TREENIKUULUMISIA

Moikka! Täällä on kärsitty koko päivän teknisistä ongelmista, enkä oo päässyt kirjautuun blogiin lainkaan. Sen kunniaksi, pitkästä aikaa tällainen myöhäisillan raapustus. Toisaalta konettomuus oli ihan hyvä juttu, sillä oon saanut keskittyä koko päivän uuden Bodyattackin opetteluun. Tänään korkattiin siis järjestyksessään 87:s Bodyattack-ohjelma ja voi pojat että oli melkosta menoa! Mä en nyt tiedä olinko jotenkin väsyneempi kuin normaalisti, mutta tää oli mielestäni aika rankka ohjelma? Toisaalta olin vloppuna kaksissa pikkujouluissa, joten univelkaakin on päässyt kerääntymään ja se voi painaa tietysti myös! 😀 Normaalisti en edes hengästy kovinkaan paljoa, mutta nyt sai haukkoo henkee jo heti alussa. Aavistelin kyllä, että luvassa on hyvä ohjelma ja kun pääsi tykittään käytännössä, huomasin että olin aavistellut oikein! Hyvät biisit ja hyvä meno.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uuden ohjelman nelosbiisi on hieman erilainen, siinä jumpparit on jaettu kahteen joukkueeseen ja tekevät aina eri liikkeitä kolmen ensimmäisen kierroksen ajan. DVD:tä katsellessa mietin, että minkähänlainen sekamelska tuosta tulee, mutta se meni ihan tosi hyvin. Tuollaiset erikoisjutut haastavat aina hieman eri tavalla myös sitä ohjaamista. Täytyy miettiä tarkemmin, kuinka saa homman toimimaan sujuvasti. 🙂

Huomenna olisi luvassa uuden Bodycombatin opettelu ja ohjaus. Tätä ohjelmaa en ole edes ehtinyt vilkaisemaan vielä, mutta toivotaan, että hyvä meno jatkuu myös combatin parissa. Joko te ootte eitineet kokeilla uusia LesMillsejä? Mitä mieltä?

IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitäs muuta treenirintamalla? Mä oon nyt viime viikosta lähtien ottanut hieman kevyemmin treenien suhteen. Toisin sanoen, oon jättänyt omat treenit tauolle ja hoitanut vaan nuo ohjaukset. Onhan siinäkin liikuntaa ihan tarpeeksi, mutta siihen omaan normimäärään verrattuna kevyempää menoa. Ajattelin, että haen nyt joulukuun ajan vähän motivaatiota ja yritän keksiä jotain uutta tavoitetta, jota lähden sitten tavoittelemaan tammikuussa. Vaikka uusi vuosi ja tammikuu on aika kliseinen aika aloittaa jokin projekti, ei se mun mielestä ole yhtään huono juttu. Uusi vuosi ja uudet kujeet toimii mulle ihan hyvin. Oon yrittänyt kehittää myös jotain uutta kivaa treenijuttua myös teille tänne blogin puolelle. Jotain ideoita on käynyt mielessä, mutta vielä täytyy antaa ajatuksien kehittyä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kerroin viime viikolla pitäväni kasvisruokapäivän kerran viikossa ja tyypilliseen tapaani, innostuin asiasta taas niin paljon, että pidin heti kaksi sellaista päivää putkeen ja vielä tänäänkin meni samalla meiningillä. Tällä hetkellä tässä huushollissa vallitsee siis kasvisose-kausi ja poikaystävä on tosi innoissaan siitä huumaavasta tuoksusta, mikä noiden vihanneksien keittämisestä ja soseuttamisesta syntyy! 😀 Jumppien jälkeen vetäisin kulhollisen lämmintä soppaa, päälle vielä sauna ja nyt on taas uusi viikko korkattu kivalla tavalla.


11 Responses to “TREENIKUULUMISIA”

  1. Napsu sanoo:

    Oon nyt syksyllä alottanut liikunnanohjaajan opinnot ja jumpan ohjaamista ollaan jo jonkin verran harjoiteltu. Mulla on pieni ongelma kun jännitän hirveästi ohjaamista vaikka tiedän että osaan. Oisko sulla vinkkejä miten siitä pääsee yli? Kiitos jo etukäteen ja kiitos myös mahtavasta ja inspiroivasta blogista sekä hyvää joulun odotusta! 🙂

  2. R sanoo:

    Uus pumppi oli mun mielestä ehkä hieman pettymys, vähän kyllä nyt jään kaipaamaan vanhaa ohjelmaa.. sen lisäksi päässyt testaan vasta uuden cardion, se oli niin killeri! Malttais millään oottaa torstaihin asti että pääsee testaamaan strenghtin:)

  3. Roosa sanoo:

    Hei ois kiva saada noita sosekeittojen reseptejä! 🙂 oon ite kans ihan hulluna varsinkin bataattilinssikeittoon. Laitan siihen bataattia, porkkanaa, sipulia ja punaisia linssejä! Ja paljon maustetita. Tulee hyvää 🙂

  4. Liisa sanoo:

    Uus combat on ihan super!! ;D Tällä viikolla aion vielä testata uuden bodybalancen ja ehkä pumpin ja atakin! ;D

  5. Maria sanoo:

    Moi! Teknisistä ongelmista tuli mieleen, että ainakin omalla puhelimellani selatessa nää sun tekstit ei asetu tohon sivulle kunnolla, vaan joidenkin kuvien/otsikon vuoksi teksti jää usein vasempaan reunaan pienemmäksi. Muistaakseni taisit korjailla tätä vikaa jokin aika sitten, ja hetken blogisi näkyi ns. mobiiliversiona, mutta nyt taas tökkii.
    Rentoa joulunaikaa! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Voi ääh. Vieläkinkö? Täytyypä katsoa taas uudelleen. Kiitos kun kerroit ja mukavaa joulunodotusta sinne! 🙂

  6. lauraxx sanoo:

    Heippa, mistä tuo sun pinkki toppatakki on? 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Se on ODLO:n takki ja oon saanut sen töiden kautta. Varmaan netistä löytyy tai liikkeistä, jossa myydään odloa 🙂

  7. Emilia sanoo:

    Ääk oon vielä vaan päässyt testaamaan uutta combattia mut oli kyllä mun mielestä aikamoinen setti 😀 mua jotenki häiritsi se että tän ohjelman puoles välis on vanhan attackin vimppa biisi ( jos en muista väärin) ja yhdistin sen sellaseen ”viimeiset rutistukset jaksaa jaksaa-fiilistelyyn” ja olin jo siinä vaihees valmis lopettamaan siis mutta ei, jatkui vielä vaan 😀
    Ajattelin vielä kysyä, koska pääsen ehkä torstaina sun steppiin ja, jos on atleettisen tai perus version vuoro? Pidän niin kovaa peukkuja et olisi atleettinen vuorossa, sillä mun salilla Turussa sitä ei suostuta pitämään koskaan (!?!)

    • ainorouhiainen sanoo:

      Combatti oli kyllä kans kovaa menoa 😀 Ja se nelonen on tosiaan edellisen attackin kymppibiisi ja vissiin ihan sama versioki vielä!

      Huomenna ajattelin pitää atleettista steppiä, eli sinne vaan! 😉

  8. Hanna-K sanoo:

    Tuo kasvissosekeitto oli niin hyvää! Jopa mieskin piti siitä vaikka ei yleensä innostu kasvisruoista. Ja ihmeen hyvin sillä jaksoi loppupäivän 🙂

Kommentoi