ENTÄ JOS PAPERILTA SYÖMINEN VAIN VÄÄRISTÄÄ KEHON OIKEITA VIESTEJÄ?

Nykyään kaikkeen mahdolliseen on olemassa ohjeita, neuvoja ja tietoa. Jos jokin asia askarruttaa, on helppo surffata googleen ja katsoa mitä internetin ihmeellinen maailma kertoo aiheesta. Myös treeniin ja ravintoon on olemassa paljon erilaisia ohjeita ja neuvoja. Personal trainerit ja ravintoneuvojat ovat ihan nykypäivää, eikä ole mitenkään erikoista että omistaa valmentajan. Yhä useampi syö ja treenaa toisen antamien neuvojen mukaan. En halua missään nimessä teilata tällaista tapaa, sillä myös näillä ohjelmilla on oma paikkansa. Olen itsekin opettanut monia asiakkaitani uusiin ruokarytmeihin ja tapoihin ravinto-ohjelmien avulla. Mielestäni olisi tärkeää muistaa, että nämä ovat vain väliaikaisia juttuja, joiden avulla opitaan uusia tapoja ja ehkä hahmotetaan, mikä on sopiva määrä ruokaa. Ravinto-ohjelman tulisi olla alku uudelle, eikä parin kuukauden vaihe.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuitenkin kun mietitään aihetta syvällisemmin, eikö ole hieman hullua että asia on mennyt niin pitkälle, että niinkin normaaliin asiaan kuin syömiseen suhtaudutaan näin? Syödään paperilta ja mitataan laskureiden avulla kaloreita ja makroja. Kuten mainitsin, syöminen on yksi luonnollisimmista asioista ja voitaisiin olettaa, että meihin on myös sisäänasennettu toiminto, jonka avulla keho ilmaisee, milloin tulee syödä ja milloin riittää. Edellä mainittua toimintoa kutsutaan näläksi. Jostain syystä tästä aiheesta on tehty jotenkin hirvittävän vaikea asia. Mitä jos vaan söisi silloin kun on nälkä ja lopettaisi kun ei enää ole?

Keho osaa myös ilmaista erilaisia puutoksista niin, että alkaa vaikka tehdä mieli appelsiinia. Toisaalta nykyään kyseiset himot ovat vääristyneet, sillä näkyvillä on jatkuvasti erilaisia epäterveellisiä ruokia häiritsemässä aistejamme. Herkulliset hamppareiden kuvat, mainokset ja pullan tuoksu aiheuttavat mielitekoja, jolloin koko luonnollinen ruokailurytmi vääristyy.

Juteltiin viikonloppuna Even kanssa tästä aiheesta. Eve ja hänen vauvansa olivat meillä kylässä ja vaavilla oli ruoka-aika, jolloin hän sormiruokaili itse avocadoa, päärynää, perunaa ja kurkkua. Eve kertoi, että sormiruokailun ansiosta lapsi oppii itse valitsemaan ruokia joita haluaa, lisäksi käden ja suun motoriikka paranee kun ruokaa ei niin sanotusti tungeta suuhun jonkun toisen toimesta. Kun lasta ei pakoteta syömään tiettyjä juttuja, hän luultavasti haluaa kokeilla erilaisia vaihtoehtoja avoimemmin. Luin Tohtori Clara M. Davisin kuuden vuoden kokeesta, jossa oli testattu intuiivistä syömistä lapsilla. Kokeessa 7-9 kuukautisten lasten annettiin vapaasti valita ruokansa listasta erilaisia ruokia. Tarjolla oli 33 erilaista ruoka-ainetta. Kokeessa kävi ilmi, että monet lapsista valitsivat terveellisiä ruokia, ja erilaisista vaivoista kärsiessään he valitsivat hyvin ravitsevia ruokia eivätkä ravintoköyhiä herkkuja, vaikka niitäkin oli tarjolla. Tutkimuksessa kerrotaan mm. erään tutkimusryhmän A-vitamiinin puutoksesta kärsineestä lapsesta, joka oli juonut suuret määrät kalanmaksaöljyä.

Kyseessä on vanha ja pieni tutkimus, joka ei ole tarpeeksi luotettava todistamaan tätä teoriaa oikeaksi. Mielestäni tässä on kuitenkin hyvä pointti ja se antaa paljon ajateltavaa niin lasten kuin aikuistenkin ruokailuun. En tosiaan halua antaa ohjeita, miten lapsi kuuluu kasvattaa, mutta tässä on mielestäni mielenkiintoinen näkemys asiaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikään asia ei ole mustavalkoinen, eikä ole olemassa yksiselitteistä vastausta saati tapaa, mutta mielestäni kannattaa myös oppia luottamaan omiin tuntemuksiin, kuuntelemaan nälkää ja miettimään miksi esimerkiksi himoitsee epäterveellisiä ruokia? Ruokahimothan voivat johtua ravintoaineiden puutteesta ja sen sijaan, että menisi aina ostamaan sen suklaapatukan, miettisikin kokonaisvaltaisemmin omaa ruokailua. Syönkö liian vähän ruokaa, joka saa minut himoitsemaan sokeria? Sokeri on elimistölle nopeaa energiaa ja kun keho tuntee energioiden olevan alhaalla, ilmaisee se sen himona nopeaan lähteeseen?

Paljon urheilua harrastava hikoilevat runsaasti, jos ei pidä huolta nesteytyksestä ja suoloista, voi kehon suolatasapaino alkaa järkkyä, mikä voi johtaa siihen, että alkaa tehdä mieli mieli suolaisia ruokia kuten sipsiä, popcornia, pizzaa yms. Tästä johtuu osaksi myös suolaisen himo darrapäivinä. Alkoholi on diureetti, joka kuivattaa kroppaa, jolloin myös kehon suola- ja mineraalitasapaino järkkyy. Suolaisen himo voi johtua myös stressistä, jolloin lisämunuaiset ovat joutuneet koville pitkäaikaisen stressin seurauksena. Kun paineensietokyky joutuu äärirajoilleen, lisämunuaiset tuottavat kortisolia, joka saa himoitsemaan rasvaisia ja hiilihydraattipitoisia ruokia.

Kehon tehtävähän on pitää meidät elossa ja elämiseen tarvitaan energiaa, nestettä sekä ravintoaineita. Kun joku näistä uupuu, elimistö ilmoittaa siitä omalla tavallaan. Tätä tarvetta prosessoitu, ravinneköyhä ruoka ei pysty tarjoamaan, jolloin nälkä ja himot iskevät kohta uudestaan. Kuten aikaisemmin viittasiin lapsiin, kieltäminen on usein huono vaihtoehto, sillä se saa vaan mielen haluamaan kiellettyä asiaa enemmän. Tällaisessa tilanteessa ei siis kannata alkaa erilaisiin lakkoihin ja kieltää itseltään asioita. Suosittelen ajattelemaan mielummin positiivisesti. Miten voisin ravita kehoani paremmin, jotta se saisi kaikki tärkeät ravintoaineet?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En tiedä saitteko pointista kiinni, mutta mielestäni vastauksen etsiminen toiselta ihmiseltä saattaa joskus viedä harhaan. Jatkuvasti paperilla lukevien ohjeiden mukaan syöminen ja ruokien punnitseminen voi vääristää luonnollista nälän tuntemusta jolloin oma hahmottelukyky riittävästä ruuasta vääristyy.

Mitä jos sulla itsellä olisi se kaikki tieto valmiiksi? Oppisit vain kuuntelemaan itseäsi ja kehoasi. Oon itse pyrkinyt tähän ja hyvin harvoin lasken enää mitään ruokaan liittyvää. Monesti multa kysellään paljonko proteiinia tai rasvaa syön päivässä ja vastaus on että en tiedä. Osaan toki hahmottaa aika hyvin sopivat määrät ja tiedän oikeat lähteet, mutta hyvin pärjää myös ilman tarkkoja kaavoja.

trikoot & toppi: Puma*

kengät: Nike TrFit*

*Intersport Vaasa

kuvat: Riikka