MIKÄ ON TERVEELLISTÄ?

”Onks tää terveellistä?” on lause jota kuulen paljon. Samalla tuo on lause, johon on lähestulkoon aina mahdoton vastata, sillä terveellisyys ei ole yksityiskohdista, vaan kokonaisuudesta kiinni. Ajattelinkin tänään pohtia ja summata, että mikä on mun mielestä terveellistä.

Jos ajatellaan ihmiskehoa vain fysiologisesti, tarvitsee keho tietysti energiaa ja vettä hengissä pysymiseen. Nykypäivänä energiansaanti on aika helppoa ja vettäkin tulee hanasta kun sitä tarvitsee. Keho tarvitsee myös makroravinteita; proteiineja, rasvaa ja hiilareita, mutta pärjää suhteellisen hyvin myös vain kahdella edellämainituista, kunhan proteiini on niistä toinen. Vielä syvemmälle mentäessä päästään mikroravintoaineisiin, joka heijastuukin mun mielestä eniten sanaan ”terveellinen”. Kun ravinto on monipuolista ja ruoka-aineet paljon ravintoaineita sisältäviä, täyttyy myös vitamiinien ja mikroravinteiden riittävä saanti, jolloin keho pystyy toimia kuten sen kuuluu.

Ensisijaisesti terveellisyys on mun mielestä sitä, että syö riittävästi ruokaa, josta saa kaikki tarvitut makro -ja mikroravinteet. Tähän ei tarvita mitään äärimmäisen tarkkaa ruokavaliota, sillä syömällä pääosin aitoa ruokaa, vihanneksia, marjoja jne. hommat pitäisi pysyä hyvällä mallilla. Ruokavaliota voi ja usein jopa kannattaa myös täydentää tietyillä vitamiini- ja mineraalilisillä. Kun keho saa tarvitsemansa ja monipuolista ruokaa tulee pääosin, mahtuu mukaan myös ns. köyhempää ravintoa, josta ei niitä ravinteita saa yhtä hyvällä prosentilla. Useimmilla toimiikin tämä suhteessa 80-20 / hyvää-huonoa ravintoa parhaiten. Jos keho saa jo kaiken tarvitsemansa 80 prosentilla, mitä haittaa on syödä köyhempää ravintoa, joka usein tuottaa kuitenkin mielihyvää ja antaa joustavuutta kokonaisuudelle?

Energiatasapaino ja painonhallinta on asia erikseen, mutta myös rajoitettuun energiansaantiin on mahdollista sujuttaa terveellisesti tuo sama 80-20 – malli, mikäli pystytään pitää huolta riittävästä ravinteiden saannistä. Kovin vähillä kaloreilla eläminen tekee tietysti asiasta hieman haastavampaa, sillä ne herkut vievät tilaa paremman ravinnon tieltä tässä tapauksessa.

Monestihan terveellisyyteen sekoittuu juuri painonpudotus ja painonhallinta, vaikka nämä eivät oikeastaan liity toisiinsa juurikaan. Eilisessä postauksessa liitin osittain sanaan terveellinen myös kalorillisen aspektin juuri siksi, koska niin monet ihmiset mieltävät terveellisen myös kevyenä ja niin monilla ihmisillä on tavoitteena tämä ikuinen painonpudotus ja sitten mennään syteen juuri siksi, että ei ymmäretä että siinä tavoitteessa kaloreilla on suurin merkitys!

Jos unohdetaan kokonaan se iänkuinen painonhallinta niin täytyy ymmärtää, että hyvinvoiva, terveellinen ihminen voi syödä hyvin monella eri tavalla. Hoikka tai rasvaton keho ei välttämättä ole terve, eikä hieman pyöreämpi tyyppi välttämättä ekä epäterveellisesti. Ulkomuoto kertoo jotain, mutta ei läheskään kaikkea.

Trendien ei tulisi määritellä sitä, mihin suuntaan mennään omissa ruokailutottumuksissa, vaan nimenomaan tulisi kuunnella omaa kehoa ja miettiä miten itse voi. Terveellisyyttä voi toki mitata erilaisilla kokeilla ja testeillä, mutta suurin mittari tulisi olla oma olo. Ruokavalio nimittäin vaikuttaa myös siihen psyykkiseen puoleen aika paljonkin. Toisille sopii tarkat rutiinit, kun taas toinen voi paremmin rennommalla ja vapaammalla mallilla. Ei ole oikeaa, eikä väärää niin kauan kun ruokavaliosta saa kaiken mitä hyvinvointiin tarvitsee!

Tässä vuosien aikana olen saanut myös paheksuntaa omasta ruokavaliostani, jolloin kommentoijalla on juuri unohtunut se, että olen erilainen yksilö kuin hän. Jos hän ei voisi kuvitella syövänsä mun tavalla ja voivan hyvin, se ei tarkoita ettenkö minä pystyisi. Kuunnellaan siis omaa kehoa ja tarpeita, eikä mennä mukaan jokaiseen trendi-humputukseen vain koska kaikki muutkin! :)

Terveellistä lauantain jatkoa! ;)

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


Kommentoi