MIKSI VASTA TAMMIKUUSSA?

Vuosi on vaihtumaisillaan ja tässä vaiheessa vuotta on helppo höllätä terveellisen ruokavalion ja liikunnan suhteen. Aloitetaan sitten tammikuussa alusta? Uusi alku ja jonkin projektin aloittaminen voi tuntua jännältä jutulta ja tuntuu, että aloittaa vuoden puhtaalta pöydältä. Toisaalta, tällaiset lupailut ikään kuin sallivat itselle sen mässäilyn ja makoilun. Ei tässä mitään, kun aloitan kuitenkin sitten tammikuussa. Vuoden alussa olo on epämukava ja muutoksia onkin pakko alkaa tekemään, koska on luvannut itselleen niin.

bw2_Fotor_Collage

En näe mitään pahaa siinä, että loppuvuodesta tai ylipäätään silloin tällöin ottaa hieman rennommin tai että nauttii ruuasta ja ehkä myös juomasta, mutta täytyykö valintojen olla niin radikaaleja? Tavallaan tällaiset ääripää-ajatukset aiheuttavat sen, että ennen projektin aloitusta tulee ehkä mörssättyä enemmän kuin tarvii, koska mielessä siintää se tiukka kuuri, joka on pakko aloittaa ja sittenhän ei enää saa niitä herkkuja. Ihan sama juttu pätee tähän legendaariseen ”aloitan sitten maanantaina” – lausahdukseen.

Mitä näihin asioihin tulee, yllättävän moni meistä on sitä ääripäätyyppiä, jonka vuoksi tämän kaltaiset päätökset ovat loppupeleissä aika huono valinta. Se terveyskuuri vuoden alussa tulee hyvin todennäköisesti päättymään parin kuukauden kuluttua kuitenkin. Ääripää ihmisenä sitä ei kuitenkaan jaksa ajatella niin pitkälle, vaan miettii ainoastaan päämäärää ja että kattellaan sitten myöhemmin, miten ne tulokset säilytetään. Ongelma on se, että tavat eivät ole pysyviä, ellei niitä opettele. Kukaan ei jaksa elää jatkuvasti tiukalla kuurilla, vai jaksaako?

bw2_Fotor_Collage

Olen itsekin aloitellut useana vuonna erilaisia kiristelyprojekteja, mikä on johtanut siihen, että oon alkanut löysäillä marras- joulukuussa. Älkää käsittäkö väärin, en tarkoita että aina täytyisi elää kurinalaista elämää, mutta omalla kohdalla olen siis elänyt niin, ettei loppupeleissä olekaan ollut enää hyvä olo. Mulle kaikista tärkeintä on juuri se olotila, mikä hyvästä ruokavaliosta ja treenistä tulee. Kun olotila on hyvä, niin kaikki on helpompaa!

Tänä vuonna päätin tehdä toisin. En aloita mitään kiristelyä tammikuussa, enkä myöskään mättää sokeria hulluna joulukuussa. Elän rennosti, terveellisesti, sillä tyylillä millä itse voin kaikista parhaiten. Tiedättekö, että tuntuu jo nyt siltä että on ollut ihan loistava päätös jota suosittelen lämpimästi ihan kaikille! 🙂

PS. Elämä ilman kuntosalitreeniä sujuu todella hyvin! Olen iloinen, että päätin testata tällaista vaihtoehtoa myös. 🙂


7 Responses to “MIKSI VASTA TAMMIKUUSSA?”

  1. Anna sanoo:

    Hyvin kirjoitettu! Olen täysin samaa mieltä. Olin itsekkin ennen näitä ”no sitten maanantaina” tyyppejä, ja oli yllättävän vaikeaa aloittaa nykyinen kiristelykauteni keskiviikkona, haha.

    Minusta olisi juuri järkevämpää yrittää muuttaa sitä ruokavaliota parempaan suuntaan näin marras-joulukuussa ja sitten vuoden alussa voisi luvata itselleen, että nyt seuraan ohjelmaani ja otan liikunnan mukaan. Näin ei luovuttaisi heti ensimmäisestä lipsahduksesta tai herkusta. Herkkupäiviä voisi sallia itselleen muutaman jouluna ja yhden uutena vuotena. Vaikka toki monelle yksikin herkkupäivä saattaa viedä täysin pois raiteilta. Onnea kaikille elämäntapamuutoksiin! 🙂

    Oletko Aino muuten huomannut mitään voimatason laskua tai lihaserottuvuuden vähenemistä nyt kun et ole salilla käynyt?

  2. Johanna sanoo:

    Mä aattein tämä vuonna vetää vähä erillailla, oon massakaudella ollu maaliskuusta asti, mut enne joulua päätin alottaa 4vk välidieetin. joten joulun saa alottaa ja syyä hyvällä omalla tunnolla vähä kireempänä ja tammikuu alotetaanki sitte ruokamäärien nostelulla:D

  3. Anittta Erenius sanoo:

    Sauvakävely
    Kehoa muokkaavat ominaisuudet
    Kiinteyttää vatsan,lantion,reisien ja pakaroiden lisäksi rintalihaksia ja käsivarsien lihaksia.
    Kehonmuokkushyöty
    *Kehosi polttaa koko päivän enemmän kaloreita ja rasvaa,koska olet kiihdyttänyt aineenvaihduntaasi.
    *Autat vatsalihaksiasi lantiotasi,reisiäsi ja pakaroitasi kiinteytymään.Samalla saavat harjoitusta myös rintalihakset ja käsivarren lihakset.
    *Käytät kaikkia vartalosi päälihaksia-pakaroita,reiden ojentajia,reiden koukistajia,selkää,hauiksia ja ojentajia.

    • Anni sanoo:

      Mäkin alan pelkästään sauvakävellä siinä vaiheessa, kun joku laittaa nettiin kuvat ennen ja jälkeen sauvakävelyharrastuksen ja tulos on todellakin sellainen, että vatsa, pakarat ja reidet ovat kiinteät. Itselläni kun sauvakävely ei tunnu missään, niin en jotenkin usko sen vaikutuksiin. Toki kaloreita kuluttaa, mutta en usko, että lihakset kasvaa, ellei nyt ihan rapakunnosta aloita.

  4. Suvi sanoo:

    Onneks on sun blogi! Saan jatkuvasti uutta motivaatioo täältä 🙂 Lueskelin tossa noita vanhojakin postauksia ja löysin nää Bikini bootcampit ja nyt viikon oon menny sitä. Ja piti oikein tulla kysymään sulta, että eikö nää circuittien liikkeet paranna aineenvaihduntaa kun koko kroppaan ottaa?
    Ajattelin kans lisätä tohon keskivartalo+core päivään pari vatsaliikettä tuntumaan kunnolla! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos! 🙂

      Nuo bootcampit ovat kyllä hyviä aineenvaihdunnan buustereita ja nostavat myös kehon jälkipolttoa treenin jälkeen 🙂

  5. Anitta sanoo:

    -Kehosi polttaa koko päivn enemmän kaloreita ja rasvaa,koska olet kiihdyttänyt aineenvaihduntaasi.

Kommentoi