MITÄ ULKONÄKÖ KERTOO?

Ulkonäkö toimii aika vahvana ensivaikutuksena, kun tavataan uusia ihmisiä. Nykyään myös valokuvien perusteella tehdään paljon päätelmiä henkilöitä tuntematta. Joskus päätelmät ja ajatukset voivat mennä hyvinkin paljon pieleen ja todellisuus ihmisestä on jotain ihan muuta. Monet sosiaalisessa mediassa työskentelevät voivat varmasti yhtyä siihen, että meitä myös tuomitaan paljon vain sen perusteella mitä valokuva kertoo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Idea tähän tekstiin heräsi, kun selailin aamulla instagramia. Eräs naispuolinen henkilö, jota olen seurannut jo pidemmän tovin, olikin kertonut normaaleista päivityksista poiketen tarinan omasta ”matkastaan”. Usein hänen kuvansa ovat treenipainotteisia motivaatiokuvia ja tyyppi on mielettömän timmissä kunnossa jatkuvasti. Näyttää siis melkein siltä, että on menossa kisalavalle koska tahansa. Itsekin olen miettinyt, että mitenköhän vähän hän syö, tai kuinka kurinalaista elämän pitää olla, jotta näyttää aina tuolta. Olin siis tehnyt päätelmät sen mukaan mitä oletin asioiden olevan. Usein oletetaan, että hoikka syö vähän ja lihava paljon, mutta totuus ei ole aina niin yksinkertaista.

Nainen kertoi olleensa aina hyvin laiha, hän on yli 180 cm pitkä (mitä ei myöskään kuvista huomaa). Aikaisemmin oli elänyt tyyliin pelkällä roskaruualla ja alkoholilla. Ennen – kuvassa hän oli melkein anorektisen laiha. Sitten hän oli alkanut urheilla, syödä ja nukkua. Oli saanut painoa ylös 10 kg, josta suurin osa näyttäisi olevan lihasmassaa. Useasti kun hoikat, jopa laihat naiset tai miehet alkavat käymään salilla sekä syömään kunnolla, tulos on usein se että lihaksia saadessaan näky voi olla aika kireä, koska rasvaa ei ole ennestäänkään ollu juuri yhtään. Kireä ulkomuoto voi olla aika harvinainen näky, mutta sekään ei aina tarkoita näännyttämistä tai ylitreenaamista.

Usein jos nähdään lihava tai pullea ihminen, ensimmäiset ajatukset saattavat olla että tyyppi elää pelkällä pizzalla ja makaa päivät sohvalla. Usein näin voi ollakin, mutta on olemassa myös suurikokoisia, urheilevia ja normaalia ruokaa syöviä ihmisiä. Ylipaino voi johtua myös muista asioista, kuin pelkän roskaruuan syömisestä. Sairaiudet, hormonitoiminta, stressi, elämäntilanteet ja monet muut asiat vaikuttavat ulkomuotoon ja elämään. Laihtunut tai lihonnut tuttu on voinut käydä rankkoja asioita läpi, jolloin ulkonäkö on voinut olla täysin toissijainen asia selvitessä. Jälleen kerran, tämä on toki paljon harvinaisempaa, mutta ei mahdotonta.

kuva

kuva reipas ja laiska?

Kaverisi jakaa valokuvan facebookissa, jossa hän on baarissa juhlimassa. Ensimmäinen oletus lienee, että hän on myös nauttinut alkoholia?

Kaupungilla kävellessä näet terveysbloggaajan istuvan Mc Donaldsissa, ensimmäinen ajatus lienee että bloggaaja on siellä syömässä?

Instagramissa seuraat tyyppiä, jonka kuvat ovat aina ylitsepursuavan iloisia ja kaikki on ihanaa. Hänellä on luultavasti todella mahtavasti kaikki asiat, vai kätkeekö hän sittenkin surut ja murheet teennäisen ilon alle?

Esimerkit ovat vain yksinkertaisia juttuja joiden perusteella tehdään oletuksia asioiden laidoista ja ehkä puhutaan asioita eteenpäin faktoina. Haluaisinkin herätellä ajattelemaan, että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää.

Olisiko teillä tarinoita, joissa ulkonäön tai vaikka valokuvan perusteella tehdyt epäilyt tai oletukset ovat olleetkin täysin väärin perustein tehtyjä?


11 Responses to “MITÄ ULKONÄKÖ KERTOO?”

  1. MK sanoo:

    Olen ylipainoinen, ollut koko aikuisikäni ja liikun paljon ja monipuolisesti ja olen naisena suorittanut armeijan kunnialla. Tuntuu kuitenkin että joudun ihmisille uskottelemaan että kyllä harrastan liikuntaa ja kyllä olen käynyt armeijan vaikka sitä ei ulkoisesta olemuksestani huomaisikaan. Välillä se harmittaa mutta olen myös ajatellut että pääasia on se että itse ja läheiseni näkevät kuka olen.

  2. Annika sanoo:

    Tosi hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta!! Myönnän kyllä, että itsekin luon ihan turhia olettamuksia ihmisistä vain ulkonäön tai somekuvien perusteella, vaikka koitankin olla olettamatta ylimääräisiä. Viimeksi mun ennakkoluuloni ovat kumoutuneet täysin, kun kaksi ärsyttävältä vaikuttavaa tyttöä osoittautuivatkin aivan ihaniksi ihmisiksi!

  3. tuomitsija #1 sanoo:

    Moi,

    Pakko kommentoida tähän vaikka suurinosa ihmisistä haluiskin nirhata mut tän kommentin jälkeen.

    Mä ooon samaa mieltä, että kaikki ei oo aina siltä miltä näyttää päälle päin. Mulla on mm kaveri, joka on laihin ihminen jota olen koskaan nähnyt ja olisin todellakin huolissani hänestä, jos en tietäisi, että hän ei vaan saa kerättyä lihasmassaa tai rasvaa. Hän syö ihan valtavasti jo KOKO AJAN ja jossain vaiheessa hän yritti ilmeisesti käydä salilla saadakseen lihasta mutta se ei ole toiminut. Ja häntä harmittaa oma laihuutensa ihan hirveästi ja yrittää peittää asiaa isoilla vaatteilla jne. Vastakohtana tiedän toisen henkilön, joka on ihan valtavasti ylipainoinen (tai ei ihan plussapallosta mene vielä mutta kuitenkin) ja hän oli kilpaurheilija. Hän tosin lopetti, koska hän joutui olla kokoajan ns. dietillä lajinsa takia ja koska hänellä on aineenvaihduntahäiriö (jonka nimeä ja laatua tai muuta en tiedä) hänen painonsa ei laskenut vaikka hänellä oli lääkytys ja lääkäreiden apu. Hänestä ei ikinä kuitenkaan olisi nähnyt päällepäin että hän urheilee. P.S hän on muuten maailman mahtavin persoona:)

    Asian pointtiin, josta mut halutaan kuristaa:

    Mä tuomitsen todalla herkästi ylipainoiset varsinkin ryhdittömät ylipainoiset ihmiset. (oikeestaan ryhdittömät ihmiset muutenkin…) Ylipaino ja ryhditön plösö olemus kertoo yleensä ihmisestä sen, että hän on saamaton asioiden ja erityisesti itsensä ja oman hyvinvointinsa suhteen. Miten sellainen ihminen joka ei voi pitää itsestää huolta, voi huolehtia muista asioista tai ihmisistä. Olen pahoillani, mutta mua ihmetyttää miten sellainen ihminen voi elää omassa kropassaan kun ei pysty liikkumaan kunnolla ja kokoajan on ahdas olo. Ja luulisin että tuplaleuka vaikeuttaa hengitystä(en tosin tiedä mutta oon pohtinut asiaa). Mä en itse voi sietää saamattomia ihmisiä joilla ei ole itseluottamusta ja selkärankaa ja nämä edellämainitsemani ryhdittömät plösöt lihavat ovat useimmin juuri näitä edustajia jotka anteeksipyytelee sisään tullessaan. JA EI en myöskään pidä laihoista ryhdittömistä plösöistä, koska hekin usein lukeutuu tähän samaan saamattomaan löysään anteeksipyytelijä kategoriaan.

    Jos henkilö on ylipainoinen, normaalikokoinen (siis se mikä on vissiin nykyään suomessa normi eli semmonen vähän ekstraa omaava mutta ei lihava) tai laiha mutta hän on ryhdikäs ja kantaa itsensä ylpeydellä en tule tuomitsemaan tätä henkilöä, koska sellainen henkilö yleensä ei häpeile turhaan itseään ja osaa sanoa ja hoitaa asiansa. Henkilö josta kerroin yllä on juurikin sellainen ryhdikäs tyyppi. Ehkä tästä voin yhteenvetona sanoa että ihmisestä pitää näkyä itsevarmuus oli koko mikä tahansa koska se yleensä ainakin mun kohdalla poistaa muut ennakkoluulot. JA RYHTI ON NOPEIN TAPA NÄYTTÄÄ OLEVANSA ITSEVARMA JA AIKAANSAAVA TYYPPI!

    P.S. mä kyllä tuomitsen itseäni yhtä herkästi, mutta kehitän aina itseäni sen perusteella. ja ihmisten tulisi kaikkien alkaa ottamaan kritiikkiä paremmin vastaan. kritiikki ei aina tarkoita sitä että on huono ihminen, mikä monen olisi hyvä muistaa. ja positiivinen palaute ei nyt vaan yleensä vie asioita parempaan suuntaan:) Ja Aino sä ainakin vaikutat siltä että osaat ottaa kritiikkiä vastaan ja ryhtiä löytyy:)

    • tuomitsija #1 sanoo:

      vielä lisäys:

      tällä hetkellä kuitenkin suurinosa ylipinoisista ei ole sairauden takia siinä kunnossa. mun ymmärtääkseni aineenvaihdunta häiriöt ei ole kuitenkaan niin yleisiä 🙂

    • Elli sanoo:

      Ihmisiä ei pidä syrjiä kehon muotojen perusteella, jokainen tulee hyväksyä omanlaisenaan ja -kokoisenaan 🙂

      Länsimaissa lihavuus nähdään sairautena, merkkinä moraalittomuudesta ja itsehillinnän puutteesta, vaikka lihavuus ja moraalittomuus eivät liity toisiinsa. Niinpä lihavien arkeen kuuluu ennakkoluuloja ja syrjintää. Erityisesti lihavat naiset kohtaavat jatkuvaa pilkkaa ja väheksyntää.

      Turha syyllistäminen ei kai auta ketään, ei itseä eikä niitä lihavia. Yhteiskunnalta tulevat paineet laihtua vaikuttavat lihaviin yleensä vain päinvastoin: ne lisätään ahdistusta eikä motivaatiota laihtua.

  4. Sini sanoo:

    Jos elää sellaisessa käsityksessä, että vain hoikat ja timmit jaksavat urheilla (itsekin välillä sorun tähän ajatteluun), niin kannattaa joskus mennä kannustamaan johonkin puolimaratonille. Esimerkiksi Helsinki City Runia katsellessa olen tajunnut, ettei ulkomuoto välttämättä kerro kunnosta. Ja mielestäni ihminen, joka pystyy juoksemaan puolimaratonin läpi, on hyvässä peruskunnossa 🙂

  5. Maija sanoo:

    Niin totta! Myönnän itekin kuinka monta kertaa annan ennakkoluulojeni määrätä mitä ajattelen mistäkin ja kenestäkin. Usein ennakkoluulot kuitenkin kumoutuu! Aina ei voi kuitenkaan moittia itseään, sillä usein ennakkoluulot tulee tiedostamatta. Ne tulee tietynlaisina selviytymiskeinoina. Siten ihmisen on helpompi selviytyä elämässä. Psykologiassa selitetään tätä paljon. Eli ei ne stereotypiat aina haitaksi ole tai kenenkään vika..

  6. Sanno Sunny sanoo:

    Kuvista on tosiaan vaikeampi nähdä koko totuutta, parhaiten pääsen oikeille raiteille, jos näen silmät:)

    Ulkonäön ja kunnon linkittämisen lopetin vuosia sitten, kun töissä tuli selväksi miten paljon taustalla tekijöitä yleensä on.

    Omalla kohdalla tuomitsemista tuli, kun painoin 120kg. Vähät kukaan tiesi, että kotona poikaystävä hakkasi viikottain ja kokkina hyvitteli ruoalla.

    Laiskuus tai heikkous puuttui mielestä mikä piti uudelleen rakentaa. Uskon useassa tapauksessa, että moni ongelma hoituu hoitamalla sisäisesti asiaa 🙂 Voisi siis sanoa, että olen avarakatseinen myös somessa. 🙂

  7. Viuhti sanoo:

    Ikinä ei tiedä, mitä ihmiset ovat käyneet läpi. Sen vuoksi ei kannata ainakaan kovin herkästi lähteä kommentoimaan ulkonäköä. Ei voi tietää mikä sillä lihavalla/laihalla on elämäntilanne.

    Itse olen kärsinyt jo pari vuotta aikuisijän aknesta. Monet ajattelevat etten hoida ihoani, syön epäterveellisesti tai minulla ei ole kunnollisia elämäntapoja. Totuus on se, että aknen vuoksi kaikki on laitettu remonttiin. Rahaa on upotettu lääkkeisiin, ihonhoitotuotteisiin ja kosmetologi-käynteihin. Myös elämäntapoja on uusittu.

    Tuomitsemaan ei siis kannata lähteä, jos et tiedä ihmisien tarinoita.

  8. nn sanoo:

    kuka tuo nainen on ketä seuraat instagramissa? 🙂

  9. Nora sanoo:

    Moikka,

    Piti tulla jakamaan omia kokemuksia tässä lähiviikoilta. Olin reilu vuosi sitten parhaimmassa ulkoisessa kunnossa, kun olen ikinä ollut. Vuoden sisään olen tapellut pääni kanssa syömishäiriötä vastaan. Yrittänyt selvittää omaa päätä ja omaa suhtautumista itseeni ja ulkonäkööni, päästä eroon ruuan ja liikunnan överi kontrollista. Sen lisäksi aloitin puoli vuotta sitten lääkityksen kilpirauhasen vajaatoimintaan, sekä lopetin samaan aikaan e-pillerit.
    Tällä hetkellä kroppani on edelleen aivan sekasin, iho on huonoimmassa kunnossa mitä minulla on ikinä ollut. Paino noussut viime kesäisestä jonkin verran ja kehonkoostumus muuttunut vaikka olen reenannut monipuolisesti ja samalla tavalla kuin vuosi sittenkin. Itsetuntoni on aina ollut heikko ja nyt sitä vasta koetellaankin..

    Olen tapellut peilikuvaani vastaan ja päättänyt etten aloita tarkkaa ruokien ja liikuntojen syynäämistä enään, vaikka tiedän että niin pääsisin kuntoon. Olen vuoden jo tehnyt töitä että pääsen siitä irti. Nyt sitten kahden viikon sisään olen ”romahtanut” kahdesti.

    Ensimmäisellä kerralla minulta kysyttiin, olenko raskaana. Yritin siinä sitten sönköttää jotain vastaukseksi ja kun pääsin lähtemään ulos päätin että nyt alkaa ruokien punnitseminen yms. koska olen niin iso. Itkin ja mietin pari päivää ja puhuin puolisolle ja läheisilleni jotka saivat minut tajuamaan, ettei se ole ratkaisu ja on tärkeämpiä asioita kuin pehmentynyt ulkonäkö. Olen siis edelleen normaalipainoinen.

    Tästä selvittyä, seuraavalla viikolla minulta kysyy entinen työkaverini; Miksi sinusta on tullut lihava? toki suomi ei ole hänen äidinkielensä, mutta oli kysmys miten vain tarkoittettu oli se mielestäni jokseenkin tökerö.

    Suoraan sanottuna en tiedä mikä tarve ihmisillä on kysyä ja kommentoida toisten ulkonäköä? Mikä velvollisuus kenelläkään on joutua selittämään miksi on sen näköinen kun on. Minulla on ollut henkisesti todella rankka vuosi itseni kanssa ja vaikka en ulkoisesti ole niin hyvässä kunnossa kuin vuosi sitten, olen kuitenkin tehnyt hemmetisti töitä että voin hyvin, tai edes paremmin sisältäpäin.
    Kukaan ei voi tietää mitä toinen ihminen käy läpi ja minusta on ihan hirveää ajatella, että monelle tuollaiset kommentit ovat alkusysäys esim. syömishäiriöön. Tai jos joku ei vaikka voi saadakkaan lapsia ja häneltä kysellään vatsan pyöreydestä. Ei sellaisia vaan kysytä, kyllä asioista varmasti kerrotaan jos halutaan! On se vaan nii perkuleen väärin miten ihmisten ajattelemattomuus vaikuttaa muihin..

    Anteeksi avautuminen 😀 ärsyttää vaan ihan hurjasti.

Kommentoi