HAPOTTAVA PAKARATREENI

Moikka! Tällä viikolla on pääsääntöisesti jatkunut hyvin viimeviikkoinen treenirytmi, eli oon käynyt aina aamuisin urheilemassa, jolloin loppupäivä on ollut vapaata tehdä mitä tahtoo. Tosin maanantaina treeni venyi iltaan ja voin todeta, että ei ikinä enää. Maanantai ja ilta = sali täynnä, kaikki laitteet varattuja. Haluan treenata niin, ettei tarvi odotella ja pitää turhia taukoja, jonka vuoksi aamutreenit toimii paremmin. Ensi viikolla alkaa taas duunit, joten sitten ei enää tarvi murehtia aikatauluja. Alkaa muuten olla jo ikävä töihin ja jumppaamaan!

_MG_8444

Tehtiin tänään Lauran kanssa intensiivinen ja hyvä alavartalotreeni, joka painottui eniten pakaraosastolle. Edellisen jalkatreenin lihaskivut tuntui vielä maanantaina, joten katsotaan kuinka käy tällä kertaa. Oli aika hapokasta pyöräillä vielä kotiin, kun koivet oli ihan muusina! Tykkään treenata niin, että syke pysyy ylhäällä ja tapaankin maustaa alakroppatreenejä plyometrisillä liikkeillä. Tänään tehtiin näin:

Lämmittely (pyöräily salille 15′ + 8 min juoksumatto + avaavia venytyksiä)

  1. takakyykky/syväkyykky x 12 + yhden jalan ponnistus boksin päältä ylöspäin x 6 per jalka
  2. sumomaastaveto x 12 + boksihyppy x 8
  3. bulgarialainen askelkyykky smithissä x 10 per jalka + bortzovin loikka x 12
  4. yhden jalan prässi sivuttain x 10 per jalka + luisteluloikka x 20
  5. lantionnosto laitteessa (reiden ojennuslaite) x 15 + reiden loitonnus laitteessa eteen nojaten x 15

Kaikkia liikepareja tehtiin neljä sarjaa.

(suurin osa liikkeistä pitäisi löytyy googlen avulla)

_MG_8426


4 Responses to “HAPOTTAVA PAKARATREENI”

  1. Anni sanoo:

    Yritin googlettaa bortzovin loikan, mut kaikki tulokset oli sun blogista :’D Onneks englanniks löytyi videoita. 😀 Toi pakaraliike reidenloitonnuslaitteessa on ihan mun lemppari, sillä on hauska ihmetyttää mun papparaissalin muita käyjiä, joskin onneks se on silleen seinää vasten, etten pyllistele koko kansalle vaan peppu on seinää kohti.

  2. Kirsi sanoo:

    Siis mikä ihmeen reiden ojennuslaite…? Mä en ymmärrä…. Tarkoitetaanko polven ojennuslaitetta vai lonkan ojennuslaitetta… Ja miten niissä tehdään lantionnosto? Kuullostaa kiinnostavalta, kertoisiko viisaammat….!!

Kommentoi