TÄSTÄ SYYSTÄ EN TREENAA SALILLA ENÄÄ

Tämän vuoden puolella motivaatio voimaharjoittelua kohtaan on ollut hieman kateissa. Salilla on tullut käytyä välillä säännöllisesti ja välillä epäsäännöllisesti. Alkuvuodesta intoa riitti vielä aika hyvin, mutta kevään mittaan taas juokseminen ja muut jutut maistuivat paremmin. Kesälomalla tuli tehtyä salitreenejä, mutta sekin oli kuitenkin suhteellisen lyhyt aikakausi. Motivaation puute ei johdu itse salilla treenaamisesta tai siitä, etten esimerkiksi jaksaisi harjoittaa kyseistä liikuntamuotoa. Mistä on sitten kyse? Antakaas kun kerron..

Olen toki aina tiedostanut tämän asian, mutta viime aikoina on tullut mietittyä asiaa entistä enemmän. Käyn myös Trainer4You:n Voimavalmentaja – koulutusta, jossa syvennytään voiman lajeihin erityisen tarkasti ja myös tämä on saanut minut ajattelemaan asioita eri tavalla.

Ennen kun kerron syyn, raapaistaan kevyesti voimaharjoittelun pintaa ja sen tarkoitusta. Periaatteessa saliharjoittelulla voit kehittää ja muokata ulkonäköäsi rakentamalla lihasmassaa tai sitten voit kehittää suorituskykyäsi kehittämällä voimaa, eli tulemalla vahvemmaksi tai kestävämmäksi. Useinhan kaikki ominaisuudet kulkevat myös käsi kädessä, mutta tietynlaisella harjoittelulla pystymme optimoida omaa kehityskohdetta tarkemmin. Kehitykseen liittyy aina vahvasti myös ravinto ja lepo, eli palautuminen. Palautuminen taas on isompi kokonaisuus, eikä tarkoita vain sitä montako lepopäivää pitää viikossa. Elämäntilanne ja itse elämän kokonaiskuormitus vaikuttaa aina siihen miten jaksaa ja palautuu.

Jos taas palataan itse voima -ja lihasmassaharjoitteluun, vallitsee nykyään trendejä missä tästä yksinkertaisesta harjoittelumuodosta on tehty kunnon sirkushuvia. Erikoistekniikat, hifistelyt, mitä erikoisemmat liikevariaatiot ja höpöhöpö-hommat vallitsee tällä alalla sekä somessa. Treenin tehoa mitataan valuvan hien, sykkeen ja kalorien palamisen muodossa ja kuvitellaan, että lihasta voi kiinteyttää, kun pomppii yhdellä jalalla bosu-pallon päällä tanko harteilla.

Jos esimerkiksi ajatellaan lihasta, se mitä voit tehdä on kasvattaa sitä tai kehittää sen suorituskykyä, kertokaa siis mulle mitä tarkoittaa lihaksen kiinteytyminen, niinku ihan käytännössä? Lihaksen päällä taas on rasvakudosta, jota voi pienentää laihduttamalla, eli syömällä vähemmän kuin kuluttaa. Siihen ei tarvita ketogeenistä rukavaliota, pussikuuria tai pätkäpaastoa. Ihan vaan sitä samaa safkaa kuin nytkin, mutta mahdollisesti vähän vähemmän. Kalorit ratkaisee, piste. Kun rasvan määrä pienenee, lihas erottuvuus on parempi ja ulkomuoto näyttää kiinteämmältä.

Jos haluaa laihtua eli näin muodikkaammin sanottuna polttaa rasvaa, se ei tarkoita että salilla pitäisi vääntää hurjia toistomääriä ja supersarjoja päivästä toiseen. Treenin avulla on helpompi saada energiatasapaino miinukselle, mutta jos tavoite on kuluttaa kaloreita, saman tuloksen saat tekemällä mitä tahansa aerobista. Nimittäin todella pitkät toistomäärät kehittävät kestovoimaa, eli kehon suorituskykyä tehdä pidempiä sarjoja. Jos haluat olla hyvä tekemään pitkiä sarjoja niin sitten asia on toki erikseen, mutta laihtumiseen tai kiinteytymiseen se ei vaikuta sen enempää kuin vaikka jumppa tai juoksulenkki.

Jos haluaa kasvattaa lihasta ja/tai voimaa, silloin kannattaa palata ihan back to basics. Perus liikkeitä, puhtaita toistoja, lihaksen väsyttämistä hyvällä kuormalla ja pitkiä palautuksia jatkuvan sykkimisen sijaan. 1,2 tai 3 – jakoinen ohjelma on luultavasti paljon kehittävämpi kuin todella monijakoiset erikois-ohjelmat, joissa lihakset saavat ärsykettä aivan liian harvoin. Myös ruokaa täytyy syödä riittävästi, sillä jatkuva diettaaminen ei anna lihaksille mahdollisuutta kehittyä.

Niin, siinäpä se syy. En näe mitään järkeä treenata salilla, koska elämäntilanteeni on sellainen, että työni, eli ohjaukset vievät niin suuren osan kapasiteetista, että voimaharjoittelussa kehittyminen vaatisi aivan todella paljon pilkun tarkkaa hommaa niin ravinnon kuin palautumisen ja muun elämän priorisoinnin kannalta. Tiedän, että tällä jumppamäärällä olisi mahdollista kehittyä myös voimatreeneissä, mutta en vain jaksa panostaa asiaan niin paljon. Lihasmassan kasvattaminen taas olisi vielä hankalampi juttu ja vaatisi erityistä tarkkuutta ruokavalion suhteen, johon mulla ei riitä intoa tällä hetkellä! :D

Tällä hetkellä siis näin, katsotaan mitä tulevaisuudessa!

Jokainen saa liikkua miten tahtoo ja mennä sinne salille tekemään vaikka kuperkeikkoja jos siitä tulee hyvä fiilis, kyse ei ole lainkaan siitä. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että se mitä tekee, tukee sitä millaista tulosta treeniltään tahtoo, eikö vaan? Kysymys sulle! Käytkö sä salilla? Mikä on sun tavoite?

Kivaa sunnuntaita!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


19 Responses to “TÄSTÄ SYYSTÄ EN TREENAA SALILLA ENÄÄ”

  1. Avatar Tiina sanoo:

    Mä käyn salilla koska oon huomannu että niska hartiaseutu pysyy paremmassa kunnossa kun teen salilla yläkroppaa, istumatyö kun jumiuttaa aikalailla yläkropan. En oo käyny ikinä salilla sen takia että haluaisin lisää lihasmassaa. Nyt oon vaan huomannu että yläkropan liikuttaminen salilla auttaa, pelkkä jumppapirkkoilu ei siihen riitä:D

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kyllä! Liikuntakyky ja hyvinvointi on erinomaisia tavoitteita ja monilla salitreeni jeesaa just jos on niska/hartiaseudun ongelmia! :)

    • Avatar fossiili sanoo:

      Istumatyössä on hyvä muistaa myös keskikroppa. Monet kun tuntuvat nykyään myös valittelevan alaselkäkipuja.

      Itse ajattelen jopa niin että yleisesti katsoen keskikropan kunto on oleellisempaa kuin yläkropan kunto.

      Yllättävän monet kivut lähtevät pienellä lihashuollolla, mikä siis pitää sisällään niiden vahvistamisenkin.

  2. Mulle sali pitää kanssa niska-hartiaseudun kunnossa, paremin kuin yksikään jumppa. Salin etu on myös se, että saan liikkua silloin kun haluan, oli se sitten kolmelta tai kasilta. Pääosin kuitenkin siksi, että se on ehdottomasti se omin laji, suurempaa tavoitetta ei ole, kunhan teen kolmesti viikossa. Aika perus jutuilla kuitenkin, en jaksa hifistellä, se on mun laji ja jos jotain mittaan niin raudan määrää joka penkki-kyykky-mave kombossa nousee.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kuulostaa järkevältä! Se on omien treenien hyvä puoli, että saa ajottaa ne milloin itselle parhaiten sopii. Toisaalta, mulle sopii hyvin se että jumpat on aikataulutettu, koska silloin on vaan pakko lähteä, huvitti tai ei. :D

    • Avatar fossiili sanoo:

      Jos saan suositella, niin ala treenaamaan rinnallevetoa, mikäli voimaharjoittelusta pidät.

      En nyt tähän hätään muista montako lihasta ihmisessä on (about 500?), mutta sen muistan että rinnalleveto aktivoi niistä useamman kuin mikään muu yksittäinen liike.

      Teknisesti hankala, mutta suosittelen sen tien käymään, mikäli voimailuun on taipuvaisuutta.

  3. Avatar Hellurei sanoo:

    Tämä oli hyvä postaus. Olen nimittäin miettinyt itse,että miten pitäisi treenata kun ei kiinnostaisi hirveesti massaa lisätä vaan haluaisin kestävyyttä lajeissani joita harrastan eli hiihdossa,juoksussa ja salibändyssä. Ja noissa lajeissa ylimääräisistä kiloista on vain haittaa. Eli varmaan kannattaa tehdä sitten pitkiä sarjoja pienemmillä painoilla jos haluaa kestävyyttä ja voimaa em lajeihin?

    • Avatar fossiili sanoo:

      Salibandy vaatii kestävyyden lisäksi ns. räjähtävää voimaa. Onko jääkiekko kestävyyslaji? Jääkiekossa reisissä pitää olla ruutia. Noin 45 sekuntia pitää kyetä maksimiteholla vetää.

      400 metrin huiput juoksevat tuohon 45 sekuntiin matkansa ja heidät voikin kyykkäämästä löytääkin. Kun taas maratoonaria harvemmin kyykkäämässä näet.

      Mun tipsi sulle että mietit balanssia.

  4. Avatar Annika sanoo:

    Hyvä postaus! Itse oon käynyt salilla välillä säännöllisemmin ja välillä epäsäännöllisemmin viitisen vuotta ja nykyään käyn suunnilleen kerran viikkoon. Ei mikään kehittävin määrä, mutta musta salilla on kivaa ja kyllähän se tukee hyvinvointia ja lihaskuntoa joka tapauksessa. Tykkään myös lenkkeillä, pyöräillä, uida yms. niin voimaharjoittelu on musta hyvä lisä palettiin, vaikka en niin tavoitteellisesti teekään :)

    • Avatar fossiili sanoo:

      Lenkkeily, pyöräily ja uinti. Hyviä lajeja heillekin, jotka eivät ole teräsnaisia tai -miehiä :)

      Toisinaan sitä lenkillä saattaa miettiä, että kulkisikohan paremmin, mikäli alkaisi kyykkäilemään vaikka pari kertaa kuussa?

      Pyöräillessä siitä voisikin olla jotain hyötyä, että reisiä hiukan salilla kasvattaisi. Varsinkin jos tykkää runttailla aikaa vastaan ylämäkeä.

  5. Avatar fossiili sanoo:

    Hyviä pointteja sulla. Oleellistahan on juuri se mitä varten treenataan ja mitä tavoitellaan. Katsotaanko tammikuussa pelistä epätoivoisen näköisenä tulevia biitsikelejä vai katsotaanko pidemmälle.

    Joku voi siis tähtäillä puolen vuoden päähän ja joku toinen vaikka 30 vuoden päähän. Ja mikäli on niitä pidemmälle katsojia, niin tipsinä sanottakoon että on helpompi treenailla hiukan vanhempanakin, mikäli ei ole kroppaansa juniorina onnistunut rikkomaan. Ykköset tulisi siis kieltää lailla ;)

    Ravintohommissa hiukan samaa. Onhan se kiva vedellä kympin pirtelöitä salilla, vaikka vedellä pärjäisi ihan hyvin. Siis kun puhutaan treenaajien massasta (joukosta). Kuinka lähelle jaksetaan katsoa..

  6. Avatar fossiili sanoo:

    Oma lähtökohtani treenaamiseen on terveys ja hyvinvointi. En siis ole pokaaleita tavoittelemassa.

    Itselläni onkin ehkä siitä syystä helppo olla itselle armollinen ja katsoa hiukan biitsikelejä pidemmälle.

    Pokaalien tavoittelu on jo kovempi laji. Siellä juniorit tavoittelevat kunniaa kroppansa kustannuksella. Ja se on heidän oma valintansa.

    Itse olen siis taviksille liputtajia, jotka terveys ja hyvinvointi edellä menevät.

  7. Avatar fossiili sanoo:

    ”Tämän vuoden puolella motivaatio voimaharjoittelua kohtaan on ollut hieman kateissa”

    Vain sulle.

    Itselläni oli joskus niin, että juuri se ’voimakkaampi’ motivoi eteenpäin. Oli väliä paljonko penkissä, kyykyssä tai mavessa oli ykkönen. Jos se oli jotain, niin enemmänkin se voisi olla. Tai tyyliin, että vähintään kymmenen toistoa sadalla kilolla penkistä on mentävä.

    Jossain vaiheessa uskalsin hiukan ajatuksiani kyseenalaistaa ja kysyin itseltäni: mitäköhän mulle tapahtuu jos en penkistä saisikaan kuin 9 toistoa satasella? Tai että ykkösteni kilomäärät putoisivat ennätyslukemista?

    En tiedä oliko se jotain luontaista luovuttamista tai sen ajattelun jatkoa kun alkoi kelailemaan: miksi yleensäkään treenaan? Mitä hyödyn ykkösistä? Tai tyyliin olenko kuinkakin paljon huonompi, mikäli satasella saisin vain viisi toistoa penkistä entisen kymmenen sijaan? Mitä mulle tapahtuu, jos en vuoden päästä saa satasella edes ykköstä? Mihin tarviin satasen penkkiä yleensäkään? Jne..

    Tänä päivänä ajattelen että lihaskunnostaan on hyvä pitää huolta tarkoituksenmukaisesti. Hyvää ja tervettä elämää.

  8. Avatar fossiili sanoo:

    ”Elämäntilanne ja itse elämän kokonaiskuormitus vaikuttaa aina siihen miten jaksaa ja palautuu.”

    Sehän ei ole psykologiaa, missä ikääntyessä on muutamia tosiasioita myönnettävä. Esim palautuminen ja sen hidastuminen.

    Juniori saattaa jauhaa tunneista, kun tämän isi toppuuttelee revanssin suhteen itsensä takia tyyliin: Jospa sitten viikon päästä.

  9. Avatar fossiili sanoo:

    ”Periaatteessa saliharjoittelulla voit kehittää ja muokata ulkonäköäsi rakentamalla lihasmassaa tai sitten voit kehittää suorituskykyäsi kehittämällä voimaa, eli tulemalla vahvemmaksi tai kestävämmäksi.”

    Noin on riippumatta periaatteista.

    Emme ole kovin kaukana ajatuksellisesti toisistamme. Terveys ja hyvinvointi. Allekirjoitat sen varmuudella.

  10. Avatar fossiili sanoo:

    ..”Treenin tehoa mitataan valuvan hien, sykkeen ja kalorien palamisen muodossa ja kuvitellaan, että lihasta voi kiinteyttää, kun pomppii yhdellä jalalla bosu-pallon päällä tanko harteilla.”

    Jos olisit openi, niin pyrkisin osoittamaan että yhdellä jalalla bosu-pallon päällä tanko harteilla pomppien ei vaan pelkästään läski pala, vaan se edellyttää hiukan muutakin. Esim. harjaantunutta tasapainoa ja ripauksen nuorta kuolematonta mieltä.

  11. Avatar fossiili sanoo:

    Sulla blogi, sulla kyky ja taito. Ja mikä tärkeintä; kykenet uskottavuuteen olemalla itsellesi rehellinen.

    Mieti sitä magnesiumia ja heraa. Itse mietin sitä blogiasi, missä näytät että ravintotietämys ja liikuntatietämys riittävät terveelliseen hyvinvointiin loistavasti. Lisiä ei tarvita kuin lääkärin määräyksestä.

    Anna toivoa :)

  12. Avatar fossiili sanoo:

    Kuvittele että joku tulisi sulle paria tonnia tarjoamaan kun herapurkin tai magnesium paketin kanssa poseeraisit.

    Haluaisin vähintään päästä tilanteeseen missä voisin siitä sanoa: teeskentelijä.

    Paras lopputulos mielestäni kumminkin saadaan kun olet rehellinen ja jatkat tervettä kyseenalaistamistasi.

    Sulla treenaaminen ja ravintokiinnostus on. Tuolla suurinosa ihan toisissa lähtökohdissa.

  13. Avatar fossiili sanoo:

    Otin jo yhteyttä magnesium-myyjääsi.

    Mikäli kätesi ostoksilla ollessasi alkaa magnesiumpurkkia haromaan, niin myyjä sen huomio ja vinkkaa: täällä nämä sun magnesiumit jo on mikäli niitä etsit. Osoittaen kädessään pitämäänsä magnesiumetiketein varustettua purkkia.

    Siinä vaiheessa sinäkin huomaat kupletin juonen ja mun kalkkitablettilahja paljastuu sulle hymiöin. Muistutuksena potentiaalistasi :)

    Hyvinvointi ja terveys.

Kommentoi