ON MY PLATE LATELY

Tie mun sydämeen käy todellakin vatsan kautta. Ruoka ja sen valmistaminen on mulle jonkinlainen intohimo. Rakastan kokeilla uusia makuja ja valmistaa hyvää, terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. Tämä on luultavasti tullut jo ilmo aikaisemminkin, mutta koska ruoka-aiheiset tekstit saavat paljon kiitosta, ajattelin jakaa hieman viime aikojen ruokatouhuja.

FOOD

Viime aikojen ehdoton suosikkiruoka on ollut erilaiset keitot. Oon kokeillut uusia reseptejä ja valmistanut sosekeittoja yhdistelemällä vihanneksia, linssejä ja vahvoja mausteita. Nyt kun kevät on tuloillaan, on myös värikkäät ja ruokaisat salaatit maistuneet hyvin. Mun lämpimät ruuat ovat yleensä sellaisia sekamelskoja, etten ole niitä kauheasti kuvaillut, mutta oon käyttänyt paljon kikhernenuudeleita ja riisipastaa hiilarin lähteenä ja sitten vaihdellen kasvipohjaisia sekä eläinperäisiä proteiineja. Arkisin mun aamupalan smoothie ei ole mikään suuri nautinto, vaan lähinnä ”pakollinen paha” johon sekoitan kaikki jauheet MSM:stä viherjauheeseen ja kulautan alas. Sen vuoksi tykkään ottaa viikonloppuna aikaa ja valmistaa herkullisia aamiaisia tai brunsseja. Banaanileipä, kaurapuuro, chiavanukkaat ja munakkaat maistuvat erityisen hyvin kiireettömissä aamuissa.

P3180376 P3180378

Kokeilin Feel Good Kitchenin ohjeen mukaisia raakoja Bounty-paukoita ja voi poijjaat että tuli hyviä. Jos pitää kookoksen mausta niin näitä kannattaa ehdottomasti testata. Vaihdoin reseptin kookosöljyn kookosmannaan ja se sopi sekä koostumuksen että maun perusteella todella hyvin patukoiden täytteeseen. Täytteen makeutuksena käytin kookosnektariinia, joka on aika makeaa tavaraa ja makeitahan näistä tulikin, mutta silti todella herkullisia. 🙂

brekkis

Kivaa viikonloppua, muistakaa levätä ja syödä hyvin! <3


13 Responses to “ON MY PLATE LATELY”

  1. Katja sanoo:

    Moi Aino! Mitä sun aamusmoothie yleensä sisältää?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tällä hetkellä siinä on: banaani, marjoja, babypinaattia,kuitulisä (esim. fibrex tai pellavansiemenrouhe), MSM-jauhetta, viherjauhetta, camucamu-jauhetta, ashwagandhaa, freeway hamppuproteiinia, mct-öljyä 😀

  2. Saara sanoo:

    Moro Aino!
    Jos etit makeutusaineettomia herkkuja niin kokeile ehottomasti tätä! Ei sisällä maitoo, sokerii tai gluteenia. Reseptiin ei tarvita muuta kuin kookosmannaa ja omenaa (ite käytin Pirkan granny smithejä, koska ovat kirpeitä ja hapokkaita) eli omena vaan ohuiksi siivuiksi. Sitten kookosmanna sulaksi mikrossa ja sen jälkeen pyörität omenasiivut mannassa molemmin puolin. Tän jälkeen nostelet omenasiivut lautasellle tms. Ja pakkaseen. 10 min ja nää herkut on valmiita syötäväks. 🙂

  3. Jensu sanoo:

    Hei Aino, miten saisin kokoaikaisen suklaanhimon pois. Tyhmillä valinnoilla sairastuin n. 1,5v sitten syömishäiriöön (ortoreksia) joka näkyy vieläkin joka päiväisenä kamppailuna tavallisen ruuan hiilarien, rasvan ja kalorien pelkona.

    Sinulla on muuten erittäin kiva blogi :)!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Mun vinkki on syödä runsaasti kunnon ruokaa ja pitää ateriavälit lyhyinä, jolloin makeanhimo ei pääse yllättämään. 🙂

  4. Urheiluhullu sanoo:

    Moi Aino! Olen oppinut blogistasi tosi paljon, huippua. Mulla olis yks kysymys. Yritän noudattaa aika lailla summerfit 2016 ruokavaliota. Herään aamulla 5.30 jolloin aamulla syön tuon smoothien. Seuraava tauko töissä on klo 9 jolloin mun pakko syödä jotain kun nälkä ateria 3 vois olla hyvä tähän?

    No sitten noin klo 12 syön lounaan mutta sitten klo noin klo 15 välipala jonka jälkeen noin 16.30-17 menen treenaamaan, mitä kannattaisi syödä tässä? Jos syön ateria kolmosen niin siinä rasvoja eli onko huono noin 2 tuntia ennen treeniä rasvat?? Vai vaikuttaako näin pitkälle ns. . kAurapuuroa en viitsisi syödä töissä klo 15 se pitäisi olla nopeampaa laittaa en kerkeä mikrolle. tuossa olisi ateria kolmosella lähinnä protskua ja rasvaa, joten mistä hiilarit ennen treeniä?

    Kiitos tosi paljon jos kerkeät vastaamaan!!!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! En näkisi ongelmana että pari tuntia ennen treeniä tulee rasvaa, eli ateria kolmosen riisikakku vaihtoehto voisi olla hyvä, tai sitten juot uudelleen smoothien johon lisäät esim hieman kauraleseitä? Kun herää noin aikaisin, on tosiaan hyvä lisätä jokin ateria vielä tuohon väliin!

  5. Urheiluhullu sanoo:

    Aino jos vain kerkeisit vastaamaan tohon mun kyssäriin olisin iki onnellinen. Niin vaikea ettiä netistä tietoa kun niin montaa lähdettä, suhun luotan kun niin paljon lukenut nyt sun blogia. Kiitos jos viitsit

  6. Urheiluhullu sanoo:

    Kiitos paljon! Joo tosiaan nää on mielenkiintosia juttuja. Oon treenannut ennen tätä vuoden suht. tavoitteellisesti ja ihan päin prinkkalaa syömiset just hiilarien jne kanssa. Eli saatoin syödä ennen treeniä hiilariaterian (tai siis pastat,riisit tms.) Nyt oon vaihtanut tosiaan ne treenin jälkeiseen.
    Huippuhienoa kun esim. juuri tän blogin avulla rupee valottumaan asiat eri lailla! kiitos siitä!!

    Toi illan kaurapuuro muuten jäi mietityttään, kun toisissa lähteissä painotetaan että proteiinipitonen iltapala ei nopeita hiilareita..No tosiaan tuo kaurapuuro taitaa olla hidasta hiilaria? Oonko ymmärtänyt oikein että kun siinä ateriassa luki lisäksi että halutessa esim. kookosöljyä? että kookosöljy imeytyy vähän kuin hiilarit?? eli tosiaan ns. muuta rasvaa ei tähän suositella? (Fitfarmissa iltapalana ilmeisesti rahkaa marjoja ja esim. 5 g oliiviöljyä), niin mistä tämä painotus lähtee että ei sitä rasvaa (tosiaan esim. oliiviöljyä) illalla?

  7. Urheiluhullu sanoo:

    Ja tosiaan jos saan vielä lisäkysymyksen esittää aamupalaan, tai siis aamupala se on mulle kun tosiaan herään niin aikaisin, eli smoothie. Niin siellä on rasvaa mukana (avokado) ja esim. pellavarouheessa jota mä laitan on rasvaa 10g:ssa semmonen 4.5.g:aa. 🙂

    Niin miten näet tuon rasvan tuossa heti aamulla kun silmät saa auki? Kun joissakin lähteissä oli että sitä ei olisi hyvä laittaa aamuhillarien kanssa??

    Mä oon nyt jättänyt ton avokadon siitä jo pois, mutta ei varmaan toi pellavarouheen rasvan määrä haittaa siinä?? Kun ei kuitenkaan on ton vertaa enempää?

    Kiitos tuhannesti jos kerkeät näihin vielä vastaileen!! Vaikeita kiemuroita nämä ravintoasiat.. 🙂

  8. Urheiluhullu sanoo:

    Jos viitsisit millään vielä noihin edellisiin vastata, eli lähinnä tuo rasvan ja hiilarin aamu-ilta kombinaatio..se nyt mietityttänyt vielä..

    Sä olit vastannut jollekin että laitat aamusmoothieen MCT-öljyä ja olen ymmärtänyt että se imeytyy vähän kuin hiilarit, eli tämän mukaan aamusmoothieen ei rasvaa tulisi laittaa..

    Mites tuo illan kaurapuuro? Eikö ne sitten jää ”vyötärölle” jos esim. klo 20 tai vähän myöhemmin syö?

    Kiitos jos viitsit vastata näihin mun päätä vaivaaviin kyssäreihin.. ja hyvää pääsiäisviikkoa sulle! ihanaa 4 päivää vapaata, saa keskittyä treeniinkin hyvin 😀

Kommentoi