HELPOT HERKKUSÄMPYLÄT (G)

Eilinen oli mulle aikamoinen taistelu omia haluja vastaan. Tuntui siltä, että kaikki muut oli lähdössä juhlimaan, tai Roxeten konserttiin, joka järjestettiin täällä Vaasassa. Instagramia selatessa ei voinut välttyä Flow-kuvista ja hauskanpidosta, aurinko paistoi ja ilma oli lämmin, joten mitäs muutakaan siinä huvittaisi tehdä kun lähtee vähän viihteelle. Olin kuitenkin päättänyt, että nyt saa bilettämiset jäädä vähäksi aikaa, sillä haluan keskittyä muutamaan tärkeään juttuun joita on tulossa elo- ja syyskuun aikana. Tänään aamulla pirteänä herätessä oli kyllä voittajafiilis. Selkäranka ei katkennut ja pysyin suunnitelmassani. 😀

Sunnuntaisin on mukavaa syödä hieman eri tavalla kuin muina päivinä. Normaali aamiaiseni on smoothie, mutta tänään päätin kokeilla leipoa sämpylöitä ilman vehnää/gluteenia. Lopputulos yllätti, sillä sain aikaiseksi maukkaita, kuohkeita sämpylöitä, jotka sisältävät runsain mitoin hyvää tekevää kuitua! Kaikkein parasta on kuitenkin se, että aikaa koko prosessiin meni vain noin vartti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuitusämpylät:

  • 3 dl lämpimää vettä
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • ripaus suolaa
  • loraus oliiviöljyä
  • 3 ruokalusikallista pellavansiemenrouhetta
  • 1-2 raastettua porkkanaa
  • 1 ruokalusikallinen psylliumia
  • 80 g kaurahiutaleita
  • 1-2 dl Provenan kaurajauhoja

Uuni 200 asteeseen. Sekoita hiiva veteen, jonka jälkeen lisää pellavansiemenrouhe ja psyllium, anna turvota hetki ja lisää sitten muut aineet. Vaivaa taikina käsin. Taikina saa jäädä aika löysäksi, eikä siitä saa kiinteitä sämpylöitä. Aseta uunipellille taikina kasoja, jonka jälkeen paista n. 10 minuuttia. Voit tehdä litteitä leipäsiä tai pyöreitä sämpylöitä, joita saa halkaistua kahteen osaan.

Mukavaa sunnuntaita!


9 Responses to “HELPOT HERKKUSÄMPYLÄT (G)”

  1. Heidiki sanoo:

    Näyttää todella herkullisilta! Tuliko noista kovia ja onko ne sellasia rapeita?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Herkullisia olivatkin! Päällysosa oli ihanan rapea mutta sisältä pehmeä 🙂 Sämpylät vain paranivat päivän mittaan, jäähtymisen jälkeen.

  2. Maija sanoo:

    Oi nam! Kaikki ainesosat löytyy kaapista joten pakko joku arki-ilta kokeilla! Kuinka monta sämpylää tulee suurin piirtein taikinasta? 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tein aika isoja leipiä, mutta oliskohan ollut 5 kpl? 🙂

  3. Andi sanoo:

    Nami! Varmasti tulee hyviä 🙂
    Teen ite vastaavanlaisella reseptillä vuokaleipää, mutta porkkanan tilalla kukkakaali ”riisiä” ja lisään sekaan tattarijauhoja.

    Kannattaa kokeilla!

  4. sue sanoo:

    KIITOS tästä ohjeesta!!:))

  5. Tinde sanoo:

    Moi! Millä ton psylliumin vois korvata?:)

Kommentoi