VALMENNUS PAKETISSA – MITÄ KAIKKEA SAAVUTIN?

Tällä viikolla tuli täyteen neljä kuukautta valmennuksen alla ja tästä eteenpäin jatkan taas omin päin. Sain vinkkejä ja neuvoja miten jatkaa eteenpäin ja toki oma tieto-taitokin on sen verran hyvällä mallilla, ettei tässä ole huolen häivää. Tässä on tullut raportoitua fiiliksiä pitkin kevättä ja ei ole varmasti jäänyt epäselväksi, että olen hyvin tyytyväinen, että lähdin testailemaan tällaista vaihtoehtoa. Kuten sanottua, mikään ei muutu jos mikään ei muutu. Joskus täytyy kokeilla uusia juttuja ja sitä kautta voi joko onnistua tai vähintäänkin oppia. Oon sitä mieltä, että ennakoluulot, odotukset ja pelot ohjaa ihan liikaa meidän valintoja ja jopa estää unelmia toteutumasta.

Lähdin tähän hommaan sillä mielin, että kokeilen avoimesti uusia juttuja jos sellaisia on luvassa. Mulla oli tavoitteena niitä ulkoisia muutoksia, mutta myös sisäisiä juttuja, jotka ovat nousseet tän matkan aikana paljon tärkeämmäksi. Joku voisi ajatella että vaikeessa elämäntilanteessa ei kannata stressata itseään liikaa, mutta mun tilanteessa tää on ollut ehkä koko kevään pelastus. Oon saanut keskittyä projektiin ja mulla on ollut joku päämäärä. Tuntuu, että oon saanut taas mun kehon takaisin, eli ainakin tällä hetkellä se toimii taas kuin ennen. Mystiset vaivat ja ongelmat ovat loistaneet poissaolollaan jo hetken. Mitä nyt viime viikolla kärsin oudoista turvotuksista, mutta nekin katosivat kun lisäsin ruokamäärää radikaalisti.

Koko tämän valmennuksen ajan mulla on ollut vähän sellainen fiilis, että en ole kehittynyt niin paljon kuin olisin halunnut. Oon käynyt säännöllisissä mittauksissa Jyväskylässä ja niiden mukaan eteneminen on ollut juuri sopivaa. Silti pääkoppa on väittänyt, että ei tapahdu riittävästi. Oon taistellut tämän ajatuksen kanssa ja myös stressannut siitä hieman. Välillä on toki ollut hyvä buugi ja oon huomannut muutosta. Sitähän se on, pikkuhiljaa tapahtuvia juttuja ei ehdi itse huomata, vaikka niitä tapahtuu.

Mun ulkoiset tavoitteet olivat siis saada lisää muotoa etenkin pakaroihin sekä olkapää/käsivarsi akselille. Halusin myös kiristellä rasvoja alas niin, että lihaserottuvuus olisi hyvällä mallilla. Mittanauhan mukaan senttejä on lähtenyt juuri oikeista paikoista ja lisääntynyt sinne minne piti. Rasvakiloja lähti lopulta noin 4 kiloa, mikä on aika paljon jos miettii, että lähötilanne ei ollut mikään kovin huono. Treenipainot ovat kasvaneet pitkin matkaa, eli voimatasot ovat parantuneet huomattavasti. Pystyn vetää 15 leukaa kevyesti, nostan maasta 150 kiloa ja penkkaan vähintään 65 kilolla! Jaksaminen ryhmäliikunnassa on pysynyt ennallaan, tosin mulla on nyt taas se vaihe ettei mikään tunnu missään. 😀 Eli on jopa vaikea hengästyä ja vetää itsensä kunnolla hapoille. Tää on ihan tuttua juttua silloin kun treenimäärät ovat korkeat ja kovatehoista aerobista tulee isoja määriä.

Koko projekti on sujunut rutiinilla, oon toki tehnyt hommia ja paljon oon tehnytkin. Vaikeita hetkiä on ollut monia, mutta oon vaan hokenut itselleni, että mä en hitto vie luovuta vaikka mitä esteitä tulisi eteen. Kaiken pystyy ratkaista jos vaan haluaa. Oon luopunut monista jutuista ja panostanut tähän ajallisesti. Oon noudattanut ruokavaliota 6 kuukautta (aloitin omatoimisesti tammikuun alussa), ilman että oon syönyt mitään ylimääräistä (2 kertaa olen suunnitellusti syönyt ”ohi”). En oo jättänyt yhtäkään treeniä väliin ja samaan aikaan oon hoitanut 2 duunia ja yhden yrityksen.

Nyt kun kirjoitan näitä konkreettisesti ylös, niin en voi kuin olla tyytyväinen ja ennen kaikkea ylpeä itsestäni! Jos saa kehua niin nyt kehun, että oon kyllä saatanan kova muija, kun ottaa huomioon mistä tilanteesta lähdettiin ja mitä kaikkea tässä on saanut käydä samalla läpi. Kuten kirjoitin mun päivän instapostaukseen:

”You won’t get much done, if you only grind on days you feel good.”  

Kuulin ton biisin tänään salilla ja vaikka kyseessä on vanha kappale niin se iski kunnolla! Pakko heittää mukaan huomiselle spinning-tunnille. Huomenna on luvassa muutakin kivaa, sillä meillä on luvassa Bodyattack-maraton. Spinningin jälkeen tankkailen vähän energiaa ja sitten riipaistaan kahden tunnin attack-tykitys Wasa Sports Clubilla. Mukaan pääsee myös ei jäsenet hintaan 5 €. Tunti alkaa k 13:00.

Muistakaa, että ihan kaikki on mahdollista kun vaan pistää hommia tapahtumaan!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


One Response to “VALMENNUS PAKETISSA – MITÄ KAIKKEA SAAVUTIN?”

  1. Moi sanoo:

    Saa kehua ja kuuluukin! Hyvä Aino 🙂 Omaan silmään näyttää että kiinteytymistä on havaittavissa, vaikka, kuten sanoit, lähtötilanne ei tosiaan ollut huono.

Kommentoi