JUHLAVUOSI – 10 VUOTTA LES MILLS OHJAAJANA!

Tiiättekö mitä, tämä vuosi on mulle tavallaan juhlavuosi, sillä tasan 10 vuotta sitten (!!!) kävin ensimmäiset Les Mills – peruskoulutukset! Moni ei ehkä tiedä, mutta ensimmäinen lajini oli Bodypump ja siitä sitten parin kuukauden välein kävin Bodystepin ja Bodyattackin peruskoulutukset. Bodycombatin kävin seuraavana vuonna.

Itse asiassa Facebook ilmoitti, että tasan 10 vuotta sitten tänä päivänä olin Bodystepin peruskoulutuksessa Helsingissä. Koulutus oli tuolloin kolmepäiväinen ja muistan kuinka fiiliksissä olin, että pääsen vihdoinkin ohjaamaan rakastamaani lajia. Koulutuksen jälkeen olenkin ohjannut jokaikisen ohjelman, eli 40 BODYSTEP-ohjelmaa. Mulla ei ole ollut koko ohjausurallani taukoja, lukuunottamatta kesälomia ja satunnaisia sairastumisia. Aloitin ohjaajaurani vuonna 2006, eli jumppia olen ohjannut jo 13 vuoden ajan. Vielä 13 vuoden jälkeenkin olen yhtä fiiliksissä tästä touhusta ja rakastan työtäni!

Muistan ikuisesti ensimmäisen ohjaukseni ja sen, että mikrofoni ei toiminut tunnilla. Se oli aivan kamalaa ja halusin vain, että tunti loppuisi mahdollisimman nopeasti! :D Kyseessä oli vielä vatsa-selkä jumppa, jossa ollaan paljon makuuasennossa, jolloin ohjaaminen ilman ääntä on vielä haastavampaa.

Muistan myös ensimmäisen BOSU-tunnin (puolipallo) ohjaukseni. Olin tehnyt tunnin aivan liian nopeatempoiseen musiikkiin ja jengi ei pysynyt millään menossa mukana ja hyvä kun itse pysyin. :D 

Bodypump – peruskoulutukseni päättyi sunnuntai-iltana ja maanantai aamuna herätessäni kuulin, ettei aamun pumppiin ollut ohjaajaa. Pääsinkin hommiin samantien herättyäni. Onneksi oltiin vedetty ohjelma läpi sata ja yksi kertaa viikonlopun aikana. :D 

Moni ei tiedä, mutta olen käynyt myös Fitness Pilates – koulutuksen ja ohjannut sitä muutaman vuoden. Täytyy sanoa, että tuo homma oli mulle aivan liian rauhallista. :D

Muistan kuinka meidän naisten salilla oli vielä ohjaajaurani alussa vain yksi ryhmäliikuntasali, johon mahtui maksimissaan 40 henkilöä. Tunneillani kävi todella paljon ihmisiä ja siellä me mentiin 60 hengen voimin monia monia jumppia. 

Uuden, suuremman salin tekeminen ja remontointi lähti minun ajatuksestani ja ideasta kysyä, saisimmeko lisätilaa käyttöön. Voi sitä iloa kun uusi sali avattiin ja kaikki oli uutta ja ihanaa! 

Parhaita ohjausmuistoja on yhteis-ohjaukset ystäväni Jennin kanssa. Siellä me vedettiin Bodyattack-maratoneja ja muita hulluja vetoja niin että katto paukku peilit oli huurussa. :D

Meillä oli aikoinaan myös jatkuva kilpailu siitä kumman tunnilla oli eniten jengiä, ja niin hyvässä kuin pahassa, tämä kilpailu kehitti meitä molempia varmasti todella paljon, sillä silloin sitä pisti kaiken peliin omiin ohjauksiin ja tuntien tasoon. Ohjasin myös määrällisesti aivan hurjan paljon. Mitä enemmän ohjasin, sitä enemmän kehityin.

Ennätykseni taitaa olla seitsemän ohjausta yhden päivän aikana. 3 Bodypumppia, 2 spinning-tuntia, 1 Bodystep ja 1 Bodyattack. Kaikki täysillä – tottakai! :D

Mitä ohjauksiin ja kehittymiseen tulee, oon aina ollut todella vaativa itseäni kohtaan. Alussa keskityin ehkä jopa liikaa täydellisyyteen ja siihen, ettei mitään mokia tapahdu. Nykyään en stressaa ”mokaamisesta”. Mulla on aina ollut sellainen ajatus, että on ok mokata kerran, mutta saman asian mokaaminen useasti kertoo välinpitämättömyydestä.

Muistan ja tiedän todella monen jumpissa käyvän asiakkaan nimen. Asiakkaat eivät ehkä ajattele sitä, mutta tiedän monien viikko-ohjelmat ulkoa ja huomaan heti jos joku vakkari puuttuu. :D

Olen aina pitänyt tärkeänä, että ohjattavien tuntien repertuaari on riittävän laaja. Ohjaan maksimissaan 2 krt vkoon samaa lajia. Tuuraukset ja poikkeukset ovat tietysti asia erikseen, mutta jos ohjaan samaa jumppaa liian usein, motivaatio ja ohjauksen laatu kärsii.

Olisi ihan huippua nähdä joku videopätkä steppiohjauksestani 10 – vuotta sitten. Muistan, että ohjelmien opettelu vei aluksi aika paljon aikaa, mutta silti mulla on sellainen fiilis, että mulla oli homma hallussa aika lailla alusta saakka. Voi tietysti olla, että muuttaisin tätä mielipidettä jos näkisin jonkun pätkän tuolta ajalta! :D

BODYSTEP – peruskoulutus 14-16.8.2009

instagram: ainorouhiainen 

Facebook

 

 

 

 


EPÄONNISTUMISEN PELKO

Kirjoitin tämän tekstin jo aikaa sitten ja se jäi vaan luonnoksiin roikkumaan. Nyt tuli lukaistua uudelleen ja ajattelin pistää julkiseksi. Joskus tällaisia henkilökohtaisia tekstejä on suurempi kynnys jakaa, mutta täytyy sanoa, että sen jälkeen kun tein tekstissä kerrotun päätöksen, on kaikki lähtenyt taas loksahtelemaan omille urilleen. Muistetaanhan, että ne vaikeudet on aina hetkellisiä ja asioilla on tapana järjestyä aina loppujen lopuksi! :)

Oon aina ollut aika ankara itselleni onnistumisen suhteen. En tiedä mistä ne paineet ovat tulleet, mutta tajusin tässä taannoin, että oon jättänyt paljon asioita tekemättä, koska oon pelännyt epäonnistumista. Oon myös huomannut, että jos jokin asia ei ole mennyt suunnitellusti, oon helposti jäänyt märehtimään sitä ja antanut asian olla. Toisin sanoen, oon lopettanut sen asian yrittämisen. Tämä ei päde tietenkään ihan kaikkeen, sillä osaan olla myös sinnikäs ja päättäväinen, mutta helposti jään omalle mukavuusalueelle lillumaan, koska siellä ei ole yhtä suurta pelkoa siitä että asiat eivät menisi, kuten olen suunnitellut.

Mä en tiedä onko noloa myöntää, että oon tehnyt elämäni aikana ja ihan viime aikoinakin huonoja päätöksiä ja vääriä valintoja. Kun valinnat ovat osoittautuneet vääräksi tai olen kokenut vastoinkäymisiä, oon helposti ahdistunut ja miettinyt, kuinka kaikki kaatuu päälle. Jotenkin sitä jää niin kovin helposti vellomaan sellaiseen negatiiviseen tunteeseen, ettei enää näe ulospääsyä tai ratkaisua.

Ryhdyin sitten oikeen miettimään ja analysoimaan, että miksi teen niin. Miksi annan asioiden olla, jos ne eivät menekkään kuten olin mielessäni kuvitellut tai toivonut? Enkö mä itse aina toitota niitä elämänohjeita, kuinka pitää jaksaa yrittää epäonnistumisista ja vastoinkäymisistä huolimatta? Nyt oli siis aika alkaa muuttaa omia ajatusmalleja ihan tietoisesti. Oon nimittäin huomannut myös sen, että kun kohtaan juuri tällaisen vastoinkäymisen tai negatiivisen tilanteen, yritän vältellä sitä ja tavallaan jätän asian huomiotta.

Nyt on sitten paljastettu läjä huonoja piirteitä meikäläisestä, joten lähdetään pohtimaan miten asiassa voisi kehittyä. :D Yhtenä päivänä olin siinä ahdistuneessa tilassa ja en saanut rauhaa omilta ajatuksiltani, joten päätin vain lopettaa. Päätin, että en anna enää ulkoisten asioiden määrittää mun olotilaa vaan oon itse se, joka tekee päätökset ja hoitaa asiat niin, että saan mielenrauhan. Loppupeleissä, aika suuri osa tapahtumista on kuitenkin meidän omissa näpeissä. Pitää vain ottaa vastuu omasta elämästä.

Päätin siis ottaa homman niin sanotusti haltuun ja aloin hoitaa asioita, yksi kerrallaan. Päätin, että vaikka joku asia ei menisi maaliin ekalla yrittämällä, yritetään sitten uudelleen toisella tavalla. Niin kauan, että se onnistuu. Mulla on nimittäin ollut jostain syystä sellainen ajatusmalli, että tuo uudelleen yrittäminen ja sinnikkyys pätee vain tavoitteisiin ja haasteisiin. Niissä olen hyvä, jos en loistava. Meen vaikka läpi harmaan kiven, että pääsen tiettyyn tavoitteeseen, mutta samalla ne suurimmat vaikeudet tulee itse elämässä ja arjessa. Ja silloin kun tulee vastoinkäymisiä (koska niitä tulee) pitää vain pysyä positiivisena ja vaihtaa tyyliä, ei tavoitetta.

On tää vanheneminen siinä mielessä siistiä, että jatkuvasti oppii tuntemaan itseään paremmin. Oppii ymmärtämään omia ajatusmalleja ja käyttäytymistä, mikä tarkoittaa että pystyy myös kehittymään ja tulemaan onnellisemmaksi!

Toivottavasti tästä tekstistä ei saanut sellaista kuvaa, että mulla olisi joku huonosti, vaikka kirjoitin vääristä valinnoista ja epäonnistumisista. Se on tässä tekstien tekemisessä haastavaa, että kun ottaa jonkun kulman josta kirjoittaa, siitä tulee tosi voimakas viba. Varmaan sellainen fiilis, että nyt sillä on tyyliin koko elämä romahtanut! :D Oikeessa elämässä taas on ihan normaalia että välillä mennään ylämäkeen ja välillä taas tullaan kovaa alas. Muutenhan elämä olisi oikeestaan aika tylsää, vai mitä? :)

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


KESÄN PARAS VIIKONLOPPU

Hellurei hyvät ystävät! Se olis kuulkaa arki täällä taas. Lähes kuuden viikon pituinen lomani tuli päätökseen ja tänään on startattu taas jumpat ja muut systeemit. Olo on samalla innostunut, mutta myös haikea, sillä lomani oli tänä vuonna ihan mahtava. Oli ihanaa irtautua kaikesta tutusta ja turvallisesta ja tehdä ihan erilaisia juttuja kuin normaalisti. Onneksi tässä on vielä kesää jäljellä, eikä töiden alkamisen tarvitse tarkoittaa sitä, että lopettaisi kaiken hauskan ja tekisi vain töitä!

Ennen kuin palataan taas blogin tutumpiin aiheisiin, ajattelin kelata viikon taaksepäin, kesän ehkäpä parhaimpaan viikonloppuun. Tänä kesänä ei ole tullut ravattua festareilla tai juhlimassa samaan malliin kuin aiemmin, joten Vaasa Festival viikonloppu tuli todellakin tarpeeseen. Festarit osuivat ajankohtaan, kun saatiin nauttia koko kesään parhaista keleistä ja Suomen aurinkoisin kaupunki näytti todellakin parhaat puolensa. Liput festivaaleille tarjosi Vaasa Festival.

Mä oon aina tykännyt festareilla siitä tunnelmasta. Vaikka on kivaa käydä kuuntelemassa hyviä esiintyjiä, itselleni on tärkeämpää juuri tunnelma ja esimerkiksi sää. On ihanaa jutella ihmisien kanssa ja nauttia auringosta, musiikista ja myös niistä virvokkeista, ah! Me startattiin ensimmäinen päivä sillä, että käytiin porukalla syömässä ja siitä lähdettiin siirtymään Vaasan rantaan, tarkemmin sanottuna sisäsatamaan, jossa tapahtuma järjestettiin. Ensimmäinen ilta meni istuskellessa ja tuttuja moikkaillessa. Perjantaina käytiin kuuntelemassa Don Huonot ja siitä kämpille latautumaan seuraavaan päivään.

Lauantaina herättiin jo ysin pintaan ja siitä lähdettiinkin uutta päivää kohti. Vuokrattiin saunalautta ja kyseinen lautta piti hakea heti aamusta ja ajaa sisäsatamaan parkkiin. Lämpötilat huiteli lähes 30 asteessa, joten lautan paljua ei juurikaan tarvinnut lämmittää. Myös merivesi tuntui yhtä lämpimältä kuin kylpylän lämmitetty allas. :D Sitä tulikin uitua ja paistateltua aamusta iltaan, mitä nyt välillä kävin festarin Tasting Villagessa ostamassa ruokaa, joka oli ihan älyttömän laadukasta ja hyvää. Vaihtoehtoja oli ihan laidasta laitaan. Voin kertoa että saunominen helteessä ei ole ehkä mikään nautinnollisin juttu, mutta pitihän tuo lauttan saunakin testata!

Olin ajatellut käydä ennen festareille siirtymistä suihkussa sijoitusasunnossamme, joka on ihan alueen lähellä, mutta veljeni oli tietysti unohtanut kämpän avaimet kotiinsa, joten ei muuta kuin suolavedellä huuhdotut hiukset kiinni ja vaatteet päälle. Olo ei ollut mikään raikkaimmista, mutta eipä se menoa hirveästi haitannut. Lauantaina käytiin hoilaamassa Neon kakkonen ja illan viimeinen esiintyjä Dingo! Sielä tuli fiilisteltyä nahkatakkinen tyttö ja kaikki muutkin tunnetut hitit.

Täytyy sanoa, että oli kyllä todella hyvin järjestetyt festarit. Kaikki toimi paremmin kuin hyvin! Ihan huikeeta, että omassa kotikaupungissa on taas kunnon kesäjuhlat. Rantarock taitaa olla edellinen kunnon festari, jossa muuten minäkin ehdin juhlia viimeisinä vuosina. Be there or be square, hah!

Näitä on taas kiva muistella syksyn pimeinä ja kylminä iltoina. Kiitos Vaasa Festival ja nähdään ensi vuonna!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook