PARAS BLENDERI IKINÄ

Yhteistyössä Rawmix

Monet teistä tietää, että olen aika ahkera soseiden, smoothieiden, vihannesmuusien, mehujen ja soppien kannattaja. Käytän ihan päivittäin edellä mainittuja versioita ruuista ja esimerkiksi jokainen aamu alkaa smoothiella. Näiden valmistamiseen tarvitaankin kunnon väline ja nyt aion esitellä teille sellaisen. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiistai-aamun menininkejä, smoothie ja bodycombat <3

Sain pari viikkoa sitten käyttöön uuden Rawmix R800 blenderin, joka onkin ollut ahkerassa käytössä sen jälkeen. Aiemmin mulla oli Wilfan blenderi, joka oli kuitenkin jo melko huonossa kunnossa, joten tein melkein kaiken pienellä smoothie mixerillä. Huomasin, että aamuisin mulla alkoi mennä ihan liikaa aikaa smoothein valmistamiseen, sillä käytän sen verran paljon lehtikaalta, pinaattia yms, että ne pitää blendata erikseen ja  lisäillä muut aineet osissa, jos haluaa tasaisen seoksen. Nyt voin vaan heittää kaikki aineet blenderiin ja 10 sekunnissa mulla on mitä pehmein ja tasaisin smoothie, jonka koostumuksessa ei tunne lainkaan vihanneksia tai lehtiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kolmen (3hv) hevosvoiman ja 2200W:n tehokas moottori pyörii jopa 36 000 kierrosta minuutissa ja sekoittaa hetkessä kaikenlaiset hedelmät, vihannekset, marjat, pähkinät yms. Rawmix R8000:n avulla valmistat smoothiet, mehut, keitot ja kastikkeet hetkessä. Lisäksi teet helposti jäätelöt, taikinat, jäämurskat, pähkinä- ja siementahnat yms.

Masiinassa on jykevä moottori, ja oon ihan fiiliksissä ihastellut, miten se jauhaa esim. pähkinät sileäksi jauhoksi alta aikayksikön. Oli muuten vähän erilaista tehdä erilaisia raakakakkuja, kun oli kunnon laite käytössä. Muutaman kerran kironnut ääneen, kun on yrittänyt jollain sauvasekoittimella saada pähkinät ja taatelit tasaiseksi massaksi. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leivoin viikonloppuna herkullisen raaka-omenapiiraan

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kakkujen ja smoothieiden lisäksi olen valmistanut kasvisosekeittoja, muuseja ja kasvispullia tällä laitteella, enkä voisi olla tyytyväisempi.  Mulla ei tosin ole kokemusta paljon hehkutetusta Vitamixista tai muista ammattilaiskäyttöön tarkoitetuista laitteita, mutta oman kokemuksen pohjilta, voin suositella lämpimästi kyseistä laitetta. Saattaa kuulostaa jo liian hyvältä, mutta jos tykkään aidosti jostain, niin hehkutan kyllä mielellään!

Jos jotain miinusta täytyy sanoa, on laite kooltaan aika suuri, joten se vie keittiössä tilaa, etenkin jos haluaa pitää blenderin esillä kokoajan. Meillä se on tuossa keittiötasolla, sillä käytän sitä niin paljon, etten jaksa kaivella kaapeista joka kerta.

Nyt kun mulla on jo muutama laadukas keittiökone, huomaa eron ruoan valmistuksessa ja kokkaillessa. Onhan se kivaa kun koneet toimii ja hommat skulaa, kuten kuuluu, varsinkin jos on innokas kokki, kuten meikäläinen. Järjestin sunnuntaina kamuille pienet kakkukestit, tietysti terveellisillä leivonnaisilla. Pöydällä jo aiemmin mainittu omenapiiras ja täyteläinen minttusuklaaraakakakku, nam nam! Kakut valmistuivat ihan hetkessä tämän blederin avustuksella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

hienosti on kahvikupeissa hintalaput vielä paikoillaan 😀

Onko joku teistä hyvää blenderiä vailla? Mulla olis nimittäin alennuskoodi, jolla saa Rawmixerin – 10 % alennuksella. Osoitteesta www.rawmix.fi (klik!), voitte ostaa laitteen alennettuun hintaan koodilla: aino10. Tuotteen myyntihinta on 289 €, joten tuolla saa jo ihan kivan alennuksen.


37 Responses to “PARAS BLENDERI IKINÄ”

  1. Laura sanoo:

    Eikä! Siis mulla meni just tänä aamuna mun blenderi ihan totaalisesti rikki…:D Siinä oli jo halkeama ja nyt se alko vuotamaan sitte niin, ettei sillä pysty tekemään sitten yhtään mitään. Teen itse aina joka aamu ison smoothien ja rakastan leipoa raakakakkuja yms, mutta en oo voinut niitä pitkään aikaan tehdä, koska on ollut niin surkea toi blenderi. Täytyy miettiä, jos nyt investoisi ihan kunnon laitteeseen ja tää vaikuttaa ainakin tosi hyvältä sun puheiden perusteella! Kiitos vinkistä:)

    • ainorouhiainen sanoo:

      No voi räkä. Kaameeta kun jokun tärkee laite sanoo sopparin irti! Harkitse ihmeessä, mä kyllä voin suositella todella lämpimästi tätä, etenkin jos kakkujakin tulee leivottua. 🙂

  2. Tuija sanoo:

    Voi se tuska kun joutuu kaiken sekoittaa erikseen ja sittenkään ei oo vielä haluttu lopputulos lähelläkään! Eli ois varmasti todella kätevä tuollainen. Harmi ettei keittiössä oo tilaa enää millekään ja ehkä vielä joskus saa säästettyä tuollaiseen. Siihen asti raakakakkujen leipominen tauolla 😀 mutta varmasti hyödyllinen koodi monille! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Jep, on kuule niin iisiä nyt kun smoothiet hoituu hetkessä 🙂

  3. Laura sanoo:

    Itse just tuossa kuukausi sitten pähkäilin blenderin hankinnan kanssa, kun vanha sanoi sopimuksen irti ja smoothieiden tekeminen myöskin vanhalla sauvasekoittimella oli haastavahkoa ;). Mietittiin pitkään Wilfan ja Rawmixin välillä, mutta päädyttiin Wilfaan sen edullisuuden takia. Wilfa BL1200 oli saanut täydet pisteet Hesarin ja Ilta-sanomien alle 100 euroa maksavien kuluttajablenderien testeissä. Ainakin nykyään Wilfan moottorilla on viiden vuoden takuu, mutta teräthän ne varmaan on ne, jotka alkaa ekana prakaa.

    Itse kyllä suosittelen lämpimästi tuota Wilfaa, jos on taloudellisesti vähän tiukkaa, mutta jos vaan pystyy panostamaan rahallisesti enemmän, niin kyllähän tuo Rawmix kestää varmaan pienen ikuisuuden. 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mullakin se Wilfa oli hyvä niin kauan kun se toimi 😀 Joskun se jotenkin ylikuumeni ja sen jälkeen aina karsee palaneen käry ja ruuissakin pieni savun maku, joten oli aika vaihtaa!

      • Anni sanoo:

        Kauan sulla kesti se wilfa, ennen kuin hajosi? Sulla se oli varmaan aikalailla päivittäisessä käytössä? Sain tänään testata sellaista ja meinasin alkuviikosta ostaa samanlaisen itselleni. Rawmix ois muuten hyvä, mutta kun se hinta on mulle liian korkea.

        • ainorouhiainen sanoo:

          Kyllä se reilun vuoden kesti. Se hajos kun yritin blendata taateleita 😀 Se jotenkin ylikuumeni ja sen jälkeen kaikki mitä sillä teki maistu ihan palaneelle. =)

          • Anni sanoo:

            Hehe okei, mäkin oon kyl kaksi sauvasekottimen silppurikulhoa tuhonnut taateleiden avulla aikoinaan, onneksi takuussa sain uuden tilalle kahdesti. Pitää olla siis jatkossakin varovainen taateleiden kanssa. Mä nyt tilasin sen wilfan, ehkä voin edelleen tehdä raakakakkujen pohjat silppurikulholla, kun niiden ei tarvi olla niin samettiseks jauhettuja kuin smoothieiden ja raakakakkutäytteiden 🙂

  4. Hanna sanoo:

    Tähän asti olen pärjäillyt sauvasekoittimella, mutta blenderiä tekisi kovasti mieli. Olisin kysellyt, että pitääkö tuo mielestäsi kovaa meteliä? Kehtaako kerrostalossa käyttää aamuseiskalta? 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mun mielestä tuossa ei ole mikään kova meteli. Tietysti jos esim pähkinöitä blendaa, on äänikin jykevämpi, mutta tosiaan smoothiet se väsää niin nopeesti ettei luulis ketään häiristevän 🙂

  5. Tytti sanoo:

    Moikka! Löysin blogisi eilen illalla, ja seuraavaksi havahduin yöllä yhden aikaan miehen alkaessa ihmetelllä, miksi ihmeessä en ole vieläkään nukkumassa. Jäin koukkuun! Blogisi on todella insporoiva ja mielenkiintoinen, kiitos! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Ohoh, kiva jos löyty noin paljon luettavaa! Tervetuloa tänne ja kiitos kovasti =)

  6. Susanna sanoo:

    Hei! Kiitti ihan huipusta blogista! Niin motivoivaa ja piristävää luettavaa:) Voisitko laittaa ohjetta noihin tekstissä mainittuihin kakkuihin, näyttää herkullisilta!

  7. M sanoo:

    Onko noihin kakkuihin tulossa ohjetta?:) näyttää super hyviltä!

  8. L sanoo:

    Kauanko koodi on voimassa? (-:

  9. Laura sanoo:

    Voisiko noihin raakakakkuihin saada ohjetta? 🙂

  10. Amanda S sanoo:

    Nam minkä näköisiä kakkuja, olisko mahdollista saada ohjeet myös tänne? varsinkin tuon omenapiirakan resepti kiinnostaa! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Laitan ohjeet kyllä vielä myöhemmin, luultavasti jo tällä viikolla =)

  11. epe sanoo:

    Heippa!huikeeta blogiasi seuraan ja kiitän ja kumarran:)
    Etsiskellyt mahdollisimman hiljasta blenderiä,jolla vois aamupalan tehdä ilman 3-v tytön herättämistä. Asumme kaksiossa niin äänet kantautuu herkästi keittiöstä makkariin. Oiskohan tässä sellainen,mitä arvioit?:) Kiitti etukäteen arviosta!

  12. Maija sanoo:

    Meillä on töissä tosiaan se Vitamix, joka on toiminut tosi hyvin. Ja siinä on myös äänenvaimennin.
    Mutta nyt siinä on alkanu pari kertaa kannun kansi vähän vuotaa.. Varmaan liian kovassa käytössä. 😀

    Mulla on himassa vielä ikivanha parinkympin blenderi, jolla ei enää tee mieli ees smoothieta tehdä kun on tutustunut näihin ammatilaisten koneisiin. 😀 Ostaisin tollasen samantien jos ei rahasta ois kii 🙁

    • ainorouhiainen sanoo:

      Äänenvaimennin kuulostaa kätevälle! 🙂

      Se on kyllä totta että kun pääsee kerran ajaan ferrarilla niin ei paljon napaa enää hypätä ladan rattiin 😀

  13. Sanna sanoo:

    Hei! Kumpi susta on järkevämpi tapa kun teen aina salitreenin klo 10.30-11.45
    A)-klo 8 puuro mustikoilla ja raejuustolla
    -klo 12 palautusjuoma
    -klo 13.30 lounas

    B)-klo 8 puuro mustikoilla ja raejuustolla
    -klo 12 lounas
    -klo 13.30 palautusjuoma

  14. Eltsu80 sanoo:

    Hei. Vieläkö oot tyytyväinen Rawmixiisi? Pähkäilen blenderin oston kanssa ja voin sanoa, ei oo helppoa 😀 . Hienontaako siis jopa vadelman siemenet hienoksi? Mun tehosekoitin jättää taatelit mäskiksi astian pohjalle… sekoittaako tuo nuo tahmeammatkin ainekset sileäksi smoothiessa? Thx 🙂 .

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Mulla on tällä hetkellä jo uusi blenderi mutta olin todella tyytyväinen myös rawmixiin, tykkään vaan testailla eri merkkejä kun siihen on mahdollisuus =) Tuo kyllä sekoittaa kaiken hyvin!

      • eltsu80 sanoo:

        Kiitos vastauksesta . Mikä blenderi sulla nykyään siis on? Päätin sit hankkia Wilfan Raw Fuelin. Toivottavasti en kadu… Ja sit jos se ei osoittaudu hyväksi (tarpeeksi) ostan joko Optimumin tai Vitamixin… Sulla kokemusta kummastakaan?.

        • ainorouhiainen sanoo:

          Mulla on Sagen The Boss – blender, samaa laatuluokkaa vitamixin kanssa. Jos haluaa panostaa, niin suosittelen lämpimästi myös Sagea!

          • Eltsu80 sanoo:

            Ok . Näyttää olevan suht saman hintanen kuin Vitamix? Onko tietoa kierrosnopeudesta? Mitä kaikkea oor tehnyt tolla? Tossa Wilfassa on sama tehonen moottori, et nähtäväksi jää,miten toimii esim hienontaako taatelit tai vaivaako raakakakkumassoja … Jos en jo toivottanut, nikn ihanaa ja rauhallista joulun aikaa!

  15. Pitkän sauvasekoitin-uran jälkeen hankin Wilfan blenderin, joka toimi hyvin. Kunnes kerran laitoin tiivisteen huonosti paikalleen, smoothie valui koneistoon ja värkki sanoi sopimuksensa irti. Hankin toisen samanlaisen, että jäi varakannu, terät ynnä muut, jos vaikka rikkoisin muitakin osia. Nyt Wilfa kuitenkin alkaa olemaan tiensä päässä ja niinpä olen jälleen tekemässä vertailua eri vaihtoehtojen välillä. Suurin kysymys lienee panostaakko monipuoliseen laitteeseen vai valita budjettivaihtoehto. 🙂

  16. Cristina sanoo:

    Hei! Vieläkö olet tyytyväinen tähän blenderiin? Harkinnassa on, mutta mahtaako tämä kestää. Ainakin yhdessä vertailussa oli hajonnut vajaassa vuodessa.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Mulla on nykyään eri blenderi ja tämä meni kaverille eteenpäin. Olin tyytyväinen tähän ja tietääkseni se toimii edelleen kamun käytössä hyvin. Sain vain uusia koneita testiin joten se oli syy miksi luovuin tästä. 🙂

Kommentoi