PUHTAAMPI KEHO – PAREMPI KEHO?

Paljon tulee puhuttua luomuruuan puolesta sekä yleisesti puhtaasti syöminen on aika pop tällä hetkellä. On jollain tavoin jopa koomista, että jengi pakkailee näitä ”eat clean” – kuvien sapuskoja muovipurkkeihin, jotka taas voivat sisältää paljonkin keholle epäedullisia myrkkyjä. Nykypäivänä suorastaan uimme kemikaalimeressä. Toksisuus on niin iso juttu, että siihen törmää joka paikassa, eikä kaikkia myrkkyjä edes pysty välttämään. Saatat altistua jopa 200 eri kemikaalille jo aamulla, ennen töihin lähtöä, söit luomua tai et. Kaikki haitta-aineet eivät ole välttämättä vaarallisia, mutta monien vaikutusta ihmisen elimistöön ei vielä tiedetä. Maksa voi joutua nykyään aika koville kaiken lisäainekuormituksen jäljiltä.

Vaikka kaikkia myrkkyjä ei voisikaan välttää, voi silti omilla toiminnoillaan vaikuttaa tähänkin asiaan. Kannattaa tietysti syödä puhdasta, mahdollisimman lisäaineetonta ruokaa, mutta myös se, miten ruuan valmistaa, kuljettaa, säilöö tai lämmittää vaikuttaa asiaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kerroin eilen BioSig-mittauksesta ja siitä että takareisien piste nousi suurimmaksi. Tämän mittausmetodin mukaan, takareisiin kerääntynyt rasva viestii myös xenoestrogeeneistä, eli ns. hormonihäiritsijöistä. Ne ovat ympäristössämme esiintyviä kemikaaleja, jotka toimivat elimistössämme estrogeenin (naishormonin) lailla. Kun xenoestrogeeniä tulee elimistöömme, kehomme luulee sitä naishormoniksi, eikä liika naishormonien määrä ole hyvästä kenellekään.

Näitä yhdisteitä esiintyy ympäristössämme aina kosmetiikasta ja muovipulloista ruokaan ja ruokapakkauksiin. Tunnetuimpia näistä ovat luultavasti bisfenoli A, jota esiintyy esim. säilykkeissä, kauppakuiteissa ja muoviastioissa. Parabeenitkin saattavat kuulostavaa tutulta, niitä lisätään usein shampoisiin, voiteisiin, meikkeihin, suihkugeeleihin, hammastahnaan jne.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Miten olen itse vähentänyt kemikaalikuormitusta? Täytyy sanoa, että olen vielä aika alkutekijöissä, mutta ottannut silti pieniä parannusaskeleita, vähän kerrallaan.

  • Jos ostan säilykkeitä, pyrin ostamaan lasisia pakkauksia tai pulloja, jos mahdollista. Jos tähän ei ole mahdollisuutta, pesen säilykkeet huolellisesti ennen käyttöä.
  • Kannan evääni Klean Kanteen ympäristoystävällisissä astioissa, joissa tyhjiöerisys pitää ruoan kylmänä (5h) tai kuumana (3h) pitkään. Rasiat on valmistettu puhtaista materiaaleista.
  • Jos käytän mikroa, lämmitän ruokani aina lautasella, sillä Bisfenoli-A vuotaa ruokiin korkeassa lämpötilassa.
  • Olen hankkinut luonnonmukaiset, parabeenittömät pesuaineet ja ihovoiteen iholle ja hiuksille.
  • Ostin myös ympäristöystävällisiä kodin puhdistusaineita.

Työsarkaa löytyy edelleen, mutta koen kuitenkin paremmaksi vaihtoehdoksi tehdä näitä muutoksia osa kerrallaan, kuin ei ollenkaan. Sain noita Klean Kanteen- tuotteita testiin muutamia viikkoja sitten ja tämän postauksen innottama otan nyt vihdoinkin tuon juomapullon mukaan töihin ja vaihdan mun vanhan ja ränsistyneen muovipullon teräksiseen! 😀 Syön suurimmaksi osaksi kotona, mutta muutamana päivänä viikossa, kannan eväitä mukana ja nuo ovat olleet tosi käteviä. Ruoka säilyy tosiaan tarvittaessa lämpimänä (esim. aamupuuro) jopa 3 tuntia, joten jos lämmitysmahdollisuutta ei ole, ovat nämä käteviä. Myös smoothie säilyy kivan raikkaana pidempään.

Onko aihe teille tuttu? Kiinnitättekö huomioita tällaisiin asioihin? 🙂

Klean Kanteen – tuotteet saatu mukama.fi kaupasta


15 Responses to “PUHTAAMPI KEHO – PAREMPI KEHO?”

  1. Soija sanoo:

    Kaikki aineet ovat myrkkyjä. Annos ratkaisee, onko kyseessä myrkky vai ei.

  2. Ansku sanoo:

    Mä olen oikeastaan vasta herännyt tähän muoviasiaan, joten homma ei ole edennyt toteutuksen tasolle vielä. Ja jos taloudellinen puoli anataisi periksi, vaihtaisin muovikipot ja kupit sekä juomapullon lasiin tai teräkseen heti.

    Mukavaa viikonloppua!

    http://www.peaceandstyle.fi

    • ainorouhiainen sanoo:

      Nämä on kyllä asioita joita ei tuu ajateltua ihan heti.
      Mukavaa viikonloppua! 🙂

  3. Myy sanoo:

    Mä olen myös alkanut jo jokin aika sitten pikkuhiljaa vaihtaa muoviastioita muihin vaihtoehtoihin. Sitä mukaa, kun joku menee rikki tai muuten on huonokuntoinen, ostan tilalle järkevämmän. Luomutuotteita olen käyttänyt jo pitkään ja kosmetiikassa valitsen myös mahdollisimman luonnollisen vaihtoehdon, jota ei ole testattu eläimillä. Mitenkään fanaattiseksi en ole alkanut enkä aio alkaakaan, mutta ruuassa olen kyllä huomannut allergioiden suhteen selkeän eron luomutuotteisiin siirryttyäni.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Joo, ei tässä kannata fanaattiseks alkaa, tai ylipäätään ottaa stressiä asiasta. Ajattelin tehdä samoin, että vaihtelen tuotteita jne pikkuhiljaa. =)

  4. Elisa sanoo:

    Käytätkö alumiinitonta/parabeenitonta deodoranttia? Jos käytät niin oletko löytänyt jotain toimivaa joka kestää urheilun? Itse olen vielä sitä täydellistä metsästämässä…
    http://www.karhusportscience.com

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Tää saattaa kuulostaa oudolle, mutta en siis käytä mitään, koska en oo koskaan käyttäny niin en tarvi, mun kainalot ei siis haise (paitsi tietysti vähä monen jumpan jälkeen) ! 😀 mulla on ihan tavallinen dödö, jota laitan jos lähen johki juhliin tms.

  5. Maija sanoo:

    Heippa Aino!

    Mua kiinnostaisi, että mitä kosmetiikkaa käytät ja minkämerkkisiä kodin puhdistusaineita suosittelet? Pikkuhiljaa olen vaihtamassa luonnonmukaiseen, mutta ois kivaa vaihtaa sellaiseen tuotteeseen, joka ois tuttu tai joku suosittelis. 🙂
    Kosmetiikkamainoksia näkee päivittäin, mutta yleensä kyseessä on joku Loreal tai Nivea ym. Merkki joka on kaukana luomusta tai on käytetty eläinkokeita..
    Mukavaa viikonloppua <3

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Mulla on ollut kokeilus muutamien eri merkkien tuotteita, en nyt just muista niitä ulkoa, mutta oon tässä pyöritelly ajatusta että kirjottelen muutamista hyviks koetuista tuotteista juttua =) Viikonloppuja Maija!

  6. Hmh, joskus luin jotain kyseisestä aiheesta ja siinä oli hammastahnoista lähtien lueteltu kaikki missä on mitäkin muovijäämiä tms.. asiaan en silloin sen kummemmin kiinnittänyt huomiota mutta nyt kun miettii niin tottahan tuo varmasti on. Vaatii vaan jonkun verran järjestelyä ja tutkimista ennenkuin saa kaiken ns. puhtaaksi. Mutta hyvä vinkki oli jo tuo lasipurkkisäilykkeet! Tommosilla pääsee hyvin alkuun 🙂
    allthetastesoflife.blogspot.fi

    • ainorouhiainen sanoo:

      Joo mäkin aloin eilen tutkaileen täällä kotona, että kuinka monessa paikkaa sitä oikeesti löytyy ja siis, ihan sikana! 😀 Ei tässä nyt voi tosiaaan kaikkee poistaa, eikä tehdä elämästä hankalaa, mutta pienillä, helpoilla jutuilla näin alkuun. 🙂

  7. Kati sanoo:

    Hyvä Aino,

    kun otit tämän aihealueenkin esille. Itse olen jo n. 10 vuotta tiedostanut asian ja yrittänyt tehdä hyviä valintoja laajalla skaalalla elämässäni.

  8. barebar sanoo:

    Hei! Nyt vähän ohi aiheen, mutta kiinnostaa kysyä:
    Mitä mieltä olet barebar-raakapatukoista? (Oletan, että on joskus tullut vastaan) Itse syön melko terveellisesti tällä hetkellä, olen normaalipainoinen ja tarkoituksena hieman kiinteytyä. Nuo kyseiset patukat on suuri herkku mulle ja viime aikoina on tullut mussutettua melkeimpä patukka per päivä. Onkohan tämä pahasta ”projektin” kannalta? Tottakai kalori on aina kalori, mutta mitä mieltä olet niiden terveellisyydestä? 🙂 Kiitokset!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! En ole muistaakseni syönyt noita, mutta kyseessä taitaa olla raakapatukka? Ne ovat yleensö kyllä ihan hyvistä raaka-aineitsta valmistettu, ja kooltaankin pieniä joten en uskon että ne sun projektia pilaa jos mahtuvat kaloreihin kuitenkin =)

Kommentoi