3 liikettä joilla saat tuntuman pakaroihin

Mulla on itsellä ongelmana ns. etureisidominanssi, joka tarkoittaa, että etureidet ovat vahvemmat kuin takareidet ja pakarat. Näitä koipia voisi kutsua myös jumpparin reisiksi 😀

Tällöin useimmat liikkeet salilla treenatessa menee ihan reisille, kirjaimellisesti… Kyykätessä saan useasti vain etureidet hapoille. Olen tekemässä tälle asialle (lihastasapaino) jotain, josta tulen kertomaan lisää varmasti jo ensi viikolla. Sitä ennen voisin jakaa muutamia liikkeitä, joilla ainakin itse saan pakarat kipeäksi 🙂

Voi olla, että joudut keventämään painoja alkuun, jotta tuntuman löytyminen on helpompaa. Todella suurilla painoilla ongelmana on taas se, että aletaan käyttää vahvempia lihaksia eli etureisiä.

1. Yhden jalan maastaveto smithissä 

kuva

kuva

Itse saan tällä todella hyvän tuntuman juurikin pakaroihin. Teen liikkeen smithissä, jolloin käytän korotettua steppilautaa apuna. Seiso stepin päällä ja lähde taivuttamaan eteenpäin, kuten kuvassa. Liikkeen voi tehdä myös tangolla, mutta alussa smithissä teko voi olla helpompaa ja auttaa liikeradan löytymisessä. 3 x 15 molemmille jaloille.

2. Lantionnosto tangolla

kuva

kuva

Liikeen voi tehdä maassa tai nojaten penkkiin. Itse saan paremman tuntuman kun nojaan penkkiin. Huomasin jälleen, että liian suuret painot siirtävät tuntuman taas etureiskoille, joten maltillisesti kokeillen painoja niin, että löytyy sellaiset mikä tuntuu, mutta ei kuitenkaan ihan maximipainoja. 3 x15

3. Aasinpotku taljassa 

Tuttu ja tehokas liike pakaroille. Käytän itse penkkiä, jonka päällä olen konttausasennossa. Korokkeen ansiosta liikeradasta tulee laajempi. Jalkaa työnnetään ylös viistoon, jolloin saadaan paras tatsi peppuun. Tähän voi latoa kunnolla painoa, koska liike menee lähes väistämättä takamukseen/takareisiin. 3 x 15 per jalka.

 


8 Responses to “3 liikettä joilla saat tuntuman pakaroihin”

  1. jenni sanoo:

    Jes, tuo viimeinen olikin minulle ihan uusi versio tutusta liikkeestä! Jospa se nyt mielenkiintoisemman toteutustavan vuoksi tarttuisikin mukaan jalkatreeniini.

  2. Noora sanoo:

    OIjoi näitä on pakko päästä kokeilemaan pian!

  3. Emma sanoo:

    Eikö se vanhan kunnon syväkyykky oo paras liike reisille ja pakaroille? 🙂 etu-, taka- ja valakyykky kunnon painoilla. Seuraavana päivänä kävely aina vähä hankalaa 😉

    • ainor sanoo:

      Joo näin on, kyykky on kyllä varmasti se paras ja monipuolisin liike, mutta tässä oli kyseessä enemmän eristetyt liikkeet pakaraan jos ongelmana on että esim. ne kyykyt tuntuu enemmän reisissä kuin pepussa 🙂

  4. Emma sanoo:

    Tämä poikkeaa nyt hieman aiheesta, mutta onko sulla kokemusta Nike pro shortseista? Yritän etsiä hyviä jumpashortseja ja olen kuullut hyvää noista kyseisistä housuista. Entä osaatkos suositella jotain mukavia jotka pysyvät hyvin jalassa? 😀

    • ainor sanoo:

      Kokemusta ei ole, mutta olen ymmärtänyt että kyseiset shortsit ovat todella suosittuja. Nehän ovat aika lyhyet? EHkä niitä voisi käyttää ns.alusshortseinakin löysempien alla, tai miksei ihan sellaisenaankin jos tahtoo 🙂

      Itse pidän NIKE:n shorteista ja etenkin sellaisista joissa on alus-shortsit alla!

Kommentoi