RUMA MUTTA HYVÄ

Moikka! Eilisen tekstin pohjilta, tein itselleni uuden treenisuunnitelman seuraavalle kolmelle viikolle, sillä olemme lähdössä toukokuun alussa viikon lomalle Antalyaan. Olen sellainen ihminen, että kaipaan välillä omia haasteita ja pieniä projekteja. Suunnitteleminen on hauskaa ja on mukavampi lähteä reissuun kun on ahkeroinut kunnolla! Edessä on siis kolme viikkoa tiukkaa treeniä, josta voin kertoa enemmänkin myöhemmin. Kaikki on nyt kirjoitettu paperille, joten katsotaan kuinka muijan käy!

Eilen olin ihan intopiukeena lähdössä treenaamaan, en vain keksinyt mitä olisin tehnyt. Kysyin kaverilta, jos hän lähtisi kaveriksi tekemään mäkivetoja ja siitä sitten ajeltiin paikalliseen laskettelukeskukseen. Matkalla alkoi tietysti sataa vettä ja kun päästiin paikalla, huomattiin että rinne ja hissikuilu, mitä yleensä juostaan, olivat ihan lumessa. Nonni! 😀 Ei päästy tekemään mäkivetoja, mutta vedettiin pitkä reippailulenkki koiran kanssa. Vettä satoi ja reitti oli kurainen, mutta saatiin ainakin raitista ilmaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska tässä on takana pari rennompaa päivää liikuntojen osalta, sekä paljon autossa istumista, päätin valmistaa jotain kevyempää ruokaa. Yllä oleva annos on siis punajuurisosekeittoa paistetuilla punajuurilohkoilla. Käytän yleensä sosekeitoissa vain tietyn värisiä vihanneksia, koska väristä tulee ruma jos seassa on vaikka porkkanaa ja parsakaalia. Eilen heittelin kuitenkin sekaisin montaa eri sorttia, jolloin lopputulos muistutti suklaafondueta, tai tuttavallisemmin sanottuna p*skaa. 😀 Maku oli kuitenkin loistava ja kevyt soppa on täynnä ravinteita sekä kuitua. 

Punajuuri sisältää monipuolisesti kivennäisaineita: paljon kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, natriumia, kuparia, rautaa ja sinkkiä. Vitamiineista punajuuresta löytyy A-, E-, C- ja B-ryhmän vitamiineja, erityisesti folaattia, jonka saanti suomalaisessa ruokavaliossa on vähäistä. Folaatti vaikuttaa punasolujen uusiutumiseen ja aineenvaihduntaan. lähde

Sosekeitto:

  • 4-5 punajuurta
  • 450 g parsakaalia
  • 450 g porkkanaa
  • 350 g lehtipinaattia (pakaste)
  • 2 sipulia
  • 5-10 valkosipulinkynttä
  • 1-2 kasvisliemikuutiota
  • mausteita: chili, suola, yrtit..

Kuori punajuuret ja paloittele ne pienempiin lohkoihin. Keitä kaikki aineet, (paitsi kasvisliemikuutiot ja mausteet) kypsäksi/sulata jos käytät pakasteena. Lisää valkosipulit vasta keiton loppupuolella pariksi minuutiksi. Kaada blenderin pohjalle muutama desilitra vettä/kookosjuomaa ja kasvisliemikuutiot sekä mausteet. Lisää keitetyt vihannekset ja blendaa soseeksi. Maista ja mausta lisää oman maun mukaan.

Paahdetut punajuurilohkot

  • 3-5 punajuurta
  • oliiviöljyä
  • mausteita

Uuni 200 asteeseen. Kuori punajuuret ja lohko paloiksi. Suihkuttele päälle oliiviöljyä ja mausta mielesi mukaan. Itse laitoin herbamarea, chiliä ja valkosipulia. Paahda lohkoja n. 20-30 min uunissa.

Laskeskelin että pelkässä sosekeitossa on 32 kcal / 100 g, eli aika kevyttä settiä. Jos haluaa keitosta ruokaisampaa, sekaan voi toki lisätä esim. tonnikalaa, joka voisi sopia makukomboon hyvin.


12 Responses to “RUMA MUTTA HYVÄ”

  1. Tuija sanoo:

    Hyvän keiton etsiminen on kyllä todella turhauttavaa. Näköjään pääsisi paljon helpommalla tekemällä itse, nimittäin kaupan keitot on ollu iha kaameita:-D toi näyttää paljon paremmalle!

  2. Sue sanoo:

    Tää tuli kyllä ku manulle illallinen:D ostin eilen taas pitkästä aikaa punajuuria ja jappasin et mitä niistä tekisin, keittoa, uunijuureksia? Sit aukasin blogisi ja TADAAA siinä ratkaisu. Teen molempia ja vielä hyväksi testattu ohjekki valmiina;D kiitoss!:)

  3. suski sanoo:

    Kaadatko keitinliemen pois? Siihenhän imeytyy vitamiineja. Periaatteessa kasvislientä kun lisää mausteita.
    Tosin punajuurista erittyy nitraattia veteen..

    • ainorouhiainen sanoo:

      Käytän osan liemestä, mutta sitä oli niin paljon että kaikkee ei pysty käyttää 🙂

  4. LOTTA sanoo:

    Mitä mieltä Aino oot liha- kanaliemi jne. -kuutioiden käytöstä ruuanlaitossa?:-)

    • ainorouhiainen sanoo:

      Itse käytän silloin töllöin just näissä kasvisoseissa, saa helposti makua! Muuten meen vaan omilla mausteilla =)

  5. caroline sanoo:

    Gerbystäki löytyy toi rapatunturi missä käyn ainaki ite tekees mäkivedot, vaikka itse mäki on lyhyeempi kuin öjberget niin ainakin tuntuu siltä että se nousee jyrkemmin etenki loppusuoralla 😀 ja siinä lähtee lumet aina ekana, myös talvisin kun aurinko posottaa suoraan päälle.

    Vielä olis kiva löytää jyrkät/pitkät raput jostain vaasassa mut en ainakaan oo itse keksiny tai löytänyt mitään sopivaa paikkaa..

    • ainorouhiainen sanoo:

      Juu, siellä oonki ollu monia kertoja, hyvä mäki sekin. Rappuset löytyy kaarlenkentältä 😉

  6. Maija sanoo:

    Eilen multa poistettiin yläviisuri niin mietin mitä pehmeetä hyvää vois syödä ja muistin tän sun reseptin!

    Ei meinanu kaikki aineet kerralla mahtua kattilaan. 😀 Epäilyttävältä soseelta näytti, mutta oikeessa olit; hyvää oli! Jännä miten saa parsakaalin ym. Kasvisten maun peitettyä. Seuraavaks vois kokeilla lisätä vielä vaikka kukkakaalia tai lehtikaalta.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Nonniin! Juu ulkonäkö oli kyllä aika karu, poikaystäväki tuli kattoon että mitä hittoa sä oikeen teet 😀 Mutta maku tosiaan ratkasee! Tonne voi varmaan sekoittaa melkeen mitä tahansa, haha.

  7. Maija sanoo:

    Haha aloin nauraa äänee, sama tilanne täällä. 😀 Poikaystävä tuli töistä kotiin nälkäsenä ja katto kauhuissaan mitä ruokaa on tarjolla :DD

Kommentoi