RUOKAFILOSOFIANI JA AJATUKSIA SYÖMISEN HANKALUUDESTA

Mainos: Feel Vivid (+ ALENNUSKOODI postauksen lopussa)

Tänään mennään pintaa syvemmälle ravintoasioissa. Millainen on ruokafilosofiani nykyään ja mistä asioista olen muuttanut mieltäni vuosien saatossa? Vanhemmat lukijat muistavat, että olen käynyt läpi erilaisia vaiheita ja välillä elänyt tiukempiakin aikoja, kun moni asia oli pannassa. Koen kuitenkin, että kaikki nämä vaiheet ovat olleet hyvä juttu ja niiden kautta olen oppinut paljon. Elämä muuttuu, ihmiset muuttuu ja on ihan okei että myös mielipiteet sekä arvot muuttuvat.

Näin jälkeenpäin katsottuna, mun oma suhtautuminen ruokaan on sisältänyt hieman kontrollin tarvetta. Tarve kontrolloida on tuonut turvaa ja sellaisen tunteen, että homma on hallussa. Mun on ollut tosi vaikea muuttaa asioita, halusin pitkään syödä aina samoja ruokia, samalla kaavalla. Mulla oli tavallaan tietynlainen suunnitelma jonka ”noudattaminen” tuntui turvalliselta. Oon kirjoittanut tästä ennenkin, mutta omalla kohdalla suurin muutos tuli halusta muuttaa omia tapoja sekä uskalluksesta tehdä niin.

Lisäksi on kyllä pakko myöntää, että ainakin omalla kohdallani myös kuluva vuosi on muuttanut paljon omaa suhtautumistani ravintoon, treenaamiseen ja esimerkiksi omaan ulkomuotoon liittyen. Lapsen saaminen on tehnyt monesta ennen niin hirveän tärkeästä asiasta vähemmän tärkeitä. Nämä asiat ovat minulle toki prioriteettilistalla melko korkealla, mutta en ota asioista enää niin paljon stressiä. Lapsen saaminen on tuonut ainakin minun elämääni lisää tasapainoa.

Mun luottovitamiinit tällä hetkellä: Magnesium, D-vitamiini ja elektrolyyttijauhe!

Tällä hetkellä treenaan noin 10-15 tuntia viikossa, mikä on paljon. Jumppaohjauksien lisänä olen tehnyt uuden valmennukseni kuvauksia, joten treenin määrästä ei ole ollut puutetta, päin vastoin. Kulutuksen puolesta ei siis ole juurikaan ”väliä” kuinka paljon syön, mutta laatuun kiinnitän huomiota. Viime aikoina haaste on enemmänkin ollut se, että saan riittävästi energiaa.

Saan usein kysymyksiä, että kun kerta kulutan niin paljon, miksi käytän vähärasvaista ruokakermaa tai leivon terveysherkkuja? Toisaalta taas kiitellään paljon että jaan myös kuvia siitä että herkuttelen ns. tavallisilla herkuilla tai että syön sämpylää, enkä pelkkää ruisleipää. Mielestäni on hassua, että näitä kyseenalaistetaan ikään kuin ne sulkisivat toisensa pois?

terveellisempi mutakakku

Minä syön terveysherkkuja, karkkia, sipsiä, jäätelöä ja proteiinijäätelöä. Syön kaurapohjaan tehtyä pizzaa kevyemmällä juustolla, mutta voin käydä myös grilillä tai tilata kebabannoksen kotiin. Syön vehnäleipää, mutta leivon myös itse 100% kauraleipää joka sisältää porkkanaa. Voin keittää puuroni täysmaitoon ja silti käyttää ruuanlaitossa kevytkermaa ja lisätä kahviini kauramaitoa. Lisään ruokiini aina paljon kasviksia, mutta on myös päiviä kun kasvissaldoni jää alle 500 grammaan. Joskus korvaan kasvikset viherjuomalla tai vihertableteilla, välillä on kausia etten käytä mitään ravintolisiä.

Näistä kaikista – 10% Feel Vividin verkkokaupasta!

Mulla ei siis ole sääntöjä, enkä koe että asioiden pitäisi sulkea toisiaan pois. Teen valinnat pitkälti sen mukaan mistä pidän. Ja joskus ihan toden totta se kevyempi porkkanakakku voi maistua just riittävän hyvältä siihen hetkeen. Eikö tasapaino ole juuri sitä että elämä ei pyöri vain sen ympärillä mitä saa ja ei saa syödä. Moneltako saa syödä taas tai että pitää pohtia ja miettiä menikö kaikki plörinäksi kun ei ehtinytkään syödä kahden tunnin sisään treenistä.

Mikään terveyteen, hyvinvointiin tai edes kehon muokkaukseen liittyvä pikkuseikka ei kaada pakkaa, mutta mikään hifistely tai pikkuniksi ei myöskään tuo niitä tavoitteita mitä haluaa. Ei kannata tarrautua oljenkorsiin jotka eivät toimi pitkällä aikavälillä.

Jos pitäisi valita vain yksi lisäravinne, valitsisin magnesiumin!

Olin taannoin lisäravinnenörtti ja käytin todella runsaasti erilaisia vitamiinilisiä. Nykyään käytän niitä edelleen, mutta vähemmässä määrin. Mun luottotuotteet ovat magnesium (hyvin imeytyvässä muodossa), D-vitamiini, viherjauheet/tabletit sekä tuo elektrolyyttijauhe, joka auttaa pitämään nesteytyksen kunnossa pitkissä treenivedoissa. Välillä käytän myös omega-3 lisää sekä muita tarvittavia vitamiineja.

Lisäksi käytän Feel Vividin erytritolia ja steviauutetta makeutukseen kun valmistan kevyempiä leivonnaisia tai ruokia, jotka tarvitsevat makeutusta. Mulla on myös Feel Vividin säästöpakkauksia erilaisista jauhoista ja pähkinöistä. Heiltä saa isoja pakkauksia edulliseen hintaan, jolloin kaapeissa on aina leivontatarvikkeita kun inspis iskee!

Muistetaanhan myös se, että ruokaan liittyvät asiat ovat myös yksilöllisiä, meillä on kaikilla omat arvot, tausta sekä kasvatus mikä vaikuttaa siihen millaiseksi ruokafilosofia on muokkaantunut. Oon itse saanut aina todella paljon myös kritiikkiä siitä miten ja mitä syön ja voin sanoa ettei se tunnu kivalta, että aina pitäisi selitellä miksi tekee mitäkin. Arvostelu ja omien päätelmien tekeminen toisten asioista ei koskaan ole järkevää, ellei tiedä 100%  asioiden kaikkia laitoja ja puolia.

Annetaan kaikille ruokarauha! 😇

Mulla on teille vielä alennuskoodi Feel Vividin verkkokauppaan, elikkäs koodi: ainob antaa -10% tilauksesta ja tuolta löytyy oikeesti kaikki mitä tarvitset hyvinvoinnin saralla! Vitamiinit, lisäravinteet, kauneudenhoitotuotteet you name it.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook