EN OLIS USKONUT..

Alkuvuosi on tullut paasattua paljon siitä, miten lähes kaikki on ihan siitä omasta tahdosta ja tekemisistä kiinni. Välillä on hetkiä, kun on mukava elää tasaista vaihetta, eikä juurikaan kiinnosta tavoitella suuria. Toisena hetkenä taas kaipaa haasteita ja uutta suuntaa elämälle. Oma ns. murroskohtani tapahtui vuodenvaihteessa, jolloin kävin kirjaimellisesti pohjalla melkeinpä kaikilla elämän osa-alueilla. 😀 Kuulostaa aika ikävältä, mutta näin jälkeenpäin voin sanoa, että tämä oli ainoastaan hyvä juttu, sillä se pisti meikäläiseen vähän vauhtia ja aloin tietoisesti tehdä muutoksia oman elämän suhteen.

Kokeilin näitä treenitrikoita H&M:ssä ja tajusin vasta testaamisen jälkeen, että ne olivatkin kalsarit 😀

Vaikka kirjoitan pitkälti treeniin ja ravintoon liittyviä asioita, tässä tapauksessa ne eivät olleet mun ainoat muutoksen kohteet, vaikkakin hyvin vahvasti mukana myös tämän valmennus-keissin tiimoilta. Taisin mainita jossain aiemmassa tekstissä, että kirjoitin konkreettisesti ylös tavoitteita, joita haluan saavuttaa tämän vuoden aikana. ”Tavoitteet” ovat elämän eri osa-aluieilta ja täytyy sanoa, että alussa olin hieman skeptinen kaiken suhteen. Voisinko saada aikaiseksi muutosta asioihin, jotka ovat olleet samanlaisia vuodesta toiseen?

Aika pian huomasin, että olin kuitenkin alkanut toimia pikkuhiljaa näitä tavoitteita kohti. Tein muutoksia, suunnitelmia ja tein myös hommia! Tällä viikolla huomasin, että olen saavuttamassa ihan jokaista asettamaani tavoitetta jo nyt, vasta parin kuukauden jälkeen! Asiat eivät aina mene välttämättä juuri niin, kuten oli itse mielessään maalaillut, mutta ne tapaavat järjestyä kuitenkin jollain tavoin. Tälle metodille taitaa olla myös oma nimitys, sillä aarrekartasta/unelmakartasta voi lukea paljon positiivisia kokemuksia blogeista ja netistä. Yksi haastavimmista ja epätodennäköisimmistä tavoitteistani toteutui eilen! Voin kertoa, että oli kyllä aika voittaja fiilis ja huojentunut olo, sillä tämä asia on myös painanut mieltäni jo pitkään.

Homma ei luonnollisesti toimi niin, että paperille ladotaan unelmia ja sitten vaan odotellaan. Olen itsekin painanut aika paljon hommia tässä viimeisien kuukausien aikana. Jollain tavoin se kirjoittaminen/piirtäminen/mikä ikinä itselle parhaiten toimii kuitenkin konkretisoi kaiken ja pistää liikkeelle. Tästä alkaa yleensä positiivinen oravanpyörä, sillä pienistä teoista syntyy pikkuhiljaa suuria tuloksia, joka taas motivoi eteenpäin. Itse ajattelen aina, että ihan kaikki on mahdollista, jos vaan oikeasti haluaa. Pelkästään se, että hokee itselle positiivisia ja tsemppaavia ajatuksia, pitää mielen skarppina ja suunnan eteenpäin!

Tällä tekstillä haluan vain rohkaista jokaista tavoittelemaan niitä omia unelmia. Yksikään tavoita tai haave ei ole liian typerä/pieni/suuri/mahdoton. Jos se on sulle tärkeä, se on just täydellinen unelma!

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


4 Responses to “EN OLIS USKONUT..”

  1. Lotta sanoo:

    Heh nauratti tuo treenitrikoojuttu, itselläni on nuo kyseiset ”kalsarit” ja olen käyttänyt treenatessa niitä :DDD Hyvin sopivat treeniin! 😉

    • ainorouhiainen sanoo:

      No jep! Ei kai sillä väliä oo, kun ne kuitenkin näyttivät ja tuntuivat treenitrikoilta. 😀

  2. Johanna sanoo:

    No kerro nyt mikä tavoite toteutui!! :DDd Ärsyttävää tommonen vihjailu ja sitten ei kuitenkaan kerrota oikeesti, että mitä tapahtui! 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Pääpointti ei ollut tässä että mikä se tavoite oli, liittyy mun talouteen, eli ei mitään kovin kiinnostavaa. 😀

Kommentoi