VÄLINEILLÄ VAI ILMAN?

Nykyään eri urheilulajeja on mahdollista buustata jos minkämoisilla välineillä ja laitteilla. Treenaaminen saattaa olla välillä melkoista välineurheilua ja liika on tietysti aina liikaa. Jos on alottamassa uutta lajia, en näkisi tarpeelliseksi ostaa heti kaikkia mahdollisia vempaimia viimeisen päälle. Esimerkiksi salitreenin aloittamiseen riittää urheiluvaatteet, hyvä kengät ja juomapullo. Fakta on kuitenkin se, että erilaisilla välineillä ja laitteilla voi saada treenikokemuksesta entistä miellyttävämmän ja ajattelin kertoa muutamasta jutusta, jotka on ainakin toimineet mun treeneissä ja jääneet säännölliseen käyttöön helpottaessaan arkea ja rutiineja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuva: Riikka, toppi, paita ja kengät: Intersport Vaasa (saatu)

Sain kesän alussa testiini Garminin Forerunner 225 GPS-kellon, joka mittaa sykkeen suoraan ranteesta. Ei siis tarvita enää kiristäviä sykevöitä rinnan ympärille painamaan. Omalla kohdalla sykekellon kotiinjääminen on yleensä johtunut juuri siitä, että en pidä sykevyön tunteesta rinnan alla.

Kellon avulla pystyy seurata matkaa, tahtia ja sykettä sekä aktiivisuuden seuranta laskee askeleita ja kaloreita koko päivän ajalta. Kelloa voi käyttää myös sisällä, sillä sisäinen kiihtyvyysmittari tallentaa matkan sisätiloissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kello saatu

Kello kertoo myös millä treenialueella liikutaan. Värikäs mittari osoittaa sykkeen ja sykealueen reaaliaikaisesti. Eri värit kertovat ollaanko lämmittelyalueella, aerobisella alueella vai esimerkiksi maksimialueella. Alueet lasketaan oman maksimisykkeen perusteella automaattisesti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

yhteenveto

Kelloa on ollut kätevä käyttää ja seurailla sykkeitä, etenkin kun olen liikkunut enemmän ulkona kesän aikana. Mittasin tällä myös työmatkan pituuden kotoa salille, sekä keston, jotta osaan varautua riittävän aikaiseen lähtöön, kun menen ohjaamaan jumppia. 😀

Toinen erittäin kätevä avustin on ollut Flipbelt-vyö, joka soveltuu niin arkikäyttöön kuin treeneihin. Kyseessä on siis joustavaa kangasta oleva tuubi, johon voi sujauttaa niin puhelimen kuin avaimetkin. Treenatessa tavarat eivät haittaa liikkumista ja musiikin kuuntelu on huomattavasti mukavampaa kuin käsikotelon kanssa, jolloin johdot yleensä sotkeutuu kun kädet liikkuu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

vyössä on myös oma lenksu avaimille. Flipbelt saatu.

Tuubi sisältää neljä reilun kokoista taskua, johon voi laittaa tavaroita talteen, myös mun iso samsung mahtuu hyvin taskun sisään. FlipBeltiä voi pitää vaatteiden alla tai päällä. Patentoitu desing estää pomppimisen esimerkiksi juostessa tai pyöräilessä. Erinomainen venyvyys, litteät saumat ja minimaalinen rakenne varmistaa vyön mukavuuden. Olen ollut oikeen tyytyväinen tähän yksinkertaiseen kapistukseen. Itse tykkään sujauttaa kuulokkeiden johdon paidan alta, jolloin ne pysyvät paremmin korvissa. 🙂

yellow-1170x552

Värivaihtoehtoja oli runsain mitoin ja mulla olisikin teille alekoodi tarjottavana! Koodilla  Aino10 saa 10% alennusta sekä toimituskulut ilmaiseksi. Vöitä voi tilailla osoitteesta: www.flipbelt.fi 


10 Responses to “VÄLINEILLÄ VAI ILMAN?”

  1. Roosa sanoo:

    Hei! Aattelin kysyä sulta, kun sulla on käytössä noi kompressiosäärystimet, niin oiskos niistä hyötyä mullekin kun pohkeet vetää jumiin ERITTÄIN helposti…? Tilasin nyt myös vihdoin itselleni rullan foamrollerin sivuilta niin senkin avulla yritän saada pohkeitani auki. Pelkkä venyttely ei enää tehoa. Mietin että olisiko noista säärystimistä ainakin lenkeillä käytettynä hyötyä ehkäisemään pohkeiden jumiin menoa?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kyllä niistä saa apua juuri pohkeiden/penikoiden oireiluun. Toki lisäksi kannattaa myös rullailla, venytellä ja huoltaa, mutta säärystimet vie pahimmat kipuilut pois. 🙂

  2. helen sanoo:

    Hieppa, Mikä koko sinulla on Flipbeltistä? 🙂

  3. Sussu sanoo:

    Vyö hankittu 😀 en edes tiennyt tällaisen olemassaolosta ja viimeksi eilen tuskailin, kun lenkille lähdettäessä avaimia ei saa mihinkään 🙂 kiitos tästä! 🙂

  4. Emma sanoo:

    Kiitos tästä, vyö lähti heti tilaukseen! Ei tarvii enää raahata (puoli)tyhjää reppua salilla, jossa avaimet, puhelin, astmalääke, treeniohjelma ja mahdollisesti treenipäiväkirja. 🙂 Pitkään tuskailin et mitä keksin vaihtoehdoks…

  5. Sini sanoo:

    Miten olet kokenut nuon optisen sykemittarin toimintavarmuuden? Olisi tosi kiva jos saisi vähän testitulosta hikijumpista ja muista lajeista. Itsellä ongelmana pistäminen joka ilmaantuu aina puristavien vaatekappaleiden myötä eikä tästä syystä voi käyttää sykevyötäkään. Optinen sykemittari kiinnostaa mutta olen kuullut että ne ei ole kovin toimintavarmoja ja mittaus häiriintyy helposti esim. hikoilusta.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mielestäni se toimii ihan hyvin juoksussa, pyöräilyssä ja tietyillä ryhmäliikuntatunneilla. Mutta taas Bodycombatissa jossa esim. lyödään paljon, käsi liikkuu liikaa ja syke ei näy yhtä tarkasti =)

Kommentoi