INSPIROIMISTA VAI OMAN EGON PÖNKITTÄMISTÄ?

Nykyään pitäisi aina inspiroitua jostain tai vähintään inspiroida muita. Väitän, että monet vaikuttajat ja somessa puuhailevat pukevat myös muiden inspiroimisen oman egon pönkittämiseksi, tai oman bisnestoiminnan buustaamiseen. On hienoa motivoida muita, mutta missä menee raja inspiroimisen ja alas painamisen välillä? Kehuja, fanitusta ja ihailua on kiva saada, mutta millä hinnalla? En halua yleistää, mutta koska nykyään moni somen käyttäjä kokee ahdistusta sosiaalisesta mediasta ja voi jopa huonosti sen vuoksi, on selvää että myös positiiviseksi tarkoitettu sisältö voi aiheuttaa pahaa oloa muille.

Nykyään somessa näkyy paljon myös niitä huonompia päiviä ja tästä on tullut jopa trendi jakaa omia negatiivisia tuntemuksia sekä itkemistä kameran edessä, mutta välillä tuntuu että niitäkin jaetaan vain siksi että saisi kehuja sekä huomiota kuinka nyt uskaltaa näyttää sen huonommankin puolen elämästään.

Pystyykö somessa olemaan edes täysin aito, vai onko taustalla aina jollain tavoin oman edun tavoittelu; seuraajien ihannointi tai uusien seuraajien hankkiminen? Siinäpä vasta kysymys! Ja hei, oon varmasti itsekin sortunut samaan joskus, sillä uskon että ihminen on luonnostaan sellainen joka nauttii huomiosta ja vaikka niistä kehuista.

Olen alkanut miettiä myös omaa sisältöäni ja huomannut, että tiedostamatta tai tiedostaen sitä jakaa helpoimmin tiettyjä asioita ja jättää tiettyjä pois. Taustalla on tietysti ajatus myös siitä mitä aihealuetta oma kanava pitää sisällään, mutta siltikin sitä on helppoa luoda esimerkiksi tietynlaista imagoa halutessaan. Ja toinen puoli on myös se, että aina on joku joka pahastuu jostain, et voi miellyttää kaikkia. Ajatuksena tässä on kuitenkin se, että onko se inspiroiminen oikeasti niin vilpitöntä vai onko taustalla vain saada ihailua?

On muutama lause ja sanonta, joka särähtää aina omaan korvaan ikävästi ja olenkin suomentanut perään, miten ajattelen asian oikeasti olevan. Näitä voi lukea myös pilke silmäkulmassa, sillä kuten jo aiemmin mainitsin, ei voi yleistää. :D

SOME – SUOMI sanakirja:

Jos mä pystyn siihen niin säkin pystyt =  Omaan niin suppean ajattelumallin, että kuvittelen kaikkien olevan samassa elämäntilanteessa, omaavan samat mahdollisuudet ja arvot kuin itselläni on.

Syö/treenaa/tee niin kuin mä = En ole koulutettu, enkä osaa katsoa ihmistä yksilönä, joten kuvittelen, että ainoa oikea keino on tehdä kuten minä.

Mä oon tänään treenannut kahdesti, siivonnut asunnon ja hoitanut omat ja naapurienkin lapset, mut hei, sun ei tarvii pystyä samaan. Oot hyvä just noin. = Haluan tuodaa omaa erinomaisuutta ilmi ja samalla kieroituneella tavalla painaa muita alas.

Niin makeita juttuja tulossa ja tänään tapahtui vaikka mitä, mutta kerron ehkä sitten myöhemmin kun voin avata asiaa tarkemmin. = Pakko saada huomiota hinnalla millä hyvänsä.

Herättääkö tämä aihe teillä jotain ajatuksia?

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


4 Responses to “INSPIROIMISTA VAI OMAN EGON PÖNKITTÄMISTÄ?”

  1. Haha yhdyn niin moneen noista lauseista, kaikkiin itse asiassa!! Ärsyttäviä! :D ja oon kans miettinyt samaa mitä tulee someen, kuka oikeasti on aito siellä..tuntuu, että esim kehopositiivisuudesta ja itsensähyväksymisestä puhumisesta on tullut trendi, josta täytyy puhua, jotta on in….

    http://www.elinaadasofia.fi

  2. Avatar s sanoo:

    Toi viimeinen :D :D spot on!

  3. Avatar Minttu sanoo:

    Täysin samaa mieltä joka kohdasta! Ihanaa kun joku sanoo nämä ääneen

  4. Avatar Hannelore sanoo:

    Kyllä oli niin hyvin kiteytetty. Noin tuo tuppaa menemään. Lukijana ärsyttää ns huomiohuoraus, jännää on tulossa mutta enpäs kerro mitään. Sitten voikin olla että sitä jotain jännää ei edes julkaista mutta pidetään lukijat roikkumassa

Kommentoi