Miten voikaan elämä heittää tällaisen kuperkeikan vain yhden viikon aikana? Tänään havahduin siihen, että vain viikon sisällä on tapahtunut ihan hurjasti. Viime keskiviikkona vielä lopetin jumpan normaalisti ja huikkasin jumppareille, että nähdään huomenna. No eipä nähty. Tämä järkyttävä tauti iski voimalla ja veti kanveesiin sen verran kovaa, että päivät on lähinnä menneet siihen että selviytyisi jotenkin. Koronakeissi alkoi myös samaan aikaan ja itse en oikeen ehtinyt edes miettiä/sisäistää koko asiaa, kun olin niin huonossa kunnossa.
Eilen sitten loppui meidänkin salilla ryhmäliikunnat, joka tarkoittaa että loppui myös meikäläisen työt. Mulla on toki useampia työtehtäviä, mutta ryhmäliikunnan ohjaaminen on suuri osa, melkeinpä puolet tuloista. Heräsin tänään uudesta kodista ja mietin tuossa, että mitäs nyt sitten?
Mun sairastellessa mies on hoitanut meidän muuttoa pikkuhiljaa ja eilen kun istahdin sohvalle uudessa lokaatiossa, joku ihme tunnemylly vaan repesi ja vollotin tovin sitä, että koti, jossa itse ehdin asua melkein kuusi vuotta, jäi nyt historiaan (+ olin aika väsynyt :D). Kiinnyn tosi helposti asioihin ja pakko myöntää, että on tämä muuttokin kaiken muun muutoksen seassa aika iso muutos.
No, kyllä kaikkeen muutokseen tottuu, mutta nyt pitäisi alkaa jäsennellä, että mitä teen seuraavat pari (?) kuukautta. Tiedostan, että en ole ainoa henkilö tässä tilanteessa ja että oon onnekas siinä mielessä, että mulla on mm. tämä sometyö, jota voin jatkaa edelleen. Salin puoleltakin mulla on muita hoidetta tehtäviä, onneksi. Siltikin tässä on vauva tulossa ja ollaan tehty aika paljon suuria hankintoja viime aikoina, joten sitä rahaakin pitäisi pystyä tuottaa entiseen malliin.
Nyt pitää varmaan ottaa pieni palaveri itsensä kanssa ja alkaa miettiä, että mihin asioihin tässä alkaa suunnata energiaansa. Sen lisäksi, että taloudellinen puoli koki muutoksen, on jumppien pois jääminen tosi harmillinen juttu muutenkin. Nyt oon vielä kipeänä, eli en voi muutenkaan urheilla, mutta pakko myöntää että oon miettinyt myös sitä, miten selviän ilman päivien energiapiikkejä.
Tässä vaiheessa raskautta ei ole enää ihan hirveen paljon mahdollisuuksia(en jaksa käydä vaan kävelylenkillä) treenata ja ryhmäliikunta on se mikä onnistuu multa edelleen hyvin, koska olen tehnyt sitä koko raskauden ajan. Pakko varmaan tehdä joku treenisuunnitelma kun tästä tokenee, sillä jo viikossa huomaan mitä liikkumattomuus tekee keholle. Iltaisin selkää ja hartioita kolottaa ja väsyttää ja kroppa tuntuu raskaalta. Mitään tällaista en ole kokenut raskauden aikana, kun olen liikkunut ja treenannut säännöllisesti ja määrällisesti paljon!
Ja kyllä, treeni ja sen puute on nyt aika pieni huoli muiden rinnalla, mutta koska omalla kohdalla se on täyttänyt päiviä jo pitkään, tuntuu jotenkin tyhjältä tämä kun ei ole oikeastaan mitään aikataulua päivässä. Uusien rutiinien ja aikataulujen luomisen aika edessä.
Kaikesta huolimatta aion pysyä positiivisena ja uskon että tästäkin selvitään jollain keinoin!
instagram: ainorouhiainen
