalilla treenatessa mulla on käytössä vapaat painot, eli kyykkyteline tankoineen sekä käsipainot. No, nyt ne samat löytyy myös kotoa, jolloin voi kätevästi tehdä voimatreenejä myös lähtemättä mihinkään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kyykkytelinettä meiltä ei löydy, mutta sen sijaan monipuolinen painonnostopenkki sekä 100 kg:n painosarja. Penkin telineiden takaosassa on myös dippikahvat, joten sillä tehtyä kokonaisvaltaisen harjoituksen esimerkiksi penkkipunnerruksen ja dippien yhdistelmällä. Painonnostopenkin saa taitettua kokoon, joilloin sitä voidaan säilyttää pienessäkin tilassa. Penkkiä voi hyötykäyttää myös ”boksihyppyihin” tai dippeihin/punneruksiin mikäli haluaa tehdä väliin sykettä nostavia liikkeitä. 

Sata kiloa on sen verran paljon, että saan tehtyä sillä tehokkaita harjoituksia myös alavartalolle. Tangon saa helposti harteille tuon penkkitelineen kautta, kun kyseessä ei ole mitkään ihan maksimipainot. Jätetään ne maksiminostot sinne salin puolelle tehtäväksi. Tällä setillä pystyn tehdä esimerkiksi Summer Fit – haasteen treenejä kotona.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivän treeni

Kyseessä on siis Gorilla Sportsin  teline, joka muuten kuljetettiin ihan sisälle kotiin saakka. Penkkitelineen lisäksi settiin kuuluu levypainoja 1,25 kilosta aina 15 kiloon saakka sekä käsipainot sekä mutkatanko, joihin voi kasata kuormaa sen verran kuin itse haluaa. tankoihin kuuluu myös kierrelukot stoppaamaan painojen valuminen liikkeen aikana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teen aika paljon töitä kotona käsin ja oonkin tehnyt niin, että ennen treeniä heitän pienen lenkin koiran kanssa ulkona ja teen päälle tehokkaan ja nopean treenin vuorosarjojen avulla. Jos teen isoja liikkeitä kuten kyykkyä, mavea tai penkkiä teen samalla kaavalla kuin Summer Fit – haasteen kokovartalon treenissä eli tiukat sarjat reiluilla painoilla 4 x 10, noin minuutin palautuksilla.

Viime viikolla tein supertehokkaan tabata-treenin yläkropalle, eli heitin vaan tabata musiikin soimaan ja tein 4 minuutin ajan kahta liikettä 10 sekunnin tauolla, joka meni oikeastaan liikeestä toiseen siirtymiseen. Aikaa meni alle 30 minuuttia lämmittelyineen, polte ja lihaksien väsymys taattu. 😀 Liikeparit alla:

  1. penkkipunnerus + pystypunnerus
  2. kulmasoutu + ojentajadippi
  3. vipunosto selinmakuulla (flies) käsipainoilla + hauiskääntö tangolla
  4. yhden käden soutu käsipainolla + vipunosto seisten käsipainoilla

gymi_Fotor_Collage

Mies on ollut erittäin tyytyväinen tähän settiin, itseasiassa hänen toiveena oli saada kyseinen sarja, sillä ei tarvitse kuulemma lähteä töiden jälkeen enää mihinkään kun kuntoilun pystyy hoitaa kotona. Suihku ja keittiö on alle minuutin päässä treenin päätyttyä. 😀 Itse en toki aio jättää kuntosalia (luonnollisesti) mutta on mukavaa, kun kiireessä säästää aikaa siirtymisien kanssa ja pääsee silti tekemään treenin.

Onkos muita, jotka treenailee kotona? Millaisella välineistöllä olette pärjänneet? Tuo penkki näyttäisi olevan alennuksessa parhaillaan ja se löytyypi siis täältä.