Haluatko tuloksia? Asiat joilla on oikeasti merkitystä

Kirjoittelin sunnuntaina mahdollisia syitä, miksei niitä tuloksia ala näkymään treenaamisesta huolimatta. Tämä kirjoitus menee tavallaan samaan kategoriaan, mutta kerron tarkemmin mihin asioihin sitä kannattaa kiinnittää huomiota. Postauksen otsikko olisi voinut olla myös ”perusasiat kuntoon”, sillä kaikki muutos lähtee perusasioista. Nykyään tulee niin paljon infoa treeniin ja ravintoon liittyen, että helposti ne tärkeät asiat unohtuvat kun aletaan keskittyä pikkuasioiden viilaamiseen. Jos päättää tehdä elämäntapamuutoksen ja ensimmäisenä marssii kauppaan ostamaan läjän superfoodeja, jää moni tärkeämpi asia tekemättä. Vaikka söisit kuinka macaa, ei se korjaa epäsäännöllistä ruokarytmiä tai liian suuria annoksia. Se miten kannattaa toimia, riippuu aina tavoitteesta. Kaikkiin tavoitteisiin ei päde samat säännöt, mutta näin lyhyesti kerrottuna, painonpudotukseen pätee sääntö, että täytyy syödä vähemmän kaloreita kuin kuluttaa ja vaikka ruoka olisi kuinka terveellistä, liian suuri kalorimäärä estää laihtumisen. Terveellinenhän ei aina ole sama kuin kevyt. Myös kiinteytyminen tarkoittaa laihtumista, eli rasvaa katoaa, jolloin treenin tuottamat tulokset paljastuvat rasvan alta. Tulen kirjoittamaan tarkemman postauksen tästä myöhemmin. 😉 Jos haluaa lisää massaa, esim lihaksen muodossa, tulee silloin syödä riittävästi, jotta lihas saa rakennusaineita. Olen myös kirjoittanut tekstin aiheesta rasvanpoltto ja lihaksien kasvatus (samaan aikaan?) löydät sen täältä.

_MG_8903

Joskus olen kuullut jonkun miettivän, että kyllä mä muuten laihtuisin, mutta kun ne rasvanpolttoaerobiset on niin vaikea tehdä, kun en jaksa urheilla aamulla tyhjällä vatsalla. Ymmärättekö nyt mitä tarkoitan perusasioilla? Kannattaa aina miettiä suurempaa kokonaisuutta, eikä juuttua yksityiskohtiin. Jos on elänyt pelkillä hamppareilla ja pizzoilla, tärkein asia ei ehkä ole alkaa syödä väkisin pelkkää juuresmuusia ja kanaa. Liian suuret muutokset nimittäin saavat aikaiseksi sen, että muutokset eivät ole pysyviä. Pizzahamppari-henkilölle tärkeintä olisi laittaa ensin ruokarytmi kuntoon ja muokata ruoka-aineet hieman paremmiksi, mutta helpoiksi noudattaa.

Mitkä muut asiat ovat sellaisia, joilla on merkitystä?

Ruokarytmi – säännöllinen syöminen pitää energiatason vakaana, jolloin ylensyönti vähenee ja mielihalut vähenevät. Ei kannata skipata aterioita ja pihistellä ravinnosta ja kaloreista päivän aikana, sillä yleensä se kostautuu aina illalla. Etenkin monet naiset syövät hyvin kevyesti aamulla ja elävät päivän salaateilla, kunnes hiilarihimo on jo voittamaton ja sitten illalla aukeaa leipä- tai keksipaketti, josta vedetään kaksin käsin.

Liikunta – tärkeintä on harrastaa jonkinlaista liikuntaa, oli se sitten kävelylenkkejä tai salitreenejä. Kaikkien ei tarvitse treenata crossfittiä 2 tuntia päivässä viidesti viikossa. Jos heittää riman liian korkealle tai aloittaa liian suurilla liikuntamäärillä, kostautuu sekin hetken kuluttua, kun motivaatio tipahtaa. Mun neuvo on aina aloittaa mielummin hieman liian pienellä treenimäärällä ja mielummin lisätä liikuntaa myöhemmin, jos siltä tuntuu. Haluan muistuttaa myös hyötyliikunnan tärkeydestä, sillä sen avulla päivittäistä energiankulutusta on helppo nostaa. Jos istuu töissä 8-16 ja sen jälkeen ajaa autolla salille, missä jumppaa tunnin ja ajaa sen jälkeen autolla kotiin sohvalle loikoilemaan, ei tämä riitä vielä riittäväksi liikunnaksi. Pienet valinnat, kuten pyörällä/kävellen liikkuminen ja rappusten valitseminen tekevät suuren kokonaisuuden. 10 000 askelta treenien lisäksi on riittävä määrä hyötyliikuntaa.

Ruoka-aineet – Kuten aikaisemmin kirjoitin, kaikenmaailman superfoodien ostaminen ei ole ensimmäinen asia mitä tulee tehdä. Pyri valitsemaan ruokia, joita voit syödä, mutta jotka ovat ravintorikkaita ja antavat energisen olo. Jos harrastat vain vähän liikuntaa, hiilihydraattien vähentäminen on helppo keino vähentää päivittäistä kalorimäärää. Käytä paljon vihanneksia, suosi täysjyvää, hyviä rasvoja ja riittävää proteiininsaantia. Nämä ovat siis ihan niitä perusasoita ja jos ne ovat kunnossa, voi ruokavaliota alkaa viilaamaan vielä paremmaksi ja lisätä esim. lisäravinteita tai superfoodeja mukaan. Mistä tietää, että oma ruokavalio toimii? Kun olo on aamusta iltaan energinen ja mieli iloinen, kun nälkä ei pääse iskemään hirveänä ahmimishimona tai mielihalut eivät piinaa. Jos et voi hyvin, tarkista mitä voisit muuttaa ruokavaliostasi paremmaksi. Jos ruoka pyörii ajatuksissa jatkuvasti, kertoo sekin siitä että jotain on pielessä.

Riittävä uni – Kirjoitin lauantaina kokonaisen postauksen tästä aiheesta, voit lukea sen täältä. Haluan vielä muistuttaa, että elämäntapamuutoksissa tai kropan muokkauksessa, kaikki on mukavampaa ja helpompaa jos voi hyvin. Hyvinvointi lähtee siitä, että on nukkunut riittävästi. Tekstissäkin kirjoitin, että jos vaihtoehtona on lähteä kl 4.00 aamuaerobiselle tai nukkua kunnon yöunet, valitse jälkimmäinen. Treenin voi tehdä muuhunkin vuorokaudenaikaan, mutta REM-unta voit saada vain tiettyyn aikaan yöstä.

_MG_8891

 

Tiedän, että monilla mun lukijoilla on jo nämä kaikki asiat kunnossa, jolloin hommat voi halutessaa viedä nextille levelille. Niistäkin voisi kirjoitella kokonaan oman postauksensa jossain vaiheessa! 🙂

Tänään on viimeinen päivä kun voi äänestää Sport & Wellness Blog Awardsien finalisteja! Jos olet sitä mieltä, että tämä blogi ansaitsee voiton, voit käydä antamassa äänesi täällä. Olen ehdolla sekä sport että wellness kategorioissa. 🙂 Äänestäneiden kesken arvotaan Krisprollsin tarjoama 500 € arvoinen lahjakortti valitsemaasi kylpylään.


23 Responses to “Haluatko tuloksia? Asiat joilla on oikeasti merkitystä”

  1. Marja sanoo:

    Kiitos tästä tekstistä! Monelle tällaiset maalaisjärjellä järkeiltävät asiat jäävät ”superfood-intoilun” alle. Perusasiat! Niitä kannatan! Hyvä muistutus ainakin ittelleni 🙂

  2. Tiia sanoo:

    Mulla olisi sulle yks pieni postausehdotus josta uskon että monet muut itseni lisäksi hyötyisivät valtavasti.

    Asiaan siis, olen kärsinyt niska-, hartia- ja kaula-alueen jumeista jo pitkään ja käynyt niitä nyt muutamaan otteeseen hierotuttamassa auki. Olen keppijumppaa ja muuta ”taukojumppaa” tehnyt koulupäivän aikana nyt päivittäin. Olisiko sinulla muutamia hyviä salilla tehtäviä liikkeitä, joita voisin ottaa mukaan treeniohjelmaani? Voisit tehdä postauksen erilaisista kuntosalilla tehtävistä liikkeistä, sillä keppijumppa yms. ohjeita minulta löytyy paljon omasta takaa.

    Kiitos jo etukäteen ja ihanaa syksyn alkua Aino! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tätä on toivottu ennenkin ja yritän ottaa asiakseni saada postauksen aikaiseksi. Kiitos muistutuksesta 😉

      • Minnie sanoo:

        Ja voisit kirjoitella samalla myös kotona tehtäviä taukoliikkeitä jumeille.

  3. Enni sanoo:

    Moi! Oli kyllä taaas kerran niin hyödyllinen postaus!! Perusasiat unohtuu monelta 🙂 sellainen kysymys mulla olisi, että olen TODELLA laiska treenaamaan lihaskuntoa tai käymään salilla ymsyms, lenkkeilisin mieluummin vaan kokoajan 😀 niin että, haluaisin kumminkin kroppaa kiinteämmäksi ja tiedän tarvitsevani siihen lihaskuntotreeniä… Käyn kerran viikossa suht rankassa aerobicissä jossa treenataan kaikki lihakset läpi. Kuinka monta kertaa viikkoon minun täytyisi treenata tuon lisäksi lihaskuntoa että saisin kiinteyttä kroppaan? Jos siis ajatellaan minimiä 😀 en tiedä miksi se on mulle niin vastenmielistä 😀 joskus oon yrittänyt tehdä lenkkejä ja lihaskuntoa puolet ja puolet mutta tää lihaskuntopuoli onnaina jäänyt :/

  4. Maiju sanoo:

    Älyttömän hyvä teksti jälleen kerran Aino!!:) Kirjoitat niin mielenkiintoisesti ja selkeästi, että joka ilta oikein odotan uutta postausta 🙂

  5. Mari sanoo:

    Hyvä kirjoitus taas kerran! Itsekin tulee usein sorruttua tuohon ”hifistelyyn” ruokavalion suhteen niin hyvä välillä muistutella perusasioita mieleen. 🙂

  6. Frida sanoo:

    Oon niin iloinen että olen löytänyt sun blogin! Sun teksteistä saa niin paljon irti, oppii ja saa motivaatiota. Ja tuntuu kivalta että on löytänyt luotettavan ja ”normaalin” lähteen 🙂 nyt tietää mihin pitää keskittyä jne. Mulla on vieläkin niin vaikea ymmärtää että mun pitää syödä tarpeeksi jne. Muutama aivoaave vielä pyörii ajatuksissa jatkuvasti.
    Mutta joo kiitos siis ! 🙂

  7. Sonja sanoo:

    Tuttu homma tuo ”kuluta enemmän kuin syöt” mutta en ole saanut ikinä tarkennusta asiaan. Tarkoitan siis, että jos syön päivässä n. 1300-1500kcal niin onko minun kulutettava sitä enemmän pelkällä liikunnalla vai lasketaano ns kulutukseen myös peruskulutus (vai siksiköhän sitä kutsutaan) 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      jos peruskulutuksesi on vaikka 1300 ja treenaat tunnin päivässä joka kuluttaa vaikka 400 kaloria, lisäksi päivittäinen aktiivisuutesi on hyvä on kokonaiskulutuksesi vaikkapa 2500 kcal. Tällöin sun täytyy syödä 2000 kaloria niin laihdut 0,5 kg viikossa 🙂 Netistä löytyy laskureita joilla voi laskea päivittäisen kulutuksen!

      • Sonja sanoo:

        Eli onkohan tässä mennyt jotain nyt mönkään mun osalta 😀 Mulla oli hetken aikaa PT jolta sain ruoka- ja saliohjelman. Peruskulutuksekseni mitattiin n 1400 ja ruokaohjelman mukaan syön tällä hetkellä 1200-1300. Käyn salilla 4-5 kertaa viikossa ja kulutan siellä sen n 350-400kcal jonka lisäksi käyn päivittäin reippaalla kävelyllä vähintään tunnin ajan. Paino tuntuu kuitenkin jumittavan paikoillaan.. :/ Pitäisikö mun alkaa nyt syömään kuitenkin enemmän? En oikein luota noihin laskureihin, mielummin kysyn henkilöltä joka osaa hommat 🙂

  8. sofia sanoo:

    Heippa! mulla on nyt tällänen ongelma, että oon siis harrastanut voimistelua 12 vuotta. olen itse 19v, 163cm ja 57kg. Nyt elokuussa lopetettuani lajin olen käynyt muutaman kerran viikossa juoksulenkeillä ja tehnyt lihaksia kotona. Aloitin syömään terveellisemmin ja säännöllisesti koska haluan kiinteämmän vartalon, vaikka muuten ihan hyvässä kunnossa olenkin niin hieman mm. vatsaa kiinteämmäksi olisi tavoite. Ongelma on se että miksi painoni nousee kokoajan.. liikun vähemmän kuin ennen joten lihasten kasvusta paino ei voi olla, mutta syön terveellisemmin joten ihmttelen asiaa..olen punninnut itseni tällä viikolla joka aamu ja joka kerta se on aina puoli kiloa enemmän..alan olla huolissani..

    • ainorouhiainen sanoo:

      Heippa! Vaikea sanoa mistä tämä johtuu jos et ole syönyt enempää..Joskus liikunnan harrastaminen lisää nestettä lihaksiin jolloin kehon paino nousee, voisiko se johtua tästä jos olet tehnyt jotain erilaista kuin yleensä? Tilanne voi olla myös väliaikainen, eli sinuna en lähtisi stressaamaan. Se menee varmasti ohi, jos syöt terveellisesti ja liikut!

  9. Hansu sanoo:

    Moikka.
    Haluaisin kysyä ruokavalioon liittyvän kysymyksen. Jos tekee kotona erilaisia keittoja (tykkään itse niitä syödä, varsinkin kanakeittoo flunssan aikana) niin kuinka paljon sellaista kannattaa ottaa lautaselle? Toivottavasti osaat vastata tähän kysymykseen 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei! Mun on tosi vaikea sanoa mikä olisi sulle oikea määrä kun en tiedä susta mitään, eli kaloritarpeeseen vaikuttaa aina paino, aktiivisuus, sukupuoli jne. =) Yleensä varmaan yksi lautasellinen riittää, niin että nälkää lähtee, mutta olo on silti hyvä ruokailun jälkeen.

  10. outi sanoo:

    Moikka!
    Pystyisitkö tekee postauksen jossa olisi vinkkejä iltasyömisen lopettamiseen? Itse olen hyvin aktiivinen, syön kyllä monipuolisesti ja riittävästi päivän aikana, mutta silti aina iltaisin tulee ihan hirveät ruokahimot! Melkein joka ilta on taistelua itseni kanssa että syönkö vai enkö, ja jos sattuu jotain hyvää olemaan kaapissa niin varmasti syön sen. Yleensä en ostakaan tämän takia mitään ”ylimääräistä” kaappiin kummittelemaan. Mutta silti illat on aina niin tuskallisia, päivällä ei tee ikinä mieli mitään hyvää, mutta illan tullen en muuta ajattelekaan kuin ruokaa ja syömistä! Tästä on muodostunut jo hirveä ongelma:D ps. sulla on ihan mahtava blogi!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Uskon että kyseessä on enemmänkin tapasyöminen, mistä pääsee eroon kun vain lopettaa sen. Alku on hankalaa mutta pikkuhiljaa helpottaa. Olen miettinyt että kirjoittaisin tästä monia vaivaavasta iltasöpöttelystä, eli aiheesta on tulossa lisää.. =)

  11. Anitta Erenius sanoo:

    Miten saan Kilot kuriin Kehon kiinteäksi?

Kommentoi