PARHAAT LIIKKEET JALKOJEN & PAKAROIDEN MUOKKAAMISEEN

Mä en tiedä mistä se johtuu, mutta mitä ravintoon ja treeniin tulee niin tuntuu että nykyään kuvitellaan, että mitä monimutakaisempaa meininki on sen tehokkaampaa se myös on. Välillä iskee ihan myötähäpeä kun tsekkailee instatilejä missä jaetaan mitä oudoimpia treeniliikevirityksiä ja usein tällaisilla tileillä on vielä satojatuhansia seuraajia. Saman liikkeen kun voisi tehdä ilman, että tyyliin roikkuu pääalaspäin kuminauha kiristettynä korvasta kantapäähän. Sitten jengi menee innoissaan treenaamaan näitä paremman pakaran toivossa… Nojoo, itsekin tulee aina välillä innostuttua kokeilemaan uusia virityksiä ja esimerkiksi viime sunnuntaina alkoi vaan vituttaa, kun meni suurin osa treenitehoista kaiken maailman säätöön. 😀 haha.

En kiellä, etteikö joskus löytyisi hyviä kikkoja löytää parempi tuntuma, mutta yleensä kuitenkin ne perusliikkeet toimii kaikista tehokkaimmin. Alavartalon isot lihasryhmät vaativat kunnon rasituksen kehittyäkseen ja yleensä moninivel-liikkeet toimiikin näissä parhaiten. Eristävillä liikkeilläkin on toki oma tehtävänsä, mutta tänään keskitytään vain ns. isoihin liikkeisiin!

KYYKKY + variaatiot

  • etu- ja takakyykky
  • hack-kyykky (myös reverse versio)
  • asentomuutokset – leveä / kapea, syvä tai esim. box-kyykky
  • ponnistukset / loikat – kyykkyhyppy, sammakkoloikka jne

MAASTAVETO + variaatiot

  • sumo
  • suorinjaloin
  • romanialainen
  • yhden jalan

ASKELKYYKKY + variaatiot

  • bulgarialainen
  • eteenpäin astuen / taaksepäin astuen / ristiin astuen
  • ponnistukset – askelkyykkyhypyt vaihtaen tai yhdellä jalalla tehtynä

LANTIONNOSTO + variaatiot

  • ”hip thurst” – eli selkä koroketta vasten
  • yhdellä jalalla
  • kuminauha jalkojen ympärillä

Mikä on sun lemppari?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


6 Responses to “PARHAAT LIIKKEET JALKOJEN & PAKAROIDEN MUOKKAAMISEEN”

  1. Enni sanoo:

    Hei mitä mieltä oot intermittent fastingista? Onko se susta järkevää 😀 mua epäilyttää se aamulla syömättömyys. Ainahan on sanottu että aamulla olisi tärkeää syödä se aamupala ja nyt se onkin kääntynyt niin päin että eka ateria olisikin hyvä syödä vasta tyyliin klo14 iltapäivällä. Eikö tollanen oo huonoa aineenvaihdunnalle? Kiinnostaisi kokeilla mut mietityttää onko tollanen ees terveellistä

  2. silja sanoo:

    Samaa myötähäpeää koetaan täällä! 😀 Harvoin salilla näkee naisia tekemässä tosissaan hack-kyykkyä, usein jalkatreeni on pelkkää kuminauhaa, loitontajaa ja pakarapotkua.
    Osaisitko antaa vinkkejä sumomaveen? Mulla siitä ei ikinä kipeydy peppu, vaan lähes poikkeuksetta sisäreidet. Saan kyllä liikkeen aikana tuntuman pakaraan tästä huolimatta. Olen nyt kokeillut tehdä todella hyvällä tekniikalla ja vähentänyt painoja (niin että saan tehtyä n. 15puhdasta toistoa, ei siis ole liian kevyet nytkään) , mutta sekään ei näytä auttavan.

  3. Sanna sanoo:

    Tää ei nyt liity tähän postaukseen mitenkään, mutta voisitko tehdä postauksen siitä millaisia treenikenkiä käytät milläkin tunneilla? Välillä oon nähny sulla kuvissa Nike Freet ja välillä taas Addun ultra boostit, mitkä on ainakin vaimennukseltaan aika ääripäitä 🙂

  4. Tuulia sanoo:

    Silja: Vaikka en ole Aino niin vinkki joka voi auttaa: lyhennä sumomaven liikerata puoleen eli tee vain ylävaihe polvista ylöspäin etkä laske tankoa toistojen välillä alas/maahan. (+Lisäksi tietysti parin sekunnin loppupuristus ja -pito ylhäällä jokaisella toistolla.) Tuo liikkeen ”yläosa” on pakaravoittoisin eikä ehdi välissä ”ei-toivotut” lihakset aktivoitua.

    Itse jouduin nivelongelmien takia miettimään lantio-pakaratreenin ihan uudesta kulmasta: hyöty on maksimoitava minimaalisin lisäpainoin ja ilman leveitä asentoja, koska näistä kipu pahenee eniten. Niinpä meni kyykky variaatioineen pannaan, samoin kaikki sumomavet ja leveiden asentojen hackit ja prässit sekä loikat. Uusia lemppareita on hipthrust (myös yhden jalan versiona) ja yhden jalan mave sekä pistoolikyykky matalalle korokkeelle laskeutuen. Pistoolia suosittelen kaikille, siinä on meinaan useimmille aika pitkäksi aikaa kovan treenin tasoista haastetta ilman lisäpainojakin. 🙂

  5. Mirskis sanoo:

    Eikös lantionnosto matolta (tangolla) ole yhtä tehokas kuin penkiltä? Itse en penkiltä pysty/halua liikettä tehdä selkärangan ongelmien vuoksi.

  6. Essi sanoo:

    Moi! Mitkä piilarit sulla on noissa uusimmissa Insta-kuvissa? 🙂

Kommentoi