8 X ERIKOISET TAVAT

Kaikilla meillä on omanlaisia tapoja, toiset erikoisempia kuin toiset. Joskus joku oma juttu voi olla itselle ihan normisettiä, kun taas muu jengi kummastelee että mitäs ihmettä toi oikeen puuhaa. Ajattelin jakaa ihan randomeita tapoja ja juttuja, jotka eivät ole ehkä sitä ihan peruskauraa kaikille!

Elän ihan omassa rytmissäni, syön aamupalaa usein 12-13 välillä ja saatan kokata päivällistä iltakymmeneltä. Tänään heräsin noin puolituntia ennen kuin mun jumppa alkoi kello 11:00. 😀 Toki meen välillä ihan normaalissa rytmissä myös, mutta oon todennut, että niin kauan kuin tällainen omanlainen rytmitys toimii mulle niin sitten mennään niin! 

Mulla on sellainen erikoinen tapa, että aina kun olen ruokakaupassa, oli se sitten tuttu lähikauppa tai toisen kaupungin marketti, mun on pakko käydä jäätelöaltaalla katsomassa valikoimaa. Nimenomaan terveysjäätelöiden valikoimaa! Monesti ollaan oltu vaikka läpikulkumatkalla toisessa kaupungissa ja pysähdytty hakemaan kaupasta juomista. Meitsin on silti pakko käydä ”äkkiä vilkasemassa” pakastealtaaseen. 😀

Jätskibongaus saattaakin joskus mennä vähän överiksi, kun uutuuksia on tulossa. Tälläkin viikolla olen käynyt monet kaupat läpi, ihan vaan tsekkaamassa joko olis! Bongailu tuotti kuitenkin lopulta tulosta, kun kotiutin uusia Halo Top – jäätelöitä omaan pakkaseen, ah!

Tämän kerroin tänään IG-storyssa, mutta siis monesti joudun käydä useammassa ruokakaupassa, jotta saan kaiken haluamani. K-marketeissa on mm. parhaat jäätelövalikoimat sekä Fazerin paistopiste. S-ryhmän liikkeistä haen pakastevihannekset, proteiinit ja salaatit. Lidlistä taas kaurasydämet (leipä). Äsken käytiin lähikaupassa hakemassa sapuskat ja kotiin tultua mies lähti isompaan kauppaan hakemaan sipsiä, koska pienien kauppojen sipsit on pahoja! 😀 

Oon tunnetusti tositeeveen ystävä ja kaikki hömppäsarjat uppoaa yleensä aika hyvin! Tällä viikolla alkoi odotettu Love Island suomi, mutta meitsi onkin säästänyt kaikki tämän viikon jaksot viikonlopulle, sillä parastahan on katsoa sarjoja niin, että voi katsoa monta putkeen! Iltalehtien sivustoja selatessa oonkin aina skrollannut kaikki Love Island uutiset äkkiä ohi! 

Oon kertonut ennenkin että mulla on sellainen tapa, että keittiössä touhutessani, huomaan yhtäkkiä että kaikki laatikot ja kaapinovet ovat auki. Tämä ei riitä, sillä myös mun treenilaukun kaikki taskut ovat aina auki. En tiedä mistä tällainen tapa tulee, mutta laukkua roudatessa olalla on aina isot ja pienet taskut sepposen selällään! 

Bodystep on mulle yksi rakkaimpia lajeja ryhmäliikunnassa, mutta kyseiseen lajiin liittyy eräs juttu. En tykkää stepata kun lauta on pystysuunnassa. Aina kun saan uuden ohjelman, toivon vain että lauta olisi tunnin alkupätkän poikittain. Tämä pätee siis vain alkulämmittelyyn sekä ensimmäiseen sykebiisiin, lopputunnin biiseissä on taas ok pitää sitä pystysuunnassa. 

Tähän pystyy varmaan useampi nainen samaistumaan, mutta pystyn sanoa mitä mies on yksin ollessaan tehnyt, mitä syönyt ja mitä esimerkiksi etsinyt (:D) kotona. Voin jopa arvata hänen järjenjuoksunsa siitä, miten tavarat ovat jääneet tai jokin tietty astia jätetty. Joskus jopa hieman pelottavaa, haha!

Onko teillä jotain erikoisempia tapoja tai juttuja jaettavaksi?

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


5 Responses to “8 X ERIKOISET TAVAT”

  1. Myy sanoo:

    Eikä! Miten voikin olla noin samat kujeet! Mä käyn tarkistamassa myös valikoimaa, yleensä suklaahyllyllä, mutta myös jätskialtaalla joko olisi tullu jotain missä ei olisi kookosta! Kaappien ovet ja taskut on aina auki myös. 😀 Mulla myös on tiskipöytä aina tiskaamiseen asti täynnä kaikkea minä on menossa tiskiin, roskikseen, kompostiin jne. Ne voi hyvin laittaa sinne vasta sitten, kun tiskaa. Ja mä käytän samaa mukia, lautasta ja voiveistä kunnes tiskaan seuraavan kerran. Huuhtelen vaan ja taas kelpaa. Mukia en ees huuhtele. Joskus tiskaan vaan koirien kupit ja muut saa jäädä odottamaan seuraavaa päivää.

  2. Pob sanoo:

    Samaistun NIIN isosti tohon pakasteallas/jätskitsekkailuun 😂 täällä sama, oon aatellu et oon ainoo

  3. fossiili sanoo:

    ”Onko teillä jotain erikoisempia tapoja tai juttuja jaettavaksi?”

    No yksi eräänlainen harrastukseni on jonottaminen. Lähinnä jonossa veikkailu, että kuka hajoaa kanssajonottajista ensimmäisenä.

    Joo minä olen niitä, jotka kiilaajille voivat sanoa: sinne jonon perälle vaan. Mikä viikonlopun pikkutunneilla nakkikiskajonossa ikäänkuin soidinhuutona tanssiaisiin kutsuna otetaan.

    Tuossa yksi päivä kaupassa jonottaessa oli kutkuttava tilanne. Yksi henkilökassa auki, johon jonotti about 20 asiakasta ja kaksi kassahenkilöä mietiskelivät itsepalvelukassan toimimattomuutta. Siinä masiinassa oli joku vika.

    Mun teki mieli hajota siinä ensimmäisenä, mutta kun mietin että miten se kannattaisi tehdä, niin en päässyt yksimielisyyteen itseni kanssa.

    Top kolmosessa oli vaihtoehtoina ääneen pohdiskelu insinööritaitojen mahdollisista sudenkuopista, ostosten jättäminen siihen paikkaan merkiksi, että kassahenkilöillä on jotain duuniakin ja kolmantena selfie tilanteessa.

    Jonotin kiltisti.

  4. fossiili sanoo:

    ”Iltalehtien sivustoja selatessa oonkin aina skrollannut kaikki Love Island uutiset äkkiä ohi!”

    Niin minäkin, mutta se siitä syystä, että loov ailailandit ei mua juurikaan kiinnosta. Ehkä niistä jotain psykologista ymmärrettävyyttä olisi löydettävissä. Kuten muissakin ajanjaksoissa.

    Mitä en ole skrollannut ohi, on Iltalehden vahva kannanotto hyvinvointiin ja terveyteen. Siellä näyttävät ihan pokerinaamalla naiset edellä menevän.

    Kyllä minäkin neuvoisin niin, mikäli tulisivat kysymään, että miten tätä kannattaisi toteuttaa.

  5. fossiili sanoo:

    Anteeksi en pyydä mutta voin sanoa.

Kommentoi