ONKO NE HERKUT OIKEASTI NIIN HYVIÄ?

..Vai onko se vaan ajatus ja totuttu tapa mikä niihin liittyy? Monille herkuttelu tarkoittaa myös rentoutumista ja poikkeusta tavallisesta arjesta, mikä on toki suotavaa aina silloin tällöin. Mutta miksi rentoutumiseen pitää aina yhdistää syöminen? Miksi sitä jopa tuntee olonsa tylsistyneeksi, jos viikonloppuna ei saa makoilla karkkisäkki sylissä sohvalla? Kuitenkin arki-iltoina se sohvalla makoilu sujuu helposti ilman erillisiä herkkuja. Olisiko kyseessä vain tapa ja ajatusmalli, joka on jäänyt päälle?

Herkuttelussa ei sinänsä ole mitään pahaa tai väärää niin kauan kun se ei aiheuta negatiivisia oloja tai fiiliksiä. Tiedän itsekin tuon yllä olevan kuvauksen. Ajatus siitä, että voi lepuutella hyvien ruokien ja herkkujen äärellä on aika mukava. Usein kuitenkin tuon mukavan herkkuhetken jälkeen olo ei enää olekkaan niin mukava, vaan lähinnä tukala.

Leivoin viime viikonloppuna erilaisia leivonnaisia synttärijuhliin ja tuli myös syötyä kaikenlaista sokerista tuon päivän aikana. Leivonnaiset ja kakut olivat hyviä, mutta aivan älyttömän makeita (jopa mun makuun) ja olo oli todella vetelän väsynyt tuon syömisen jälkeen. Ei huvittanut tehdä mitään muuta kuin hakea vastapainoksi jotain suolaista tilalle. 😀 Aloin siinä miettimään, että onko nuo kakut ja karkit oikeasti niin hyviä, vai luulenko vaan.

Terveellisempien kuppikakkujen resepti mun IG:ssä!

Olen leiponut paljon terveysversioita erilaisista herkuista ja olen ihan aidosti sitä mieltä, että ne ovat jopa parempia kuin nuo kilon sokeria ja voita sisältävät versiot. Terveelliset herkut taltuttavat makeanhimon, mutta niistä jää aika freesi fiilis ja hyvä olo. Mihin siis tarvitsen edelleen tavallisia mättöherkkuja? Sitä olen tässä yrittänyt pohtia viime aikoina ja tullut siihen tulokseen, että kyseessä on todellakin vain ajatuksen tasolla oleva tapa, josta pelottaa luopua, koska niiden herkkujen syömiseen liittyy juurikin paljon hyvän olon tunteita, mutta todellisuudessa se hyvä olo on aika kaukana.

Tiedän, että syöminen ja herkuttelu merkitsee ihmisille eri asioita. Osa pystyy ehkä samaistumaan mun ajatuksiin, kun osa miettii että miksi ruuasta ja syömisestä pitää tehdä noin iso numero. 😀 Olisikin kiva kuulla teidän ajatuksia aiheesta? Onko ne herkut oikeasti hyviä, vai onko se vain mielikuva niiden tuomasta rentoutumisen tunteesta?

Juhannukseen on tällä hetkellä sellainen 6-7 viikkoa, joten sen kunniaksi heitin mun parhaat rasvanpolttoon tähtäävät valmennukset alennukseen! Alennus voimassa sunnuntaihin 5.5.2019 24:00 saakka. Joskus tarvitaan vain se, että päättää aloittaa ja tässä olisi nyt hyvät setit jolla lähteä liikkeelle. 🙂

BIKINI FIT 25 €

Viisijakoinen saliohjelma, jonka avulla muokkaat kehostasi vahvan, kiinteän ja naisellisen. Ohjelma painottuu alavartalon muokkaamiseen ja etenkin pakaroihin, jotka treenataan kolmesti viikkoon.

Jokaisen alavartalotreenin perään on mahdollista tehdä ”finisher” eli tiukka viimeistelijä, joilla maksimoidaan rasvanpolttoa tai ihan vain haastetaan itseään. Viimeistelijän voi lisätä jokaisen treenin perään, tai tehdä silloin tällöin lisähaasteena. Ohjelmassa siis kolme erilaista viimeistelijää.

Ohjelmassa on myös kaksi ylävartalotreeniä sekä ihan oma core-ohjelma, jonka voi lisätä ylävartalotreenien perään viimeistelijänä. Core-treeni perustuu liikkeisiin, joiden avulla keskivartalo saa kyytiä samalla kun kulutus pysyy korkeana ja näin ollen rasva palaa tehokkaammin! Tervetuloa kiinteä kesäkroppa!

MIINUS VIISI KILOA 25 €

Haluaisitko keventää oloasi? Ne kuuluisat viimeiset kilothan on aina haastavinta saada lähtemään! Tämän ruokavalion avulla onnistut pudottamaan painoasi viiden kilon verran 6-8 viikon aikana. Valmennus sisältää ruokavalion, jossa mukana päivän kokonaismakrojakauma, jonka avulla voit tehdä omia vaihtoja ruoka-aineisiin halutessasi. Tavoitteen saavuttamiseksi, ruokavalioon suositellaan yhdistettäväksi 3-5 harjoitusta per vko.

Ohjelma sopii 60-80 kiloa painaville normaalipainon/ylipainon sisällä oleville henkilöille, jotka haluavat pudottaa painoa 5 kilon verran.

Ruokavalio perustuu hiilihydraattien syklittelyyn sekä kalorivajeeseen. Sisältää kaksi erilaista ruokavaliota, joita vaihdellaan päivittäin. Mukana maidoton & gluteeniton & kasvis vaihtoehto.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


5 Responses to “ONKO NE HERKUT OIKEASTI NIIN HYVIÄ?”

  1. Jonna sanoo:

    Heippa! Kiinnostaisi tuo miinus 5kg mutta tekstistä pisti silmään että normaalipainoisille 60-80kg? Muttakun mä painan 58 :’D onko esteenä? 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Ei ole esteenä, tuo on sellainen suunnilleen painoluokka, eli menee myös kevyemmille ja painavimmille kuin tuo 60-80 🙂

  2. Ida sanoo:

    Moi! Tilasin juuri miinus 5kg -ohjelman ja minulla on heraproteiineista hieman huonoja kokemuksia aiemmin. Mitä ei maitopohjaista proteiinijauhetta suosittelet käytettäväksi smoothieissa? Mikä brändi ja maku on sun mielestä toiminut parhaiten? Kiitos paljon! 🙂

  3. Herkuttelu on hyvä juttu sanoo:

    #jälkiruokaonpäiväntärkeinateria

Kommentoi