Heippa! Ajattelin kertoa teille mun omasta urheilutaustasta ja mitä kaikkea olen ehtinyt treenata tähänastisen elämäni aikana. Olen ollut pienestä asti liikunnallinen ja jo alle 1- vuotiaana olen tehnyt erilaisia ”temppuja” vanhemmilleni. Temppuilu veti siis puoleensa ja sen vuoksi ajauduin joukkuvoimistelun sekä telinevoimistelun pariin.

Koulussa mun liikuntanumero on aina ollut 10 ja liikka olikin se lempiaine, jota odotin aina innolla. Osallistuin aina kaikissa lajeissa koulujenvälisiin kilpailuihin. Hiihto taisi olla ainoa, mistä en oikeen välittänyt. Koulun jälkeen tuli ravattua erilaisissa treeneissä. Olen harrastanut voimistelun lisäksi myös yleisurheilua muutaman vuoden. Futistreeneissäkin on tullut käytyä, mutta en koskaan ole innostunut pallopeleistä sen kummemin.

Muistan, että menin aina itse harjoituksiin. Pyöräilin tai kävelin pitkiäkin matkoja treeneihin ja takaisin. Kesällä ja talvella. Nykyään harmittaa, kun lapset kuskataan joka paikkaan. Tunnin treenit ei riitä lapselle liikunnaksi, vaan sitä hyötyliikuntaakin pitäisi tulla, etenkin kun päivät istutaan tietokoneen ääressä pelaillen. 

Telinevoimistelusta innostuin todella paljon ala-asteella, treenit olivat viikon ehdoton kohokohta. Mulla oli oma vihko, johon kirjotin temput mitkä halusin oppia 😀 Siirryin myöhemmin toiseen seuraan, jossa oli mahdollisuus kilpailla ja pääsin mukaan kilparyhmään. Treenattiin muistaakseni n. 5 krt/viikossa ja olin ihan hulluna kyseiseen lajiin. Telinevoimistelu on haastavaa ja mielestäni paras laji ihan minkä tahansa lajin pohjalle. 

Loukkasin kyynerpääni 14-vuotiaana telinevoimistelutreeneissä. Olin ollut kipeänä, ja taisin olla vielä silloinkin hieman huonossa kunnossa. Halusin kuitenkin mennä treeneihin, koska olin oppinut juuri uusia temppuja leirillä, jossa olin ollut edellisellä viikolla. Tipuin eritasonojapuilta ja käsi murtui aika pahasti. Koko kyynerpää kääntyi väärinpäin ja makasin käden päällä. Käsi oli kipsissä 6 viikkoa ja kyynerpäähän iskettiin ruuvejakin. Sen jälkeen kyynerpää ei ole, fysioterapiasta huolimatta, suoristunut kunnolla. 

Kun käsi oli parantunut, menin takaisin treeneihin, mutta ei siitä enää oikeen tullut mitään. Et voi treenata telinevoimistelua jos pelottaa tehdä erilaisia juttuja ja mulla oli jäänyt pieni kammo, jonka takia lopetin ja siirryin valmentamaan. Taisin treenata näytösvoimisteluakin hetken telinevoimistelun jälkeen, siinä kun ei tarvinut heilua nojapuilla 🙂

Ylä-asteen yhdeksännellä luokalla ystäväni kysyi, haluaisinko lähteä hänen kanssaan kilpa-aerobic harjoituksiin. Vaasaan oli muuttanut pari opiskelijaa, joilla oli aerobictausta ja he olivat laittaneet treeniryhmän pystyyn. Aloitimme treenaamaan aerobicciä ryhmässä (6 henkilöä) ja kilpailimme muutamat kisatkin. Yksi ryhmäläisistä halusi laittaa joukkueen (trio) pystyyn ja pyysi minua mukaan. Treenasimme kahden muun tytön kanssa hetken, kunnes toinen heistä muutti pois vaasasta. Löysimme uuden jäsenen ja kilpailimme muutamia kertoja. Joukkue koki vielä yhden muutoksen ennen kuin Team Trinity oli valmis. Team Trinitystä voitte lukea pidemmän selostuksen täältä.

Treenasimme ja kilpailimme yhdessä 7-vuotta. Harjoittelimme paljon Lady Linellä ja WSC:llä, jossa olen nykyään töissä. Tutustuin Lady Linen henkilökuntaan ja eräänä päivänä pyysin päästä sinne töihin. Aloitin oppisopimusopinnot Pajulahden urheiluopistolla ja työskentelin samaan aikaan Lady Linen vastaanotossa. Aloin myös ohjaamaan tunteja. 

Pikkuhiljaa tuntimäärä ja työtehtävät lisääntyivät. Muutin välissä ulkomaillekin kokeilemaan siipiäni ja ihan uutta alaa, mutta veri veti liikunnan pariin ja palasin maitojunalla takaisin Ladylle. Pääsin onnekseni takaisin ja sen jälkeen olen tehnyt tiiviisti töitä liikunnan parissa. Ohjasin alussa omia tunteja, kunnes vuonna 2009 mukaan tulivat myös LesMills-tunnit. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä; 3 lisenssiä 6kk:n aikana 😀 (BP, BS, BA) Vuonna 2009 aloitin myös ryhmäliikuntavastaavana keskuksessamme.

2009-2011 ohjasin aivan jäätäviä määriä ryhmäliikuntaa. Näiden lisäksi omat treenit päälle. Treenasimme aerobiciä 6 krt/vkossa + ohjaukset. Aerobicin lopettamisen jälkeen vedin entistä enemmän jumppaa ja omia lenkkejä päivästä toiseen. Uskon, että ilman ryhmäliikuntaa lopettaminen olisi ollut paljon vaikeampaa. Sain tavallaan jotain aerobicin tilalle. Olen myös valmentanut aerobiccareita. Aika ei kuitenkaan riittänyt kaikkeen, jolloin tästä oli luovuttava.

Mulla oli omia tunteja hurja määrä ja sen lisäksi tuurasin todella paljon. Kroppa (ja pää) kesti kuitenkin hyvin kaiken, joten jälkeenpäin ajateltuna ihan hyvä, että olen haastanut itseäni. Kroppa kestää nykyään melkein mitä vaan ja lisäksi kehityin todella paljon suuren ohjausmäärän vuoksi.

Nykyään en tuuraa enää juurikaan. Oon tullut ehkä hieman ”laiskaksi”, mulle riittää ne omat tunnit hyvin. Juttu on enemmänkin psyykkisellä puolella. Ei vaan huvita vetää enää 20-30h treeniä viikossa 😀

Nykyään ohjausmäärä on edelleen suuri, mutta aikaisempaan verrattuna ei se tunnu pahalta. Teen lisäksi huoltavaa treeniä, (ei olisi ikinä uskonut!) mutta toistaiseksi vielä liian vähän. Lenkkeily on jäänyt kokonaan. Joskus harvoin käyn kuntosalilla tekemässä salitreeniä. Liikunta on aina ollut ja tulee aina olemaan mulle yks elämän tärkeimmistä asioista. Seuraavana haluaisin käydä GRITin peruskoulutukset ja jossain välissä mahdollisesti myös BODYBALANCEN 😉

Ohjaaminen on vaan niin parasta. Vaikka koen olevani hieman ujo, niin ohjatessa pystyn olemaan täysin oma itseni sellaisena kun oon, jolloin kaikki ”estot” katoaa, se on hassu juttu. Silloin tunnen olevani juuri oikeessa paikassa, tekemässä sitä mitä osaan parhaiten, eli liikkua ja liikuttaa muita 🙂